Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



19.7.2014

Jäähyväiset teekutsuille

Tuntuu melkein yhtä vaikealta kirjoittaa tätä tekstiä kuin tuota edellistäkin, missä etsin sulopupulleni Vladille uutta kotia. Olin varautunut pitkään prosessiin kanin kodinvaihdon kanssa, ja olin todella yllättynyt kun kiinnostuneita riitti jonoksi saakka. Kaikki tapahtui kovin nopeasti, ja nyt Vladi on jo muuttanut uuteen kotiin. Oma terveystilanteeni on parantunut sen myötä huikeasti, ja vaikka pitkäkorvaista kaveria on ikävä, mieltä lämmittää se, että pupun uusi perhe on aivan ihana. Juuri sellainen mistä unelmoinkin. Tässä alla ihana kuva Vladimiristä uudessa kodissaan. Kuvan on ottanut Terhi, jonka luona pupu nyt asuu.


Mutta syy siihen, miksi tämän kirjoittaminen nostaa tunteita pintaan ei liity millään lailla Vladi-pupuun, vaan ennemminkin tuohon Hullujen teekutsujen pöydässä kököttävään jänikseen ja Hassuun hatuntekijään ja Alicen virkaa toimittaneeseen Auraan, mikä on toinen nimeni, ja millä nimellä tätä blogia monta vuotta kirjoitin. Kerroinhan näistä suunnitelmistani jo keväällä, mutta nyt ne ovat alkaneet konkretisoitua pitkän hiljaiselokauden jälkeen. Rakastan tätä blogia, mutta en koe mahdolliseksi kirjoittaa kolmea blogia JA kirjaa, opintoihini sisältyvien esseiden lisäksi. Joten jostain täytyy luopua. En mielelläni polta siltoja takanani, enkä sano "ei koskaan", minkä vuoksi jätän blogin auki, ja jos pakottava inspiraatio iskee, eikä ole muuta kanavaa sen toteuttamiselle, saatan joskus tänne vielä jotain kirjoitella. Nyt kuitenkin on aika antaa tämän blogin jäädä taakse.

Kuten sanottu, vaikka täällä on ollut hiljaista, olen kirjoittanut paljon. Esimerkkeinä sieluntuotteistani pari artikkelia: Elämämme tärkein, vaikein ja yksinkertaisin opetus ja Jumalan sormi silmässä - miten elää sietämätöntä elämää? on siellä jotain jäkätystä horoskooppeihin uskomisesta ja Taivaallisen hyvästä suklaasmoothiesta ja siitä miten astrologia voi pelastaa tai pilata parisuhteesi. Nämä kirjoitukset siis astrologiaa käsittelevässä blogissani. Uusilla kotisivuillani olevassa blogissa en kirjoita ainoastaan astrologiasta, vaan koen sen olevan ikään kuin tämän blogin jatke, luonnollinen jatkumo.


Olet enemmän kuin tervetullut tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, jossa kirjoitan siis hyvin samankaltaisista asioista kuin täälläkin, pääpainon ollessa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Nyt olen ehtinyt kirjoittaa sinne jo rohkeudesta tehdä mitä haluaa, vaikka tuntuisi ettei osaa ja Kirsi Salon Facebookissa käynnistämästä "Luonnollinen selfie" -haasteesta.

Uuden blogin avajaisten kunniaksi arvon lähiaikoina lukijoiden kesken myös ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä! Osoite on http://kirsihallaseppala.fi/. Muistakaahan myös, että kun jatkossa kommentoin blogejanne, on Hullut teekutsut nimen tilalla kirsihs

4.7.2014

Auta Vladia löytämään uusi koti!

Maailman hienoin pupupersoona etsii uutta kotia! Olen kirjoittanut Vladimirista, tuosta suuresta ja hurmaavasta olennosta aiemminkin. Vladi on siis Rex-kani, jolla ei ole pelkästään ihana luonne, vaan myös uskomattoman pehmeä, upottavan samettinen silkkiturkki (yksikään ylisanoista ei ole liikaa, sen tajuaa jokainen joka hänet tapaa ja saa kätensä tuohon turkkiin upottaa). Vladi muutti meille vuosi sitten, ja on osoittautunut ihanimmaksi lemmikiksi mitä kuvitella saattaa. Pupuherralla ei ole häkkiä, vaan perheemme täysivaltaisena jäsenenä hän saa loikkia ja ilohypellä vapaana, ja täysin sisäsiistinä osaa nokkelasti mennä omalle hiekkalaatikolleen papanoimaan. Luonteeltaan Vladimir on rakastettava ja suuri sielu. Hän on lempeä ja sosiaalinen, rohkean peloton ja huumorintajuinen. Vladi tykkää kaikista ihmisistä ja eläimistä, hän leikkii mielellään kissamme kanssa hippaa ja piilosta, eikä ole koskaan missään olosuhteissa purrut ketään tai ollut muuten hyökkäävä. Tasainen ja hyväntahtoinen luonne, vaikka aika vilpertti kuitenkin. 

Olen lykännyt tämän kirjoituksen tekemistä jo monta kuukautta. Sisällä on kamala ristiriita, kun tiedän että Vladi ei voi enää olla meillä, sillä olen allergisoitunut sekä pupulle itselleen, että heinälle, jota hän pääruokanaan nauttii. Olen tässä yrittänyt sinnitellä ja kieltää asiaa, mutta eihän sen miksikään muutu: Vladin on muutettava uuteen kotiin.


Koska tämä isokorvainen tyyppi on todellakin hyvin älykäs ja sosiaalinen, on ensiarvoisen tärkeää, että uudessa kodissa häneen osattaisiin suhtautua hänen arvoisellaan tavalla. Pupu on rekisteröity (+tatuointi korvassa), joten viralliset paperit lähtevät mukana uuteen kotiin, ja mikäli näyttelyt kiinnostavat, sellainenkin on mahdollista tämän valioyksilön kanssa. Mielestäni Vladi on paras lemmikki ikinä. Hän muun muassa rakastaa ulkoilua valjaissa, siispä hänen kanssaan voi käydä, jos ei nyt ihan kävelyllä, niin ulkoilulla kuitenkin. Luonteeltaan pupu on aivan kuin koiranpentu, rakastava ja innoissaan, pehmoinen ja hellittävä, mutta täysin äänetön, hajuton, mutta helppohoitoinen ja tulee halvaksi, koska syö pelkkää heinää ja 2 rkl heinäpellettiä aamuisin. Siis täydellinen eläinkumppani! 

Ole ystävällinen ja jaa tätä ilmoitusta, tai kerro asiasta eteenpäin, jotta Vladimir löytäisi oman ihmiskumppaninsa mahdollisimman pian. Ellei uutta kotia ala pian löytyä, joutuu tämä lemmikkimaailman superstar löytöeläintaloon tai peräti eläinlääkärin piikille. Sydän tuntuu todella raskaalta tätä kirjoittaessa. En ole koskaan joutunut luopumaan yhdestäkään eläinystävästä muuta kuin luonnollisella tavalla, jonka vuoksi tätä uuden kodin hakemistakin olen turhaan lykännyt.

Mikäli tunnet sydämessäsi, että tässä voisi olla elämäsi - tai lapsesi elämän - suuri rakkaus, laita pian viestiä osoitteeseen hullutteekutsut@gmail.com. Mikäli haluat saada lisätietoja tai muuten vaan kuulla Vladista lisää, voit esittää kysymyksesi joko tämän blogin kommenteissa, tai sitten sähköpostilla, kuinka vain. Tärkeintä on, että Vladi-suuri löytäisi ihanan ihmisen ja oman loppuelämänsä kodin mahdollisimman pian.

30.6.2014

Vähän "onnellinen" tapaus


Siihen aikaan kun olin lapsi (about sata vuotta sitten) meillä päin oli tapana sanoa, jos joku oli jollakin tapaa hieman erilainen, että se on sellainen "vähän onnellinen tapaus". Tiedättehän, höperö, kylähullu, hidasälyinen, vajaa... Kun oma pää sauhuaa tärkeitä ajatuksia niin ettei iltaisin meinaa pystyä nukahtamaan ennen lintujen aamulaulua, kun huomaa olevansa hieman liian vakavissaan - suorastaan tosikko - kun ihmisten nauru ärsyttää ja arvaamaton hassuttelu suorastaan pelottaa, kun alkaa nostella kulmiaan kun joku kävelee paljain jaloin kaupungin asfaltilla. Apua! Se on totinen paikka. Silloin on hätä lähellä.

Olen viime aikoina miettinyt suhdettani hulluuteen, opiskelenhan psykoterapeutiksi, vaikka aihe on kyllä kiinnostanut pitkään, jo paljon sitä ennen. Onhan bloginikin nimessä sana "hullu". Mitä hulluus oikein on? Lapsekkuutta, spontaaniutta, tuomitsemattomuutta, sitä ettei mieti liikaa, ei analysoi, heittäytyy, on "hullun rohkea", uskaltaa, ei pelkää sitä mitä muut ajattelee? Paradoksaalista kyllä, järjen joukot nimeävät hulluiksi ne, jotka uskaltavat elää sydämestä käsin, yksinkertaisina kuin lapset, mutta elävät itse älyllisyydessään ja tavoitekeskeisyydessään täydellisen järjetöntä elämään. Viimeisimmässä kirjassa jonka luin, oli lause: "Hän halusi olla hullu, jonka vuoksi ei ollut." Siis jo pelkästään käsitteenä, koko hulluus on aivan hullua ja täysin nurinkurisella tavalla tavoittamatonta. Mikä on sitä, ei ole, ja mikä ei ole, on.

Liisa Ihmemaassa -kirjojen ohella eniten sävähdyttänyt, hulluutta käsittelevä kirja, on ollut "Veronika päättää kuolla" (Coelho). Se teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen ja sai kirjoittamaan kalenterin reunaan painoikkain kirjaimin: "Haluan olla hullu." Kirjan lukemisesta on yli 10 vuotta, ja mietin sitä yhä. Ollapa hullu. Mutta ei siis tietenkään sairas, eikä tyhmä, eikä hölmö, eikä nolo, eikä äänekäs, eikä huomiotaherättävä, eikä yhtään ajattelematon ainakaan... And there we go again.

Kirjoitin oodin hulluudelle. 

On hyvä olla hullu. Hulluus on parasta elämässä, elämän tarkoitus. Ilman sitä voisi yhtä hyvin olla kuollut. Olla onnellinen hullu. Hymyillä paljon, antaa muiden sanoa ettei se tajua mitään, koska ei valita mistään. Antaa muiden ajatella, että se on vähän vajaa, eikä ymmärrä, koska rakastaa niin paljon. Hymyilee vaan eikä ymmärrä, niin kuin se olisi sellainen, vähän onnellinen tapaus.

27.6.2014

Laiva on lastattu Madaralla











Tapahtumasta, josta tämä kirjoitus kertoo, on jo kaksi viikkoa, mutta kuten vanha klisee sen niin kauniisti sanoo, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Sitäpaitsi itse asia ei ole vielä ollenkaan vanhentunut, Madaran uutuustuotteet, joista tässä teille kerron, tulevat myyntiin vasta heinä- ja elokuussa.

Latvialainen luonnonkosmetiikkayritys Madara (Lotte Tisenkopfa - yksi firman perustajista oli läsnä), Natural Goods Company (Madaran maahantuoja Suomessa) ja Noora Shingler (toimittaja ja Kemikaalicocktail -bloggaaja) pitivät siis toissa viikolla Nooran ja Madaran yhteistyönä syntyneen Pihlajavoidesarjan toisen tulokkaan, Pihlajavartalovoiteen, lanseerauspäiviä. Itse pääsin osallistumaan lauantaina "uskollisten asiakkaiden" Madarapäivään ja olin tästä kunniasta oikein innoissani.

Tilaisuus järjestettiin Helsingin Katajanokalla, majakkalaiva Relandersgrundissa. Puitteet olivat todella idylliset ja tapahtuma kaikin puolin mukava ja antoisa. Aluksi sekä Lotte että Noora kertoivat Madaran tarinasta, luonnonkosmetiikasta ja Pihlajavoiteen synnystä, jonka jälkeen pääsimme tutustumaan aivan uusiin, nyt loppukesästä kauppoihin tuleviin tuotteisiin. Pihlajavartalovoide on tietenkin luku sinänsä, mutta ei kauheasti esittelyä kaipaa, mikäli alkuperäinen Pihlajavoide on tuttu. Tässä keväällä arvoinkin kyseisen tuubin lukijoiden kesken. Vartalovoide on ihanassa, monikäyttöisessä purkissa, ja itse voide tuttua vaalean oranssia ja freesiltä mutta makealta tuoksuvaa kamaa. Ei voi erehtyä, että kyseessä on sisartuote tutulle Pihlajavoiteelle. 

Itse olin erityisen kiinnostunut uusista kasvoöljyistä, sillä Joliessa saamani maaliskuisen ihonhoitokonsultaation jälkeen kasvoöljy on ollut jokailtainen rutiini. Ja iho kiittää. Madaralta on tulossa kolme eri tarkoituksiin sopivaa ihonhoitoöljyä, joista yksi - Soothing Hydration - tuoksui maanläheiseltä, ehkä etäisesti muskatellisalvialta, toinen - Age Recovery - ihanalta menneen ajan apteekilta ja kolmas - Radiant Energy - hieman karamellimaiselta, sellaiselta makeahkolta glittertuoksulta, joka tuo mieleen nuoren ja huolettoman työtönheitukan. Öljyt imeytyivät uskomattoman hyvin ihoon ja joku niistä tulee aivan varmasti kuulumaan peilikaappini arsenaaliin, kunhan niitä pääsee ostamaan. Ja aivan samaa voin sanoa naamioista, joita myös saimme kokeilla. Kyseessä on kaksi erityyppistä naamiota, savinen tumma Purifying mask ja vaalean helmiäinen Peeling mask. En ikävä kyllä muista enää tarkemmin tuotteiden yksityiskohdista muuta, kuin että ne vaikuttivat oikein miellyttäviltä, tehokkailta ja ihastuttavilta. Ne levisivät iholle kuin unelma, ja vaikka kaikissa Madaran tuotteissa luonto on voimakkaasti läsnä, ei tuoksuissakaan ollut mitään valittamista.

Uuden oppimisen ja tuotteisiin tutustumisen lomassa Hymy Raw Food Cafén ihana Maria Lönnqvist (joka on muuten muuttanut työhuoneeni raakakakkuleipomoksi!) kävi kattamassa pöydät notkumaan, ja Marian loihtimat raakakakut iskivät melkein tajun kankaalle. Maistelin pikanttia tyrnikakkua ja taivaallisen ihanaa Chocolate Sponge Cake -kakkua marjojen, pähkinöiden ja shampanjan kera. Olisipa jokaisessa kahvipöydässä ja juhlatilaisuudessa samaa luokkaa olevat tarjoilut. 

Päivän päätteeksi saimme leikkiä luonnonkosmetiikkaguruja ja valmistaa mieltymystemme mukaan oman vartalonkuorinnan. Itse päädyin tekemään ihanan auringon oranssin Qvitten-kuorinnan, joka kosteuttaa ja hoitaa ihoa samalla kuin tuoksuu hedelmäiseltä ja raikkaalta. Kotiin lähtiessä sain mukaani kassillisen Madara-tuotteita. Niistä olen nyt kahden viikon ajan käyttänyt Time Miracle -sarjan silmänympärysvoidetta, seerumia, päivä- ja yövoidetta ja olen tykännyt tosi paljon. Iho vaikuttaa napakalta ja rusottavalta, enkä tiedä kuvittelenko vain, vai ovatko ihon iän tuomat pigmenttiläikät hieman haalistuneet. Siltä ainakin tuntuu. Tuotteissa on melko voimakas, yrttinen tuoksu, ja vaikka tuoksuherkkänä valitsen mieluusti miedon tuoksuisia vaihtoehtoja, tulee näistä tunne luonnollisuudesta ja tehokkuudesta. On itsestään selvää, että kun voide on valmistettu luonnon tehoaineista, kasveista ja yrteistä, niin nehän siellä tuoksuvat. Ja koska kyseessä ei ole keinotekoiset hajusteet, ne eivät ärsytä herkkää hajuaistiani ja sitä paitsi häviävät iholta heti levittämisen jälkeen.

P.S. Pahoittelen kuvien kännykameralaatua eli laadun puutetta, mutta kyllä ne tapahtuman lämpimän tunnelman mukavasti välittävät. Tiedoksi myös se, että tätä hehkutusbloggausta ei ole kirjoitettu yhteistyössä kenenkään kanssa, enkä ole saanut mitään etuja kirjoitusta vastaan. Tämä menee puhtaasti kategoriaan kirjoitukset "tykkään, inspiroidun ja haluan jakaa hyvää sanomaa". Kivaa viikonloppua kaikille teille!

22.6.2014

Raparperipaistoksen kolme herkullista versiota






Kuinkakohan mones kerta tämä on kun postaan tämän ihanan perinteisen kesäherkun reseptin tänne blogiini? Raparperipaistoksella on elämässäni suuri merkitys, sillä jos lapsuuden kesät mummolassa voisi kiteyttää uunivuokaan, niin se olisi tässä. Tänä kesänä heittäydyin luovaksi ja tein aivan uuden ja terveellisen version sekä kookoskermaisen, ylellisen version raparperipaistoksesta. Laitan tähän nyt sekä alkuperäisen reseptin, että kehittelemäni kaksi muunnosta. Voin sanoa, että tämä viimeisin, kookoksinen raparperipaistos oli parasta ikinä. Itse en ole happaman ystävä, joten kookoskermalla pehmennetty raparperi iski makuhermoon lujaa! (Ayurvedalainen kehotyyppini on Pitta, joten happamat ja voimakkaat maut eivät elimistölleni sovi muutenkaan.) Ainoa huono puoli herkussa oli se, että sitä tuli syötyä luvattoman paljon. Siis aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja iltapalaksi. Ja pieni pala vielä siinä välissä. Tehkää siis omalla vastuulla. 

Mummon perinteinen raparperipaistos (eli raparperihyve)

5 raparperin vartta + sokeria
100g voita tai kasvimargariinia (vegaaneille Sinistä Keijua)
1dl sokeria
4dl kaurahiutaleita

Teekutsujen terveellinen raparperipaistos

5 raparperin vartta
100g kookosöljyä
1dl palmusokeria
4dl kaurahiutaleita
ripaus laadukasta suolaa
1tl kanelia (Ceylonin kaneli)

Kirsin ylellinen kookoskauraraparperipaistos

5 raparperin vartta + palmusokeria tai intiaanisokeria
100g voita (voit korvata osan kookosöljyllä, itse laitoin ½ ja ½)
1dl palmusokeria tai intiaanisokeria
4dl kaurahiutaleita
1 dl kookoshiutaleita
1tl kanelia (Ceylonin kaneli)
1tl aitoa vaniljaa
1dl kookoskermaa

Kuori ja pilko raparperit kulhoon ja jos et rakasta raparperin kirpeää hapokkuutta, sekoita joukkoon sokeria (itse laitoin ehkä ½ dl tai enemmän). Sulata rasva miedolla lämmöllä kattilassa ja sekoita sokerit, kaurahiutaleet ja kaneli (jos haluat sitä käyttää) tasaiseksi seokseksi. Sekoita vanilja kookoskermaan. Kaada kookoskerma raparperien päälle ja sekoita hyvin. Kaada raparperi-kookoskermaseos vuokaan. Levitä kauratoska raparperien päälle ja paista uunin alatasolla 200c noin 25 minuuttia. Itse säädin lämmön hieman pienemmälle alun jälkeen, koska paistoksen pinta tummuu helposti liikaan.

Perinteinen raparperipaistos kaipaa kaveriksi vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä (Tofulinen vanilja on ihanaa!), mutta kookoskermaversio ei kaipaa lisukkeita. Se on sellaisenaan taivaallista!

19.6.2014

Negatiivisuushaaste



Sain kiivaasti sosiaalisessa mediassa kiertäneen positiivisuushaasteen viime viikolla. Positiivisuus onkin ollut haasteena, ainakin tässä muutaman päivän ajan. Sen vuoksi en ole (vielä) osallistunut tähän mukavaan ja aurinkoiseen leikkiin, jossa kirjataan kolme myönteistä asiaa päivässä viiden päivän ajalta (yhteensä viisitoista kivaa juttua!!!111) ja jaetaan se someystävien kanssa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, ja kun sen jakaa facebookissa - jos ystäviä siellä on vaikka 250 - niin siitähän tulee jo aivan pirunmoisen ekstaattinen kokemus! 

No niin, olen siis odotellut parempia fiiliksiä, jotta voisin osallistua myönteisyyshaasteeseen. Tiedän, tiedän, tämä hetkihän olisi juuri mitä parhain osallistumiseen. Jos keskittyy siihen mikä on hyvää ja mistä voi olla kiitollinen, niin paha mielikin voisi väistyä. Vaan kun en halua. Nimittäin vituttaa nyt sekä nämä haasteet (kaikessa merkityksessään) ja varsinkin kaikki minimaalisen pienet ja merkityksettömät seikat, kuten että on nälkä, henkkamaukalta ostamani henkselit olivat rikki ja musta ei ikinä tule niin laihaa kuin haluaisin. Perkele. 

Minulla on sellainen hassu uskomus, että vaikka positiivisuus ja myönteisiin asioihin keskittyminen ja kiitollisuus kaikesta hyvästä onkin erittäin mahtavaa, ja kielteinen tunnetila voi olla jopa naurettavan helppo muuttaa muuttamalla ajatuksiaan esimerkiksi monien kivojen NLP-menetelmien avulla, mutta... uskon vakaasti siihen, että oman terveytemme ja hyvinvointimme kannalta on oleellisen tärkeää KOKEA negatiivisetkin tunteet. Kokeminen on suhteellisen nopea asia, eikä siis tarkoita sitä, että pitäisi jäädä vellomaan ikäviin asioihin ja piehtaroida kielteisissä ajatuksissa niin että roiskuu muidenkin päälle. Tony Dunderfelt, joka oli opettajani joskus viime vuosituhannella, sanoi että viha on terve tunne, joka kestää 3 sekuntia. 

Näin ollen, koska negatiiviset tunteet pitää hyväksyä ja kokea eikä vetää positiivisuuden kelmua päälle, aion listata mielessäni kaikki ikävät asiat ja pahan mielen airueet, jotta voin harmitella niitä asiaan kuuluvalla synkkyydellä. "Ilo pintaan vaik syrän märkänis" ei nimittäin ole pelkästään huono kehotus, vaan myös toteamus. Niinhän siinä käy.

18.6.2014

Maaginen ajantaju ja sisäiset syklit



Värjäsin sunnuntaina hiukset ensimmäistä kertaa vuoteen. Olin aikonut jo pitkään kasvattaa oman luonnollisen vivahteikkaan keskiruskean a.k.a. maantienharmaan värini takaisin, mutta aiempien kasvivärikokeilujeni tuloksena tulleet mustat läikät latvustossa hieman häiritsivät kasvatusprosessista nauttimista. Sorruin siis tasaisemman sävyn toivossa vetämään Logonan voidemaisen kasvivärin kupoliini. Toimenpide oli täysin harkitsematon ja spontaani, värinkin olin ostanut jo kuukausia sitten, tytärtäni varten. Värjäys tapahtui siis äkillisen impulssin tuloksena, ja ette arvaa miten ihmeissäni olin selatessani vanhoja kuvia ja huomatessani, että suoritin edellisen hiustenvärjäyksen TÄSMÄLLEEN samana päivänä vuosi sitten.

Toki meillä kaikilla on sisällämme jonkinmoinen ajantaju, biologinen kello ja kalenteri ja mitä näitä nyt on, mutta omalla kohdallani olen huomannut pelottavan usein toistavani jonkin saman asian juurikin samana päivänä - jopa useamman vuoden aikana - alitajuisesti samaan aikaan. Esimerkiksi aktivoiduin sattumalta tekemään isoja blogimuutoksia ja nettisivupäätöksia samana päivänä kuin olin kaksi vuotta sitten rekisteröinyt blogin osoitteen. Törmään tähän ilmiöön jatkuvasti. Oletteko huomanneet itse tällaista samaa ilmiötä elämässänne? Onko ihminen ohjelmoitu aktivoitumaan johonkin tiettyyn asiaan ja samaan teemaan aina samoihin aikoihin, vuodesta piittaamatta? Olemmeko robotteja vai ihmisiä? Vai olenko se vain minä? Kierrämmekö kehää siinä missä tämä planeettammekin, jonka pinnalla matkustamme auringon ympäri. Täsmällisesti ja vääjäämättömästi. Aina samaan aikaan samassa paikassa. Hui.

17.6.2014

Piraattiversio

Tänään kirjoitan silmistä ja siitä, etten mennyt koulutuspäivään, vaikka olisin voinut. Aina olen osallistunut, vaikka olisi ollut mikä, ja nyt vain kävi niin, että sen sijaan että olisin herännyt seitsemältä ja istunut pulpetin ääressä (kuvainnollisesti) kahdeksan tunnin päivän vain toisen silmän läpi fläppitaulua ja papereita tiiraillen, heräsinkin yhdeksältä, söin aamupalaksi yhden särkylääkkeen ja katsoin televisiosta Wenzelin antiikkikoulun (kiehtova jakso antiikkileluista ja vieraana huipputyylikäs ja aina upea Aira Samulin sekä Suomenlinnan lelumuseon vinkeä johtaja Petra Tandefelt) ja luin nettilehdestä uutisen kolmevuotiaasta amerikkalaistytöstä, joka oli käännytetty pois KFC-ravintolasta, koska koiran hyökkäyksen jäljiltä pikkutytön arpiset kasvot olivat pelottaneet muita asiakkaita. Itkin posket märiksi ihan molemmista silmistä. Tämä herkkyys.

Rakeet ropisevat ikkunaan vaikka on juhannusviikko. Suomen kesä kukkeimmillaan. Lähetän lämpimiä ajatuksia kasvimaalle ja pihan kukkasille. Sinnittele pioni, sinnittele! Mietin tapaa miten kirjoittaa kevyen humoristisesti ja hieman itseironisesti viime aikojen tapahtumista. Päädyn toteavaan ja tiukan lakoniseen tyyliin.

Parin viime kuukauden aikana olen heräillyt aamuöisin kovaan kipuun vasemmassa silmässä. Silmälääkäri kertoi sarveiskalvon repeilevän REM-vaiheen aikana luomen alla tapahtuvien silmänliikkeiden aiheuttaman kitkan vuoksi. Viikko sitten sarveiskalvo repesi kolme kertaa yön aikana ja kuten lääkäri kovin runollisesti totesi "jäi kasaan kuin räsymatto liukkaalla lattialla". Se piti poistaa. Tiedättekö, että silmässä on enemmän tuntosoluja kuin missään muussa kehon osassa. Sain tietää että vaiva on geneettinen ja mahdollisesti kroonistuva. Mietin mistä varaosista minut oikein on kyhätty kasaan, kun tämä on jo ties kuinka mones hämärä geneettinen - "ei voi mitään" - poikkeama kehossani. Voin sentään tuntea itseni erityiseksi. Ja olla sairaan kuuma tyyli-ikoni uudessa silmälapussani.









7.6.2014

Sanat eivät tarkoita mitään

Kun heräsin tänään, luulin nukkuneeni pitkään. Kello näytti puoli yhtä. Nousin ylös ja ajattelin tarvinneeni paljon unta. Unihippusten karistessa silmistä huomasin katsoneeni viisareita ylösalaisin ja todellisuudessa kello olikin viisi yli seitsemän. Ulkona oli harmaa, hiljainen ja pysähtynyt aamutunnelma. Linnut lauloivat. Ilahduin. Mietin mitä kaikkia vaihtoehtoja aamuni pitikään sisällään, miten mukavaa oli saada yllättäen viisi ja puoli tuntia lisää elämäänsä. Halusin mennä ulos, halusin kirjoittaa. 

Olen miettinyt sanoja. Sitä että niillä ei ole mitään merkitystä. Ne eivät tarkoita mitään, ennen kuin mieli - jokaisen oma - antaa niille merkityksen. Pidän siitä että jätän sanoja auki, selittämättä. Yllätyn miten minun luullaan sanoneen. Miten monta tapaa ymmärtää, antaa oma merkitys ja nähdä se totena. Siinä on taiteen kauneus ja runon sielu. Päiväkirjassa vuodelta 1989 kirjoita runon syntyvän aina uudestaan, kun se luetaan. Samat sanat, aina eri tarina. 

Kun kirjoitan että elän kuin arkussa, jokainen tulkinta on oikea, vaikka ne eivät vastaisikaan tapahtunutta. Mitä arkussa eläminen tarkoittaa hänelle, mitä minulle? Oma arkkuni oli viileän hämärä koti, jossa tuoksuu patsuli ja frankinsensi. Eleetön, hiljainen ja pieni elämä, jonka rajat rauhoittavat, pitävät aloillaan ja antavat levätä. Se on onnellinen paikka. 





23.5.2014

Nainen joka halusi kadota

Voi miten olenkaan ikävöinyt tänne. En pystynyt viime yönä nukkumaan, ennen kuin olin kirjoittanut tämän kaiken paperille. Paperille kirjoittamisessa on jotain aivan erityistä, se on aistillinen ja luova tapahtuma, jossa kynä piirtää merkityksiä paperin pintaan. Ei ole tullut bloggailtua hetkeen, koska olen ollut niin keskittynyt olemaan näkymätön. Päivitys blogiin voisi paljastaa olemassaolon jatkuvuuden. Jossain pyydettiin jatkamaan lausetta "More than anything I'd like to..." ja ensimmäinen mieleen tullut asia oli "...disappear." Näin taas. Totta se on, toisinaan koen tarvetta kadota. 

On ollut ongelmia. Ongelmia rahan kanssa, ongelmia silmien kanssa, ongelmia sukulaisten kanssa, ongelmia tietokoneen kanssa, ongelmia opiskelun kanssa ja ylipäätään ongelmia saada yhtään mitään aikaiseksi. Vaikka yritin paeta mielikuvitusmaailmaan ja katsoin viikossa Lewis -televisiosarjan kaikki tuotantokaudet - näin sain levätä Oxfordin ihanissa maisemissa, yliopistopihoilla, katedraaleissa, kauniissa puutarhoissa, älykkäissä juonissa ja tarinan käänteissä - mutta silti ongelmat olivat. Ja laukaisivat vanhan ohjelmoinnin. Se on kuin sisäinen turvariepu. Kun elämä käy liian raskaaksi, alan vuotaa verta. Verenvuoto ei tee ongelmia yhtään helpommiksi, mutta tarjoaa levollisen sataman, oman kuplan, jossa on kevyt ja huoleton olla. Näin voin kadota maailmasta ja olla vaatimatta mitään. Kytkeydyn takaisin sieluuni ja siihen mikä on aidosti tärkeää. Näen vihreän eri sävyt vaahterassa, kuulen mustarastaan laulun modulaatiot ja mikrointervallit, herään hymyillen auki olevasta ikkunasta aamuyöllä kuuluvaan käen kukuntaan. 

En pysty lainkaan kontrolloimaan tuota eriskummallista oireilua, joka alkoi kun täytin viisitoista vuotta. En saa sitä aikaan, se tapahtuu. Ja aina se on yhtä suuri yllätys ja eräänlainen matto-jalkojen-alta -kokemus. Olin päässyt hyvään alkuun joogassa ja pilateksessa, nautin kehosta löytyvistä uusista lihaksista, mutta jouduin lopettamaan ja nöyrtymään sen edessä, että minusta ei tule notkeaa joogia, koska pitää välttää kaikkea painetta ja puserrusta, aurinkotervehdystä ja seisovaa koiraa. Sentään voin vielä kävellä, kunhan jaksan pysyä pystyssä, kunhan iltahämärä on laskeutunut ja ihmiset vetäytyneet iltapuuhiinsa. 

Aina pitää rakentaa itsensä uudestaan. Aina pitää ponnahtaa pystyyn kuin myrskyn alaspainama paju. Aina pitää ryömiä ylös kuopasta, kunnes valheellinen tunne elämän vakaudesta alkaa taas levittää usvaa muistojen päälle kuin öinen halla peltojen yllä. 

Kevät alkaa muuttua kesäksi. Se on kaunis, kuuma ja räikeä. Minä olen nuupahtanut veretön vampyyri, joka välttelee valoa. Elän kuin arkussa, näkyvyyden ja näkymättömyyden rajamailla. Siellä on ihan hyvä olla.

8.4.2014

Kadonneita unikuvia ja satumaailman maisemia

Olen nähnyt viime aikoina voimakkaita unia aivan sanoinkuvaamattoman kauniista maisemista. Huvittavaa sinänsä, että monta kertaa olen yrittänyt näppäillä valokuvia näistä uskomattoman upeista näkymistä, mutta aamulla niitä ei löydykään puhelimen tiedostoista. Tänä yönä uneksin sumuisista järvimaisemista, niin jumalaisen kauniista, etten usko moista tämän maan päältä löytyvän. Aamulla juuri ennen heräämistä juoksin kesyttömänä poukkoilevan virran äärellä, ikimetsän sammaleisten puiden luodessa rehevän vihreää taikaa ympärilläni. Ilma oli niin kosteaa ja raikasta... 

Vaikka herättyäni kadotinkin omat taianomaiset unikuvani, pientä lohtua toivat tämän venäläisen valokuvaajan, Katerina Plotnikovan, ihanat otokset, joihin taannoin sain tutustua. Syksyllä kirjoitin valokuvaaja Kyle Thompsonista ja hänen maagisen unenomaisista kuvistaan, ja nopea vilkaisu molempien kuvaajien portfolioon osoittaa heidän olevan hengenheimolaisia mitä kuvien tunnelmaan tulee. Plotnikovan kuvat ovat lähes pääsääntöisesti otettu luonnossa, yleensä metsässä, ja ihmisten seurana hän käyttää malleinaan oikeita, eläviä eläimiä. Kuvissa ei ole käytetty kuvamanipulaatiota, joten ihmisten ja eläinten kontakti on aito, eikä photoshopilla kikkailtu.

Rakastan näitä ajattomia ja sadunomaisia teoksia, jotka vievät yhtäaikaa lapsuuteen, uniin, satumaailmaan ja salaisiin haaveisiin. Voit lukea täältä Katerina Plotnikovan haastattelun, jossa hän kertoo muun muassa omasta taustastaan, kuvausvälineistään ja kuvattavien eläinten kohtelusta. Linkin takaa löytyy myös lisää valokuvia, erilaisiakin kuin nämä tähän poimimani. Kannattaa käydä kurkkaamassa.





Kuvat Katerina Plotnikova.

26.3.2014

Astrologi tiesi minusta kaiken


Huomasin sattumalta bloggerin tilastotietoja selatessani, että viime päivinä blogiini on tultu usemman kerran hakusanoilla "astrologi tiesi minusta kaiken". Vuosien saatossa blogiini on päädytty monenlaisten merkillisten ja huvittavienkin hakusanojen saattelemana, mutta tämä oli nyt kyllä aivan yliveto. Uteliaisuuteni kävi niin suureksi, että oli pakko itsekin laittaa Googleen samaiset sanat ja katsoa, että miten ihmeessä tämä lause voi löytyä tästä blogista, sillä en tietääkseni ole koskaan kirjoittanut täällä sanaakaan astrologiasta. En tässä blogissa. Olen toki ammatiltani astrologi, mutta teekutsut on ollut minulle aina henkilökohtainen ja yksityinen vapaa-ajan ilmaisuareena, enkä ole a-sanaa mielestäni täällä edes käyttänyt.

Joten googletin. Sanayhdistelmä vei minut ravintopäiväkirjabloggaukseeni, josta löytyivät sanat minuun, kaikki, tiennyt. Astrologi sana löytyi sitten sivuni alalaidassa olevasta blogilistasta, jossa näkyvät tykkäilemieni blogien päivitykset. Hahhaa. Ja näin on ihmisiä johdettu lukemaan siitä, mitä laitoin suuhuni helmikuussa 2014, sen sijaan että olisivat saaneet lukea mystisistä kokemuksista kaikkitietävän astrologin pakeilla. Ehkä blogillani olisi enemmän lukijoita jos kirjoittaisin sellaisesta. Ehkä juuri siksi en kirjoita.

Mietin pitäisikö otsikoida tämä kirjoitus "Google tiesi minusta kaiken". Tämä kun tuntuu olevan vain jatkumoa sille, että syntymäpäivänäni Googlen etusivulla komeili kakkuja kynttilöineen ja kuvatekstissä luki "Happy Birthday -" ja oma nimeni! Olin hetken ällikällä lyöty ja ihmettelin miten Google tietää syntymäpäiväni. Mutta Google tietää kaiken. Varmasti paljon paremmin kuin kukaan astrologi.

PS. Jos tulit tänne Facebook-sivuni kautta, vastaus kysymykseen on: molemmat tietävät syntymäpäiväsi.

PPS. Heille jotka katsoivat viime viikon ja sitä edeltävän Midsomerin murhat, niin se kuva mitä astrologiasta/astrologeista annettiin oli aivan fiktiivinen, eikä siis vastaa juuri miltään osin todellisuutta. Siitäkin huolimatta ihana sarja ja herkullinen jakso.

23.3.2014

Pihlajavoiteen arvonnan voittaja!

Lämmin kiitos kaikille Pihlajavoiteen arvontaan osallistuneille. Oli tosi kiva lukea kommenttejanne ja päästä näin hetkeksi kurkkaamaan "ruudun toiselle puolelle". Nähdä että onhan teitä siellä, ja saada pientä hahmotelmaa sille, keitä blogissani käy. Mielelläni kuulisin teistä lisääkin!!! 

Tämä ensimmäisen arvonnan järjestäminen oli kyllä innostava kokemus. Edellisessä kirjoituksessa pohdiskelin sitä, kuinka kauan pystyn teekutsuja pyörittämään muiden suunnitelmien vaatiessa aikaani ja keskittymistäni, mutta kuten siinä totesin, tilanne on se että antaas kahtoo ny. Riippuen siitä miten asiat etenevät ja miltä tuntuu, saatan hyvinkin pitää tämän teepöydän katettuna satunnaisten kirjoitusten muodossa, sillä ajatusten tuulettaminen ja arkipäiväisten kokemusten jakaminen ovat ilo, jota en haluaisi menettää kokonaan. Tulevaisuus näyttää tapahtuuko se täällä vai jossain muualla. Nyt on kuitenkin näin.

Ja arvonnan voitti random.org arvontakoneen ystävällisellä avustuksella Nannu. Paljon onnea ja toivottavasti Pihlajavoiteesta tulee olemaan paljon iloa ja hyötyä. Laitan sinulle sähköpostia, niin voit antaa osoitteen johon haluat paketin postitettavan.

Ihanaa sunnuntain jatkoa teille kaikille! Meillä katsottiin aamulla loistava ja itkettävä Brave (Urhea) elokuva, ja nyt on Hassebackan perunat uunissa, vegepihviä pannulla, eilen leivottuja tuplasuklaacookieita jälkkäriksi ja sen jälkeen satamiljoonaa opiskelutehtävää jonossa huomista koulutuspäivää odottamassa. Nautiskellen joka hetkestä, tulevien lämpimien kevätpäivien toivossa, moikka!

22.3.2014

Muutin hullut unelmani suunnitelmaksi



En tiedä onko se tämä maaginen (ja upea) neljäkymmentä vai mikä, mutta olen vihdoinkin koko elämän mittaisen haaveilun jälkeen alkanut ottaa unelmani vakavasti. Se tarkoittaa sitä, että alkaa toteuttaa niitä asioita mitä on vuosikymmenet aikonut. Minulla oli aikoinaan aarrekartta, jossa oli lehdestä leikattu teksti: "Muutin hullut unelmani suunnitelmaksi." No niin. Eikä mennyt kuin viisitoista vuotta sisäistää oppi. Muutin siis hullut unelmani toimintasuunnitelmaksi. Ja siitä on nyt seurannut se, että en ole enää ihan varma pystynkö enää kovin pitkään jatkamaan tätä blogia. Olen kirjoittamassa kirjaa, joka suunnitelmani mukaan julkaistaan syksyllä. Olen myös rakentamassa pohjaa uudelle yritykselle, aiemmista virheistä viisastuneena. Osana tätä kaikkea olen luomassa uutta kotisivua ja blogia omalla nimelläni, ja tuntuu että olisi hyvä idea keskittää luovuus, aika ja energia kaikkeen tuohon. 

Vaikka Hullut teekutsut onkin minulle kovin rakas ja henkilökohtainen luova ilmaisuväylä, eikä parin hassun kirjoituksen julkaiseminen kuukaudessa ole mikään iso tehtävä, kysymys on energian keskittämisestä hajauttamisen sijaan. (Yksi niistä edellä mainituista "aiemmista virheistä".) Mutta katsellaan miten prosessi etenee. Jos jossain vaiheessa suljen teekutsut, tulen kutsumaan teidät kaikki kolme lukijaa uuteen blogiini lämpimin tervetulotoivotuksin ja fanfaarein.

19.3.2014

Osallistu Madaran Pihlajavoiteen arvontaan



Vihjasinkin jo eilen, että jotain lukijoiden lahjontaa olisi luvassa. Tässä se nyt sitten tulee. En ole koskaan järjestänyt mitään arvontoja tai muitakaan happeninkejä blogini ympärille. Olen vierastanut kaikkea lukijoiden haalintaan ja sitoutukseen liittyvää toimintaa, joten en ole näihin ryhtynyt. Kuitenkin olen itse arvontoihin iloisella mielellä osallistunut ja muutaman kerran voittanutkin (huulirasvan, sukkahousut ja shampoopalan, jee!). Nyt kuitenkin haluan järjestää arvonnan siitä syystä, että haluan kiittää ja ilahduttaa teitä, jotka blogiani ainakin joskus luette. Se on syntymäpäivälahjani minulta teille. 

Ei tarvitse tykätä minusta eikä sivustani facebookissa eikä liittyä blogin lukijaksi, mutta jätä kommentti missä kerrot ootsä muka joku ja ketä sullon päällä. (Pahus, Putous on turmellut huumorini!) Siis kerro vaan nimellä tai anonyyminä kuka olet ja mistä tulet ja oletko ollut teekutsujen lukijana kauankin ja jos niin miksi. Jos kuulostaa liian monimutkaiselta, niin jätä kommentti että osallistut arvontaan. Laita kommenttiin jokin yhteystieto minkä kautta tavoitan sinut jos voitat arvonnan. 

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 23.3.14 klo 12 saakka, jonka jälkeen ilmoitan arvonnan voittajan täällä. Arvonnan palkintona on Kemikaalicocktail-blogin Noora Shinglerin ja Madaran yhteistyönä valmistama Pihlaja DD-voide. Itse ostin. Voit lukea pihlajavoiteen synnystä ja sisällöstä täältä: Pihlajavoide. Voide on tosi hoitava ja ihanan silkkinen iholla. Suojaa ja ravitsee, mutta imeytyy myös nopeasti. Aivan täydellinen käsivoiteeksi, mutta käytin tätä myös yövoiteena jonkin aikaa talvella. Tuote on siis taattua Madara-laatua, sertifioitua luonnonkosmetiikkaa ja kaikin puolin erittäin bueno. Osallistu ja voita!

18.3.2014

Synttäritunnelmia


Jotenkin tosi onnellinen olo jäi synttärijuhlista. Ihania ihmisiä, iloa, hemmottelua, herkkuja, shampanjaa, livemusiikkia (Chopinia ja ranskalaista chansonia), kynttilöitä, vanhan levysoittimen rätinää, lämminhenkisiä kohtaamisia, sydäntä avaavia keskusteluja, ja aivan kuin tuossa ei olisi ollut riittävästi... todella hienoja lahjoja. Kiitollisuuden määrä on suuri! 

Juhlapäivän aamuna matkasin halki aurinkoisen mutta jäätävän tuulisen Helsingin ja kävin Jolie -putiikissa lahjomassa itseäni, ja samalla ihanan pirteä ja oih niin tyylikäs Katja Kokko loihti kasvoilleni safiirisen sumusilmämeikin (ohjeet siihen muuten Jolien blogissa: Safiirisilmät). Se pysyi loistavasti, vaikka meikkauksen jälkeen oli pitkä matka kotiin, viimetipan hikisiä hetkiä siivouksen ja leipomisen parissa, ja kävin jopa suihkussa! Tietenkään en kastellut kasvojani, mutta silti. Melko kestävä meikki! 

Illan tarjoiluista on nostettava esiin (koska olen aina niin lapsekkaan ylpeä kaikesta mitä olen onnistunut tekemään) itse suunnittelemani ja toteuttamani täytekakku. Koska olen ihminen, joka ei voi sietää täytekakkuja, tein täytekakun, joka ei ole "täytekakku". Kakuissa yleensä tökkii se höttöinen ja makea - kuiva tai liian kostea - sokerikakkupohja ja varsinkin jos välissä on kermavaahtoa. Blah. Alkuperäisenä ideanani oli tietenkin tehdä upea raakakakku, mutta lopulta kuitenkin päädyin vääntämään muhevan maukkaan mutta raikkaan sitruunakakun, jonka väliin tein vaniljacremen ja kuorrutin koko komeuden valkosuklaa-kookosöljyseoksella. Päälle ikuista elämää ja nuoruutta kuvaavia tyylikkäitä ja makeita granaattiomenan siemeniä. Vieraat ihastelivat, ja sain vastaanottaa pari kakkutilaustakin. Ehkä uusi businekseni onkin "Hullut teekutsut", sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Kuten sanoin, olo on ollut hyvin kiitollinen, ja koska haluaisin jotenkin levittää hyvää myös eteenpäin, olen päättänyt järjestää elämäni ensimmäisen blogiarvonnan. Palkintona luonnonkosmetiikkaa. Pysy linjoilla, kerron arvonnasta lisää myöhemmin, koska nyt täytyy irrottautua tietokoneelta ja sujahtaa autolla Espoon Tapiolaan.

13.3.2014

Onni ilman syytä



No nyt se kauan odotettu päivä on täällä! Joku vitsiniekka onnitteli minua Facebookissa tyyliin "otan osaa". Jaa että minkä vuoksi. 40-vuotta, paras ikä ikinä, Sutkautuksien Elisan sanoin, vihdoinkin FAB FORTY! Elisaa saan kiittää myös siitä, että löysin ihan parhaan haasteen ikinä. Onnellisuushaaste haastaa olemaan onnellinen 100 päivää putkeen. Itse tulkitsin tämän näin (koska ei kukaan voi kokea yhtä olotilaa sataa päivää peräkkäin, eikä pidäkään), että sadan päivän ajan kiinnittää joka päivä huomiota johonkin ihanaan, onnelliseen asiaan. Näitä sitten voi postailla #100happydays merkinnällä haluamaansa sosiaaliseen mediaan. 

Itse osallistuin siksi, koska se mille antaa huomiota, lisääntyy. Kun joka päivä tietoisesti poimii jonkin iloisen ja onnellisen asian, ruokkii se hyvää elämässä. Se että on kiitollinen siitä hyvästä mitä on, vaikka "kaikki" ei olisikaan hyvin, eli siten kuin oma mielemme hyvän määrittelee (heh, kirjoitin ensin "väärittelee", hyvä freudilainen) on uskomaton väline, joka lisää onnellisuutta elämään ehkä enemmän kuin mikään muu.

Nyt tässä puolenpäivän aikaan, istuessani tukka sekaisin kylpytakissa, auringon paistaessa silmiin todella likaisten ikkunoiden läpi, synttärijuhlien järjestämis-, siivous- ja leipomislistan pikemminkin pidennyttyä kuin lyhennyttyä, työttömänä ja parisuhteettomana ja aiempaa lihavampana ja vanhempana, olen onnellisempi kuin koskaan. Olen aina ajatellut, että onnellisuus on todellinen luontoni, vaikka en todellakaan ole aina ollut onnellinen. Muistan kuitenkin 18-vuotiaana sanoneeni, että olen onnellisin koskaan tapaamani ihminen. Olin myös - jo silloin - menettänyt paljon, sairastanut, surrut ja kärsinyt, luullut kuolevani. Elämä ei ole todellakaan kohdellut silkkihansikkain, ei silloin eikä sen jälkeen. Mutta kuten jo tuolloin teininä kirjoitin päiväkirjaani maatessani sairaalassa kolmatta viikkoa sillä erää (uskon oppineeni siellä enemmän kuin kaikkina kouluvuosinani yhteensä), onnellisuus ei riipu olosuhteista. Suora lainaus suttuisilta päiväkirjan sivuilta: "Vaikka kaikki olis paskaa, niin sen paskan keskelläkin voi olla onnellinen." Uskon edelleen, että ainoa todellinen ja kestävä onni on onni ilman syytä. Joy for no reason.

PS. Ovikello soi aamupäivällä ja lähetti tuuppasi ovenraosta kukkapaketin syliini. Ilahduin valtavasti ja arvuuttelin lähettäjää. Se oli kuntosaliltani! Sanoisin että melko hyvää asiakaspalvelua... Kiitos Ladyline Kivaolo!

10.3.2014

Kauhuskenaario ja Happy Birthday Colin


Nelikymppiset lähestyy, ja olen päättänyt tehdä siitä aivan hemmetinmoisen numeron. En yhtään pysty siihen mihin moni muu lähipiirissäni kykenee, että "pidetään synttärit matalalla profiililla", "olen matkoilla", "ei kahvitarjoilua" tai "ikääntyminen on ikävä asia, eikä sitä kannata juhlia". Ei näin! Itse yritin kerran ja tuli vaan paha mieli. Olen kerta kaikkiaan liian lapsellinen ohittamaan syntymäpäivät kypsästi ja aikuismaisesti. Minulla ei myöskään ole sellaisia ystäviä, joiden kanssa voisi mennä ravintolaan nauttimaan ostereita ja skumppaa säähän sopimattomissa kengissä ja kuukausibudjetin kuralle vieneissä hepenissä. Vai onko muka? Jos on, niin käsi ylös ja heti varaamaan pöytää jostakin Michelin tähtiä saaneesta paikasta.

Joten siis, kaiken tämän johdosta, muistivihkossa on yli kahdenkymmenen kohdan tehtävälista, joka etenee huolestuttavan hitaaseen tahtiin, ottaen huomioon että juhlat ovat perjantaina! Alkuun en meinannut järjestää mitään, koska kutsuttavia ei ollut kovin montaa ja pelkäsin ettei kukaan kuitenkaan tule. Kauhuskenaario siitä, miten istun yksin juhlapöydässä puhaltelemassa kirjavaan paperipilliin, joka sanoo "trööt" kuin surumielinen sorsa kaislikossa, aiheutti epäröintiä. Näin itseni istumassa ripsivärit poskilla, serpentiinit kaulassa, kattoon ripustetut ilmapallot suuritöisen täytekakun kynttilöiden synnyttämässä lämpimässä ilmavirrassa huojuen, kuin päätään pudistellen: "voi voi, ai jai". Tämän kaiken tunteilun kirvoittamassa suuressa myötätunnon puuskassa kävin osallistumassa Colinin virtuaalisille synttäreille ja kirjoitin hänelle pitkän ja kannustavan kommentin. Sillä kukaan ei tullut Colinin 10-vuotissynttäreille, mutta sen seurauksena hän sai yli kaksi miljoonaa tykkääjää facebook-sivulleen Happy Birthday Colin. Ajattelin että sama tuskin olisi mahdollista minun tapauksessani, eikä äitini varmaan edes tekisi sellaista sivua minulle. 

Niin, oli siis pieni kynnys ylitettävänä, ja kesti kolme viikkoa ennen kuin uskalsin lähettää kutsut. Nyt on käynyt pianonvirittäjä, on tilattu Kuohuvaa kuusenkerkkäjuomaa Ruohonjuuresta, laadittu tarjoilulista, ostettu ilmapalloja ja serpentiinejä sun muuta asiaankuuluvaa tilpehööriä, sekä tilattu Zalandosta spektaakkelimainen mekko ja korkkarit. On myös tilattu toinen samanlainen mekko, mutta kokoa suurempana, koska en kovasta yrityksestä huolimatta laihtunut sopivaksi siihen pienempään mekkoon. Daa!

Loppuviikko onkin pelkkää siivoamista ja leipomista ja omista epärealistisista suunnitelmista luopumista. Muutama ystävä, hyvää syömistä, kynttilöitä, vanhaa jazzia ratisevasta LP-levysoittimestä ja henkeviä, syvällisiä, maailmaaparantavia, järisyttävän nerokkaita, uutta oivaltavia, sielua ravistavia sekä terapeuttisia keskusteluja ja paljon naurua. Eiköhän se olisi siinä.

9.3.2014

Naisena olemisen taito


Luin viime viikolla brittifeministi Caitlin Moranin kirjan "Naisena olemisen taito". Huomasin kirjaa lukiessa olevani ihmisenä kovin erilainen - tyylini, mieltymykseni ja elämänkokemukseni ovat kuin toiselta planeetalta - Moranin kanssa, ja silti; olemme molemmat naisia ja olemme molemmat feministejä. Kirja oli kuitenkin hauska, railakas, rento, rehellinen ja paikoin räävitönkin. Kurkistus maailmaan, josta itselläni ei juuri ole kokemusta. Silti pystyin nyökyttelemään kirjan perusidean ja sanoman äärellä varsin samanmielisesti. Paikoitellen jopa riemastuttavissa määrin. 

Erityisesti pidin Moranin ideasta, että ihmisiin tulisi suhtautua pikemminkin "tyyppeinä", jotka ovat erilaisia ja tekevät erilaisia juttuja, eikä niinkään miehinä ja naisina. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että emme saisi olla mitä olemme ja näyttää siltä miltä huvittaa, esim. käyttää korkkareita tai pukeutua mekkoihin, vaan sitä, että meidän ei tulisi olla jotain tiettyä ja meihin ei tulisi suhtautua tietyllä tavalla vain siksi, että olemme naisia (tai miehiä). Vieläkin enemmän kuin tästä, pidin Moranin yksinkertaisesta toiveesta, että ihmiset olisivat kohteliaita toisiaan kohtaan ja kohtelisivat toisiaan kunniottavasti. Pohjimmiltaan se on koko feminismin sydän. 

Näin naistenpäivän kunniaksi (Vallilan Irman blogissa oli juttua naistenpäivästä eli tasa-arvon, siis ihmisten välisen kunnioituksen päivästä, ja itse kyllä tykkäisin, että ihan jokainen päivä olisi tasa-arvon päivä) pieni pätkä Moranin kirjasta:

"Vuosien vieriessä tajusin, että halusin olla yksinomaan ihminen. Pelkästään tuottelias ja vilpitön ihminen, jolle ollaan kohteliaita. Yksi "tyypeistä", mutta todella upeilla hiuksilla varustettuna."

2.3.2014

Helmikuun saldo


En helmikuun alussa tiennyt että vaivihkaa, kuin itseltäni huomaamatta, (niin minun täytyy kaikki tärkeät asiat tehdä) aloitin elämäntaparemontin. Ärsyttävä sana sinänsä, enhän ole mikään talorähjä, joka täytyy moukaroida, pakkeloida ja korjata kuntoon. Olin kuitenkin kuun alkaessa hyvin tympääntynyt omaan olooni, mikä lienee aina hyvä merkki siitä, että muutosta on ilmassa. 

Helmikuun alussa aloin pitää ruokapäiväkirjaa. Kirjoitin ylös jokaisen suupalan ja juomatilkkasen, jonka suuhuni laitoin. Ilman arvostelua, ilman yritystä rajoittaa tai muuttaa mitään. Sepä olikin sitten yllätys millainen vaikutus sillä minuun oli. Oli myös yllätys nähdä kaikki raadollisen rehellisesti paperilla, ja muutos - johon en edes tiennyt pyrkineeni - käynnistyi kuin itsestään.

Söin helmikuun aikana 4 annosta jäätelöä, 2 kupillista irtokarkkeja, 1 pussin minttu-susupaloja, 6 pientä suklaapatukkaa, 2 kasvispakastepizzaa, 1 kasvishampurilaisen, 31 ruisleipää (12 niistä oli pieniä ruisneppareita), 22 villiriisikakkua, 16 karppi-siemennäkkäriä, 18 proteiini/vitamiini/hivenainejuomaa, 6 arginiini/vitamiinijuomaa, 12 instant maitake- tai reishi-juomaa, 6 rkl macaa, 16 banaania, 15 mandariinia, 8 omenaa, 6 viher/hedelmäsmoothieta, 26 d-vitamiinia, 7 särkylääkettä ja 3 nukahtamislääkettä. Juomina yrtti/vihreää/valkoistateetä, mustaherukkamehua tai vettä. Iso saavutus oli se, että skippasin päivän lämpimän ruuan vain kerran ja muutenkin koin saavuttaneeni jonkinmoisen säännönmukaisuuden.

Kuukauden ruokalistalla oli tomaatti-vuohenjuustokeitto, punaista kasviscurrya ja jasmiiniriisiä, vuohenjuustosalaatti, höyrytettyjä kasviksia ja paistettua tofua x3, soijanakkikeittoa x3, pizza vegetale, kasviscouscous, kasvissosekeittoa ja ravintohiivahiutaleita x2, tomaattilinssikeittoa x2, soijajuustotäytepihvi ja höyrytettyä kasviksia sekä bataattiranuja, kasvishampurilaisateria, kasvisrisottoa, perunamuhennosta ja falafelia sekä salaattia, välimerenkiusausta x2, paneroituja soijaleikkeleitä ja perunamuhennosta sekä herneitä/maissia ja salaattia, friteerattua tofua ja kasviksia soijakastikkeessa, kasvishernekeittoa x3, 8 einespinaattilettua ja puolukkahilloa, vegepyöryköitä ja noodelisalaattia x2 ja mozzarellapizza.

Kuukauden liikuntasaldo oli 1 hot pilates, 1 hot jooga ja 9 tuntia reipasta kävelyä.

Ehkä pitkäveteisin blogipostaus ikinä, mutta tulipahan tehtyä. Tänään vuorossa eilisen lauantaimässäilyn sulattelua, verkkaista ajatustoimintaa, mahdollista pienimuotoista siivoilua, ikkunasta ulostuijottelua, vilunväristyksiä ja harmittelua (sataa lunta!) sekä illalla Wiener Johann Strauss konserttigaala musiikkitalossa kera iki-ihanan kummityttöni.

26.2.2014

Jolie ja luonnonkosmetiikan ilosanoma



Maanantaina koulutuspäivässä kesken pariharjoituksen eräs henkilö pysähtyi niille sijoilleen, tuijotti minua hetken keskittyneesti ja sanoi: "Mitä sä olet tehnyt itsellesi, sä oot tosi hyvän näköinen." Ööööh... jaa että mitä olen tehnyt itselleni, kun nyt hetkellisesti ja poikkeuksellisesti naama näyttää paremmalta kuin yleensä? No, kiitos vaan, johtuisiko ehkä siitä, että olen käyttänyt kaksi viikkoa huippuihanaa luonnonkosmetiikkaa, jota ihonhoitokonsultaation yhteydessä hankin. Muuta en keksi.

Melkein kaksi viikkoa siis ehti vierähtää, ennen kuin pääsin kertomaan tästä ihanasta vierailusta ihanassa putiikissa, josta Kemikaalicocktailin Noora Shingler sanoi aikoinaan, että se on hänen "business-crush". No samat sanat! Kyseessä on tietenkin Helsingin Uudenmaankadulle pari vuotta sitten avattu ja nettikauppanakin mainiosti toimiva Jolie. Koska tiedän omakohtaisesti yrittäjyyden haasteet - tyhjän päälle heittäytymisen (vakityöstä yrittäjyyteen) riskit, sekä sen huikaisevan tunteen kun alkaa elää unelmaansa todeksi - sympatiseeraan ja ihailen Jolien koko tarinaa ja konseptia. Ja koska rakastan luonnonkosmetiikkaa samoin kuin rakastan puhdasta, eettisesti tuotettua, ekologista kasvisruokaakin, on selvää että se on kosmetiikkaa jota käytän. Eikä nykymaailmassa tarvitse enää luopua luksuksesta ollakseen hyvä ihminen, täytyy vaan osata ja haluta tehdä parempia valintoja. 

Jos käyttötuote (ruoka, vaate, kosmetiikka, huonekalu) voi olla eettinen, ekologinen, terveellinen ja laadukas, miksen valitsisi sitä jonkun eläimillä testatun, halpistyövoimalla tuotetun schaissen sijaan? En keksi muita syitä kuin tietämättömyys ja raha. Mutta ei kaikki luonnonkosmetiikka ole kallista. Nykyaikana on olemassa monia hinta-laatu-suhteeltaan erilaisia tuotesarjoja, joista jokainen voi valita omansa. Aloitin luonnonkosmetiikan käyttämisen jo 20 vuotta sitten Dr Hauschkan ja Weledan tuotteilla, jonka jälkeen haksahdin mainonnan uhriksi ja käytin aikani Lancomea, Cliniqueta, Vischyä sun muuta, kunnes valistuin ja löysin tieni upeiden, ylellisten ja tehokkaiden luonnonkosmetiikkamerkkien pariin. En ole katunut!

Tällä kertaa Joliessa käydessä, hyvin inspiroivan ja asiantuntevan konsultaation jälkeen, valitsin hieman edullisempia tuotteita ja käytän näitä hyvillä mielin, kunnes pääsen kokeilemaan luonnonkosmetiikan hardcore osastoa. Kuten niin moni, minäkin säästän ja unelmoin Patykasta, tuosta luonnonkosmetiikan Porchesta, ja arvatkaa vaan onko juhlaa kun lopulta pääsen niihin käsiksi. Mielestäni se on oikein virkistävää vaihtelua tähän nykymaailman "mulle-kaikki-heti-nyt" -mentaliteettiin, että kaikkea mitä haluaa ei saakaan samantien. Kyllä sitä osaa arvostaa ja iloita siitä ihan eri tavalla, kun on joutunut odottamaan ja näkemään vaivaa jonkun eteen. Tällä tarkoitan tietenkin sellaisia asioita, joita olemme tottuneet saamaan heti kun mieleen toive putkahtaa - en niinkään isompia asioita, joita meillä jokaisella varmaan on toivelistalla, mutta niiden toteutuminen vaatii pankkilainaa, lottovoittoa tai ihmettä.

Itselläni siis on nyt ollut käytössä Iroisien ihanan raikas ja geelimäinen putsari (tuoksuu Spriteltä) sekä kasvovesi, Neal's Yard Remedies -sarjan frankinsensiltä tuoksuvat (ja selkeästi nuorentavat!) öljyseerumi sekä kosteusvoide. Pakko se on myöntää, että muutoksen varmaan huomaavat muutkin kuin minä itse. Iho on pehmeä, kimmoisa, terve ja rusottava. En ole kirjoittanut tätä hehkutusta yhteistyössä kenenkään kanssa, enkä myöskään hyötynyt siitä pennin vertaa, kuten en mistään muustakaan blogissani esittämistä mielipiteistä tai katsauksista. Kunhan omaa inspiraatiotani ja elämänkatsomustani jaan pitelemättömän innoissani. Tällä kertaa se nyt käsitteli luonnonkosmetiikan ilosanomaa! Halleluja!