Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



21.1.2013

Vuonna 2012 tuli elettyä

Tuulen naapurina inspiroi summaamaan menneen vuoden. Halusin nähdä mitä tuli tehtyä vai tuliko tehtyä mitään. Vuoden valokuvasaldon selailu osoitti, että kyllä vain, tuli elettyä.

Tammikuussa nukahdin japanilaisen puutarhan penkille laventelien katveeseen.

Helmikuussa meille muutti sininen kissa.

Maaliskuussa inspiroiduin raakakakuista.

Huhtikuussa sain postia Englannista.

Toukokuussa tuhlasin zen-rekvisiittaan.


Kesäkuussa kiipesin vuorelle ja näin siellä suuren hämähäkin. Kahlasin myös Styks-joessa. 


Heinäkuussa ensimmäinen pioni aukesi ja tarjoilija kirjoitti ranskalaisen nimen paperiin.

Elokuussa eteismatolle ilmestyi valkoinen höyhen.

Syyskuussa löysin jättimäisen neliapilan!


Lokakuussa lensin Lontooseen ja kotiin palattua oli edessä jäähyväiset vanhalle kissalle ja Peppi-rotalle.

Marraskuussa äänitettiin musiikkijuttuja ja sen jälkeen pikainen paluu Englantiin. 
















Joulukuussa vaaka pysähtyi mystisesti itsestään. Heitin sen roskikseen. Vietimme hyvin lämminhenkisen ja onnellisen joulun ennennäkemättömän lumenpaljouden keskellä.

Yhteenvetona sanoisin että merkillisen hieno joskin hieman arvoituksellinen vuosi. Leivoin paljon. Kävin monissa uusissa paikoissa. Matkustin usein. Luin 56 kirjaa. Nautin musiikista. Tapasin monia ihmisiä. Opin paljon itsestäni. Tulin enemmän siksi kuka olin, mutten ollut voinut olla ennen kuin ymmärsin enemmän siitä kuka olen.

*

In 2012 I lived

I wanted to see what I did last year, if I did anything. Browsed through my photos to find out. 

January - I fell asleep on a bench in a Japanese Garden with sun on my face and lavenders by my side.
February - A blue cat moved to live with us.
March - I got inspired by raw cakes.
April - I got mail from England.
May - Spent some money to zen stuff like books, zafu and zabuton.
June - There was a huge spider on a mountain I climbed. I also waded in a river Styx.
July - The first peony bloomed and a waitress wrote a French name on a paper.
August - A white feather appeared on my doorstep.
September - I found one very big four-leaf clover. 
October - Made a trip to London and after that my old cat and pet rat died.
November - Did some singing with my former band in a studio. Then I went back to England.
December - My scale stopped working and got stuck on 90 kg. I wonder why. We had a lovely and happy Christmas among all that snow that Finland could offer. And it was quite plenty.

As a summary I'd say I had a wonderful, though slightly enigmatic year. Weird things happened. But most of all, I baked a lot. Saw many new places. Travelled often. Read 56 books. Enjoyed music. Met many people. Learnt lots about myself. Became more the person I am, though hadn't yet been, because hadn't realised I was. 

2 kommenttia:

  1. Voi miten kivaa, että teit tämän! Sulla oli kanssa hyvä, arvoituksellinen ja lennokas vuosi.

    Ja voi miten suloinen tuo Peppi-rotta on kuvassa. Meidän tytöllä on vaihteeksi rottakuume.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain, kiitos inspiraatiosta. :) Peppi oli ihana otus, enää on jäljellä vaaleanruskea Vanda-rotta. Suosittelen kyllä kesyrottia lemmikeiksi, ne ovat älykkäitä ja rakastavia, kuin pieniä koiria jotka nuolevat sormenpäitä. Mutta ottakaa tyttörottia, meillä oli ennen 2 poikaa, ja kaikki pisteet menevät kyllä näille naispuolisille siimahännille.

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥