Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



22.11.2013

Unelmakaava


Olenko se minä vai onko se tämä aika, vai ihan joku muu, mutta minusta tuntuu että ihmiset ovat enemmän hukassa ja upoksissa kuin yleensä? Moni tuntuu kokevan että on väärässä paikassa, tekemässä vääriä asioita, että pitäisi olla jotain muuta. Haluaisi jotain muuta, mutta ei tohdi, ei uskalla - minkä eräs tyypillinen ilmenemismuoto on uskoa, ettei se ole mahdollista. 

Richard Bach se oli joka aikoinaan sanoi, että mieleemme ei anneta toivetta, ellei meillä samalla ole voimaa toteuttaa sitä. Ajattele! Mistä tahansa haaveiletkin - sen toteuttaminen on mahdollista, tai muuten sinulla ei olisi sitä haavetta. Minä ainakin uskon näin. Puhun nyt sellaisista todellisista sydämen toiveista, sellaisista, joiden ajatteleminen sähköistää ja elävöittää ja saa aikaa kummallisia tuntemuksia kehossa. Ei niitä meillä yleensä montaa ole, ei edes koko elämän aikana. Toinen matkassa kulkenut viisaus, kuka lie sen keksinyt, on tämä: You can have what you want, but not your second choice too. Eli voit saada sen mitä haluat, mutta et kakkosvaihtoehtoasi sen lisäksi.

Omat toiveeni ovat tällä hetkellä kovin arkisia ja käytännöllisiä, suorastaan välttämättömyyksiä. Kun elämän perustukset horjuvat, ei fantastisille unelmille tunnu olevan tilaa. First things first. Mutta minulla on malli, jota noudattamalla uskon toiveiden toteutuvan. Se on yksinkertainen, kolmivaiheinen kaava.

1.) Valitse yksi asia mitä toivot ja määrittele se niin tarkkaan ja niin yksityiskohtaisesti kuin ikinä osaat, kuvittele se mielessäsi elävästi, kaikkia aisteja käyttäen.
2.) Pyydä. Ihan sama pyydätkö toiveesi toteutumista mielikuvitukseltasi, maailmankaikkeudelta, jumalalta, enkeleiltä, joulupukilta, korkeammalta itseltäsi tai universumin rajattomalta luovalta energialta, kunhan pyydät.
3.) Ole täysin vakuuttunut siitä, että unelmasi toteutuu. Älä pelkästään usko, vaan näe miten asia on jo tapahtunut ja koe millaista on, kun toiveesi on täyttynyt.

Kyseessä ei ole mikään "heitän-unelman-eetteriin-ja-jään-sohvalle-odottamaan-että-se-soittaa-ovikelloa" -tyyppinen juttu. Päinvastoin. Tarkoitus on luoda aivoihin uusi malli, muuttaa ajatusratoja siten, että alamme aktiivisesti toimia - unelman sabotoinnin sijaan - unelman toteutumisen puolesta. Olen käyttänyt tätä mallia varhaisista teinivuosista saakka, ja toteuttanut sen avulla uskomattomia juttuja. Kaikki toiveet eivät kuitenkaan ole toteutuneet. Jotkut ovat vieneet enemmän aikaa kuin olisin halunnut, jotkut ovat toteutuneet hieman eri muodossa mitä olin alunperin toivonut ja se mikä ei koskaan toteutunut - on aina jälkeenpäin osoittautunut siunaukseksi. 

14.11.2013

Kuvia ujon valokuvaajan unimaailmasta

Tein lumoavan taidelöydön. Kyle Thompson on parikymppinen chicagolainen valokuvaaja, joka on keskittynyt erityisesti kuvaamaan hylättyjä taloja ja metsiä. Valokuvissa on yleensä hämmentävän sadunomaisia sekä mielikuvitusta puhuttelevan surrealistisia, jopa makaabereja, tunnelmia. Jos pitäisi käyttää yhtä sanaa kuvaamaan Thompsonin teoksia, se olisi haunting. Voicen sivuilta löytyy artikkeli taiteilijasta. Otsikko jo puhutteli niin paljon, että arvasin sen takaa löytyvän jotain jännittävää. "Ujo valokuvaaja pelkäsi ihmisiä - kuvasi vain itseään.

Alla olevat kuvat on linkitetty Thompsonin flickr sivustolta. Siellä on kuvia tällä hetkellä 401, joten kannattaa käydä katsomassa. Valikoimani makupalat ovat herttaisimmasta päästä, Thopson nimittäin leikittelee kauhuelokuvateemoilla, hienovaraisesti, twinpeaksmäisen vihjaavasti, mutta kuitenkin. Vaan minua viehättää tällä hetkellä enemmän tällainen lempeän unelias tunnelma. Kuvamaailmaan uppoutuminen laittoi Sigur Rósin soimaan mielessäni. Saadapa tämän kaverin tekemä video Voiton ruusun (=Sigur Rós) musiikin kanssa kimppaan. Ah.

Untitled
Untitled
Untitled
Frail Moth
Untitled

11.11.2013

Rehellisempi ajankuva

Tein viikonloppuna eräänlaista blogitilinpäätöstä. Sain pitkään jatkuneen projektin loppuun. Minulle nimittäin kävi aikoinaan niin, että yhden sijaan aloin pitää useampaa rinnakkaista blogia, koska koin etteivät kaikki minuuteni puolet - kaikki se mitä halusin ilmaista - olisi sopinut yhden nimen alle. Lopulta kävi kuin entiselle flikalle, joka pyöritti useampaa suhdetta yhtäaikaa. En enää muistanut mitä tuli sanottua kenellekin ja mitä piti ja mitä ei. Energia hajosi liian moneen suuntaan, eikä yhdellekään jäänyt tarpeeksi sydäntä annettavaksi. Tämä asia toki korjaantui jo pari-kolme vuotta sitten kun pariuduin teekutsujeni kanssa, mutta nämä jälkeen jääneet, irralliset blogitekeleet tuntuivat jääneen leijumaan eetteriin kuin hylättyihin taloihin jumiutuneet rauhattomat sielut. 

Nyt olen käyttänyt useita kymmeniä tunteja siihen, että olen yhdistänyt ja liittänyt toisiinsa useampia vanhoja blogejani kaikkine karvoineen päivineen tänne yhteen ja samaan. Olen melko varma siitä, että kukaan ei selaa blogien arkistoituja kirjoituksia, eikä näin ollen päädy lukemaan matkakertomustani vuodelta 2007 tai mitä tein pääsiäisenä 2011. Ja ei ole tarkoituskaan. Se ei ole edes toivottavaa. Asialla on itselleni symbolinen merkitys. Olla kokonainen. Olla enemmän sitä mitä on. En halunnut blogini olevan kuin valokuva-albumi, josta kaikki epäsuosioon joutuneen sukulaisen kuvat on leikattu irti ja nolot muistot sekä epäimartelevat kuvat itsestä ovat tyylikkäästi kadonneet. Blogi ei ole tuote. Haluan sen olevan ehjempi ja rehellisempi ajankuva, mitä se voisi olla valikoitujen ja viilattujen aiheiden kanssa. 

Se, että kävin läpi kaiken mitä olen blogiin kirjoittanut, oli melkoinen matka menneisyyteen. Sopi mainiosti yksinäisen marrasviikonlopun tunnelmiin. Isäinpäivistä ei minun elämässäni ole koskaan ollut tietoa. Niinpä saatoin hyvällä omatunnolla omistaa viikonlopun häpeilemättömään itsetutkiskeluun ja menneisyydessä piehtarointiin. Lempiajatukseni bloggaamiseen liittyen on aina ollut se, että blogi on peili. Nyt oli hyvää aikaa tuijotella omaa kuvaa lähes seitsemän vuoden ajalta. Oli mielenkiintoista huomata millaisia havaintoja ja tunteita tutkimusmatkani herätti. Huomasin kirjoitusten heijastavan ajanjaksoja jolloin olin hapuileva ja lapsellinen, suuntaa hakeva ja teennäinen, havaitsin murroksen, jonka jälkeen olin kovin avoin ja rehellinen, moniulotteisempi ja omissa oloissani onnellinen, kunnes taas taas varautunut, piileksivä ja epäluuloinen. Siis muotoa muuttava, kasvava, kehittyvä ja keskeneräinen. 

Ihailen ihmisiä jotka osaavat kirjoittaa analysoimatta ja antamatta tulkintoja. Jotka ovat vaan, tekevät vaan pohtimatta liikaa. Ihailen ihmisiä joista loistaa teeskentelemättömyys ja aitous, joilla on kyky olla epätäydellisenäkin ehjä, kantaa itsensä kunnialla kaikkineen päivineen, päästää lähelle häpeilemättä ja kohdata toisten katseet ilman suojakuoria tai tiettyyn muottiin mahduttautumista, kerjäämättä hyväksyntää, yrittämättä olla jotain tiettyä. Siis sellaisia ihmisiä, jotka osaavat kävellä ihmisjoukon ohi uimapuvussa vetämättä vatsaa sisään. Sitä kohti tässä ollaan menossa. Blogin kanssa käsi kädessä.

8.11.2013

Bang-Bang Bangs


Eilen oli oma vuoro istua kampaajan tuoliin. Viime kerrasta olikin aivan liian kauan aikaa. Edellisestä viisastuneena en ottanut kahvia, sen sijaan sain herkullista kaakaota ja raakasuklaapaloja. Olen niin onnellinen, että olen löytänyt itselleni kampaamon, jossa viihdyn, jota arvostan ja josta olen joka ikinen kerta palannut tyytyväisenä kotiin. Sen etsimiseen menikin vuosia.

Koska edellisestä kerrasta oli niin kauan, halusin kokea hemmottelun oikein pitkän kaavan mukaan. Alkuun keskustelimme tyylitoiveistani ja sen jälkeen sain vaipua nirvanaan intialaisen päänhieronnan myötä. Normaalista poiketen hieronnassa käytettiin laventeliöljyä, koska halusin toooodella rentoutua. Hieronta, pesu ja energialeikkaus veivät aikaa kaiken kaikkiaan kaksi tuntia. Yllä klassiset "ennen ja jälkeen" kuvat. Otsatukan leikkaus oli silkka päähänpisto. Pahoittelen kuvien "vessassa kännykameralla" -laatua. Tukka on oikeasti paljon tummempi kasvivärjäyten ansioista. En voi muuta kuin suositella yrtti- ja kasvivärejä hiustenhoidossa - kolmeen vuoteen tähän kuontaloon ei ole käytetty mitään kemiallisia tököttejä vaan silkkaa luonnonkosmetiikkaa - sillä seurauksella että kampaaja kehui hiusten olevan erinomaisen terveet ja hyvässä kunnossa, vaikka niitä ei ole leikattu yli vuoteen! Myös pitkään vaivannut hiustenlähtö (avaudun siitä ehkä joskus myöhemmin) näyttäisi vihdoin olevan takanapäin, ja päänahka näytti puskevan muutaman sentin mittaista käkkärää ihan kauttaaltaan. Me happy!

*

I was at the hairdresser yesterday. Loved the pampering. I got an Indian head massage with Lavender oil and it was so relaxing! Then, just out on a sudden whim, I decided to have bangs. It's been over a year since my last visit to hairdresser, so wanted to have something special. Sorry for the bad quality of the before and after photos. They were taken with a phone camera in a toilet. Actually my hair is much darker, and in a pretty good condition too, because for three years I've not used any chemicals but only lovely natural cosmetics and herbal hair dyes. I heartily recommend!


7.11.2013

Milloin oli hauskaa?



Vein eilen tyttöni kampaajalle ja siellä odotellessa join ensimmäisen kupin kahvia noin neljään kuukauteen. Luin myös ensimmäiset naistenlehdet ehkä puoleen vuoteen. Kuuma ja vahva mocca nosti hehkun poskille, Norah Jones lauloi radiossa ja lehtien kuvat ja artikkelit herättivät ajatuksia ja inspiroivat. Tuli ihanan kevyt ja lämmin olo, jota huomasin kaivanneeni. Ja näin ollen, tässä  pian alkavan kaiken nielevän pimeyden portilla (=loppusyksy) alkoi mieleen nousta kysymyksiä. Elänkö liian raskassoutuista ja vakavaa elämää? Missä on kaikki kepeys ja ilottelu, huvi ja sosiaalinen eläväisyys? Milloin viimeksi pidin urakalla hauskaa? 

Sain kofeiinista yliherkkyysreaktion, joka kohdalle osuessa ilmenee lähinnä paniikkioireina sekä kehon hallitsettomana vapinana, tärinänä, kouristeluna ja rytmihäiriöinä. Vahvaa kamaa tuo Kolumbian musta kulta! Yöllä oli noustava sängystä pikkutunneilla keittämään teetä ja syömään isoja suklaakeksejä, monta. Sydän tuntui takovan pakoväylää rintalastan läpi. Olin kokonaan unohtanut, että lievä kofeiiniyliherkkyyteni saattaa toisinaan laukaista oirekavalkadin, joka viihdyttää pitkälle aamuun. Tänä aamuna siis vain kaurapuuroa, teetä ja Telemannia. Ja sitten kampaajalle (lukemaan lisää naistenlehtiä)! 


4.11.2013

Herkkä ja melankolinen



Sumu houkutti ulos. Onnistui siinä, missä kukaan tai mikään ei pitkään aikaan. Hurjan herkkä ja melankolinen olo. Sellainen, missä tekee mieli velloa hetki, ottaa kaikki ilo irti. Ihmiset herättävät tunteita. Huomaan loukkaantuvani pikkuasioista, itkeväni ystävällistä kommenttia, surevani tuttavan kohtaloa, toivovani kaikkea hyvää niin, että pakahduttaa. Tekee mieli lukea runoja. Olla syvällä tunteessa, sokeana myyränä maan alla. Sydämen sisällä. 

Kuvat yllä täältä kotinurkilta. Lempivuodenaikani. Sävyisät värit ja vivahteet. Maa on vielä lämmin, vaikka yöllä pistää pakkanen. Mennään pinnan alle. Käperrytään kerälle. Sielun syvyyksissä, tajunnan ulottumattomissa kypsyy jotain uutta. Siihen voi luottaa, vaikka ei tiedä. Mutta sen aika ei ole vielä nyt.


2.11.2013

Marraskuun mietteitä

Ihana marraskuinen lauantai, pyhäinpäivä. Uunissa muhii itsekeksityllä reseptillä loihdittu punajuurivuohenjuustovuoka ja päivän tehtävissä yksi ainoa asia: jos kävisi kävelyllä illan hämärryttyä. Levysoittimessa pyörii lähes tauotta Telemann, Corelli, Rameau, Bach ja Vivaldi. Syksyn soittolista. Ja sokerina pohjalla sohvalla lojuu Robert Calbraithin aka J.K. Rowlingin Cuckoo's Calling kirja odottamassa rentouttavaa lukuhetkeä. En olekaan lukenut mitään romaaneja pitkiin aikoihin. 

Tämä syksy on ollut ihan hullua aikaa. Kertakaikkisen pähkähullua. Mutta mielenkiintoista. Mutta rankkaa. Mutta yllättävää. Olen tehnyt isoja ratkaisuja ja sitten asiat ovatkin kääntyneet ihan päälaelleen ja päätökset on täytynyt pyörtää, jonka jälkeen tilanne on taas muuttunut, jonka jälkeen... hengästyttää. Lopputulos (tällä erää) on kuitenkin se, että olen taas opiskelija ja kirjoilla Bristolin yliopistossa (University of the West of England) ja jatkan psykoterapeutin opintoni loppuun. Ehdin jo lakkauttaa yritykseni, hakea töitä, ja sitten myös peruuttaa yrityksen lakkautuksen, ja nyt olen taas uudestaan kallistumassa siihen, että ei ihminen pysty elämään pelkällä hyvällä meiningillä. Jos rahaa ei ala kohta tulla jostain, mielellään nelinumeroinen summa ja mielellään säännöllisesti, niin en tiedä. Mitä ihminen tekee, jos yrittäminen ei elätä ja palkkatöihin ei pääse? 

Tulee mieleen lapsuuteni lama-aika ja pikkukaupungin kallioihin, seiniin ja aitoihin maalattu punainen "TÖITÄ!". Täällä olisi todellakin yksi intohimoisesti työlleen omistautuva, ammattitaitoinen, innovatiivinen ja  vastuuntuntoinen työntekijä, joka kaipaisi TÖITÄ!

Alla olevat kuvat nappasin eilen autosta, kun ruuhkajono kohti Helsingin keskustaa mateli sateen täplittäessä katuja. Ihana, kaunis marraskuu!