Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



12.5.2012

Vanha kissa


Vanha kissa on ollut toipilaana. Luulin jo että sen aika oli koittanut, kun oli verta pissassa ja kaikin puolin vaivalloinen oleminen, kävelykin oli jäykkää köpöttelyä. Mutta antibioottikuuri on saanut kissan nuortumaan. Taas jaksaa astella ylvään ylevästi äänettömästi lipuen ja pikkukissaa ajoittain käpälällä ohjaten ja ojentaen.

Omalla kohdalla suunta on ollut toinen. Pahinta tässä kirotussa sairastamisessa on sen täydellinen ennakoimattomuus. Se vie pohjan kaikelta. Voi olla että tokenen huomenna. Voi olla että en jaksa pysyä pystyssä ensi viikolla. Suunnittele siinä sitten kasvimaata, äitienpäivälounasta tai edes kaupassakäyntiä. Vähän syyllisyyskin jäytää. Vaihdoin nimittäin itse kesärenkaat autoon. Rehkin kuin rekkamies ruostuneiden pulttien kanssa, itse kannoin, itse väänsin, kampesin ja väkersin. Jotain sisällä repesi. Mutta haluan elää tätä elämää. Haluan vaihtaa renkaat ja siirtää kirjahyllyä jos huvittaa. Mahdottoman vaikea ottaa huomioon jotain josta ei voi tietää mitä siitä seuraa vai seuraako mitään. Ei se silloin satu.

En tiedä mistään mitään. Mikä on seuraus, mikä syy. Miksi pitäisi yrittää tietää jotain mitä ei voi tietää. Se on ihan liikaa vaadittu. Olen alkanut taas eristäytyä ihmisistä. Vajoan hiljaa, vetäydyn. Vanha ystävä soitti äsken pitkästä aikaa. Olisi tullut illalla käymään. Kyseli kuulumisia ja tarjosi tukea. Valehtelin etten ole kotona. Puhelimessa nauroin, hymyilin ja vitsailin etsien koko ajan pakotietä. Kepeys oli vaahtoa meren pinnalla. Tunsin itseni kömpelöksi. Vanha kissa, vetäytyy yksin kaapin taakse nuolemaan haavojaan.


5 kommenttia:

  1. En tiedä ihan mitä sairastat muttei se ole tässä tärkeää vaan se, että yritän sanoa miten hyvin taisin tavoittaa tuon tunteen että vetäytyy ja joutuu valehtelemaankin.
    Kummallisimmalta se tuntuu silloin kun ei tajua itse sille oikein edes syytä.
    On vaan kepeä vaikka se on juuri sellaista vaahtoa miksi sen kuvasitkin.

    "Mutta haluan elää tätä elämää".
    Ymmärrän.
    Ja se oli jotenkin tosi hieno ja vahva lause.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti olosi kohenee kevään edistyessä. Sairaus voi masentaa, sen olen kokenut taoven aikana itsekin. Juuri silloin kun tarvitsisi ihmisiä, ei jaksa heitä tavata - se on ristiriitaista. Olet ajatuksissani.

    VastaaPoista
  3. Vaikken sairastakaan nyt fyysisesti on muuta mielen murhetta. Tämä postaus jotenkin tiivistää niin hyvin omatkin tunnelmani. Siksi juuri: yritetään, kuitenkin, nähdä ensi viikolla! <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille teille ihanista ja kovasti ilahduttaneista kommenteistanne! Melkein luulen että tämä on yksi bloggaamisen parhaimpia puolia; kommenttilootasta tulvahtaa lämpimiä ajatuksia ja toivotuksia. Kiitos.

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥