Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



22.3.2014

Muutin hullut unelmani suunnitelmaksi



En tiedä onko se tämä maaginen (ja upea) neljäkymmentä vai mikä, mutta olen vihdoinkin koko elämän mittaisen haaveilun jälkeen alkanut ottaa unelmani vakavasti. Se tarkoittaa sitä, että alkaa toteuttaa niitä asioita mitä on vuosikymmenet aikonut. Minulla oli aikoinaan aarrekartta, jossa oli lehdestä leikattu teksti: "Muutin hullut unelmani suunnitelmaksi." No niin. Eikä mennyt kuin viisitoista vuotta sisäistää oppi. Muutin siis hullut unelmani toimintasuunnitelmaksi. Ja siitä on nyt seurannut se, että en ole enää ihan varma pystynkö enää kovin pitkään jatkamaan tätä blogia. Olen kirjoittamassa kirjaa, joka suunnitelmani mukaan julkaistaan syksyllä. Olen myös rakentamassa pohjaa uudelle yritykselle, aiemmista virheistä viisastuneena. Osana tätä kaikkea olen luomassa uutta kotisivua ja blogia omalla nimelläni, ja tuntuu että olisi hyvä idea keskittää luovuus, aika ja energia kaikkeen tuohon. 

Vaikka Hullut teekutsut onkin minulle kovin rakas ja henkilökohtainen luova ilmaisuväylä, eikä parin hassun kirjoituksen julkaiseminen kuukaudessa ole mikään iso tehtävä, kysymys on energian keskittämisestä hajauttamisen sijaan. (Yksi niistä edellä mainituista "aiemmista virheistä".) Mutta katsellaan miten prosessi etenee. Jos jossain vaiheessa suljen teekutsut, tulen kutsumaan teidät kaikki kolme lukijaa uuteen blogiini lämpimin tervetulotoivotuksin ja fanfaarein.

10 kommenttia:

  1. Oijoi, superpaljon ONNEA, iloa ja kaikkea hyvää suunnitelmien toteutukseen! ♥
    Ihan huippua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakko myöntää että tuntuu aivan mielettömän hyvältä huomata, että kaikki ei jäänytkään vaan aikomisen asteelle, vaikka pitkään siltä vaikutti.

      Poista
  2. jee onnea ja zemppiä uuteen!
    eiköhän meitä ole enemmän kuin kolme :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kivahan se olis, jos teitä olisi vaikka neljä. :D

      Poista
  3. Onnea, onnea! Usein elämällä taitaa olla ihan ikiomat aikataulunsa, jota eivät välitä suunnitelmistamme. Mutta ihanaa kun vihdoin pääsee sihen kiinni. Ja miten hienoa, että olet julkaisemassa kirjan, oikein kihisen uteliaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Asiat tapahtuvat silloin kun on oikea aika, ja oikea aika on silloin kun ne tapahtuvat. :) Ja kyllä, pitkän jahkailun jälkeen on huippuhienoa alkaa nähdä tulostakin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta. Mä meen, mä teen, mä elän! :)

      Poista
  5. Sinä lahjakas tuumasta toimeen nainen! Ihailen sua tosi paljon. Kaikkea hyvää projekteille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan kannustavasta kommentista ja hyvistä toivotuksista. Halaus!

      Poista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥