Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



12.4.2012

Pää täynnä


Elämässä näyttää olevan poikkeuksellisen aktiivinen jakso meneillään. Pitkä lista asioita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta ei aikaa paneutua hommaan. Mukamas. Priorisoinnista tietenkin on kysymys, niin kuin aina. Harkitsen palaamista "postaus päivässä" -meninkiin, tai muuten tee jäähtyy Teekutsujeni kupeissa. Se kynnys ja se aika ja se kriittisyys onko jokin kirjoittamisen arvoista vai eikö. Sellaisen jutun muuten opin tuossa maaliskuun haasteen aikana, että on turha odottaa että jotain tiettyä (hienoa, fiksua, mielenkiintoista) olisi valmiina mielessä, ja sitten tulee ja kirjoittaa siitä. Tyhjä ruutu ja tyhjä pää toivat yleensä parhaimmat (omasta mielestäni) julkaisut. Nyt pää on kovin täynnä. Ja tässä tulos.


2 kommenttia:

  1. Ymmärrän kynnyksen ja kriittisyyden. Kamppailen varmaan itsekin koko ajan sen kanssa, mitä tulee blogin pitämiseen. Parhaat tekstit todellakin tulevat kun antaa tekstin syntyä intuition ja sisäisen tarpeen siivittämänä. Monesta blogista lähtee se mielenkiintoinen särmä ja tuoreus, kun tyypit alkavat tuottaa tekstejä tietyn sabluunan kautta ikäänkuin tyydyttämään lukijoiden tarvetta. Minä koen näin. Moni muu voi tietenkin kokea asian päinvastoin.

    Sinun tekstejä ja pohdintoja on miellyttävää lukea, sillä ne kumpuavat rikkaasta sisäisestä maailmasta ja tuovat minulle lukijana uusia ajatuksia ja uutta näkökulmaa teemoihin, joita itsekin elämässä pohdin.

    Tuohon alempaan postaukseen: minuakin on pidempään kiehtonut zen-meditaatio. On vain ajan kysymys, milloin käyn tutustumassa siihen. Olisi kiva kuulla tästä aiheesta lisää, mikäli vain haluat jakaa siitä täällä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Junika, oli tosi kauniisti kirjoitettu tuo mitä sanoin blogistani. Olen samoilla linjoilla siinä, että joistakin blogeista katoaa henki kun ne alkavat muistuttaa enemmän aikakausilehteä tms. joka orjallisesti seuraa tiettyä teemaa ja kaavaa. Mutta niitäpä en sitten seurailekaan.

    Kokemuksiani ja ajatukisiani zenistä varmaan tulen tänne kirjoittelemaan. Kiva kuulla että ainakin yksi lukija on aiheesta kiinnostunut. :) Lämpimin halauksin!

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥