Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



9.12.2013

All I want for Christmas

Olen riittävän usein ollut toivomatta mitään joululahjaksi. Ne vähät toiveet ovat sitten tyypillisesti olleet joko hyvin abstrakteja tai vain "jotain ihan pientä ja tarpeellista". Tänä vuonna kaikki on toisin. Toivon isoja, paljon ja kiihkeästi. Kun päätin siirtää toivelistan päästä paperille, oli vaikea karistaa vanhaa tapaa ja olla toivomatta mitään ei-konkreettista, tyyliin "rauhaa ja rakkautta", "hyvää joulumieltä", "iloisia hetkiä perheen parissa" tai "totaalista transformoitumista" ja "täyttä valaistumista". En aio lähettää kirjettäni Joulupukille postitse, vaan luotan pukin siirtyneen nykyaikaan ja lukevan vaatimattomat toiveeni täältä blogistani. (Vinkiksi pukille: Pinterestin Wishlistini on myös täynnä toiveita. Saa toteuttaa.)

JOULULAHJATOIVELISTA

Pretty Nostalgic Magazine (iki-ihana vintagelehti, jonka vuosikerta maksaa nyt £22-£36 Englannissa + Free Delivery ja jotain £90 Suomeen, taas yksi hyvä syy muuttaa)
WHIST selkä- ja niskakaari (ajattelin että tuo vastaisi fysioterapeuttia ja kuntosalia, joten 416€ on halpa hinta loppuelämän selkähoidoista)
hyvät lenkkikengät (olen käyttänyt 6 vuotta pojan vanhoja popoja, joita hän käytti muistaakseen 12 vuotiaana)
kotiverkkarit (minulla ei ole verkkareita lainkaan, olisi kiva käyttää kotosalla jotain muuta kuin virttyneitä kalsareita)
kausikortti lähikuntosalille (koska PITÄISI alkaa liikkua ennen kuin on liian myöhäistä)
Laura Ashleyn nr. 1 hajuvesi (koska minulla on viimeksi ollut hajuvettä vuonna 2009, pidän tästä tuoksusta, se on limited edition, se pullo on ihana,  ja käytin tuota aikoinaan kun olin 19)
nojatuoli (unelmoin lukunurkkauksesta, jossa ison laiskanlinnan sylissä saisi hörppiä teetä ja langeta hyvän tarinan pauloihin - tällä hetkellä istun lukemassa joko omalla sängyllä tai keittiön tuolilla)
iso ja hyvä matkalaukku (Intian reissulla raahasin (lainattua) antiikkista 1000 kiloista, jumipyöräistä rotiskoa ja vannoin hampaiden välistä kirosanojen lomasta kihisten, että sai olla viimeinen kerta... eli matkalaukku olis kiva, jos joskus vaikka vielä olisi rahaa lähteä matkalle)
pellavalakanat (need I say more?)
pellavapöytäliina (kani söi edellisen pöytäliinan, joka itseasiassa oli vanha verho, saako edes säälipisteitä?)
kindle (tämä ratkaisisi dilemman olla raahaamatta enää kirjoja kotiin, mutta jatkaa aktiivisesti lukemista)
trangi (unelmoin metsäretkistä, joilla voisi keitellä kasvissoppaa kuusten siimeksessä, ja muutenkin, jos kotiin tulee pidempi sähkökatkos, olisi aika ihana pystyä silti keittämään teetä tai lämmittämään ruokaa)
sähkötakka (koska haluaisin oikean takan, mutta tässä asunnossa se ei ole mahdollista, ja täällä on kylmä)
bamix (vanha haisee merkilliseltä kun sitä käyttää, sen muovikuori rapisee taikinaan ja terät ovat vääntyneet - ostin sen ekasta palkastani 18 vuotiaana, olisi ehkä uuden paikka)
höyrymoppi (one word: luteet, another word: going nuts)
lahjakortti luonnonkosmetiikkakauppaan, esim. Jolie (koska peilikaapissa tällä hetkellä putsari - ei, kasvovesi - ei, silmänympärysvoide - on kohta lopussa, kasvovoide - ei, iho tuntuu ja näyttää noin 60 vuotta vanhemmalta kuin keväällä)
valkoinen Fiat 500 (se on nätti auto)
työpaikka (mielellään kiva ja antoisa työ jossa olisi viihtyisä ilmapiiri ja josta tulisi tunne että tekee jotain tärkeää - ja säännöllinen palkka)
rahaa (tähän on tultu - viis valaistumisesta ja maailmanrauhasta, kunhan vaan saisi rahaa...)

On kuulkaa yllättävän helppoa alkaa keksiä mitä haluaa joululahjaksi, kun vain antaa itselleen luvan siihen. Jouduin jopa karsimaan listaa, ettei olisi ihan liian pitkäksi venähtänyt. Minulla on yleensä ollut tapana ostaa itse itselleni sellaiset lahjat, mitä olen eniten toivonut, mutta tänä vuonna se ei ole mahdollista. Paitsi että ostin Rima Stainesin seinäkalenterin. Mutta sen kanssa ei ollut vaihtoehtoja, kun piti toimia nopeasti. Kaksi painosta oli loppuunmyyty viikossa. Mitä sinä toivot joululahjaksi ja mikä on toivelistastrategiasi? Ostatko itse itsellesi, ilmoitatko vaivihkaa läheisille vai hoidatko homman perinteiseen malliin: kirje Korvatunturille?

22.11.2013

Unelmakaava


Olenko se minä vai onko se tämä aika, vai ihan joku muu, mutta minusta tuntuu että ihmiset ovat enemmän hukassa ja upoksissa kuin yleensä? Moni tuntuu kokevan että on väärässä paikassa, tekemässä vääriä asioita, että pitäisi olla jotain muuta. Haluaisi jotain muuta, mutta ei tohdi, ei uskalla - minkä eräs tyypillinen ilmenemismuoto on uskoa, ettei se ole mahdollista. 

Richard Bach se oli joka aikoinaan sanoi, että mieleemme ei anneta toivetta, ellei meillä samalla ole voimaa toteuttaa sitä. Ajattele! Mistä tahansa haaveiletkin - sen toteuttaminen on mahdollista, tai muuten sinulla ei olisi sitä haavetta. Minä ainakin uskon näin. Puhun nyt sellaisista todellisista sydämen toiveista, sellaisista, joiden ajatteleminen sähköistää ja elävöittää ja saa aikaa kummallisia tuntemuksia kehossa. Ei niitä meillä yleensä montaa ole, ei edes koko elämän aikana. Toinen matkassa kulkenut viisaus, kuka lie sen keksinyt, on tämä: You can have what you want, but not your second choice too. Eli voit saada sen mitä haluat, mutta et kakkosvaihtoehtoasi sen lisäksi.

Omat toiveeni ovat tällä hetkellä kovin arkisia ja käytännöllisiä, suorastaan välttämättömyyksiä. Kun elämän perustukset horjuvat, ei fantastisille unelmille tunnu olevan tilaa. First things first. Mutta minulla on malli, jota noudattamalla uskon toiveiden toteutuvan. Se on yksinkertainen, kolmivaiheinen kaava.

1.) Valitse yksi asia mitä toivot ja määrittele se niin tarkkaan ja niin yksityiskohtaisesti kuin ikinä osaat, kuvittele se mielessäsi elävästi, kaikkia aisteja käyttäen.
2.) Pyydä. Ihan sama pyydätkö toiveesi toteutumista mielikuvitukseltasi, maailmankaikkeudelta, jumalalta, enkeleiltä, joulupukilta, korkeammalta itseltäsi tai universumin rajattomalta luovalta energialta, kunhan pyydät.
3.) Ole täysin vakuuttunut siitä, että unelmasi toteutuu. Älä pelkästään usko, vaan näe miten asia on jo tapahtunut ja koe millaista on, kun toiveesi on täyttynyt.

Kyseessä ei ole mikään "heitän-unelman-eetteriin-ja-jään-sohvalle-odottamaan-että-se-soittaa-ovikelloa" -tyyppinen juttu. Päinvastoin. Tarkoitus on luoda aivoihin uusi malli, muuttaa ajatusratoja siten, että alamme aktiivisesti toimia - unelman sabotoinnin sijaan - unelman toteutumisen puolesta. Olen käyttänyt tätä mallia varhaisista teinivuosista saakka, ja toteuttanut sen avulla uskomattomia juttuja. Kaikki toiveet eivät kuitenkaan ole toteutuneet. Jotkut ovat vieneet enemmän aikaa kuin olisin halunnut, jotkut ovat toteutuneet hieman eri muodossa mitä olin alunperin toivonut ja se mikä ei koskaan toteutunut - on aina jälkeenpäin osoittautunut siunaukseksi. 

14.11.2013

Kuvia ujon valokuvaajan unimaailmasta

Tein lumoavan taidelöydön. Kyle Thompson on parikymppinen chicagolainen valokuvaaja, joka on keskittynyt erityisesti kuvaamaan hylättyjä taloja ja metsiä. Valokuvissa on yleensä hämmentävän sadunomaisia sekä mielikuvitusta puhuttelevan surrealistisia, jopa makaabereja, tunnelmia. Jos pitäisi käyttää yhtä sanaa kuvaamaan Thompsonin teoksia, se olisi haunting. Voicen sivuilta löytyy artikkeli taiteilijasta. Otsikko jo puhutteli niin paljon, että arvasin sen takaa löytyvän jotain jännittävää. "Ujo valokuvaaja pelkäsi ihmisiä - kuvasi vain itseään.

Alla olevat kuvat on linkitetty Thompsonin flickr sivustolta. Siellä on kuvia tällä hetkellä 401, joten kannattaa käydä katsomassa. Valikoimani makupalat ovat herttaisimmasta päästä, Thopson nimittäin leikittelee kauhuelokuvateemoilla, hienovaraisesti, twinpeaksmäisen vihjaavasti, mutta kuitenkin. Vaan minua viehättää tällä hetkellä enemmän tällainen lempeän unelias tunnelma. Kuvamaailmaan uppoutuminen laittoi Sigur Rósin soimaan mielessäni. Saadapa tämän kaverin tekemä video Voiton ruusun (=Sigur Rós) musiikin kanssa kimppaan. Ah.

Untitled
Untitled
Untitled
Frail Moth
Untitled

11.11.2013

Rehellisempi ajankuva

Tein viikonloppuna eräänlaista blogitilinpäätöstä. Sain pitkään jatkuneen projektin loppuun. Minulle nimittäin kävi aikoinaan niin, että yhden sijaan aloin pitää useampaa rinnakkaista blogia, koska koin etteivät kaikki minuuteni puolet - kaikki se mitä halusin ilmaista - olisi sopinut yhden nimen alle. Lopulta kävi kuin entiselle flikalle, joka pyöritti useampaa suhdetta yhtäaikaa. En enää muistanut mitä tuli sanottua kenellekin ja mitä piti ja mitä ei. Energia hajosi liian moneen suuntaan, eikä yhdellekään jäänyt tarpeeksi sydäntä annettavaksi. Tämä asia toki korjaantui jo pari-kolme vuotta sitten kun pariuduin teekutsujeni kanssa, mutta nämä jälkeen jääneet, irralliset blogitekeleet tuntuivat jääneen leijumaan eetteriin kuin hylättyihin taloihin jumiutuneet rauhattomat sielut. 

Nyt olen käyttänyt useita kymmeniä tunteja siihen, että olen yhdistänyt ja liittänyt toisiinsa useampia vanhoja blogejani kaikkine karvoineen päivineen tänne yhteen ja samaan. Olen melko varma siitä, että kukaan ei selaa blogien arkistoituja kirjoituksia, eikä näin ollen päädy lukemaan matkakertomustani vuodelta 2007 tai mitä tein pääsiäisenä 2011. Ja ei ole tarkoituskaan. Se ei ole edes toivottavaa. Asialla on itselleni symbolinen merkitys. Olla kokonainen. Olla enemmän sitä mitä on. En halunnut blogini olevan kuin valokuva-albumi, josta kaikki epäsuosioon joutuneen sukulaisen kuvat on leikattu irti ja nolot muistot sekä epäimartelevat kuvat itsestä ovat tyylikkäästi kadonneet. Blogi ei ole tuote. Haluan sen olevan ehjempi ja rehellisempi ajankuva, mitä se voisi olla valikoitujen ja viilattujen aiheiden kanssa. 

Se, että kävin läpi kaiken mitä olen blogiin kirjoittanut, oli melkoinen matka menneisyyteen. Sopi mainiosti yksinäisen marrasviikonlopun tunnelmiin. Isäinpäivistä ei minun elämässäni ole koskaan ollut tietoa. Niinpä saatoin hyvällä omatunnolla omistaa viikonlopun häpeilemättömään itsetutkiskeluun ja menneisyydessä piehtarointiin. Lempiajatukseni bloggaamiseen liittyen on aina ollut se, että blogi on peili. Nyt oli hyvää aikaa tuijotella omaa kuvaa lähes seitsemän vuoden ajalta. Oli mielenkiintoista huomata millaisia havaintoja ja tunteita tutkimusmatkani herätti. Huomasin kirjoitusten heijastavan ajanjaksoja jolloin olin hapuileva ja lapsellinen, suuntaa hakeva ja teennäinen, havaitsin murroksen, jonka jälkeen olin kovin avoin ja rehellinen, moniulotteisempi ja omissa oloissani onnellinen, kunnes taas taas varautunut, piileksivä ja epäluuloinen. Siis muotoa muuttava, kasvava, kehittyvä ja keskeneräinen. 

Ihailen ihmisiä jotka osaavat kirjoittaa analysoimatta ja antamatta tulkintoja. Jotka ovat vaan, tekevät vaan pohtimatta liikaa. Ihailen ihmisiä joista loistaa teeskentelemättömyys ja aitous, joilla on kyky olla epätäydellisenäkin ehjä, kantaa itsensä kunnialla kaikkineen päivineen, päästää lähelle häpeilemättä ja kohdata toisten katseet ilman suojakuoria tai tiettyyn muottiin mahduttautumista, kerjäämättä hyväksyntää, yrittämättä olla jotain tiettyä. Siis sellaisia ihmisiä, jotka osaavat kävellä ihmisjoukon ohi uimapuvussa vetämättä vatsaa sisään. Sitä kohti tässä ollaan menossa. Blogin kanssa käsi kädessä.

8.11.2013

Bang-Bang Bangs


Eilen oli oma vuoro istua kampaajan tuoliin. Viime kerrasta olikin aivan liian kauan aikaa. Edellisestä viisastuneena en ottanut kahvia, sen sijaan sain herkullista kaakaota ja raakasuklaapaloja. Olen niin onnellinen, että olen löytänyt itselleni kampaamon, jossa viihdyn, jota arvostan ja josta olen joka ikinen kerta palannut tyytyväisenä kotiin. Sen etsimiseen menikin vuosia.

Koska edellisestä kerrasta oli niin kauan, halusin kokea hemmottelun oikein pitkän kaavan mukaan. Alkuun keskustelimme tyylitoiveistani ja sen jälkeen sain vaipua nirvanaan intialaisen päänhieronnan myötä. Normaalista poiketen hieronnassa käytettiin laventeliöljyä, koska halusin toooodella rentoutua. Hieronta, pesu ja energialeikkaus veivät aikaa kaiken kaikkiaan kaksi tuntia. Yllä klassiset "ennen ja jälkeen" kuvat. Otsatukan leikkaus oli silkka päähänpisto. Pahoittelen kuvien "vessassa kännykameralla" -laatua. Tukka on oikeasti paljon tummempi kasvivärjäyten ansioista. En voi muuta kuin suositella yrtti- ja kasvivärejä hiustenhoidossa - kolmeen vuoteen tähän kuontaloon ei ole käytetty mitään kemiallisia tököttejä vaan silkkaa luonnonkosmetiikkaa - sillä seurauksella että kampaaja kehui hiusten olevan erinomaisen terveet ja hyvässä kunnossa, vaikka niitä ei ole leikattu yli vuoteen! Myös pitkään vaivannut hiustenlähtö (avaudun siitä ehkä joskus myöhemmin) näyttäisi vihdoin olevan takanapäin, ja päänahka näytti puskevan muutaman sentin mittaista käkkärää ihan kauttaaltaan. Me happy!

*

I was at the hairdresser yesterday. Loved the pampering. I got an Indian head massage with Lavender oil and it was so relaxing! Then, just out on a sudden whim, I decided to have bangs. It's been over a year since my last visit to hairdresser, so wanted to have something special. Sorry for the bad quality of the before and after photos. They were taken with a phone camera in a toilet. Actually my hair is much darker, and in a pretty good condition too, because for three years I've not used any chemicals but only lovely natural cosmetics and herbal hair dyes. I heartily recommend!


7.11.2013

Milloin oli hauskaa?



Vein eilen tyttöni kampaajalle ja siellä odotellessa join ensimmäisen kupin kahvia noin neljään kuukauteen. Luin myös ensimmäiset naistenlehdet ehkä puoleen vuoteen. Kuuma ja vahva mocca nosti hehkun poskille, Norah Jones lauloi radiossa ja lehtien kuvat ja artikkelit herättivät ajatuksia ja inspiroivat. Tuli ihanan kevyt ja lämmin olo, jota huomasin kaivanneeni. Ja näin ollen, tässä  pian alkavan kaiken nielevän pimeyden portilla (=loppusyksy) alkoi mieleen nousta kysymyksiä. Elänkö liian raskassoutuista ja vakavaa elämää? Missä on kaikki kepeys ja ilottelu, huvi ja sosiaalinen eläväisyys? Milloin viimeksi pidin urakalla hauskaa? 

Sain kofeiinista yliherkkyysreaktion, joka kohdalle osuessa ilmenee lähinnä paniikkioireina sekä kehon hallitsettomana vapinana, tärinänä, kouristeluna ja rytmihäiriöinä. Vahvaa kamaa tuo Kolumbian musta kulta! Yöllä oli noustava sängystä pikkutunneilla keittämään teetä ja syömään isoja suklaakeksejä, monta. Sydän tuntui takovan pakoväylää rintalastan läpi. Olin kokonaan unohtanut, että lievä kofeiiniyliherkkyyteni saattaa toisinaan laukaista oirekavalkadin, joka viihdyttää pitkälle aamuun. Tänä aamuna siis vain kaurapuuroa, teetä ja Telemannia. Ja sitten kampaajalle (lukemaan lisää naistenlehtiä)! 


4.11.2013

Herkkä ja melankolinen



Sumu houkutti ulos. Onnistui siinä, missä kukaan tai mikään ei pitkään aikaan. Hurjan herkkä ja melankolinen olo. Sellainen, missä tekee mieli velloa hetki, ottaa kaikki ilo irti. Ihmiset herättävät tunteita. Huomaan loukkaantuvani pikkuasioista, itkeväni ystävällistä kommenttia, surevani tuttavan kohtaloa, toivovani kaikkea hyvää niin, että pakahduttaa. Tekee mieli lukea runoja. Olla syvällä tunteessa, sokeana myyränä maan alla. Sydämen sisällä. 

Kuvat yllä täältä kotinurkilta. Lempivuodenaikani. Sävyisät värit ja vivahteet. Maa on vielä lämmin, vaikka yöllä pistää pakkanen. Mennään pinnan alle. Käperrytään kerälle. Sielun syvyyksissä, tajunnan ulottumattomissa kypsyy jotain uutta. Siihen voi luottaa, vaikka ei tiedä. Mutta sen aika ei ole vielä nyt.


2.11.2013

Marraskuun mietteitä

Ihana marraskuinen lauantai, pyhäinpäivä. Uunissa muhii itsekeksityllä reseptillä loihdittu punajuurivuohenjuustovuoka ja päivän tehtävissä yksi ainoa asia: jos kävisi kävelyllä illan hämärryttyä. Levysoittimessa pyörii lähes tauotta Telemann, Corelli, Rameau, Bach ja Vivaldi. Syksyn soittolista. Ja sokerina pohjalla sohvalla lojuu Robert Calbraithin aka J.K. Rowlingin Cuckoo's Calling kirja odottamassa rentouttavaa lukuhetkeä. En olekaan lukenut mitään romaaneja pitkiin aikoihin. 

Tämä syksy on ollut ihan hullua aikaa. Kertakaikkisen pähkähullua. Mutta mielenkiintoista. Mutta rankkaa. Mutta yllättävää. Olen tehnyt isoja ratkaisuja ja sitten asiat ovatkin kääntyneet ihan päälaelleen ja päätökset on täytynyt pyörtää, jonka jälkeen tilanne on taas muuttunut, jonka jälkeen... hengästyttää. Lopputulos (tällä erää) on kuitenkin se, että olen taas opiskelija ja kirjoilla Bristolin yliopistossa (University of the West of England) ja jatkan psykoterapeutin opintoni loppuun. Ehdin jo lakkauttaa yritykseni, hakea töitä, ja sitten myös peruuttaa yrityksen lakkautuksen, ja nyt olen taas uudestaan kallistumassa siihen, että ei ihminen pysty elämään pelkällä hyvällä meiningillä. Jos rahaa ei ala kohta tulla jostain, mielellään nelinumeroinen summa ja mielellään säännöllisesti, niin en tiedä. Mitä ihminen tekee, jos yrittäminen ei elätä ja palkkatöihin ei pääse? 

Tulee mieleen lapsuuteni lama-aika ja pikkukaupungin kallioihin, seiniin ja aitoihin maalattu punainen "TÖITÄ!". Täällä olisi todellakin yksi intohimoisesti työlleen omistautuva, ammattitaitoinen, innovatiivinen ja  vastuuntuntoinen työntekijä, joka kaipaisi TÖITÄ!

Alla olevat kuvat nappasin eilen autosta, kun ruuhkajono kohti Helsingin keskustaa mateli sateen täplittäessä katuja. Ihana, kaunis marraskuu!





13.10.2013

Doctor Who huumaa


Tyttäreni on Whovian. Tuntui syntiseltä mennä (taas) Lontooseen (taas) ilman häntä. Vähintä mitä saatoin tehdä, oli käydä Doctor Who Shopissa ostamassa hyvittelylahjoja, kuten esimerkiksi vilkkuva ja suriseva ääniruuvimeisseli.

Hyvä on, tunnustan, olen itsekin aivan heikkona tähän kuusikymmentäluvulta olevaan legendaariseen brittisarjaan, joka koki uuden tulemisen vuonna 2005 ja nousi laajempaan tietoisuuteen, kun ajanherran (Time Lord) rooliin astui huikea David Tennant (muita rooleja mm. psykopaatti kuolonsyöjä Kyyry junior Harry Potter elokuvissa ja rikospoliisi Alex Hardy nyt maikkarilla ja AVAlla pyörivässä rikosdraamassa Broadchurch.) David Tennantin jälkeen päärooliin valittiin hurmaavan kohelo Matt Smith, ja sarja on muutenkin pullollaan BBC:n luottonäyttelijöitä ja laatukäsikirjoittajia.

Ajatelkaa nyt, kyseisessä sarjassa ihmisen näköinen 900-vuotias avaruusolento (viimeinen laatuaan) matkaa halki ajan ja avaruuden pelastamassa planeettoja, universumeja, ihmisiä ja muita olentoja. Sarjan kantavana ideana on humaanisuus, suvaitsevaisuus ja lähimmäisen rakkaus. Tohtorin sisällä jyllää koko universumin tietoisuus, ja sopeutuminen ihmisten kanssa elämiseen ei aina ole ihan helppoa. Sarja on täynnä sydämellisyyttä, älykästä huumoria, jännittäviä juonenkäänteitä ja mielenkiintoisia kohtaloita. Se on siis aivan loistovalinta koko perheelle (yli 12v), jos haluaa, että omat lapset saavat hyviä vaikutteita televisiosta. Tämän äärelle me on hyvällä syyllä kokoonnuttu telkkarin ääreen jäätelöannosten kanssa, jännittämään, hihkumaan ja hehkuttamaan. Itse rakastan eniten menneisyyteen sijoittuvia jaksoja, joissa seikkaillaan muun muassa Churchillin, Hitlerin, Agatha Christien, Vincent van Goghin, Shakespearen ja Dickensin kanssa. Tämä sarja koskettaa niin mieltä kuin sydäntä, on yleissivistävä ja kuolemattomia viisauksia sekä hyviä elämänopetuksia tulvillaan.

Vai mitä sanotte esimerkiksi tästä: "Nobody important? Blimey, that’s amazing. You know, nine hundred years of time and space and I've never met anybody who wasn't important before."

("Ei kukaan tärkeä? Hemmetti, se on uskomatonta. Tiedätkö, yhdeksänsataa vuotta aikaa ja avaruutta, enkä ole koskaan aikaisemmin tavannut ketään, joka ei olisi ollut tärkeä.")



5.10.2013

Intialainen ystäväni, Shigella

Intian reissusta on pitänyt kirjoittaa. Ja kaikesta muustakin. Mutta vetää niin kovin hiljaiseksi tämä elämä. Se, ettei ole mitään sanottavaa, ei ole koskaan ollut minusta huono asia. 

Kun palasin Suomeen elokuun lopulla, olin monta viikkoa sairas. Intiasta tarttui mukaan Shigella ja pari muuta sitkeää kaveria. Labratutkimukset osoittivat, että kannoin elimistössäni kuutta eri taudinaiheuttajaa. Pakki sekaisin vieläkin. Ja koko elämä. Tai ei niinkään sekaisin, vaan muutoksessa. Tämä on se vaihe, kun siemen on painettu syvälle mustaan maahan. Puhu siinä sitten, suu täynnä multaa. Taas ihan tyhjän päällä. Ei kai siihen ikinä totu. Mutta sentään tietää, että kyseessä on vaihe. "Sinä et ole prosessissa, sinä olet prosessi."

Huomenna kotiin Lontooseen. Kun olen paikallistanut Doctor Who -kaupan ja ostanut sieltä kaksi ääniruuvimeisseliä (Sonic screwdrivers) palaan takaisin. Mission accomplished.


18.9.2013

Omenatorttu



Orgastinen omenatorttu (vegan)

taikina

4 dl vehnäjauhoja
1 rkl (intiaani)sokeria
150 g kasvimargariinia

Survo margariini käsin jauho-sokeriseokseen, kunnes tuloksena on tasainen massa ja anna taikinan levätä hetki kelmussa jääkaapissa, jos jaksat odottaa. 

täyte

1 kg omenoita
1½ dl (intiaani)sokeria
1 tl vaniljasokeria
1½ rkl vehnäjauhoja
½ dl sitruunamehua
1½ tl kanelia

muutama nokare kasvimargariinia vuoan voiteluun

Kuori omenat ja leikkaa viipaleiksi tai kuutioiksi mieltymystesi mukaan. Sekoita omenien joukkoon sokeri, vaniljasokeri, vehnäjauhot, sitruunamehu ja kaneli. Anna mehustua tunti. (Itse kyllä keittelin omenoita voin kanssa miedolla lämmöllä sen aikaa, että ne hieman pehmenivät.) Painele puolet taikinasta voidellun vuoan pohjalle suhteellisen tasaiseksi pohjaksi. Painele sormilla taikinaa hieman reunoillekin. Kaada mehustuneet omenat ja muutama nokare voita pohjan päälle. Taputtele loput taikinasta kanneksi käsiesi välissä. Vain luuserit käyttävät kaulinta. Ei haittaa, jos kansi ei ole yhtenäinen levy, pienet repaleet ovat ok ja muodostavat uunissa paistuessaan yhtenäisen kokonaisuuden ja persoonallisen tekstuurin piirakan pintaan. Katso, että reunat ovat tiiviisti kiinni. Tee haarukalla muutamia tikkauksia piirakan kanteen, ettei se räjähdä uuniin. Paista alatasolla 200 asteessa reilu puoli tuntia. 

Aivan sairaan hyvää lämpimänä, kylmän (soija- tai kaura)vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. Meillä syötiin samantien.