Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



16.12.2012

Ihanne ja todellisuus


Näen toisinaan unia ihmisistä joita en ole koskaan tavannut. Eilen tällainen blogituttava (ai kuka muka?) soitti ja kysyi neuvoa, pyysi että sanoisin jotain viisasta. Mieli oli tyhjä ja ajattelin etten tiedä mitään viisasta. Mutta sanoin silti. Heti herättyä kirjoitin ylös niin hyvin kuin pystyin, joten tässä suora lainaus:

Älä hukkaa todellisuutta ihanteen alle. Vaikka elämä on usein ärsyttävää, keskeneräistä ja vaativaa, niin sellaista sen kuuluukin olla. Kuvitelmamme siitä, että elämän pitäisi olla jotenkin toisenlaista ollakseen hyvää, pilaa ne kokemukset jotka ovat todellisuuttamme siinä hetkessä. Kun hyväksyy kaiken sellaisenaan kuin se on, kuvittelematta että sen pitäisi olla jotain muuta kuin mitä se on, vapauttaa paljon energiaa joka mahdollistaa myös muutoksen, mikäli siihen on tarvetta. Hyväksyvä asenne tuo esiin luovuuden, kauneuden ja ihmeet, jotka jäävät tuomitsevalta mieleltä näkemättä. Se, että asioiden pitäisi olla jotain muuta kuin mitä ne ovat, on mielen luoma tulkinta, mielikuva, joka pahimmillaan vie kaiken ilon siitä mikä oikeasti on. Sillä todellisuus, se miten asiat ovat, on aina parempi vaihtoehto, kuin mielikuva, illuusio siitä miten asioiden pitäisi olla. 

Tämmöisen luennon siis sain itseltäni ja pysähdyin taas kerran miettimään sitä minkä luulin jo olevan itsestäänselvyys. Se että tietää jotain ei tarkoita että elää sen mukaan, näemmä. Mutta hei, seuraavan kerran kun joku blogituttu ilmestyy uneeni, niin viitsisitkö kysyä loton tulevaa 7-oikein voittoriviä? 

12.12.2012

Lommo autossa ja kiltteyden anatomiaa


Kuka uskoo joulupukkiin ja onko tonttuja olemassa ovat varmasti ajankohtaisempia kysymyksiä kuin nämä, mitä omassa mielessäni olen viime aikoina pyöritellyt. Onko aidosti kilttejä ihmisiä olemassa? Jos niin missä ja kuinka monta? Miten kiltteys ilmenee arkielämässä? Tarkoitan sellaista, että joku tekee jotain hyvää vain siksi että haluaa, odottamatta mitään vastapalvelusta tai edes kiitosta. Että tekee hyvää sen hyvän tekemisen vuoksi, eikä siksi että pitää tai että saisi siitä jotain. 

Kiltteys sanana ja asiana on ainakin omassa mielessäni ollut melko negatiivisesti sävyttynyt. Sitä on liannut teennäisyyden, marttyyriyyden ja tahdottoman myötäilyn sävyt. Mutta sellainenhan ei ole kilttiä ollenkaan, vain itsekeskeistä ja petollista oman selustan turvaamista. Tämä mitä nyt peräänkuulutan, on jotain ihan muuta! Sellaista että käy jättämässä joulukuusen oven taakse, jossa asuu henkilö joka ei itse pysty kuusta kotiin kantamaan. Tai että tarjoutuu auttamaan yksinhuoltajavanhempaa lastenhoidossa, että tämä pääsisi hoitamaan asioita tai itseään. Tai ihan mitä tahansa ihan kenelle tahansa, minkä tarkoitus on auttaa, ilahduttaa tai vain nostaa hymy huulille. Mitä kilttiä itse olen tehnyt, millaista kiltteyttä vastaanottanut?!

Muutama vuosi sitten sisko tuli ja toi yllättäen kaksi kassillista ruokaa rahapulassa kitkutellessani. Pari vuotta sitten eräs ystävä jätti takkini taskuun vadelmasuklaapatukan. Tänä syksynä sain käsin askarrellun (glitteriä rapisevan) ison sydänkortin postilaatikkooni. Ihania juttuja jotka ilahduttivat, ja kuten huomaatte, eivät unohdu. Mutta läheisille on helppo olla kiltti ja tehdä hyvää. Milloin olen ilahduttanut sellaista ihmistä, jolla ei ole suurta henkilökohtaista asemaa elämässäni? Mieleen tulee ainoastaan yksi tapaus loppukesältä. Nainen oli pysäköinyt autonsa lastensairaalan parkkipaikalla omani viereen. Kyydissä ollut pikkupoika oli avannut oven railakkaalla otteella ja tehnyt autoni kylkeen melkoisen jäljen. Pojan äiti laittoi minulle tekstiviestin jossa kertoi tapahtuneesta ja antoi yhteystietonsa, jotta voisi korvata vahingot. Vastasin siihen että suurkiitos avoimesta ja rehellisestä toiminnasta, toivottavasti poika ei säikähtänyt pahasti ja asia on tällä selvä, mukavaa syksyä ja kaikkea hyvää. Ja arvatkaa mitä, aina kun näen sen lommon autossani, minulle tulee hyvä mieli.

kuva täältä

6.12.2012

Kaunis ja ihana kotimaa



Tein eilen myöhään illalla mahtavan kävelylenkin peltojen ja järvien laitamilla. Yötaivas oli indigonsinisen sametin syvä ja puolivälissä matkaa pienet hiutaleet alkoivat leijailla alas kuin tähtien sirottelema hopeapöly. Oli ihan pakko vain pysähtyä ja tuijotella korkeuksiin. Ilo kupli rinnassa ja pakkanen jäädytti kasvoille leveän kestohymyn. Ihan poikkeuksellista. Kaikki pitkät päivät kotona villasukissa tössötellessä olen nyrpistellyt nenääni kylmälle ja talvelle ja lumelle ja koko Suomelle. Juu ei, pois pitäisi päästä. Mutta sitten kun oikein menin ja koin. Voi taivas. Se oli vaan niin kaunista ja ihanaa. Syvä rakkaus tätä hämmästyttävän ihmeellistä kotimaata kohtaan sykki sydämessä, ja pakkasen puremat posket kihelmöivät punaisina vielä pitkään kotiin tultuakin.

4.12.2012

Vegaanin maustekakku ja tähtitortut


Hyvää joulupukkikuuta sanoi edesmennyt musiikinteorianopettajani aina tähän aikaan vuodesta. Ja aivan niin, ikkunasta ulos vilkaistessa ei voi erehtyä - lunta ja riemunkirjavaa valokaapelia - sehän on kohta joulu! Itse olen varsin hillitty joulunviettäjä, eivätkä räikeät värivalot tai runsaat koristelut kuulu jouluperinteisiini. Viime vuosina on tuntunut yhä enenevässä määrin siltä, että perinteetkään eivät enää kuulu jouluperinteisiini. Mutta ruuasta tykkään. Ja leipomisesta. Ja jottei yhtään päästäisi jumittumaan vanhoihin kuvioihin, menevät tänä jouluna kaikki reseptit uusiksi. Vegaanimieheni saapuu viettämään ensimmäistä jouluaan Suomessa, joten tämä tietää "voita ja kermaa, kyllä kiitos" -ruokafilosofialleni melkoista muutosta.

Viikonloppuna selätin kaksi tärkeintä. Joulumausteinen piimäkakku ja tähtitortut syntyivät täysin ilman eläinperäisiä ainesosia ja olivat suussasulavia. Ei voita, ei kermaa, eikä kananmunia, mutta mistään en olisi tätä uskonut, ellen olisi niitä itse tehnyt. Kokeile vaikka itse!

Maustekakku (vegan)

4 dl vehnäjauhoja
1,5 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1 tl pomeranssinkuorta
1 dl rusinoita
½ dl siirappia
1 dl sulatettua kasvimargariinia
3,5 dl maustamatonta soijajugurttia

Sekoita kuivat aineet ja lisää jugurtti, siirappi ja rasva niiden joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se kasvimargariinilla voideltuun vuokaan. Paista uunin alatasolla 175c 45-60 minuuttia. Kakusta tulee todella mehukas, kimmoisan kostea ja herkullinen. 

Tähtitortut tein valmiista torttutaikinasta (Myllyn Paras torttutaikinalevyt) ja valmiista luumumarmeladista. Torttukuvassa leivinpaperilla olevat ruskeat pipanat ovat jäänteitä suklaakekseistä. Jos itse Vegaani olisi ollut syömässä näitä, olisin tietenkin vaihtanut puhtaat paperit.

Leivonnan (ja kaiken muunkin) taustalla, tämä kuuluu toistolla. 

23.11.2012

Mustaa marraskuuhun




Taidan olla parhaimmillani kun olen vähän ärtynyt. Kun ärhäkkä veri kiertää suonissa, ihan ilman mitään ilmeistä syytä, tekee mieli potkia seiniä, kuunnella musiikkia kovalla, juosta kadulla ja sanoa suorat sanat kaikille, kaikesta. Ylipäätään se että tekee mieli tehdä jotain, sen normaalin flegmaattisen apatian sijaan on jo huippua. Saa hoidettua kaikki ärsyttävät pikku puhelinsoitot ja tehtyä asioita, joita on itseasiassa suunnitellut kuukausia, mutta jotka vaikuttavat impulsiivisilta päähänpistoilta nyt toteutettuna. Ja sanottua mitä oikeasti ajattelee, eikä vain sitä mitä ajattelee muiden haluavan minun ajatella ja sanoa. Pikku Myynä on kiva olla.

Marraskuu ei masenna. Tänä vuonna herkutellaan Muumilaakson marraskuulla kuuntelemalla sen englanninkielistä versiota kevyesti murteisella lontoon kielellä luettuna, omasta mp3-soittimesta. Puolet livenä, puolet luureista. Toinen marraskuun herkku löytyy mukista. Olen aivan onnessani tästä instant ecstasy -taikajuomastani, joka lämmittää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Reseptiin kuuluu mukillinen lämmintä kauramaitoa, 1 rkl raakakaakaojauhetta, 1 rkl maca-jauhetta, 1 rkl chilijauhetta ja 1 rkl luomuhunajaa (tai agavesiirappia vegaaneille). 

Vielä lisäpiristeenä sulloin pesukoneeseen rumat pastellinsävyiset puuvillavaatteeni ja perään pussi Dylonin Velvet Black -väriä. Pesukoneen kansi tuntui ison joulukalenterin luukulta, niin jännä oli avata ja kurkistaa mitä sieltä pesun jäljiltä löytyykään. Löytyi mielenkiintoinen setti mustan- ja sinisensävyisiä rytkyjä. Ompelulangat eivät olleet värjäytyneet, joten nyt on mustassa yökkärissä pinkit ompeleet jne. Mutta oranssista poolosta tuli täydellinen. Vielä kun se mahtuisi päälle.

*

Black November

Greetings from Little My. Been slightly peeved all day. But I like to be a bit angry. It makes me want to kick walls, run on the streets and talk much straighter than I normally would. It gives me some much needed spunk and makes me actually DO something. And like Little My, to say things as I think and not as I think the others might like me to think. Being all too PC (politically correct) is one curse of mine. 

Anyway, to endure this dark November I've been enjoying listening Moominvalley in November from my mp3 and my newly invented hot drink I've named "Instant Ecstasy". One mug of warmed oat milk, 1 tbs raw chocolate powder, 1 tbs maca powder, 1 tbs organic forest honey or agave syrup if you're a vegan. Just to cheer me up I also dyed all my ugly pastel coloured clothes black. They didn't all turn out to be black, but better than pale pink or screaming orange anyway. It was fun. Might do that to all my clothes and covers.  

14.11.2012

Maanvyörymä ja muuta mukavaa


Terveisiä Pohjois-Englannin usvaisilta nummilta. Niitä olikin mukavasti aikaa ihailla junan ikkunasta, kun maanvyörymä tukki raiteet niin että matka lentokentälle muistutti  lopulta enemmän James Bond -elokuvan loppukliimaksia kuin leppoisaa kotiinpaluuta. Olen ihaillut pretty.gingham -blogin idyllisiä kuvia Englannin maaseudusta sydän lääpällään.  Vaikka itsekin olin samaan aikaan lähitienoilla, en päässyt luontoa ihailemaan saati kuvaamaan muun ohjelman vuoksi. Kovasti nautin matkastani joka tapauksessa. Hetkittäin olin jopa täydellisen onnellinen.

*

Landslide and other fun

I had a beautiful weekend in Northern England. Weather seemed really nice too, through the curtains drawn in front of the windows. Really nice indeed. I have admired these idyllic photos of traditional rural sceneries from quite near the place I was. Sadly I didn't have a chance to see any nature, since I was otherwise occupied. Enjoyed the trip enormously anyway. Travel back home included quite a drama, landslide on the rails, wrong dates on the tickets, cancelled and delayed trains, running madly with high heels and crashing to the ground, boarding pass that didn't work and so on. The airplane actually waited over 15 minutes for me  to get in there, and I got to take all my bags and luggage inside the plane, since I hadn't had the opportunity to leave them in the Bag Drop. Anyway, the visit to England was really lovely and I was quite happy all the time, even during that exciting Grande Finale that was such an adventure. 

5.11.2012

West End Extra


Ollako vai eikö olla. Blogissa on kriisi. Se heijastaa omaa kasvua ja vaihetta elämässä. Kun itsestä ei viitsi kirjoittaa, ja laajemmin elämää käsittelevät ajatukset tuntuvat liian aikaavieviltä. Taas kysyn, että jos en kerran kirjaa, niin miksi sitten blogia? Henkilökohtaisuuden rajaviivoilla tässä jälleen hapuillaan. Mutta hapuilun ohessa kuvia muutaman viikon takaa Lontoosta. Parin päivän päästä taas Englantiin. Kotiin.

30.10.2012

Mikään ei ole


Ei mitään kerrottavaa. Mikään ei ole sitä miltä näyttää, ja jos onkin, muuttuu nopeasti. Sanat ovat musiikkia. Ääniä ympärillä, tunnetiloja sydämessä. Ilman sanoja tiedän enemmän kuin koskaan.

12.10.2012

Käsivarsilla



Iltalaulu kaukana olevalle rakastetulle. Kun tältä se tuntuu.

11.10.2012

Kepeät mullat


Kissa on kuollut. Kepeät mullat Muusa. Tuntuu erään aikakauden lopulta. Kymmenen vuoden kumppanuus. Samaa ei voi sanoa kenestäkään muusta.

*

Rest in Peace

The old cat is dead. Rest in peace dear Muse. It feels like an end of an era. Ten year of companionship. Same can't be said about any other.

4.10.2012

So long sanoi salapoliisi


Olen kyllä, kyllästynyt tähän paikkaan, tähän tilaan, jossa olen elämässäni tällä hetkellä. Mutta kuten viisas Reiki-opettajani Kari Paulus tässä taannoin tokaisi, turhautuminen on muutoksen ensiaskel, lähtökuoppa. Siihen ei kannata jäädä kuopimaan liian pitkäksi aikaa, ettei kaiva vahingossa omaa hautaansa.

Huomenna Lontooseen. Baker Street, here I come. Reissun suureellinen plään menee jotenkin näin: tapaan ystäväni, hengailen hänen kanssaan ja yritän olla puhumatta häntä tainnoksiin (because who'd wanna be a rabbit?), syön, kävelen johonkin puistoon, eksyn ja katson mihin päädyn, otan ehkä pari valokuvaa ja that's it. Ai niin, olihan siellä jokin seminaarikin johon piti osallistua. 

Mutta ei tässä nyt sitten muuta kuin "So long sanoi salapoliisi ja katosi Lontoon sumuun."

28.9.2012

Sanat on käytetty toisaalla


Ei ole ollut pitkään aikaan jäljellä mitään sanottavaa. Koska kaikki sanat on käytetty toisaalla, niitä on naputeltu ja vuodatettu, hiottu ja haparoitu. Kirjoittaessa luo itsensä uudelleen, antaa elämälle ääriviivoja, jotka eivät muuten olisi tulleet näkyviksi. Vai?

Kai, ehkä ja mahdollisesti, en tiedä. Mistään mitään tiedä.

Merkillistä, että kun tähän elämänpeliin lisää uusia, aiemmin tuntemattomia ihmissieluja, niin kaikki muuttuu heti kauhean jännittäväksi. Elämä on ilmeisen usein niin rajattua, niin tutuista palikoista rakennettua, että sitä ei tajuakaan, ennen kuin tulee ihan uusia kuvioita, uusia juonia, joista ei itse voikaan tietää mitään ennalta.

Vaikka eihän mistään voi, se sisäänpäinlämpiävä rajattu elämä antaa vain sellaisen vaikutelman, sillä asiat menevät tuttuja ratojaan. Tiedät varmaan mitä tarkoitan. Ja sitten kun avaakin ovia ihan uusille energioille ja ihmisille, niin säännöt muuttuvat ja kaikki on uutta ja yllätyksellistä. Saa peilata itseään uusista peileistä, ja ihmetellä kun kaikki näyttää niin erilaiselta kuin ennen.

5.9.2012

Jooga



Jooga alkoi maanantaina. Ilahduin kun parin vuoden tauko ei tuntunutkaan niin isosti kuin luulin, vaan liikkeet soljuivat hengityksen myötä, lihas venyi ja mielikin, sillä keskittyessäni asanoihin nousi sisimmästä menneisyyden muistikuvia. Ensin muutaman vuoden takaa, sitten taaksepäin ja taaksepäin ja taaksepäin aina lapsuuden varhaisiin hetkiin saakka. Tunteita, aistimuksia, sävyjä - kuin olisi hetki toisensa jälkeen ollut valkokankaana moniaistillisille elokuvanpätkille.

Harjoituksen jälkeen lihakset nykivät ja vapisivat vielä monta tuntia. Ja yö. Enpä muista moista painajaiskavalkadia nähneeni. Kaikki unet kierolla tavalla vääristyneitä kauhukuvia etäisesti menneisyydessä tapahtuneista asioista. Aamulla oli niin synkkä olo, etten tiennyt haluanko nukkua vai herätä. Ja heräämisen valittuani, niin kuin aamuinen usva, haihtuivat unet ja pelot ja muistot ja tunnelmat. Kiva päivä kerta kaikkiaan, muutaman kilon kevyempänä.

29.8.2012

Hidas kuolema


Kuolee hitaasti hän, joka ei matkusta eikä lue,
ei kuuntele musiikkia, ei rakasta itseään.

Kuolee hitaasti hän, joka tuhoaa oikean rakkautensa, 
joka ei anna itseään autettavan.

Kuolee hitaasti hän, joka muuttuu tavan orjaksi,
käyden joka päivä samoja polkuja, joka ei muuta rutiinia
ja joka ei riskeeraa vaihtamalla vaatteittensa väriä
tai puhumalla muukalaisten kanssa.

Kuolee hitaasti hän, joka kieltää intohimonsa
ja niiden tunteiden kuohun, jotka kirkastavat katseen
ja eheyttävät särkyneet sydämet.
Kuolee hitaasti hän, joka ei vaihda elämänsä tyyliä,
kun on tyytymätön työhönsä ja rakkauteensa,
joka ei riskeeraa varmaa epävarman sijaan,
jotta voisi kulkea unelmiensa perässä,
joka ei anna itselleen mahdollisuutta
ainakin yhden kerran elämässään paeta viisailta neuvoilta.

Elä tänään, riskeeraa tänään, tee tänään,
älä anna itsesi kuolla hitaasti,
älä unohda olla onnellinen.

(Martha Medeiros)


27.8.2012

Sanattoman laulun sanoma


Olin tänään matkalla yhteen tapaamiseen, kun päässäni alkoi soida voimakkaasti eräs musiikkikappale. Tunnistin että se on joku Beatlesin biisi, mutta sanoista ei kerta kaikkiaan tullut mieleen mitään muuta kuin että siinä sanotaan jotain "someone". Tuli vahva tunne, että tässä on nyt jokin message, jota sisimpäni tietoiselle mielelleni näin kimurantilla tavalla viestittelee. Näin on tapahtunut niin monta kertaa ennenkin, että osaan jo ottaa vakavasti nämä "korvamadot". Siinä on nimittäin ihan erilainen tunne, kuin sellaisessa että vain jokin ärsyttävä kipale soi päässä. Tämä tulee kuin tornado ja aivan tyhjästä. Tiedän että sävelmä on tuttu, en ole kuullut sitä ehkä vuosikausiin, ja en millään, millään muista sanoja. Kun lopulta, ehkä monenkin päivän päästä löydän laululle sanat (googlesta), se on kuin suoraan siitä tilanteestani kirjoitettu, jossa se korvaani luikahti. Vaikken sitä ehkä silloin siinä olisi tiennyt enkä tajunnut. 

No, tämän päivän hittinä pyöri tämä.

26.8.2012

Tyttö ja sininen kissa


Tyttö on kipeä. Ihana syy leikkiä kodinhengetärtä tai maata vaan sohvalla tytön seurana kirjaa lukemassa, peitellä taljoilla ja villapeitteillä, suukottaa otsaa ja paijata vähän tavallista enemmän. Eukalyptus tuoksulampussa, kuumaa vadelmamehua (ei ollut mustaherukkaa) mukissa, kynttilöitä siellä täällä, hyvää ja hartaasti valmistettua ruokaa sekä jälkkärinä päärynä-mascarponetorttu. Vaan taitaa olla paranemaan päin, kun sitä ainoaa mitä ei saa kärttää - karkkia!

24.8.2012

Meduusojen lumoissa


Luin aamulla lehdestä, miten joku meduusa kavereineen oli vallannut Hietaniemen uimarannan. Otsikkoa oli tehostettu sanalla yäk. Ja koska ei ole ollut mitään parempaakaan tekemistä tänään, kävin miettimään tätä klassista "lika on ainetta väärässä paikassa". Koska meduusathan ovat aivan ihania eivätkä yhtään yäk. Ainakin Sea Lifen värikkäästi valaistuissa sylinteriakvaarioissa ne ovat lumoavia ja vangitsevan kauniita liikkuessaan meditatiivisesti veden uumenissa. Kävimme katsomassa niitä kesällä tyttäreni kanssa, ja työntekijöiden mukaan ne ovat koko Sea Lifen suosituin kohde. Uimarannalla meduusat ovat sitten limaisia, niljakkaita ja ihan yäk. 

Eräässä kireässä elämänvaiheessa meduusa oli voimaeläimeni. Vaikken ajatellut sitä niin, enkä tietoisesti kutsunut sitä sillä tavalla, mutta kuitenkin se oli sellainen jonka olemusta muistuttelin itselleni ja yritin pyrkiä samaan. Runooni kirjoitin: "olisinpa kuin meduusa, ei yhtään kiristävää lihasta". Eikä niillä varmaan särje päätäkään koskaan. 

On ollut jännän taianomainen tunnelma viime päivinä. Sellainen, että verho näkyvän ja näkymättömän maailman välillä on jotenkin ohuempi kuin tavallisesti. Sellainen että asiat joita ei ole edes tajunnut ajattelevansa ja ehkä toivovansa, toteutuvatkin yllättävillä tavoilla. Ja juuri sellainen, että jotain on tapahtumassa ihan pian, mutta en vain vielä tiedä mitä.