Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



21.3.2012

Kuolinpäiväjuhla

Tänään on isän nimipäivä, eilen oli hänen kuolinpäivänsä. Hänen kuolemastaan on aikaa vuosikymmeniä, mutta tuli vain mieleen. Ja vaikken itse tapahtumasta mitään muistakaan, niin tämän päivämäärän muistan  kyllä joka vuosi.

Luin eilen tyttärelleni Harry Potter ja salaisuuksien kammio -kirjaa. Meillä on tapana lukea iltaisin ääneen. Sattumalta kirja oli tytön jäljiltä jäänyt kohtaan, jossa vietettiin Sir Nicholas de Mimsy-Porpingtonin dekadenttia kuolemanjuhlaa. Ja sitten myöhemmin illalla vielä televisiosta tuli BBC:n uusi Dickens-filmatisointi Suuria odotuksia (Great Expectations), jossa Miss Havishamin talosta on tullut varsinainen kuoleman kartano, pysähtyneen ajan linnoitus aina pöydälle mädäntymään jätettyjä, koskemattomia hääkattauksia myöten. Synkronisiteettia? Päivän herkullinen teema ei onneksi näkynyt meidän kattauksissamme eikä arjen tapahtumissa, fiktiossa vain. Meillä syötiin perunamuhennosta ja neulamuikkuja, ihan tuoreita. Alla olevat kuvat edellä mainitusta tv-sarjasta Suuria odotuksia ja lainaukset J.K. Rowlingin kynästä, kirjasta Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Tuosta haamukohdasta tykkään erityisesti.

Isoja mätiä kaloja oli aseteltu tyylikkäille vadeille, hiilenmustiksi poltettuja kakkuja oli kokonainen keko, lisäksi oli matoista sisälmysmureketta ja vihreään homeeseen peittynyt juustonkimpale ja kaiken keskellä komeili valtava hautakiven muotoinen täytekakku, jonka päälle oli kirjoitettu tervamaisella kuorrutteella sanat: Sir Nicholas de Mimsy-Porpington kuoli 31. lokakuuta, 1492
"Maistuuko ruuat kun kävelee niiden läpi?" Harry kysyi haamulta.
"Melkein", haamu sanoi surullisesti ja leijui tiehensä. 


2 kommenttia:

  1. Jännä ja jotenkin maaginen postaus :) Mustavalkoiset, historian patinaa huokuvat kuvat yhdistettynä arkiseen kerrontaan nostivat jostain syystä ihoni kananlihalle. Tässä yhdistyvät tämä maailma ja "tuonpuoleinen", satumaailma ja todellisuus hienolla tavalla. Harry Potter onkin oikea piste iin päälle ja viimeinen lainaus saa jo huojentuneena nauramaan. :) Ei ollutkaan kyseessä mikään kurttuotsapostaus! Niin, miltähän ruoka tosiaan haamuista maistuu? Tätä jäin pohtimaan, oikeasti; ihan vakavissani.

    VastaaPoista
  2. Niin, kyllähän ravitsemustieteilijän pitäisi sellainen asia tietää, miltä ruoka haamuista maistuu. :) Ei muuta kuin tutkimusta tekemään.

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥