Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



11.5.2012

Harmaat sävyt


Sumua! Sadetta! Sumuista sadetta! Harmaan kaikki sävyt avautuivat ikkunasta aamulla. Heräsin huoltomiehen puheluun. Olivat kuulemma oven takana ja minä pyysin hetken aikaa jotta ehtisin pukea päälleni. Sanoivat ettei haittaisi heitä ollenkaan vaikken ehtisikään. No huhhuh. Sumua, sadetta ja puhelimessa flirttailevia huoltomiehiä. Tämä päivähän alkoi paremmin kuin hyvin. Unohdan hetkeksi verenvuodon, kissan antibioottikuurin, jatkuvan palelemisen, kiristävät farkut, töiden vähyyden ja tyhmän painajaisunen tyhmästä exästä. Mutta sitä jään miettimään, että miksi näen jatkuvasti unia talosta synkän, mustana kuohuavan meren rannalla. Niin lähellä vettä, että myrskyisenä iltana talo on vaarassa hukkua. Mielen täyttävät tummat siniset ja harmaat sävyt. Mörkö.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥