Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



23.11.2012

Mustaa marraskuuhun




Taidan olla parhaimmillani kun olen vähän ärtynyt. Kun ärhäkkä veri kiertää suonissa, ihan ilman mitään ilmeistä syytä, tekee mieli potkia seiniä, kuunnella musiikkia kovalla, juosta kadulla ja sanoa suorat sanat kaikille, kaikesta. Ylipäätään se että tekee mieli tehdä jotain, sen normaalin flegmaattisen apatian sijaan on jo huippua. Saa hoidettua kaikki ärsyttävät pikku puhelinsoitot ja tehtyä asioita, joita on itseasiassa suunnitellut kuukausia, mutta jotka vaikuttavat impulsiivisilta päähänpistoilta nyt toteutettuna. Ja sanottua mitä oikeasti ajattelee, eikä vain sitä mitä ajattelee muiden haluavan minun ajatella ja sanoa. Pikku Myynä on kiva olla.

Marraskuu ei masenna. Tänä vuonna herkutellaan Muumilaakson marraskuulla kuuntelemalla sen englanninkielistä versiota kevyesti murteisella lontoon kielellä luettuna, omasta mp3-soittimesta. Puolet livenä, puolet luureista. Toinen marraskuun herkku löytyy mukista. Olen aivan onnessani tästä instant ecstasy -taikajuomastani, joka lämmittää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Reseptiin kuuluu mukillinen lämmintä kauramaitoa, 1 rkl raakakaakaojauhetta, 1 rkl maca-jauhetta, 1 rkl chilijauhetta ja 1 rkl luomuhunajaa (tai agavesiirappia vegaaneille). 

Vielä lisäpiristeenä sulloin pesukoneeseen rumat pastellinsävyiset puuvillavaatteeni ja perään pussi Dylonin Velvet Black -väriä. Pesukoneen kansi tuntui ison joulukalenterin luukulta, niin jännä oli avata ja kurkistaa mitä sieltä pesun jäljiltä löytyykään. Löytyi mielenkiintoinen setti mustan- ja sinisensävyisiä rytkyjä. Ompelulangat eivät olleet värjäytyneet, joten nyt on mustassa yökkärissä pinkit ompeleet jne. Mutta oranssista poolosta tuli täydellinen. Vielä kun se mahtuisi päälle.

*

Black November

Greetings from Little My. Been slightly peeved all day. But I like to be a bit angry. It makes me want to kick walls, run on the streets and talk much straighter than I normally would. It gives me some much needed spunk and makes me actually DO something. And like Little My, to say things as I think and not as I think the others might like me to think. Being all too PC (politically correct) is one curse of mine. 

Anyway, to endure this dark November I've been enjoying listening Moominvalley in November from my mp3 and my newly invented hot drink I've named "Instant Ecstasy". One mug of warmed oat milk, 1 tbs raw chocolate powder, 1 tbs maca powder, 1 tbs organic forest honey or agave syrup if you're a vegan. Just to cheer me up I also dyed all my ugly pastel coloured clothes black. They didn't all turn out to be black, but better than pale pink or screaming orange anyway. It was fun. Might do that to all my clothes and covers.  

14.11.2012

Maanvyörymä ja muuta mukavaa


Terveisiä Pohjois-Englannin usvaisilta nummilta. Niitä olikin mukavasti aikaa ihailla junan ikkunasta, kun maanvyörymä tukki raiteet niin että matka lentokentälle muistutti  lopulta enemmän James Bond -elokuvan loppukliimaksia kuin leppoisaa kotiinpaluuta. Olen ihaillut pretty.gingham -blogin idyllisiä kuvia Englannin maaseudusta sydän lääpällään.  Vaikka itsekin olin samaan aikaan lähitienoilla, en päässyt luontoa ihailemaan saati kuvaamaan muun ohjelman vuoksi. Kovasti nautin matkastani joka tapauksessa. Hetkittäin olin jopa täydellisen onnellinen.

*

Landslide and other fun

I had a beautiful weekend in Northern England. Weather seemed really nice too, through the curtains drawn in front of the windows. Really nice indeed. I have admired these idyllic photos of traditional rural sceneries from quite near the place I was. Sadly I didn't have a chance to see any nature, since I was otherwise occupied. Enjoyed the trip enormously anyway. Travel back home included quite a drama, landslide on the rails, wrong dates on the tickets, cancelled and delayed trains, running madly with high heels and crashing to the ground, boarding pass that didn't work and so on. The airplane actually waited over 15 minutes for me  to get in there, and I got to take all my bags and luggage inside the plane, since I hadn't had the opportunity to leave them in the Bag Drop. Anyway, the visit to England was really lovely and I was quite happy all the time, even during that exciting Grande Finale that was such an adventure. 

5.11.2012

West End Extra


Ollako vai eikö olla. Blogissa on kriisi. Se heijastaa omaa kasvua ja vaihetta elämässä. Kun itsestä ei viitsi kirjoittaa, ja laajemmin elämää käsittelevät ajatukset tuntuvat liian aikaavieviltä. Taas kysyn, että jos en kerran kirjaa, niin miksi sitten blogia? Henkilökohtaisuuden rajaviivoilla tässä jälleen hapuillaan. Mutta hapuilun ohessa kuvia muutaman viikon takaa Lontoosta. Parin päivän päästä taas Englantiin. Kotiin.