Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



23.3.2012

Viikonloppulomalle 20-luvulle

20-luvun estetiikka on aina kiehtonut minua. Menneiden aikojen musiikkia kuuntelin jo lapsena ja haaveilin sumuisin silmin ajasta ennen tekniikan vallankumousta. Huvittaa muistella omaa vanhojenpäivänasua ja verrata sitä nykymeininkiin. Itse olin pukeutunut mittojen mukaan tehtyyn tummaan, kapealinjaiseen samettimekkoon (äiti ompeli) ja päässä komeili tyylikäs patamallinen huopahattu 20-luvun malliin, lisäksi tietenkin pitkät hansikkaat, helmet ja hiukset vienoilla laineilla.


Tänään ilmestyneessä The Lady -lehdessä BBC:n Merlin tv-sarjan tähdet poseeraavat tällättyinä kunnon twenties vintage stailiin.

Olisin valmis maksamaan aika isoja summia siitä, että pääsisin edes yhdeksi viikonlopuksi lomalle 20-luvulle. Mieluiten johonkin englantilaiseen kartanoon, jonne minut hakisi juna-asemalta hurmaava herrasmies kiiltävällä avoautollaan. Saisin pidellä hatustani kiinni meidän mutkitellessa halki viheriäisten kukkuloiden, kunnes saapuisimme perille kauniin muotopuutarhan ympäröimään kartanoon. Ehkä siellä tapahtuisi myös murha, jonka todennäköisesti juuri minä selvittäisin - ja kirjoittaisin siitä sitten menestysromaanin. Niin, ja biljardista pidän myös. Sitä haluaisin pelata niin myöhään iltaan asti, kuin säädyllistä olisi. Ja ehkä vähän sen jälkeenkin.


Valokuvat: Mike Owen. Kaikki kuvat ja video täältä:
The Lady - A love letter to vintage style.

4 kommenttia:

  1. Hienoa kuvamateriaalia. 20-luvussa on ollut tyyliä ja asennetta.Itse en ole ko.aikakauteen juuri perehtynyt, kun pinnalla ovat ennemminkin olleet 80- ja 90-luvut ja niiden tyylisuuntaukset. Siksi tämä postaus kiehtoi sitäkin enemmän: uutta tietoa, vanhanajan fiilistä ja kaihoa "vanhoihin hyviin aikoihin" ennen facebookia ja sosiaalista mediaa.

    Vaikka olenkin 80-luvun lopun synnynnäinen, minulla on jokin lähtemätön kaipuu entisaikoihin, pois tästä nykymaailman oravanpyörästä ja suoritusyhteiskunnasta. Kuten sinäkin; maksaisin mojovan summan, jos saisin viettää edes vähän aikaa esimerkiksi isovanhempieni lapsuusajoissa, siinä tavallisen arkisuuden ilmapiirissä, jossa kenenkään ei tarvitse revetä rajojaan pidemmälle.

    Jos saat mahdollisuuden palata 20-luvulle, hihkaise niin minä lähden mukaan! :>

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, heti kun löydän ajankääntimen tai muun aikakoneen, niin otan sinut mielelläni mukaan. Sinä sitä paitsi taidat jo olla valmiiksi siellä, minne maantieteellisesti matkaisin. :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä kuulla! Pakkaankin kimpsut ja kampsut valmiiksi. Hammasharja riittänee, passia en tarvitse, kun olen jo rapakon tällä puolella :) Entisaikojen Englanti, kuninkaalliset, hevosrattaat kivikaduilla, Afternoon tea -hetket ja iltapäiväkävelyt puistokaduilla. Ah, mitä idylliä. Tosin päivien kulku riippuu kaiketi sosiaaliluokasta ;) Me tietenkin kuuluisimme yläluokkaan.

    VastaaPoista
  4. Tätä olen itsekin ajatellut, että kun kaipailen ja haikailen milloin millekin menneelle vuosikymmenelle (tai vuosisadalle), niin onhan se kovin romantisoitu ja epärealistinen kuva mitä mielessäni hellin. Naisen ja alempaan sosiaaliluokkaan kuuluvan ihmisen elämä ei tainnut olla mitään ruusuilla tanssimista. joten kyllä, voimme olla aikamatkallamme yläluokkaan kuuluvia (miehiä). :D

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥