Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



29.1.2014

Mielihyvän vankilassa: terveisiä mukavuusvyöhykkeeltä!

Kirjoitin tänään huvikseni listan asioista, jotka tekisin jos en pelkäisi mitään. Viisitoista kohtaa jo kasassa, lisää oletettavasti luvassa. Suurin osa oli sellaisia, jotka luulen jättäneeni toteuttamatta silkkaa mukavuudenhalua tai saamattomuutta. Aiheen tarkempi tutkiskelu osoitti, että saatan olla väärässä. Kyseisellä listalla ei ole mitään sellaista, jota järkevästi ajatellen voisi pitää pelottavina; ei benjihyppyä, ei valtameren ylitystä soutuveneellä ei kokovartalotatuointia eikä mitään muutakaan suurta henkilökohtaista riskinottoa vaativaa asiaa. Lähinnä vain pieniä ja arkipäiväisiä juttuja, kuten yhteydenotto ystävään, hot joogan aloittaminen tai luovan idean toteuttaminen ja sen semmoista. Mutta ei saa ryhdyttyä, kun ei jaksa - vai voisiko kyse kuitenkin olla siitä, että ei uskalla? 

Saamattomuudeksi naamioituva ujous, arkuus, ahdistus ja epäonnistumisen pelko rajoittavat elämää salakavalasti enemmän ja enemmän. Lopulta huomaan istuvani kolmatta kuukautta sisällä, hykerrellen omalla nautinnollisella (varsin kapealla) mukavuusvyöhykkeelläni viltti harteilla, kirja kourassa ja teemuki kädessä. Luen muiden blogeista miten ne käyvät töissä, lenkillä, punttisalilla, konserteissa, juhlissa ja tapaavat ystäviä - ja (hyvänen aika sentään) vieraitakin ihmisiä! Luen ja ihmettelen, kuin jonkin vieraan olentolajin elämänmenoja. Se mikä toisille on normaalia elämää on itselleni vierasta ja suuria ponnistuksia vaativaa. "Onks pakko jos ei haluu?", kuiskaa pieni Muumien Homssulta kuulostava ääni. Ei kai, mutta mitä jos ei halua siksi ettei uskalla? Mitä jos mukavuusvyöhykkeelle sulkeutuessaan sulkee myös maailman mahdollisuuksineen ulkopuolelle? Mitä jos epämiellyttävään suostuminen onkin avain täysipainoiseen elämään? 

Ensimmäinen hurja askel ulos mukavuuden vankilasta olisi astua ulos ovesta ja mennä metsään. Vaikka vastassa olisikin sietämätön pakkanen, viiltävä valo ja uhkaava mahdollisuus kohdata naapuri, jota pitää tervehtiä, voisi edes kokea mielihyvää siitä, että saisi blogiin tuoreempia kuvia kuin joulukuulta 2012. Mene ja tiedä.

7 kommenttia:

  1. Hmmm....niin mukavuusaluellta on kaiketi silloin tällöin tultava pois, mutta uskon, että siihen on oma aikansa ja paikkansa! Ehkä odotat oikeaa ajankohtaa?

    Hotjoogaa olen miettinyt minäkin, saamattomuutta tai ei, en ole sinne vielä päässyt? Ajattelen kuitenkin niin, että jos sinne OLISIN oikeasti halunnut mennä, olisin siellä käynyt. Joskus vällyjen alla köllöttely tekee sielulle enemmän hyvää kuin jokin uusi juttu.

    Ja metsään menoa suosittelen lämpimästi....erityisesti koska tuo valo kirkastaa ja virkistää mieltä! Ilon kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos suloisen sallivasta ja ymmärtäväisestä kommentista. Onhan sille varmaan oma aikansa ja paikkansa sille nyhväämisellekin, mutta jos alkaa huomata koko elämänsä olleen siinä samassa tilanteessa (enemmän tai vähemmän), niin ehkä jossain vaiheessa vaan pitäisi rykäistä. Vähän epäilyttää sekin, että nyt kun ei koskaan tartte tehdä mitään tai mennä minnekään, se passivoi entisestään ja mökkiytymisen kroonistuminen alkaa tehdä jo ruokakauppaan menon himalajan ylitystä muistuttavaksi urotyöksi. Siksi juuri, pitää kai pakottaa itsensä siihen mitä muuten ei tekisi. Metsään, tai edes tuonne peltojen pientareille kävelemään meno on ensimmäisenä listalla. Lupaan raportoida asiaa heti kun olen niin pitkälle päässyt. :) Halauksia mökkihöperöltä!

      Poista
    2. Jään odottamaan raporttiasi :)

      Poista
  2. Ei oo pakko, jos ei haluu ! Mutta, jo se, että pohtii näitä omia haluamisiaan ja ns. samattomuuttaan, on merkki siitä, että ehkä sittenkin haluu, vaikka ees vähäsen sisimmässään....tietämättään... Joskus kannattaa kokeilla niitä vaikealle tuntuvia aloituksia ja toteutukisiakin. Se voi olla, että ujous, arkuus, ahdistus ja epäonnistumisen pelkokin häipyy edes vähän ja löytyy iloa. Ei pakolla vaan sisulla pikkuruisten onnistumisien kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, ja kun keksii kivoja motivoivia porkkanoita, niin kynnys madaltuu vähitellen (kai). Se että kirjoitan siitä täällä tekee asian itselleni hyvin näkyväksi, ja se että haluan uusia kuvia blogiin on kiva kimmoke mennä jonnekin tai tehdä jotain kuvaamisen arvoista. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Hei, hieno sivusto, kiitos tosi paljon linkistä!

      Poista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥