Ihana hiljainen juhannus. Lapset pääsivät maalle ja minä sain jäädä yksin kotiin. Tein aattona pitkän lenkin tuoksuvien kukkaniittyjen ja pellon piennarten laitamilla, ja nautin täysin siemauksin. En tehnyt juhannustaikoja, koska eivätkös ne aina tavalla tai toisella liity romantiikkaan ja mahdollisiin kumppaniehdokkaisiin? Oma kiinnostukseni moista hömpötystä kohtaan on lähellä absoluuttista nollapistettä.
Tulee mieleen Arja Tiaisen vanha runo, josta varhaiskypsänä ja ikäkausihaasteita vastaan kapinoivana teininä diggailin. Miten se sopiikin aina vaan, vuodesta toiseen. En löydä tuota runokirjaa tähän hätään, ja muistikin on haalistuttanut runon kahteen lauseeseen. Ne menevät näin: Ihanaa olla ei-rakastunut, ei-ihastunut, ei-vihastunut. Olla oma itsensä, kyyninen ja ahkera.
Naapuri muuttaa. Arjen laadun taso nousee sen myötä. Heippa vaan jatkuville perheriidoillenne, kiroilulle, falsetissa huutamiselle ja toistenne vihaamiselle, jota olen saanut pari vuotta kuunnella kodissani. Heippa sille pelon ja ahdistuksen sekaiselle kiukulle, jota välienselvittelynne ovat tuoneet aamuvarhaisiin hetkiin, yön pimeisiin tunteihin ja joka ikiseen lomapäivään ja juhlapyhään. Heippa myös pienelle koirallenne, jonka toisinaan tuntikausia kestänyttä haukkumista ja ulinansekaista epätoivoa olen kuunnellut voimatta tehdä asialle mitään. Heippa hei ja hyvät jatkot. Mielenkiinnolla odottelen uusia naapureita. Jos ne vaikka joskus vastaisivat tervehdykseen pihatiellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥