Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



25.7.2012

Cha Cha


Niin se on, että mikään ei synny pakottamalla ja kaikille asioille on oikea aikansa. Nyt kun sain päätökset tehtyä, tuli niin kevyt, helpottunut ja kerrassaan iloinen olo, että olen saanut hoidettua kaiken maailman pikkujuttujakin, jotka ovat roikkuneet listoilla kuukausikaupalla, ellei vuosia. Tunnen suurta kiitollisuutta. On hyvä aina hetkittäin tajuta miten hyvin kaikki onkaan. Tällä hetkellä ilahduttaa erityisesti huomata, miten uskomattoman hienoa työtä saan tehdä. Se on itsenäistä, luovaa, monipuolista, syvällistä, ihmisläheistä, yksilöllistä, vapaata ja suurimmaksi osaksi tosi kivaa. Olen tuomassa uusia palveluita syksyksi ja sisustamassa toimitilaa ja vastaanottoa uuteen kuosiin. Jos olisin ostanut sen talon mitä suunnittelin, minulla ei olisi tuohon aikaa eikä rahaa. 

Ja syksy, ah tuo jumalainen vuodenaika, on kohta ovella. Tuulahduksia syksyn kirpeydestä on jo hetkittäin havaittavissa, ja se inspiroi sekä sytyttää luovuuden liekkiin. Pian alkavat jooga, opiskelut ja uudet työkuviot, sekä pääsen osallistumaan pitkästä aikaa meditatiivisen laulun kurssille ja Brad Warnerin ohjaamaan sesshiniin. Sisäisesti tanssin Cha Chata ja teen tuuletusliikkeitä, kun ulkoisesti en kehtaa. 

4 kommenttia:

  1. Kivan värinen tukka! :) Tuliko tuo väri sillä Lushin mömmöllä? Minullakin on nyt vähän kyllästymistä punaiseen hiussävyyn joten kokeilin Santen ruskeaa Terra-sävyä, jossa ei ole lainkaan punaista hennaa. Sekin on kiva ruskea mutta tuntuu ettei Santen kasvivärit pysy kovin hyvin.. Täytynee kokeilla Lushiakin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Nuo kuvat on otettu ennen Lushausta, hennasta tuli syvyyttä ja kiiltoa, mutta nyt on jo ihan kulahtanut. Ei kauaa kestänyt, eikä millään viitsisi näin pian alkaa taas sählätä noiden mutien kanssa. :)

    VastaaPoista
  3. Sun työ kuullostaa jumalaiselta ja mä olen täysin väärällä alalla koska mun työ ei ole noin hienoa!!

    Mutta iloitsen aidosti puolestasi!

    Iloa loppuviikkoon ja upeaan orastavaan syksyyn!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Elisa! Joo, se kuulostaa jumalaiselta kun kertoo vain kaikki hyvät puolet. :D

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥