Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



31.3.2012

Happy (Earth) Hour

Olen kävellyt tänään tuntikausia Aino Acktén kartanon mailla. Olen juonut punaista teetä termarista kylmän kiven päällä, olen komentanut kolmea koiraa, olen käynyt uudessa lähikaupassa ostamassa suklaavanukasta ja palannut painavan ja täyden ruokakassin kanssa, olen ihaillut kiireettömästi leijuvia lumihiutaleita, olen ollut elokuvissa lämpimän peiton alla, olen syönyt lapsuuteni lempisuklaata vuosikymmenien jälkeen (ja todennyt ettei se maistu enää samalle). 

Nyt olen tässä. Melkein pimeässä. Nyt ymmärrän enemmän. Eniten inhoan valheellisuutta. Suurin osa ihmisistä ei tiedä mitä se tarkoittaa. Olen ollut onnellinen koko maaliskuun. Nyt kuuntelen Anna Järvistä ja poltan isoa kynttelikköä. Kaikki valot on sammutettu. Pian myös tämä tietokone, ja minä. Onnellisuus jää päälle koko yöksi. Se on lämmin, hehkuva hiillos.


30.3.2012

Läpällä


Ihana kevät. Auto meni läpi katsastuksesta, paitsi että takapuolen rekisterikilven lamppu pitää vaihtaa. Lamppu on, vaan ei hajuakaan miten se vaihdetaan. No, on tässä pari päivää aikaa selvitellä sitä. Tai hankkia joku tovipalkalla vaihtamaan se.

Katsastuksesta tullessa näin parkkipaikan takimmaiseen nurkkaan kokoontuneen poikajoukon. Kaksi pieksi toisiaan ja muut katselivat. Seurasin hetken touhua, että onko kyseessä normaali keväinen kisailu poikain välillä. Siinä vaiheessa kun kaveri lennätettiin kaaressa asfalttiin ja hommaa tehostettiin nyrkein ja potkuin, juoksin huutaen väliin. "Läpällä", kuului vastaus poikajoukosta, kun kysyin mitä on meneillään. Juu, että läpällä tässä hakataan yhtä poikaa, joka läpällä on kohta verissäpäin, jos ei pahempaa. Sain osakseni sadattelua ja vihaisia mulkaisuja molemmilta tappelupukareilta, mutta johan loppui hakkaaminen siihen. Saavat sitten yhdessä hyvällä syyllä vihata ja haukkua tätä noloa tätiä, jolla ei ollut yhtään "läpäntajua".

29.3.2012

Tovi aikaani


Oletko jo tutustunut aikapankkiin? Tovi tästä päivästä on vierähtänyt autellessa Vihdin uuden aikapankin blogin muokkaamisessa. Ja -kling- tovi kilahtaa tililleni aikapankkiin. Olen aika innoissani tästä yhteisöllisyyden muodosta, jolla voi olla kunnolla käynnistyessään iso, jopa elämää mullistava vaikutus niin yksilö- kuin yhteisötasollakin. Ajattelen nyt, minä osaan leipoa hyvää piirakkaa, mutta en ymmärrä miten saisin kaikki rikkoutuneet palovarottimeni taas henkiin. Talletan piirakantekotaitoni pankkiin ja kun joku leipomisesta piittaamaton haluaa tarjota anopille maistuvaa marjapiirakkaa ja väittää että on itse tehnyt sen, niin voin tarjota apuani tässä petoksessa, vaikkapa yhtä tovia (tunti) vastaan, jos piirakan teko sen verran kestää. Ja sitten voin saada aikapankista apua joltakin nerolta, joka tulee vaihtamaan patterit palovaroittimiini ja kiinnittää ne kattoon. Aivan mieletöntä!

Ajatella, ei tarvitse koskaan enää tyytyä seurustelemaan jonkun idiootin kanssa vain siksi, että hän ehkä vaihtaa kesärenkaani, haravoi pihan, kuskailee kamojani sinne ja tänne pakettiautolla ja hoitaa kissojani silloin kun olen reissussa. Saati että menisi naimisiin! Eikä sinkkunaisen tarvitse pyöritellä exien numeroita kännykässään tai anella isää/enoa/siskon miestä/kaverin veljeä apuun ja nolostellen jäädä sitten kiitollisuudenvelkaan ikiajoiksi. Aikapankki tarjoaa hyödyllisten palveluiden vaihtotaloutta, eli voin saada apua tarvitsemassani asiassa, jonka sitten maksan omilla toveillani taitojani tarvitseville. Menikö se näin? Olenko tajunnut tämän idean nyt oikein? Koska tuntuu melkein siltä, että tämähän on ihan liian hyvää ollakseen totta!



28.3.2012

Älä auta perhosta


Olen lukenut tämän argentiinalaisen hahmoterapeutin kaikki aiemmatkin kirjat (Parantavat tarinat & Kuuntele tämä tarina) ja pitänyt niistä kovasti. Kerro kanssani -kirja kertoo tarinaa aiemmista kirjoista tutusta Demianista, joka viidentoista vuoden tauon jälkeen päättää etsiä entisen terapeuttinsa käsiinsä. Paksukainen (joksi Bucay itseään kirjassa nimittää) löytyykin, ja aiemmista kirjoista tutulla tavalla symboliset ja monimerkitykselliset tarinat ohjaavat Demiania (ja lukijaa) taas uusiin oivalluksiin ja ratkaisuihin. Kirjan takakannessa lukee: "Tarinoita, terapiaa ja tervettä järkeä." Tämä kuvaa kirjan sisältöä oikein hyvin. 

kirja:
Jorge Bucay - Kerro kanssani

arvio:
Hyvä kirja, mutta ei niinkään kaunokirjallisena teoksena, kuin elämää inspiroivana tarinakokoelmana. Ja kuten minun tapauksessani, kirja on oivallinen myös työvälineeksi. Tarinat ulottuvat sinne minne järkipuheella ei ole pääsyä.

kohokohta:
Tarinat "Perhonen" sekä "Poika muovikuplassa" koskettivat erityisesti.

mitä opin
"Perhoset tarvitsevat kotelosta pääsemisen edellyttämää valtavaa voimaa voidakseen elää, sillä kotelon rikkomisen aikana niiden sydän lyö todella kovaa ja alkeelliseen verenkiertojärjestelmään syntyvä paine ruiskuttaa verta siipiin, jotka laajenevat ja mahdollistavat lentämisen. Jos perhosta autetaan pääsemään kotelosta, se ei ole koskaan pystyvä levittämään siipiään."


27.3.2012

Minut oli täytetty kyynelillä


Voi nyt on kuulkaa jutun juoni ihan hukassa. Vaikka minulle opetettiin tänään, että jos haluaa kirjoittaa jotain, pitää vain keskittyä alkuun ja loppuun, ja kaikki siihen välille syntyy kuin itsestään. Testaan. En halunnut avata konetta koko päivänä, mutta velvollisuudentunnosta (itseäni ja itselleni asettamaa haastetta kohtaan) tulin nyt kuitenkin täyttämään tehtäväni. Katsoin äsken tuon jo aiemminkin mainostamani Suuria odotuksia (BBC:n Dickensiin pohjautuva tv-sarja) ja itkin valtoimenaan monessa kohtaa. Nyt on sitten ihan tyhjä olo. En arvannut että minut oli täytetty kyynelillä. Nyt ne ovat poissa. Minulla on paha tapa arvailla koko ajan mitä missäkin sarjassa tai elokuvassa tapahtuu, ja olen aina yhtä iloisesti yllättynyt kun epäonnistun. Tämän sarjan kohdalla olen ollut väärässä jo monta kertaa, ja se on virkistävää vaihtelua. Kuvat olen ottanut viime kesänä Bathissa, Gay Streetin Austen museossa (Jane Austen Centre).


26.3.2012

Ihan kuin


Jotenkin nolottaa tuo eilinen vuodatus. Niin kuin sillä nyt olisi väliä. Ihan kuin olisi väärin kirjoittaa harmituksista (putkimies muuten kävi tänään, pönttö toimii taas, ihanaa!), ihan kuin olisi täysin kiellettyä olla vähän pikkumainen ja valittaa koetuista vääryyksistä. Ihan kuin ei saisi tunnustaa, että tällaista tänään, ja jos sen tekee, niin on pikkusieluinen ja yliherkkä. Ihan kuin ei saisi olla pikkusieluinen ja yliherkkä. 

Päätä särkee edelleen, mutta siitä huolimatta olen tehnyt tänään kauheasti töitä, eikä sekään tunnu riittävän. Kauhea työskentely ei oikein sovi minulle. Menee sisäiset rytmit sekaisin. Ja rytmit ovat oikeastaan aika tärkeitä. Kysy vaikka rumpalilta.

25.3.2012

Ikävä ihminen


Päätä on särkenyt nyt koko viikon. Yöllä ja päivällä. Rytmihäiriöt on back, kissoilla on ripuli ja vessanpönttö tulvii. Pidin tänään luennon, joka ilokseni oli vetänyt salin täyteen ihmisiä, mutta eturivissä istui sellainen hieman vanhempi rouvashenkilö, pikkuhattu tomerasti päähän upotettuna ja pirullisen pistävä katse halveksivasti kaartuneiden huulien yllä. Koko luennon ajan hän tuijotti minua ja tuhahteli. Kun halusin pitää puolessa välissä muutaman minuutin juoma-vessa-happi-venyttely-tauon, hän paheksui sitä puoliääneen. Tauon jälkeen tulin takaisin asemiin ja odottelin rauhassa ihmisten asettumista. Nainen tuijotti minua. Kasasin ajatuksiani ja valmistauduin aloittamaan, kun hän tiuskaisi "No, aloita jo! Mitä sinä oikein odotat siinä, aloita nyt jo!" Eivät ne sanat, vaan se äänen, ilmeen ja aggressiivisen energian cocktail. Dammit! Tyrmistyin, äimistyin, provosoiduin ja ärsyynnyin. Ja hymyilin lämpimästi murhaavan katseeni takaa sanoen, että odotan oikeaa hetkeä, olenhan astrologi.


Disclaimer: Tarina on puhtaasti kuvitteellinen. Pieni novelli. Kaikki mahdolliset yhtäläisyydet mahdollisiin todellisiin ihmisiin tai tapahtumiin ovat puhdasta sattumaa. Jos löysit itsesi jostakin tarinan henkilöstä, niin sellaistahan se on, lukiessa sitä aina samaistuu joihinkin tarinan henkilöihin ja tapahtumiin. Ja jos näin pääsi tapahtumaan tämän tarinan kohdalla, niin mene itseesi, sinä senkin ikävä ihminen. Ei tuolla lailla käyttäydytä luennolla. Herkemmällä ihmisellä menee luu kurkkuun ja pää tyhjenee. Vanhaa sanontaa mukaellen, ei kukko käskien laula. Ja toista ei saa hoputtaa. Nii!

24.3.2012

Rutikuivaa magiikkaa aavikolla


Kysymys ei ole siitä ettenkö arvostaisi tätä Coelhon kuvaamaa maailmaa, etteikö se olisi minulle tuttu. Kyllä enkeleitä, noitia, taikuutta, enteitä, itkeviä patsaita ja ihmetekoja voi olla olemassa. Ainakin uskon keijukaisiin, kummituksiin, lohikäärmeisiin, yksisarvisiin ja Loch Nessin hirviöön. Mutta se ei ole tärkeää. Sekään, olivatko kirjan tapahtumat todellisia niin kuin Coelho alkutekstissään vakuuttaa, ei ole oleellista, se ei kiinnosta minua. Kirja oli kuolettavan tylsä. Kuiva kuin kahlaaminen aavikon hiekassa tyhjien vesipullojen kanssa, tuskastuttava kuin armottomasti niskaan paistava erämaan aurinko ja pitkästyttävä kuin loputon taivallus polttavassa paahteessa ilman edes kangastusta keitaasta. You get my point? Kenties pari aavikkoaiheista vertauskuvaa vielä? Tai ehkäpä nämä riittävät kuvaamaan tunnelmiani tämän kirjan parissa. Ongelmani oli se, että en löytänyt kirjasta tarinaa. Ei ollut alkua eikä loppua, ei nousua ei laskua, ei koko juonen kaarta. Yhteen lauseeseen tiivistettynä, koko kirja oli huono alku, joka ei koskaan muuttunut kertomukseksi. 

kirja:
Paulo Coelho - Valkyriat

arvio:
Tylsä.

kohokohta:
"Tekisitkö palveluksen?" hän sanoi ja katsoi syvälle miehensä silmiin. "Älä jätä minua kesken matkaa."

mitä opin
Käveleminen alastomana aavikolla keskipäivän aikaan on lempeä tapa lähteä maailmasta. "Valtaosalla autiomaassa kuolleista on vesipullo vieressä. Elimistön kuivuminen on niin nopeaa, että ihmisestä tuntuu samalta kuin jos hän olisi juonut täyden viskipullon tai ottanut yliannoksen rauhoittavaa lääkettä."


23.3.2012

Viikonloppulomalle 20-luvulle

20-luvun estetiikka on aina kiehtonut minua. Menneiden aikojen musiikkia kuuntelin jo lapsena ja haaveilin sumuisin silmin ajasta ennen tekniikan vallankumousta. Huvittaa muistella omaa vanhojenpäivänasua ja verrata sitä nykymeininkiin. Itse olin pukeutunut mittojen mukaan tehtyyn tummaan, kapealinjaiseen samettimekkoon (äiti ompeli) ja päässä komeili tyylikäs patamallinen huopahattu 20-luvun malliin, lisäksi tietenkin pitkät hansikkaat, helmet ja hiukset vienoilla laineilla.


Tänään ilmestyneessä The Lady -lehdessä BBC:n Merlin tv-sarjan tähdet poseeraavat tällättyinä kunnon twenties vintage stailiin.

Olisin valmis maksamaan aika isoja summia siitä, että pääsisin edes yhdeksi viikonlopuksi lomalle 20-luvulle. Mieluiten johonkin englantilaiseen kartanoon, jonne minut hakisi juna-asemalta hurmaava herrasmies kiiltävällä avoautollaan. Saisin pidellä hatustani kiinni meidän mutkitellessa halki viheriäisten kukkuloiden, kunnes saapuisimme perille kauniin muotopuutarhan ympäröimään kartanoon. Ehkä siellä tapahtuisi myös murha, jonka todennäköisesti juuri minä selvittäisin - ja kirjoittaisin siitä sitten menestysromaanin. Niin, ja biljardista pidän myös. Sitä haluaisin pelata niin myöhään iltaan asti, kuin säädyllistä olisi. Ja ehkä vähän sen jälkeenkin.


Valokuvat: Mike Owen. Kaikki kuvat ja video täältä:
The Lady - A love letter to vintage style.

22.3.2012

Totta, kirja kuin sipuli


Monta vuotta sainkin jemmailtua hyllyssäni tätä lahjaksi saamaani kirjaa, kunnes lukuhaasteen innoittamana tartuin siihen, ja niin kuin hienoisen vastenmielisyyden vallassa kylmään veteen kahlatessa sain raahauduttua sinne asti, missä pinnanalainen virtaus oli jo saanut minut otteeseensa niin, että paluuta ei ollut.

Mutta tämä oli juuri sellainen kirja, jota en halunnut lukea. (Se mitä halusin, kuvataan täällä.) Minä halusin mansikkajuustokakkujäätelöä, amerikkalaisessa purkissa mieluiten, mutta tämähän oli tattariblinejä, laadukasta mätiä, smetanaa ja liian kallista viiniä pahvimukeihin, vaikka niistä se tyyliseikkojen vuoksi tarjoillaankin. Erinomainen kirja. Ärsyttävä. Painavia lauseita, viisaita oivalluksia (tai lainauksia), sellaisia jotka haluaisi alleviivata ja muistaa, mutta joiden tietää katoavan mielestä jo seuraavalla sivulla. En vaan kertakaikkiaan halunnut lukea mitään älykästä enkä hienoa, en näin hiottua ja tyylipuhdasta Marimekkoineen, lehmuksineen, Pariiseineen ja vekkuleine tohtorinaisineen.

Pidin kirjasta, tietenkin, kukapa ei pitäisi. Mutta en halunnut lukea tällaista sipulia. Ja yllätyin itsekin, kun tajusin, että pitkiä ja monitulkinnallisia lauseita, viekkaita kielikuvia ja hienostuneita kiertoilmauksia rakastavasta ihmisestä on tainnut kehkeytyä yksioikoinen juntti. Tähän oivallukseen minut johdatteli lause: "Viha, joka myöhemmin punoutuu minuun särkeväksi solmuksi ja saa minut kuvittelemaan erilaisia tapoja nöyryyttää miestä, saa alkunsa näissä riidanjälkeisissä rituaaleissa, jotka ensimmäisinä vuosina vielä päättyvät siihen kun iho ei erota rajaansa toisesta ihosta." Iho ei erota rajaansa toisesta ihosta. Mikä minun aivoissani (tai tunnemaailmassani?) on oikein oiennut niin, että olisin mieluummin lukenut tuon saman asian kirjoitettuna kolmella sanalla. Riidan jälkeen pantiin. Pitäisi ilmeisesti siirtyä lukemaan Anna-Liisa Härköstä.

kirja:
Riikka Pulkkinen - Totta

arvio:
Älykäs, hienostunut ja loistava.

mitä opin:
Jos kirjojen lukemisen pääasiallisena syynä on todellisen elämän pakeneminen, eivät todellisesta elämästä todelliselta kuulostavien ihmisten äänellä kerrotut tarinat sovellu kovin hyvin siihen tehtävään.


21.3.2012

Kuolinpäiväjuhla

Tänään on isän nimipäivä, eilen oli hänen kuolinpäivänsä. Hänen kuolemastaan on aikaa vuosikymmeniä, mutta tuli vain mieleen. Ja vaikken itse tapahtumasta mitään muistakaan, niin tämän päivämäärän muistan  kyllä joka vuosi.

Luin eilen tyttärelleni Harry Potter ja salaisuuksien kammio -kirjaa. Meillä on tapana lukea iltaisin ääneen. Sattumalta kirja oli tytön jäljiltä jäänyt kohtaan, jossa vietettiin Sir Nicholas de Mimsy-Porpingtonin dekadenttia kuolemanjuhlaa. Ja sitten myöhemmin illalla vielä televisiosta tuli BBC:n uusi Dickens-filmatisointi Suuria odotuksia (Great Expectations), jossa Miss Havishamin talosta on tullut varsinainen kuoleman kartano, pysähtyneen ajan linnoitus aina pöydälle mädäntymään jätettyjä, koskemattomia hääkattauksia myöten. Synkronisiteettia? Päivän herkullinen teema ei onneksi näkynyt meidän kattauksissamme eikä arjen tapahtumissa, fiktiossa vain. Meillä syötiin perunamuhennosta ja neulamuikkuja, ihan tuoreita. Alla olevat kuvat edellä mainitusta tv-sarjasta Suuria odotuksia ja lainaukset J.K. Rowlingin kynästä, kirjasta Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Tuosta haamukohdasta tykkään erityisesti.

Isoja mätiä kaloja oli aseteltu tyylikkäille vadeille, hiilenmustiksi poltettuja kakkuja oli kokonainen keko, lisäksi oli matoista sisälmysmureketta ja vihreään homeeseen peittynyt juustonkimpale ja kaiken keskellä komeili valtava hautakiven muotoinen täytekakku, jonka päälle oli kirjoitettu tervamaisella kuorrutteella sanat: Sir Nicholas de Mimsy-Porpington kuoli 31. lokakuuta, 1492
"Maistuuko ruuat kun kävelee niiden läpi?" Harry kysyi haamulta.
"Melkein", haamu sanoi surullisesti ja leijui tiehensä. 


20.3.2012

Sata kirjaa

Kävin kurkkaamassa uudeksi lukijakseni liittyneen Betan blogia ja innostuin siellä esitellystä lukuhaasteesta vuodelle 2012. Pahasti olen myöhässä näin kevätpäiväntasauksen aikaan, ei lainkaan realistista - eikä edes toivottua - ehtiä lukea sataa kirjaa vuoden loppuun mennessä, varsinkaan jos ei aio listata työ/opiskelukirjoja mukaan listaan. Mutta kokeillaan nyt silti edes vaikka siksi, että unohdan aina kaikki kirjat mitä olen lukenut, ja helposti en edes noteeraa lukeneeni mitään, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että johonkin ne kaikki päivät ovat kuitenkin menneet, eikä se jokin ole ollut kotitöitä eikä zumba-tunteja.

2012 (maaliskuu)

Tove Jansson - Taikatalvi
Tove Jansson - Taikurinhattu
Tove Jansson - Vaarallinen Juhannus
Brad Warner - Hardcore Zen
Eckhart Tolle - Läsnäolon voima
Echart Tolle - Uusi maa
Charlaine Harris - Dead Reckoning

Tuossa nyt säälittävän lyhyt lista kirjoja, jotka olen tänä vuonna lukenut kokonaan. Ja kaikki sellaisia, jotka olen lukenut jo (monta kertaa) aiemminkin. Yleensähän lueskelen kirjoja silloin tällöin, sieltä täältä - kun kyseessä ei ole romaani. Romaaneja en lue kahta kertaa kuin supererikoispoikkeustapauksessa. Tuo Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-sarjan viimeisimmän lukaisin uudestaan vain muistin virkistykseksi ja harjoituksen vuoksi, seuraavaa osaa odotellessa (ilmestyy 1.5.12).


19.3.2012

Kohtelias kiinalainen


Tämmöinen päivä tänään. Verhot ikkunoiden edessä, lunta, loskaa ja harmaata peittoa koko taivaan täydeltä. Päätä särkee. Ikävöin Englantiin. Näin yöllä unta, jota olin jo pitkään toivonut. Puhuin yli kolme tuntia puhelimessa. Tykkään siitä että olen muuttunut.

Huomaan päivä päivältä enemmän, miten minusta on tullut suorasanainen ihminen. Sanon vaikka suuttuisivat.  Aivot meinaavat nyrjähtää, jos yritänkin keksiä pehmusteita puheilleni aiempaan malliin. Olen ollut kohtelias kiinalainen, hienotunteisuuden herttuatar. Rakastan tätä uutta totuudentorvea itsessäni. Vaikka olisin väärässä, olen sitä ainakin rehellisesti ja venkoilematta. You want the truth or something beautiful? Onkohan vuoden päästäkin vielä asiakkaita? Ystäviä ainakin.

18.3.2012

Blogitekstinä tuoksu


Sanat eivät edelleenkään taivu. Koneella olo sattuu silmiä ja mietin koko "maaliskuun haasteen" ideaa ja mielekkyyttä. Olen liian velvollisuudentuntoinen, jopa omaa tyhmää ideaani kohtaan. Kun jotain on sanottu, siitä pidetään kiinni pilkulleen. Sananmukaisesti. Haasteen tulokseksi siis kirjattakoon: "ojasta allikkoon - perfektionistisuudesta velvollisuudentuntoiseen suorittamiseen." Jonninjoutavan kirjoittelun sijaan haluaisin blogata tuoksun. Leivottiin suklaakeksejä. Voita ja sokeria ja sitä rataa. Mikään netissä ei ikinä vedä vertoja sille, että jokin tuntuu ja tuoksuu ja maistuu ja sulaa sormiin.


17.3.2012

Loppuillaksi unohdan sanat

Löydettiin eilen viisitoista vuotta vanhat akvarellit. Hyvinhän ne vielä toimivat, kun tökki ensin maalipinnan rikki pensselin kärjellä. Keskimmäinen maalaus on tytön, alempi oma räpellys. Helppo huomata oikea lahjakkuus wanna-be-artistista. Mutta ei haittaa, koska kivaa oli ja se on tärkeintä.

Nyt on kumman nuutunut olo. Ihan kuin olisi muka vähän kipeä. Tai sitten olen vain kuluttanut energiavarantoni liialliseen työntekoon. Yöllä näin unta, että nielaisin vahingossa puhelimeni. Erityisen epämiellyttävää oli, kun se ajautui vatsalaukusta ohutsuoleen. Onneksi kukaan ei soittanut. Puhelukiintiö taisi tulla eilen täyteen, sitä kai se uni viestitti. Eipä ole soinut tänään ei. Taidan mennä tuonne sohvalle loppuillaksi ja unohtaa sanat.


16.3.2012

Kesäkirja hakusessa


Alkaa kohta olla vuosi siitä, kun olen lukenut jotain viihteellistä. Aika uskomaton juttu ihmiselle, joka rakastaa tarinoita ja kirjoja niin paljon kuin minä. Kesään kirjat kuuluvat kuin vapaa lojuminen ja auringon lämpö. Viime kesänä en tosin lukenut ainuttakaan romaania, en tuon viime toukokuisen Charlaine Harrisin Dead Reckoningin jälkeen. 

Olenkin päättänyt nyt varautua hyvissä ajoin. Hakusessa on siis teos, joka ei ole yhtään hyödyllinen, sivistävä, tietopainotteinen, teoreettinen, analyyttinen, ohjaava, opastava, kehittävä eikä kouluttava. Erityisen mielellään se saisi vielä olla sellainen, joka ei millään tavalla liity työhöni. Mutta hyvä sen pitäisi olla. Ei niinkään älykäs, kuin kiehtova, ei välttämättä syvällinen, mutta mukaansa tempaava. Ulkonäölläkään ei ole niin väliä, kunhan ei vain olisi liian nuhjuinen ja haisisi tupakalle. Ikä ei ole este. Vanhat käyvät siinä missä nuoremmatkin, mutta jotain elämän myötä sisäistettyä sanottavaa pitäisi olla. Hyvä huumori on iso plussa. Pääasia, että jaksaa pitää minua otteessaan alusta loppuun asti. Ja kun vauhtiin pääsee, niin meneehän niitä sitten vaikka useampikin.

Ehdotuksia?


15.3.2012

Lomakuvia

Sinnittelen tätä talven jämää. Kaipaan lämpöä ja varomattomia askeleita. Olen katsellut vanhoja lomakuvia. Innostuin niin että varasin matkan samantien. Vaikka Merkurius perääntyy. Kesäkuussa päästään Pargaan, pieneen punaiseen hotelliin hiekkarannalla, meren poukamassa. Minä ja ipanat.

14.3.2012

Raaka mangocashewkakku








Fake cake raakakakkukestien innoittamana päädyin kokeilemaan raakakokkauksen jaloa taitoa itsekin. Kun on tällä lailla mittausrajoitteinen, niin ei ihan tullut napakymppiä tällä kertaa, mutta hei - eka kerta! Ensi kerralla varmasti osaan jo erottaa mikä on 5 cm inkivääriä ja mikä 15 cm inkivääriä. Myös haasteellinen 3,5 dl mitta manteleita todennäköisesti sujuu näin harjoittelun jälkeen paremmin. Yhtäänhän tämä ei maistunut eikä edes näyttänyt samalta kuin siellä kekkereillä, mutta oli se silti sen verran hyvää, että jäljellä jääkaapissa on enää 1/3. Ja todellakin syön mieluummin tällaista, vähän "sinne päin" onnistunutta raakakakkua kuin kermavaahtohöttöä. Resepti jota vilpittömästi yritin noudattaa löytyy Kaunis päivä tänään -blogista.

pohja

3,5 dl rusinoita
1,5 dl mantelijauhoa1 dl kokonaisia manteleita
2 rkl juoksevaa kookosöljyä
ripaus suolaa

Hienonna rusinat ja mantelit monitoimikoneessa karkeaksi rouheeksi. Lisää mantelijauho ja suola käsin taikinaan ja muovaa kookosöljyn kanssa taikinamaiseksi. Painele pohja kevyesti vuokaan.

täyte

7 dl cashewpähkinöitä
1 rkl laadukasta vaniljaa
2 sitruunan mehu
n. 5 cm tuoretta inkivääriä
2 dl kookosöljyä (juoksevana)
1/2-1 dl agave siirappia (maistele milloin makeus on itsellesi sopiva)
ripaus suolaa

Liota cashewpähkinöitä vähintään neljä tuntia, ja hienonna ne tehosekoittimessa sileäksi ja kermamaiseksi massaksi sitruunamehun ja viipaloidun inkiväärin kanssa. Jos tehosekoitin takkuilee, lisää hiukan vettä, jotta saat täytteen sileäksi. Lisää kookosöljy, agavesiirappi, vanilja ja suola. Kaada täyte vuokaan pohjataikinan päälle.

kuorrutus

Kaksi isoa tai kolme pienempää (luomu) mangoa
1/2 dl kookosöljyä (juoksevana)

Hienonna mangot ja kookosöljy tehosekoittimessa, ja levitä jääkaapissa jähmettyneen kakun päälle. Kookosöljy kiinteyttää kylmetessään mangososeen, joten kuorrute pysyy kakun päällä. Maut ovat parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, joten kannattaa tehdä kakku hyvissä ajoin ja odotella yön yli ennen sen tarjoilua.

P.S. Valkoiset pisarat tuossa mangopäällysteessä ovat kookoshiutaleita, joita kapinallisena sieluna lisäsin, vaikka ohjeessa ei moiseen kansalaistottelemattomuuteen kehoitettukaan.Tykkäsin.

13.3.2012

Getting old


Syntymäpäivä. Ihanaa vanheta. Mutta vanha ei nyt jaksa. Eikä muista mistä tuon kuvan varasti. Facebookista kuitenkin. Sue me. 

*

It's my birthday. And it's been just great. I love getting old. Got three cards, a billion congrats in Facebook and a few visits. Nicey. Love that picture of these two beautiful ladies, just don't remember were I stole it from. If it's yours, tell me and I put a reference or take it away. Don't sue me.

12.3.2012

Happiness


Olen tehnyt tänään niin paljon kaikkea, että en enää jaksa tehdä mitään. Piti kirjoittaa jotain nerokasta (kuten yleensä... heh) onnellisuuden syvimmästä olemuksesta, mutta en jaksa. Antaa viisaampien kertoa. Kuvakin on varastettu ties mistä.

"If you want to be happy, be." - Leo Tolstoy

"If only we'd stop trying to be happy we could have a pretty good time." - Edith Wharton

"Happiness is a direction, not a place." - Sydney J. Harris

"Happiness is a function of accepting what is." - Werner Erhard

"Happiness is a conscious choice, not an automatic response." - Mildred Barthel

"Happiness in comfort is not real happiness. When you can be happy in the midst of hardship, then you see the true potential of the mind." - Huanchu Daoren

Alkoi juuri hymyilyttää ystäväni vuosia sitten tekemä hardcore heavybiisi parodia, jossa tappomättömeiningillä tukkaa moshaten laulettiin "happiineeeeess, happiineeeess... I got a lovely wife, I got a nice car, my home is beautiful, everything is just wonderful, I love my life, haappiineeeess..."

11.3.2012

Kymmenen onnen Aura

Kello viiden kahvi -blogin Maria heitti minua hyvänmielen haasteella, ja mikäs sen mukavammin leppoisaa sunnuntaipäivää piristäsi, kuin listata kymmenen asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi. 

Oikeasti niitä asioita jotka "tekevät minut onnelliseksi" on vain yksi. Ja se on oleminen. Tai oikeastaan asenne olla, tapa suhtautua asioihin ja ottaa vastaan kulloinkin kokemani tilanteet. So called hyväksyvä läsnäolo. Mutta olisi ihan tylsää vastata niin, joten mennään pidemmän kaavan kautta.

koti & eleetön arki

Rakastan kotia. Eikä se ole pelkkä paikka, vaan mielentila. Kotiin liittyy rauha, kiireettömyys, omat rakkaat ja vapaus oleilla. Arki on kivaa kun se on vapaata suorittamisesta. Tässä elämänvaiheessa (ei tarvitse enää hoitaa kauheasti ketään) se on mahdollista.

työ

Työkin on kivaa, yleensä, koska se on ihan omaa. Työn raskain ja paras puoli ovat sama asia, luon kaiken itse.

luovuus

Luovuus on onnelliseksi tekevä seikka, kunhan en valjasta luovuutta liikaa tulokselliseen toimintaan, vaan annan itseni myös palautua luomisesta. Erilaisten luovien juttujen tekeminen tasapainottaa ja pitää huolen siitä, että luovuuden lähde pulppuaa. 

musiikki & laulaminen

Musiikki on tie tunteisiin ja sieltä ulos ja kaikki siinä välillä. Laulaessa saan kontaktin johonkin itseäni suurempaan. Avaudun. Hyvin onnellista.

käveleminen

Luonto, ulkoilu, pitkät kävelykeskustelut, kävelymeditaatio, oleminen siinä hetkessä ilman ajatuksia, havaitseminen, jalkaa toisen eteen vaan... 

luova kirjoittaminen

J.K. Rowling taisi joskus jossain haastattelussa sanoa, ettei ymmärrä miksi kaikki eivät halua olla kirjailijoita, koska se on niin MAHTAVAA. Sain hyvin kiinni siitä mitä hän tarkoitti. Kirjoittaminen on vähän kuin hyvän ystävän kanssa keskusteleminen, siinä saa selville mitä oikeasti ajattelee asioista. Ja sen lisäksi voi leikkiä jumalaa - luoda uusia maailmoja, ihmiskohtaloita...

sydänystävä

Tässä luki ensin "mielikuvitus", mutta sitten tajusin että se on niin lähellä luovuutta, ja että oikeastaan ystävät - eritoten sydänystävät - ovat lahja, jota vasta viime vuosina olen täydessä mitassaan alkanut ymmärtää ja arvostaa.

todellisuudentaju

Tämä on nyt enemmän zen-asia, kuin mikään "realismi", joka rakentuu kuvitelmille todellisuudesta. Juttu vaan on niin, että mitä enemmän elän todellisuudessa, kosketuksissa asioihin sellaisina kuin ne ovat, ilman omia tulkintojani ja käsityksiäni niistä, niin sitä onnellisempi olen.

- - -

Ai niin, hyvänen aika, haaste pitäisi antaa eteenpäin. Siispä ota tästä, jos tuntuu siltä että onnellisuusasioiden pohtiminen olisi nyt ajankohtaista.