Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



22.5.2012

Mansikkaunelma


Koska en tällä hetkellä syö mitään viljatuotteita, enkä oikeastaan ollenkaan "kiinteää ruokaa", oli aamunälässä mielikuvitus koetuksella kun kaapeista löytyi vain leipää, muroja, puuroja, mysliä ja sen semmoista. Banaanitkin olivat menneet loppumaan, ja koska ne ovat olleet viherpirtelöitteni perusraaka-ainetta, en viitsinyt alkaa pyörittää pinaattia tehosekoittimessa ilman niitä. Ja kuten aina näin tiukan paikan tullen, hätä ruokki luovuutta ja sain loihdittua parhaan, terveellisimmän ja herkullisimman mansikkamoussen mitä ikinä olen maistanut!

Mansikkaunelma

kourallinen yön yli liotettuja manteleita (mitä enemmän, sen kermaisempaa - huuhtele mantelit ennen käyttöönottoa ja kaada liotusvesi pois)
noin desi vettä
2 rkl kookosöljyä
1 rkl luomuhunajaa tai acave-siirappia
1 luomuomena
1 luomupäärynä
5 isoa mansikkaa
1 rkl macajauhetta

Hurauta nämä kaikki ainekset tehosekoittimen täydellä teholla niin että tuloksena on aivan samettisen tasainen mousse. Jos haluat pirtelöä, lisää vettä. Hunajan voi jättää pois jos ei piittaa makeudesta ja macajauhetta ei tarvitse laittaa maun vuoksi jos sitä ei kotoa löydy, itse tarvitsen superfoodia saadakseni voimani takaisin mahdollisimman pian. Tämä mansikkaunelma toimii tilanteen ja tarjoilutavan mukaan jugurttina, marjarahkana, jälkiruokamoussena, pirtelönä tai jäätelönä, jos kaadat tavaran jäätelökoneeseen tai tuuppaat pakastimeen ja sekoittelet sitä välillä ennen kuin se jäätyy tiiliskiveksi. Ihaninta olisi jos herkun voisi vielä koristella syötävillä orvokeilla tai sitruunamelissan tai mintunlehdillä. Voi että, tulin tästä niin iloiseksi, ja nälkäkin lähti!

2 kommenttia:

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥