Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



31.12.2011

Joulu on ohi


Joulu on ohi taas. Miten se aina menee nopeammin ja huomaamattomammin. Lapsuudessa joulu oli monumentaalinen, kaivattu ja unelmoitu, elämyksellinen ja ihmeitä täysi. Lapsi odottaa joulua, ja joulu tulee. Aikuisena se täytyy tehdä. Illuusio särkyy kun on itse kulisseissa, rakentamassa joulun näyttämöä. Vaikka silti uskonkin, pohjimmiltaa joulu on sisäinen asia, ulkoisista olosuhteista vapaa. Se kestää kyseenalaistamisen ja ravistelunkin. Se tekee sille ihan hyvää.

*

Farewell Christmas

Christmas is over. How come it always seems to be a little shorter, be over a little bit faster. As a child I waited for Christmas. And it came, with it's magic and excitement. As an adult you have to make it yourself. Illusion is spoilt when you are operating behing the scenes, building it all up. Although I do believe Christmas really is a state of mind and a spirit in your heart. It's not all about decorations, presents and right kind of foods. It's good to do things differently every now and then. Do nothing. And it still comes every year.

30.12.2011

Kasvua ja muutoksia


Kauhea uudistumispaine taas päällä - liekö lähestyvän uuden vuoden tekosia, vai aito ja ajankohtainen viesti sisimmältä. Mietin integraatiota ja intentioita. Mietin tulevaisuuden unelmien ja läsnäolevan todellisuuden välistä suhdetta. Mietin sitä, miten on ollut vaikea kirjoittaa mitään, kun kaikki tuntuu joko liian pieneltä tai liian suurelta sanoitettavaksi. Haluan kasvua ja muutoksia, mutta en lupaamalla mitään kenellekään enkä piiskaamalla itseäni tai muita. Haluan kasvua ja muutoksia, jotka versovat luonnollisesti ja pakottamatta levollisestä läsnäolosta. Tyytyväisyydestä ja kiitollisuudesta siihen, mitä on.

Ihmeellisen ihanaa uutta vuotta 2012 kaikille teille, jotka teekutsuillani joskus piipahdatte. (Ja muillekin.)

16.12.2011

Rockstar


Tässä todistusaineistoa siitä, että tyttäreni oli rokkitähti jo 3-vuotiaana. Itse asiassa jo aiemminkin. Hän syntyi tukka pystyssä ja vaikuttavasti karjaisten. Muistan ensikommenttini olleen: "Rokkitähti jo syntyessään". Ilmeikäs, ihana "Sno Frost" (= taiteilijanimi). En vaan väsy katsomaan tätä ja hymyilemään. 

"Äiti, miks sä et ota kuvaa?"

*

My daughter a.k.a Sno Frost, was a rockstar at the age three. In fact, she was born with her voluminous hair straight up and with an impressive roar. My first words were: "Born to be a Rockstar!" She's such an expressive and wonderful girl. I just never get tired of watching this with a smile on my face.

9.12.2011

Onnesta soikeana


Mietiskelin tänään sitä miksi ihminen on onnesta soikeana, eikä esimerkiksi pyöreänä. Johon nokkela ystäväni sanoi että soikeaksi onnesta ihminen venyy ylä- ja alapäästä. 

On ollut hurjan myrskyisä päivä. En ole saanut tehtyä mitään mainitsemisen arvoista, vain kuunnellut joikuja ja katsellut miten lumihiutaleet ovat sinkoilleet ikkunan takana mielipuolisina kuin perheenäidit viimehetken jouluostoksilla. Mutta olen hymyillyt paljon. Syönyt kakkua. Puhdistanut silmälasit (huonosti). Ja ihmetellyt sitä miten uskomaton juttu, että löysin miehen joka katsoo mukisematta kanssani kaikki Twilight -elokuvat ja sen jälkeen sanoo parturilleen että "samanlaiset hiukset kuin Edwardilla, kiitos."

7.12.2011

Conversations with Soul

Ihanan herkkä ja haavoittuvainen olo. Olen käynyt keskusteluja sieluni kanssa. Olen lukenut Muumilaakson marraskuuta, saanut taas yhden opiskeluvaiheen päätökseen, leiponut synttärikakun rakkaalleni, loukkaantunut pikkuasioista ja iloinnut salaa sateesta ja harmaudesta ja tästä talvea uhmakkaasti vastustavasta syyssäästä. 

Pitäisi tehdä valintoja. Vaikka luulin jo tehneeni. Mutta asiat kertovat omaa kieltään. Mitään ei tapahdu. En saa kirjoitettua, en saa toimitettua sovittuja selvityksiä, stressaan, painan stressin piiloon pois näkyviltä, annan olla, odotan sopivaa hetkeä, en vastaa puhelimeen, venytän pinnaa... Taisin olla lähdössä toteuttamaan jotain aivan ylimitoitettua suhteessa omaan polkuuni, jotain mitä halusin poistamaan epävarmuuteni, jotain mistä halusin lisää uskottavuutta. Omissa silmissäni. 

Mutta valinnan sinetöivä viimeinen sana ei suostu piirtymään paperille. Pitäisiköhän sitä kuunnella?