Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



31.1.2014

Lumen rauha


En ihan vielä tänäänkään päässyt ulos asti, mutta ihailin lumisadetta ikkunasta. Petasin sängyn, söin kaurapuuroa, siivosin kanin häkin, vastasin pariin sähköpostiin. Sitten oli ilta. Poltin kynttilöitä jäältä näyttävissä lyhdyissä, tuoksulampussa patsulia ja muskatellisalviaa. Join paljon hyvää teetä, muistin ottaa vitamiinit, kirjoitin vähän vanhaa tarinaa, kuuntelin Bachin Goldberg variaatioita moneen kertaan kunnes vaihdoin Ólafur Arnaldsiin, lämmitin uunissa pitsan, katsoin televisiosta 'Hakekaa kätilö' -jakson, selasin runokirjoja, etsin talvista runoa ja löysin Harmajan Onnellisen illan.

"Vain lumen rauha, sinen kuulakkuus, vain tähden jälkeen vieno tähti uus." 

30.1.2014

Puhuttiin identiteetistä

Ystävä kävi kylässä. Se toinen niistä, joiden seurassa en koskaan jännitä. Entinen kumppani, vuosien takaa, ihminen jonka seurassa voi rentoutua, koska ei tarvitse yrittää mitään. Ihminen jonka kanssa en ole missään tekemisissä muuten, mutta tapaamme kerran pari vuodessa. Täyttääkö se ystävän määreen? Juotiin pannullinen Earl Greytä, syötiin suklaata ja suolakeksejä. Puhuttiin identiteetistä, ihmissuhteista, vallasta ja vaikuttamisesta, etäisyys/läheisyys-dynamiikasta, Foucaultista, hulluudesta ja Rosenhamin valepotilas-tutkimuksesta. Samalla muistin miksi on kivaa että tapaa ihmisiä. Niiden kanssa voi puhua. Se eroaa sillä tavalla yksinolemisesta, että kun sanoo ääneen ajatuksen, joku toinen vastaa siihen, usein yllättävällä ja omaa alkuperäistä ajatusta laajentavalla tavalla. Näin voi tulla kohdanneeksi aivan uusia asioita, sellaisia joista ei tiedä mitään tai joita ei vain ole koskaan tullut ajatelleeksi - sellaisia joita ei koskaan ajattelisikaan - ei ilman tätä tiettyä tapaamista, tätä tiettyä keskustelua. Yhtäkkiä, teepannu on juotu tyhjäksi, ja sitä huomaa olevansa enemmän kuin ennen. 

29.1.2014

Mielihyvän vankilassa: terveisiä mukavuusvyöhykkeeltä!

Kirjoitin tänään huvikseni listan asioista, jotka tekisin jos en pelkäisi mitään. Viisitoista kohtaa jo kasassa, lisää oletettavasti luvassa. Suurin osa oli sellaisia, jotka luulen jättäneeni toteuttamatta silkkaa mukavuudenhalua tai saamattomuutta. Aiheen tarkempi tutkiskelu osoitti, että saatan olla väärässä. Kyseisellä listalla ei ole mitään sellaista, jota järkevästi ajatellen voisi pitää pelottavina; ei benjihyppyä, ei valtameren ylitystä soutuveneellä ei kokovartalotatuointia eikä mitään muutakaan suurta henkilökohtaista riskinottoa vaativaa asiaa. Lähinnä vain pieniä ja arkipäiväisiä juttuja, kuten yhteydenotto ystävään, hot joogan aloittaminen tai luovan idean toteuttaminen ja sen semmoista. Mutta ei saa ryhdyttyä, kun ei jaksa - vai voisiko kyse kuitenkin olla siitä, että ei uskalla? 

Saamattomuudeksi naamioituva ujous, arkuus, ahdistus ja epäonnistumisen pelko rajoittavat elämää salakavalasti enemmän ja enemmän. Lopulta huomaan istuvani kolmatta kuukautta sisällä, hykerrellen omalla nautinnollisella (varsin kapealla) mukavuusvyöhykkeelläni viltti harteilla, kirja kourassa ja teemuki kädessä. Luen muiden blogeista miten ne käyvät töissä, lenkillä, punttisalilla, konserteissa, juhlissa ja tapaavat ystäviä - ja (hyvänen aika sentään) vieraitakin ihmisiä! Luen ja ihmettelen, kuin jonkin vieraan olentolajin elämänmenoja. Se mikä toisille on normaalia elämää on itselleni vierasta ja suuria ponnistuksia vaativaa. "Onks pakko jos ei haluu?", kuiskaa pieni Muumien Homssulta kuulostava ääni. Ei kai, mutta mitä jos ei halua siksi ettei uskalla? Mitä jos mukavuusvyöhykkeelle sulkeutuessaan sulkee myös maailman mahdollisuuksineen ulkopuolelle? Mitä jos epämiellyttävään suostuminen onkin avain täysipainoiseen elämään? 

Ensimmäinen hurja askel ulos mukavuuden vankilasta olisi astua ulos ovesta ja mennä metsään. Vaikka vastassa olisikin sietämätön pakkanen, viiltävä valo ja uhkaava mahdollisuus kohdata naapuri, jota pitää tervehtiä, voisi edes kokea mielihyvää siitä, että saisi blogiin tuoreempia kuvia kuin joulukuulta 2012. Mene ja tiedä.

15.1.2014

Vuonna 2013 heräsin

Viime vuonna summasin edellisen vuoden tapahtumia kirjoituksessa Vuonna 2012 tuli elettyä. Ja koin sen niin kivaksi, että tahdoin tehdä saman uudestaan. Ehkä tästä alkaa kymmenien vuosien perinne, ellen lakkauta blogia hetken mielijohteesta ensi kesänä. Ja siitäpä tulikin idea - eikö olisi hauska ajatusleikki tehdä tehdä tuo vuosikartoitus myös tälle tulevalle vuodelle? Tyyliin "kesäkuussa 2014 lomailin Mallorcalla isosedän kummin kaimalta perimäni jättiomaisuuden juhlistamiseksi ja tapasin elämäni viimeisen elämäni rakkauden". Olisi sitten vuoden lopussa hauska nähdä miten yksiin omat ounastelut osuivat. Mutta ensin katsaus menneeseen.

Vuoden valokuvasaldoa selatessa panin merkille muutaman seikan. Ensiksikin hyviä kuvia on huomattavasti vähemmän kuin yleensä, koska olen siirtynyt (ikävä kyllä) napsimaan kuvia enemmän puhelimella kuin kameralla. Tervetuloa Instagramiin. Toinen huomionarvoisa seikka on, että olen leiponut ja laittanut ruokaa, paljon. Kolmanneksi pisti silmään, että kuvissani on harvakseltaan ihmisiä, koska en koskaan tapaa ketään enkä liiku ihmisten parissa. 

Vuoden pääteemana on ollut irtautuminen. Koskaan aiemmin elämässäni en ole tehnyt niin monia ja niin tietoisia ratkaisuja, jotka ovat johtaneet irti päästämiseen, lopettamiseen ja luopumiseen. Ammatillisesti ja taloudellisesti vuosi on ollut surkea, suorastaan katastrofi. Kummalliset ja sitkeät vitsaukset muodossa jos toisessa koettelivat myös hermojani. Syyskuuhun saakka olin koko ajan enemmän tai vähemmän kipeä, vietin koko vuonna yhteensä ainakin kaksi kuukautta vuodepotilaana. Henkilökohtaisella ja psykologisella tasolla sen sijaan vuosi on ollut mahtava. Kertakaikkinen läpimurto. Viime vuonna kirjoitin vuodesta 2012, että "opin paljon itsestäni. Tulin enemmän siksi kuka olin, mutten ollut voinut olla ennen kuin ymmärsin enemmän siitä kuka olen." Nyt voin sanoa, että vuoden 2013 aikana heräsin. Avasin silmäni, katsoin peiliin, eikä siellä ollut ketään. Päästettyäni kaiken sen menemään, mitä kuvittelin olevani ja tarvitsevani, olen vapaa ja onnellisempi kuin koskaan.

Tammikuussa aloin syödä kaurapuuroa joka aamu.


Helmikuussa nautin matkailusta. Kävin Göteborgissa, Lontoossa, Leedsissä, Wivenhoessa ja Colchesterissa.

Maaliskuussa olin leikkauksessa ja sairaslomalla ja synttärisankarina. Makasin sängyssä ja luin kirjoja.


Huhtikuussa hyvästelimme Vanda-rotan ja pidimme kivat synttärijuhlat. Pääsiäisen varjolla söin paljon mämmiä ja tuskailin järkyttävää lumen määrää. Huhtikuussa!



Toukokuussa meille muutti suuri ja mahtava Rex-kani Vladimir. Matkustin junalla keskisuomeen ja pidin eri kaupungeissa kursseja naisarkkityypeistä ja sisäisen haavoittuneen parantajan kohtaamisesta. Perustin takapihalle kasvimaan vihannesten viljelyä varten ja sain vihdoin kauan metsästämäni Hovinarrin omistukseeni.

Kesäkuussa hennasin hiukset ja tytön huone sai uuden värin.


Heinäkuussa saimme korjata ensimmäistä satoa, juuri ennen kuin lähdin kuukaudeksi Intiaan.

Elokuussa rakastuin temppeliapinoihin ja koin Intiassa jotain sanoinkuvaamattoman tärkeää, joka muutti koko elämäni (mutta hyvin hienovaraisella, maanläheisellä ja lähes huomaamattomalla tavalla).

Syyskuussa istuin paljon autossa lukemassa ja odottamassa tyttöäni teatteritunneilta.



Lokakuussa olin taas Lontoossa. 



Marraskuussa olin Henriette Kressin lääkeyrttikurssilla ja palasin koulun penkille psykoterapiaopintojen pariin (koulussa tarjottiin ensimmäisenä päivänä tajuttoman hyviä kakkuja).




Joulukuussa sain tutustua fengshuin saloihin fengshui-arkkitehdin opastuksella. Joulunaika sujui leppoisasti ja ehkä stressittömämmin kuin koskaan. Tehtiin hieno piparitalo, luin kirjoja, söin suklaata ja marmeladia ja huomasin vegekinkun ja rosmariinirullat loistokavereiksi perinteisille joululaatikoille. Hyvä vuosi kaiken kaikkiaan. Vaan eipä harmita yhtään että se on ohi.

12.1.2014

R.I.P. The Queen of Crime

Tänään on Dame Agatha Christien (15.9.1890-12.1.1976) kuolinpäivä. En tiennyt siitä, mutta sattumalta katsoin juuri tänään häntä käsittelevän dokumentin Yle Areenalta (nähtävissä vielä 25 päivää) ja pari päivää aiemmin olin pyöritellyt Greenwayssä ja Torquayssa ottamiani valokuvia ja miettinyt millä tekosyyllä saisin niitä laitettua blogiin. 

Hehkuttakaa vain tänään satanutta lunta ja alkavia talven riemuja, itse olin luvattoman tyytyväinen tähän pitkittyneeseen syksyyn ja odotin sen vaihtuvan vaivihkaa kevääksi. Minun puolestani talvi saisi jäädä välistä kokonaan kaikkina niinä vuosina kun muumimaisia talviunia ei ole luvassa. Eli aina. En suinkaan inhoa talvea ja lunta, sillä se on ikkunasta avautuvana maisemana ja postikorteista ihailtuna kuvana kaunista sekä tarinoissa lumoavaa, mutta kuten muitakin villipetoja, arvostan sitä mieluummin kaukaa ja ilman omakohtaista fyysistä kosketusta.

Siispä kesä, Torquay ja Greenway:







P.S. Onko nämä kuvat jotenkin kamalan räikeitä? Omalla läppärillä värit näyttävät latteilta, mutta puhelimen ruudulla niin kirkkaan keinotekoisilta että silmiin sattuu. Kumpaa tässä nyt sitten uskoisi?

5.1.2014

Brittidekkari puraisi

Joulun tienoo ja koko loppuvuosi meni mukavasti murhien, rikosten, ruumiinavausten ja muiden kevyiden jouluherkkujen parissa. Tuli luettua pari dekkaria. En ymmärrä mikä on iskenyt, kun rikosromaanit ja murhamysteeriot ovat vallanneet yöpöydän aiemmin viehättäneiden fantasiakirjojen sijaan. Mitä tapahtui? Ilmeisesti luin kaikki hyvät (myös huonot, myönnettäköön) fantasiakirjat ja -sarjat tai aikuistuin. Kumpi lie kamalampi skenaario. 

Lomaseurana siis herkulliset Robert Galbraith, Midsomerin murhat, Nuori Morse, Miss Marple, Hercule Poirot, P.D. James ja Kay Scarpetta, poikkeuksena brittijoukossa. Tuo Rowlingin salanimellä kirjoittama dekkari sekä viiden jakson setti nuoren Morsen nerokasta rikosten ratkontaa oopperoiden säestyksellä Oxfordin ihanissa maisemissa ovat olleet suosikkini. Ja kaiken tämän lisäksi saan hekumoida vielä 19.1. alkavalla BBC:n Sherlock Holmesin kolmannella tuotantokaudella. Kyllä kelpaa.

Muutenkin loma on ollut loistava tilaisuus rentoutua ja vetäytyä kaikesta ajatuksenakin stressiä aiheuttavasta hälinästä. Olen onnistunut saamaan vuorokausirytmin mukavasti päälaelleen ja makaamaan vuoroin sohvalla, vuoroin sängyssä kuin suklaalla ja pikkuleivillä elävä hylje. Uudenvuoden lupausten sijasta tein uudenvuoden toiveita. Työpöydällä olevassa ostoslistassa lukee juoksukengät, -takki, verkkarit ja aktiivisuusranneke.

Aktiivisuusrannekkeen mainoksessa sanotaan, että ranneke saa sinut liikkeelle. Kertoo todellisen aktiivisuutesi vuorokauden aikana ja saat vinkkejä, joiden avulla saavutat aktiivisuustavoitteesi. Nyt siis puuttuu enää juoksuvermeet, aktiivisuustavoite ja se, että kaapit ovat tyhjentyneet suklaasta ja marmeladista - ja yöpöytä näistä kaikista hyvistä kirjoista - ja uusi ja uljas elämä voi alkaa.