Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



8.11.2013

Bang-Bang Bangs


Eilen oli oma vuoro istua kampaajan tuoliin. Viime kerrasta olikin aivan liian kauan aikaa. Edellisestä viisastuneena en ottanut kahvia, sen sijaan sain herkullista kaakaota ja raakasuklaapaloja. Olen niin onnellinen, että olen löytänyt itselleni kampaamon, jossa viihdyn, jota arvostan ja josta olen joka ikinen kerta palannut tyytyväisenä kotiin. Sen etsimiseen menikin vuosia.

Koska edellisestä kerrasta oli niin kauan, halusin kokea hemmottelun oikein pitkän kaavan mukaan. Alkuun keskustelimme tyylitoiveistani ja sen jälkeen sain vaipua nirvanaan intialaisen päänhieronnan myötä. Normaalista poiketen hieronnassa käytettiin laventeliöljyä, koska halusin toooodella rentoutua. Hieronta, pesu ja energialeikkaus veivät aikaa kaiken kaikkiaan kaksi tuntia. Yllä klassiset "ennen ja jälkeen" kuvat. Otsatukan leikkaus oli silkka päähänpisto. Pahoittelen kuvien "vessassa kännykameralla" -laatua. Tukka on oikeasti paljon tummempi kasvivärjäyten ansioista. En voi muuta kuin suositella yrtti- ja kasvivärejä hiustenhoidossa - kolmeen vuoteen tähän kuontaloon ei ole käytetty mitään kemiallisia tököttejä vaan silkkaa luonnonkosmetiikkaa - sillä seurauksella että kampaaja kehui hiusten olevan erinomaisen terveet ja hyvässä kunnossa, vaikka niitä ei ole leikattu yli vuoteen! Myös pitkään vaivannut hiustenlähtö (avaudun siitä ehkä joskus myöhemmin) näyttäisi vihdoin olevan takanapäin, ja päänahka näytti puskevan muutaman sentin mittaista käkkärää ihan kauttaaltaan. Me happy!

*

I was at the hairdresser yesterday. Loved the pampering. I got an Indian head massage with Lavender oil and it was so relaxing! Then, just out on a sudden whim, I decided to have bangs. It's been over a year since my last visit to hairdresser, so wanted to have something special. Sorry for the bad quality of the before and after photos. They were taken with a phone camera in a toilet. Actually my hair is much darker, and in a pretty good condition too, because for three years I've not used any chemicals but only lovely natural cosmetics and herbal hair dyes. I heartily recommend!


10 kommenttia:

  1. Upea tukka ja säkenöivä nainen!
    Ja totta - kampaajalla käynti on rentouttavaa ja ihanaa. On ihan parasta juoda kahvia (tai teetä/kaakaota), selailla naistenlehtiä ja rupatella niitänäitä vailla kiirettä.

    VastaaPoista
  2. Suoraan voisit lähteä catwalkille! Muru, aivan mahtavan kauniit hiukset! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista sanoistanne! Hyvä että tuli otettua kuva just kampaajalta tultua, nyt nimittäin näyttäis siltä että en ikinä enää onnistu laittamaan niitä noin, koska mulla on melkoisen luonnonkiharat hiukset ja iso ja itsepäinen pyörre just tossa otsalla. Kuvasta sitten vaan katsellaan, että tollainen sen PITI olla. :D

    VastaaPoista
  4. Upea nainen sekä ennen, että jälkeen. :)

    - Rouva E

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat ja ihana fringe tukka! Olet inspiroiva, luova ja ainutlaatuinen ihminen. Olen niin iloinen että our paths crossed. Halauksia sinulle.

    VastaaPoista
  6. Otsatukka sopii sinulle tosi hyvin. Meilläkin leikkasin tytölle otsatukan kuukausi pari sitten. Sekin oli hyvä valinta.

    VastaaPoista
  7. Oi kun uskaltaisikin joskus leikata etutukan, mutta ei uskalla. Konservatiivi täällä huokailee. Mutta niin pirtsakka on!

    VastaaPoista
  8. Kertokaa miten pystyy kommentoimaan yksitellen jokaiselle suoraan? Olisi niin paljon kivempi heittää vastaus suoraan kommentin perään, eikä näin listalla. :) Mutta tällä mennään ennen kuin opin uutta.

    Rouva E: Kiitos, sait leveän hymyn kasvoilleni kommentillasi. :)

    Jody: Niin, oi, huomaamatta käytin amerikkalaista otsatukkasanaa, vaikka yritän aina välttää, kun S on sitä mieltä että se ei ole oikea kieli ollenkaan. Siis FRINGE olisi ollut se oikeampi ilmaisu. Kiitos vielä ihanista sanoistasi. Todellakin huippua että tutustuttiin!

    Kirjailijatar: Kumman paljon se otsis kyllä muuttaa ulkonäköä. Minun tyttöni sai viime vuonna pitkään kinuttuaan myös otsatukan, mutta sepä ei ollutkaan yhtään mieleinen, kun tytöllä on niin kikkarat hiukset. Joskus tosiaan voi kampaus käyttäytyä yllättävällä tavalla ja ollakin pettymys. Mä olen nyt pärjäillyt ihmeen hyvin tämän kanssa. :)

    Päivi: Leikkauta vaan ihmeessä! Kuvasi perusteella sopisi varmaan aivan loistavasti. Siitä tulee jännän vinkeä olo kun muuttaa tyyliä. Ja jos ei tykkääkään, niin ei siinä kauaa mene kuin kasvaa takaisin.

    VastaaPoista
  9. Jos haluat muuttaa kommentointia siten, että jokaiselle voi erikseen vastata, niin se käy näin:

    Editointitilassa valitse Asetukset -> Tekstit ja kommentit -> kohta Kommentin sijainti -> valitse Upotettu.

    Sitten pitäisi onnistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Tein miten neuvoit ja tadaa! niinhän se vain onnistuikin! :D

      Poista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥