Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



26.4.2012

Kirjoissa ja kansissa


Peilikirjoitusta blogissa oli jokin aika sitten hauska kirja-aiheinen juttu (en sano meemi, koska en oikeasti ymmärrä mitä se sana tarkoittaa), johon täten osallistun. Kysymyksiin piti vastata käyttäen vain omasta kodista löytyviä kaunokirjallisia teoksia. Itse lavensin pelikenttää hyväksymällä mukaan myös runokirjoja sun muita, ja the more the merrier -periaatetta noudattaen, en tyytynyt vain yhteen.

1. Mikä on sukupuolesi?
Pieni runotyttö (L. M. Montgomery)
Levoton nainen (Anna Kortelainen)

2. Kuvaile itseäsi
Huhtikuun noita (Majgull Axelsson)
Labyrintti (Kate Mosse)

3. Kuvaile puolisoasi
Ritari joka ei ollut olemassa (Italo Calvino)
Illuusio (Richard Bach)

4. Kuinka voit?
Vaarallista kokea (Aila Meriluoto)
Kaikki hyvin (Jouni Tossavainen)

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
Väliasema Gagarin (Rosa Liksom)
...toivoisin että se olisi Salainen puutarha (F. H. Burnett)

6. Mihin haluaisit matkustaa?
Minä palaan jalanjäljilleni (Janne Gallen-Kallela-Sirén)
Palatkaamme rakkauteen (Marianne Williamson)

7. Mikä on lempivärisi?
Ainakin miljoona sinistä kissaa (Kaarina Helakisa)
Parantava sateenkaari (Helena Luukkonen)

8. Millainen sää on nyt?
Huulilla kylmä tuuli (Jyrki Pellinen)
Sumuisten vuorten gorillat (Dian Fossey)

9. Mikä on mielestäsi paras vuorokauden aika?
Kesäyön unelma (William Shakespeare)
Pyöriikö kuu (Ralf Gothoni)
Twilight (Stephenie Meyer)

10. Jos elämäsi olisi TV-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Tyttö ja hänen varjonsa (Sheri Holman)
Vapauden ylistys (Tom Hodgkinson)

11. Mitä elämä sinulle merkitsee?
Ihmisiä, elämää (Arthur Rubinstein)
Pyöreä virta (Asko Laurila)
Gulliverin retket (Jonathan Swift)
Kotiinpaluu (Jon Kabat-Zinn)

12. Millainen parisuhteesi on?
Unia, ajatuksia, muistikuvia (C. G. Jung)
...toivoisin että se olisi Sex, sin and zen (Brad Warner)

13. Päivän mietelause
Rakkaus on tarina (Robert J. Sternberg)

14. Minkä neuvon haluaisit antaa?
Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet (Sheldon B. Kopp)

15. Miten haluaisit kuolla?
Hyväkuntoisena taivaaseen (Tuomas Nevanlinna)

16. Mottosi?
Aika on harha (Chriss Griscom)

Saa ottaa osaa.


Huumorjuttui


Tulee naurettua kauhean harvoin. Tällä viikolla nauroin kolme kertaa. Tämä ensimmäiseksi naurattanut juttu ei oikeastaan ole yhtään hauska, vaan tällaisen empaatikon sydäntä särkevä, traaginenkin kohtaus, mutta alunperin näin tämän kirjoitettuna jossakin kuvassa joka kiersi Facebookissa, ja mitä sitä kieltämään, nauroin hulluna. Ja eipä tuo kakkonenkaan mikään huumorin kuolematon kukkanen ole, mutta jokin vain joskus iskee nauruhermoon. Muistan vieläkin erään elokuvan teinivuosiltani, jonka erästä kohtaa katsoessa luulin kuolevani nauruun. Eikä siinäkään sen kummempaa tapahtunut, kuin että kylpyamme putosi lattian läpi. Ahhahah.

Siis tämän yllä viittaamani viikon ensimmäisen naurun kirvoitti eräs kohta True Blood -sarjasta, jossa Jason hädän hetkellä rukoilee varmuuden vuoksi kaikkea mahdollista korkeampaa voimaa. "God, Jesus, Mary Magdalene, Allah, Buddha, Scientologists, Aliens, that Lion from Narnia, what ever is out there I need your help now."

Kakkosnauru irtosi, kun sivusilmällä seurasin lasten lempiohjelmaa Simpsoneita. Homer siinä näytteli pääosaa vaimonsa kertomassa historiallisessa tarinassa, ja luonneroolina oli ahmattina tunnettu Englannin kuningas Henrik VIII. Homer/Henrik tanssahteli herkkuja pursuavan juhlapöydän äärellä lauleskellen ahmimisen lomassa laulua, jonka sanat menivät jossakin kohdassa näin "...ja jälkiruuaksi syön toisen illallisen..." Tarvitseeko tuota selitellä, nauratti mikä nauratti. Ja naurattaa vähän vieläkin.

Kolmas ja kokonaisvaltaisin naurukokemus syntyi lemmikkimme kustannuksella. Sinisellä kissallamme on nimittäin merkillisen inhimillinen tapa istua. Se myös katselee mielellään televisiota. Olin ottanut siitä pari valokuvaa näissä puuhissa, ja kun ihailimme lasten kanssa otoksia tietokoneen ruudulta, syntyi hervoton naurukohtaus. Ymmärrätte varmaan miksi.

25.4.2012

Selkä tulevaisuutta päin


Minut on äkisti vallannut sankka ikävä lapsuuttani kohtaan, sinne missä aina päätyi merenrannalle, lähtipä mihin suuntaan hyvänsä, sinne missä terva, tupakka ja paidattomien äijien hiki tuoksui kevään ensimmäisten auringon säteiden lämmössä, sinne missä televisiossa oli vain kaksi kanavaa, missä puolella markalla sai kioskilta vihreän Asterix-jäätelön ja missä nokkoset parhaan ystävän talon vierustalla tuoksuivat seikkailulta.

Ei tässäkään hetkessä mitään varsinaista vikaa ole. Kunhan piehtaroin nostalgiassa niin kuin Kleopatra aasinmaidossa. Ehkäpä se nuorentaa, ehkäpä ei. Olen lukenut kirjoja joista en ole jaksanut kirjoittaa. Kävin eilen myös kirjastossa pitkästä aikaa, ja lainaamisen sijaan ostinkin pinon poistokirjoja. Hetken verran meinasin jättää homman sikseen, raahatessani painavaa pinoa maksupisteeseen, sillä mielessä kummitteli kuva kirjoihin hukkumaisillaan olevasta kodista, mutta ostin silti. Lupaan antaa ne pois kun olen lukenut. Jos raaskin. Ja ehkä tämä lapsuuskaiho (joka kohdistuu siis myös siihen maailmanaikaan, ympäristöön ja olosuhteisiin) saikin kipinänsä kirjasta jonka juuri luin.

Äidin ja pojan (Liisa Laukkarinen ja Marius Rüfenacht) yhdessä kirjoittama tosikertomus aspergerin syndroomasta - lapsuus, nuoruus ja diagnoosin saaminen - veivät syvälle omaan elettyyn elämään. Sen enempiä arvioita kirjasta kirjoittamatta nostan esiin kaksi kolme kohtaa, jotka syystä tai toisesta puhuttelivat. Ensimmäisenä 19-vuotiaan Mariuksen sydäntäsärkevä toive saada olla lapsi jälleen, mutta koska "häneltä aina evätään kaikki mitä hän haluaa", jää tämäkin toive täyttymättä.
"Marius istui selkä tulevaisuutta päin, katseli tuskaisesti peruskouluaikojaan, muisteli yhä uudelleen tuhansia yksityiskohtia koulusta ja kärsimäänsä vääryyttä, linnottautui muistoihin, uhosi kostoa ja oli katkera, että ei koskaan enää pääse 14-vuotiaaksi takaisin. Huokaili ääneen, että on menettänyt parhaat vuotensa, kun ei silloin tajunnut kun ne olivat, eikä enää voinut heittäytyä lapseksi, vaikkei hän mitään muuta halua eikä ainakaan tulla aikuiseksi. Nyt hän vasta mielestään tiesi, miten silloin olisi pitänyt reagoida." 
Tässä eräiden juhlien jälkeen Mariuksessa heränneitä ajatuksia, joihin voin samaistua niin pilkulleen, ja tiedän etten ole ainoa (meidän perheessä). 
"Ensin olin unelias. Minusta on vaikeaa ja omituista kätellä tuntemattomia ja kertoa onnellinen ilme naamalla kuulumisia. Tukalimmaksi olen tuntenut oloni kohteliaitten ja ystävällisten ihmisten seurassa. Kuin pitäisi vastalahjaksi osata olla vielä ystävällisempi. Ystävällisyyden alta on vaikea nähdä ihmisten todelliset ajatukset. Siksi tunnen oloni epävarmaksi juuri kohteliaassa seurassa ja varmuutta siellä missä ihmiset vain sanovat asiat suoraan päin naamaa." 
Ja vielä lopuksi Liisa Laukkarisen pohdiskelua kasvatusmetodeistaan ja olemisen ytimestä.
"Kuitenkin oli itsestään selvää, että ollaan omanlaisiamme, omalaatuisia? Ulkoiset tavat eivät ole niin tärkeitä kuin asioiden ydin. Olisiko pitänyt opettaa lapselle enemmän ulkokohtaisia tapoja, elämää helpottavia kikkoja? Sievistelyä, teeskentelyä ja jujutusta? Yritettiin opettaa suoruutta, rohkeutta ja rehellisyyttä. Parempi karvas totuus kuin sokeroitu valhe. Kunhan kasvaisi kunnon ihmiseksi."
 
Lainaukset kirjasta Yhden asian mies - Asperger lapset kasvu aikuiseksi, Liisa Laukkarinen ja Marius Rüfenacht.


23.4.2012

Suklaan ja avokadon salasuhde


Kun kipeys on vallannut alaa ja pitänyt minut visusti neljän seinän sisällä, turhautuminen on purkautunut mässäilyllä. Ei mennä tarkempiin yksityiskohtiin, sillä ainoa päivänvaloa kestävä synnitön syöminen oli tämä raakakaakaosta ja hedelmistä valmistamani "suklaavanukas". Olen ollut pitkän aikaa avokadolle raivostuttavan allerginen, mutta kun olin jo valmiiksi kipeä ajattelin että what the heck, ja laitoin silti. Selvisin hengissä, itse asiassa oireet olivat tosi mietoja - johtunee siitä että söin vanukkaasta vain puolet, eli syömäni avokadon määrä ei ollut niin huikea. Mutta tästä(kin) vaivasta mielelläni pääsisin, kun avokado on aivan ihanaa, ja monien raakaruokien valmistamisessa oleellinen ainesosa.

Resepti oli oma sovellus Jutan "Suklaamousse raakana" reseptistä.

2 tosi kypsää banaania
1 kypsä avokado
1,5 dl raakakaakaojauhetta
5 liotettua taatelia
taatelien liotusvettä sen verran että blenderi suostui pyörimään
agavesiirappia (paljon)

Kaikki vain tehosekoittimeen ja sur-rur. Oma blenderini on halpa ja tällaisiin toimiin aivan liian tehoton. Taatelien liotusveden ansioista selvisin kuitenkin hommasta, ja vaikka rakenne ei lapsuuteni jacky-makupalan samettinen ollutkaan, eipä tuo pahaltakaan maistunut. 

21.4.2012

Sielultaan Puuskupuh

Viime päiviä on sävyttänyt kiihkeä itsetutkiskelu, periksiantamaton introspektio ja syvälliset pohdinnat minuuteni olemuksesta. Innostuimme lasten kanssa J. K. Rowlingin kehittämästä Harry Potter -nettisivustosta Pottermoresta, jossa pääsee virtuaalisesti kokemaan kaikki kirjoissa kuvatut vaiheet. Nimimerkikseni sain StarNight29189 ja lajitteluhattu tuuppasi minut Puuskupuhiin. Ja tästä siis on kysymys. Identiteettikriisi!

Olen aina ajatellut että kuuluisin Korpinkynteen. Älyllisyys, analyyttisyys, rakkaus kirjoja, lukemista ja opiskelua kohtaan ovat olleet ominta itseäni niistä ajoista asti, kun naapurin kelloseppä inhosi kaikkitietävyyttäni ja keksi alkaa nimittää minua "prohvessooriksi". Olin 6-vuotias. Mutta enää en arvosta älyllisyyttä, en jaksa lukea mitään kovin intellektuellia tai terävää keskittymistä vaativaa, eikä tiedonjanoni niinkään kohdistu faktoja tai "tietoa" kohtaa. Minusta on tullut tyhmä. Siispä Korpinkynsi.


Rohkelikkoja puoltaa se, että olin lapsena kovin rämäpäinen, johtaja-ainesta. Kadotin spontaaniuteni ja suorasukaisuuteni vuosikymmeniksi, mutta hiljalleen se on taas alkanut nousta esiin sen liioitellun kiltteyden, mukautumisen ja kohteliaisuuden tieltä. Sanon mitä ajattelen, teen mitä haluan, menen väliin ja puolusta sitä minkä katson oikeaksi. Sanovat että olen tehnyt rohkeita ratkaisuja elämässäni. Jaapajaa. Omasta mielestäni en uskalla juuri mitään. En edes uskalla mennä yksin ulkomaille, lasketella, rullaluistella tai nauttia vesiliukumäestä Serenassa. Aina sattuu jotain, ja muutenkin olen ihan arka kotihiiri ja ujopiimä samassa paketissa. Sitäpaitsi Rohkelikot ovat mielestäni vähän turhan dramaattisia, liioittelevia ja mahtipontisia. Siispä Rohkelikko.


Vihreän tuvan ylimieliset ja aristokraattiset nirppanokat tuntuvat nykypäivänä vetoavan moniin potteristeihin. Kunnianhimoinen ja paikoitellen hieman sulkeutunut tyttäreni päätyi Pottermoressa sinne suureksi kauhukseen (toivoi Rohkelikkoa, johon kyllä sopisikin oikein mainiosti), mutta poikani (ilmetty Puuskupuh) manipuloi tuloksen niin, että pääsi tähän toivomaansa vedenalaiseen porukkaan. Itsessäni tunnistan luihuismaisia ominaisuuksia (joista en tietenkään kerro tässä), mutta en missään nimessä arvosta heidän keskuudessaan vallalla olevaa nurkkakuntaisuutta, puhdasverisyysaatetta tai sitä varallisuuden, statuksen ja arvovallan ihannointia. Salamyhkäisyys, yksityisyyden tarve ja hienovaraisuus kyllä käyvät, mutta hierarkkinen ylenkatse ja rotuopillinen idiotismi, joiden varjolla muita syrjitään ja sorretaan, ei kerta kaikkiaan käy laatuun. Joten Luihuinen.


Kaikista tuvista en ole koskaan, koskaan ajatellut kuuluvani Puuskupuhiin. Kaikista väreistä inhoan eniten keltaista. Ja keltaisen ja mustan yhdistelmä? Oikeasti? Mitään ampiaiskaulahuivejahan en ala neulomaan. Mutta sinne tämä nerokas virtuaalinen lajitteluhattu minut laittoi. Kiltteihin, kuuliaisiin, ahkeriin, pitkäjänteisiin ja itsestään numeroa tekemättömiin mäyriin. Ok, olen paikoitellen maanläheinen (vaan en käytännöllinen!), syrjäänvetäytyvä, rauhaa rakastava ja melko vähäeleinen olemisessani. Lapset väittävät minun olevan tunnollinen ja ahkera (voi kiitos pienet kirkasotsaiset nuppuni, itse tiedän että kyseessä on silkka mukavuudenhalu ja laiskuus, kun väännän kirjoitustyötä yösydännä, sillä lykkään kaiken viimetippaan). Vastustelen edelleen tätä kyseenalaista kunniaa, vaikka toisaalta, kyllähän sydäntäni lähellä ovat lähimmäisenrakkaus, hyväntahtoisuus, lempeys ja puutarhanhoito. Tietyllä tapaa tämä on egottomin kaikista tuvista. Nämä ovan leppoisia downshiftaajia. Puuskupuheilla ei ole tarvetta kilpailla, huudella osaamisestaan tai päteä. Tykkään. Ja viimeisen naulan puuskupuhiuteeni iski oivallus, että kaikista tuvista viettäisin mieluiten aikaani näiden hillittyjen, lempeiden ja luonnollisten tyyppien kanssa. Ok. Olen sitten Puuskupuh. Jos Buddha olisi käynyt Tylypahkan, hänkin olisi Puuskupuh.


Kaikki tämän julkaisun kuvat ovat sivustolta http://www.pottermore.com/


19.4.2012

Huhtikuun maisemia

<

Olen ihastellut keväisiä maisemakuvia ulkomaalaisissa lempiblogeissani. Versoja, nuppuja, silmuja ja vastasyntyneitä karitsoita. Tervetuloa Suomen kevääseen, tervetuloa tänne missä minä asun, tervetuloa mukaan aamukävelylle halki huhtikuisen maalaismaiseman. 

*

April in Finland

I've been admiring lovely blogs full of the spirit of spring from my favourite foreign bloggers. Sprouts, buds, burgeoning, sun, warmth, flowers and baby lambs. Well, this is what we got here in Finland. Yesterday it snowed. Welcome to enjoy the northern tones of April. Welcome to join me in my morning walk through the landscape where I live.

18.4.2012

Rouva Agathe ja pari dalmatialaista


Luin juuri loppuun kirjan Rouva Agathen rakkaus. On jotenkin kosketettu olo, vähän heilahtanut. Tämä oli kirja joka ei jättänyt rauhaan päivällä ja puski uniin yöllä väkevällä voimalla. Jätti jälkeensä omituisen olon. Koko lukumatkan ajan vastaan tuli ajatuksia, lauseita ja poikkeuksellisen syvällisiä viisauksia, joita olisin halunnut tässä lainata tai ainakin saada itselle muistiin, mutten koskaan malttanut laskea kirjaa käsistäni laittaakseni edes sivunumeroita ylös. Kertonee jotain.

Tällaisesta minä pidän. Enemmän kuin pidän. Ensiksikin tarina oli loistava. Säkenöivällä tavalla älykäs ja poikkeuksellisen merkillinen. Kertomuksessa oli tasoja, tulkintasoluja kiehtovaa symboliikkaa ja todellakin mitä korkeatasoisinta viisautta, mutta kaikki oli kääritty vaatimattoman tuntuiseen ja yksinkertaisen selittelemättömään muotoon, että ne on sallittua ohittaa, mikäli ei ole erityisen virittynyt juuri niille taajuuksille.  Kirja oli mielestäni teeskentelemätön, eleetön ja ilmava, mutta siinä oli samanlaista taianomaisuutta kuin kirjoissa Pöytään ja vuoteeseen (Laura Esquivel) sekä Pieni suklaapuoti (Joanne Harris), joista myös kovasti pidän.

Kun on noita paljon parjattuja Coelhoja tuoreena pohjalla, tämä hohti sitäkin kirkkaampana, koska kontrasti oli niin suuri. Tässä oli mystiikkaa ja taikaa, mutta ilman sen suurempia selityksiä yrittää tehdä niistä jotain mitä ne eivät ole. Tässä oli kiehtova tarina, oli rakkautta ja raadollisuutta, mutta ei halpaa harhakuvia ruokkivaa romantiikkaa. Tässä oli hykerryttäviä kielikuvia, mutta sujuvan luontevassa muodossa, ilman tekotaiteellisuuden yllä väijyvää varjoa. Tässä oli asioiden ytimiin leikkaavaa syvällisyyttä ja filosofiaa (en sano zeniläisyyttä vaikka mieli tekisi), mutta ei niin kiillotetussa ja kuluneen mitään sanomattomassa muodossa, että kuka tahansa aforismejä keräilevä henkisen kasvun harjoittaja kirjoittaisi niitä ylös kalenteriinsa Paulo Coelhon ja Rhonda Byrnen parhaimpien vierelle. 

kirja:
Andrew Nicoll - Rouva Agathen rakkaus

arvio:
Hätkähdyttävä.

kohokohta:
Kokonaisuus. Tämähän oli pelkkää kohokohtaa koko teos. Ja lisäksi ne kaikki kohdat jotka olisin halunnut kirjoittaa ylös muistiin, mutten raaskinut.

mitä opin
Tässä kirjassa oli kaikki ainekset, mitä haluaisin omassa romaanissanikin olevan. Rima heilahti taas vähän korkeammalle, damn.

mihin samaistuin:
"Mummini sanoi aina minulle, ettei ikkunasta pitäisi katsella ulos aamuisin", Agathe sanoi. 
"Koska iltapäivällä saattaa tarvita jotakin tekemistä. Aivan, kiitoksia rouva Stopak, olen aina pitänyt tuosta kaskusta."

Alla video joka ilmestyi facebookiini tänään. Kutsun sitä synkronisiteetiksi. Kirjan lukeneet ymmärtävät miksi se on tässä. Musiikkina rakkaan muusikkoystäväni loistava biisi Flyer loistavalta levyltä Metatonic (Vast Days).



17.4.2012

Keilaamassa



Tällaiselle ihmiselle, jolle hengittäminen ja kirjan sivujen kääntäminen käy ihan mainiosti koko päivän ohjelmaksi, on ilo ja siunaus olla aktiivisten ja oikeasta fyysisestä tekemisestä innostuneiden ihmisten kanssa tekemisissä. Niin vain olisi tämäkin elämä mennyt ohi ilman että olisin koskaan käynyt keilaamassa, ellei minua olisi viime viikolla sinne ovelasti pakotettu. Vastustin kaikkea etukäteen äänettömästi, ja nautin sitten kuitenkin. Kilpailuvietti tempaisi mukaansa ja riemun kiljahdukset olivat aitoja kun palikkaa kaatui. Hieno tunne. Milloinkohan pääsisi uudestaan?

16.4.2012

Merihirviöitä ja unisähköposteja


Lepäilin lähes täyspäiväisesti pari viime päivää, jotta jaksoin eilisen lähes 12 tunnin työrupeaman. Lepäily on mahdollistanut pitkät neliväriunet - mukana myös ääni, tuoksut ja tuntumat. Merihirviö istui päälleni merenpohjassa. Yritin olla liikkumatta, ettei se olisi huomannut minua. Myöhemmin pakenin korkean hotellin kattohuoneistoon. Merihirviö oli kasvattanut monta päätä pitkinen kauloineen ja kurkisteli ikkunoista sisään talon molemmilta puolilta.

Viime yönä sain unisähköpostin, jossa joku sarkastiseen sävyyn tiedusteli olenko jo lopettamassa tätä surkeaa blogia, koska se ei ole yhtään niin hohdokas, kuin olin väittänyt. Tämä henkilö oli suuttunut siitä, etten ollut tullut viime viikonlopun Luonnonkaunis -messuille, joista minun olisi pitänyt kirjoittaa. No, kirjoitan nyt. Mutta niin mieluusti kuin olisin messuille tullutkin, se ei ollut mahdollista töitteni vuoksi. Hetkinen! Kenelle minä tätä oikein selitän? Sehän oli pelkkä uni.


13.4.2012

Eksyin kysyessäni miksi


Verenvuototaipumukseni on taas aktivoitunut. Taas sama juttu. Taas samat reaktiot. Mistä tää nyt johtuu? Mitä mä oon syönyt/tehnyt/ajatellut/tuntenut/tukahduttanut? Mikä tän jutun idea nyt on? Mitä mun pitäisi tajuta? Mikä on lahja ja opetus tässä vitsauksessa? 

Tai ei. Ei enää samat reaktiot. Viime keväänä jokin muuttui. Viime vuosi oli sairauteni osalta yksi pahimmista. Mutta en enää mennyt sinne rampauttavan epätoivon alhoon. Oli tosin aikoja, jolloin en pystynyt liikkumaan enkä suoriutumaan arkielämän askareista, mutta en mennyt emotionaalisiin uppeluksiin, niin kuin joskus aiempina vuosina. Sairastuin kun olin 14-vuotias. Se oli hyvin dramaattista ja meinasin kuolla. Raskainta oli elää siinä epätietoisuudessa, kun kesti vuosia ennen kuin mitään selvisi mistä mikään johtuu tai mitä siitä voi seurata. Identiteetti rakentui pitkälle sairauden varaan. Vei aikaa purkaa rakenteet ja rakentua uudestaan minuksi. Minuksi, jolle voi tapahtua kaikenlaista, mutta joka ei ole se mitä tapahtuu. Viime keväänä kirjoitin näistä asioista ensimmäistä kertaa täällä blogissani. Se herätti pelkoa ja häpeää, mutten piitannut siitä. Ja nyt kirjoitan taas. Vieläkin seikkaperäisemmin ja ilman vampyyrivertauksia.

Viime vuonna jotain muuttui tämän asian suhteen. Huomaan sen tässä paremmin kuin koskaan. Olen koko elämäni ajan halunnut nähdä syvemmin, ymmärtää miksi, tietää syyt ja ennakoida seuraukset. Nyt sanon selityksiä ja analyysejä kaipaavalle mielelle, että ei ole mitään syytä. Minä en ole tehnyt mitään aiheuttaakseni tämän (en edellisessä elämässä enkä eilen), tänään pysähtynyt Mars askendentillani ei ole aiheuttanut tätä sen enempää kuin kolmastoistapäivä perjantaikaan. Tai jos jokin syy onkin, sillä ei ole niin väliä. Vuosien saatossa eksyin miksi kysymykseen niin että unohdin kohdata todellisuuden. Asiat nyt vain ovat niin kuin ne ovat. Tänään vuodan verta. The eye goes blind when it only wants to see why. (Rumi)


12.4.2012

Pää täynnä


Elämässä näyttää olevan poikkeuksellisen aktiivinen jakso meneillään. Pitkä lista asioita, joista haluaisin kirjoittaa, mutta ei aikaa paneutua hommaan. Mukamas. Priorisoinnista tietenkin on kysymys, niin kuin aina. Harkitsen palaamista "postaus päivässä" -meninkiin, tai muuten tee jäähtyy Teekutsujeni kupeissa. Se kynnys ja se aika ja se kriittisyys onko jokin kirjoittamisen arvoista vai eikö. Sellaisen jutun muuten opin tuossa maaliskuun haasteen aikana, että on turha odottaa että jotain tiettyä (hienoa, fiksua, mielenkiintoista) olisi valmiina mielessä, ja sitten tulee ja kirjoittaa siitä. Tyhjä ruutu ja tyhjä pää toivat yleensä parhaimmat (omasta mielestäni) julkaisut. Nyt pää on kovin täynnä. Ja tässä tulos.


8.4.2012

5 minuuttia Buddhana


Hyvää pääsiäistä. Omat vapaapäiväni ovat menneet jalat ristissä, seinään tuijottaen. Eikä munan munaa. Voi kuulostaa tylsältä, mutta itse olen ollut valintaani enemmän kuin tyytyväinen. Olen ollut jo vuosia buddhalaisuuteen suuntautunut, mutta vasta äskettäin aloitin zazenin todellisen harjoittamisen. Olin eilen Markus "Uku" Laitisen ohjaamalla zen-kurssilla ja tilasin saman tien postimyynnistä oman zafun (zazen palli) ja zabutonin (zazen alusta). Tunnen itseni jo melkein valaistuneeksi. Ja ellei zenin määrä minussa lisääntyisikään suhteessa siihen käyttämääni rahamäärään, niin ainakin voin sanoa olleeni 5 minuuttia Buddhana. Gudo Nishijima Roshia lainaten "Five minutes in zazen is being five minutes as Buddha." Ja ihan tarkkoja kun ollaan, niin tänä viikonloppuna on tullut oltua Buddhana peräti 85 minuuttia.


4.4.2012

Kuitenkin kävi hyvin


Aprillipila kerrassaan, että sunnuntaina alkoi sataa lunta. Ja sitä on riittänyt. Tänään vihdoin aurinko on sulatellut katuhiekkaa näkyviin, mutta silti. Luonto! Ettäs kehtaat, vedit höplästä! Ensin muka on jo kevät, ja sitten yhtäkkiä onkin taas talvi.

Viikon teemana on tuntunut olevan: sattuu kaikenlaista, mut ei sit kuitenkaan pahasti. Maanantai-iltana putosin jakkaralta ja loukkasin käteni. Kirjoitushommat tekevät kipeää. Mutta ei haittaa yhtään, koska vertaan tapahtunutta siihen, mitä olisi voinut sattua. Leivoin eilen sitä aiemmin mainostamaani taivaallista mustikkapiirakkaa (kiitos Liisa), mutta unohdin laittaa leivinjauhetta taikinaan. Ripottelin sen sitten jo vuokaan kaadetun taikinan päälle ja sekoittelin hieman sen minkä pystyi - hyvin toimi! Tuli ehkä paras piirakka ikinä. Autokin meni katsastuksesta läpi, mutta sai korjauskehotuksen. Stressasin hetken, mutta kaikki hoitui, eikä autokorjaamon viehko urho edes laskuttanut mitään käynnistäni, hymyili vain. Minä myös.