Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



13.9.2011

Englannissa - Shakespeare Shakes Beer

En tajunnutkaan miten iso urakka tämä matkasta bloggaaminen on. Miksen pysty siihen, että lätkäisisin vain pari suosikkikuvaani yhteen postaukseen ympäripyöreillä lauseilla että kivaa oli? Ei aavistustakaan, joten jatketaan matkaa. 

Day Two

Hyvänen aika sentään miten monessa paikassa sitä yhden päivän aikana ehtii käydä. Keskiviikkona aamuvarhain suuntasin kohti Shotterya ja Anne Hathawayn kotitaloa. Kyseessähän on William Shakespearen vaimo, joten tuottoisa kirjailijanerommekin on ehkä saattanut tässä talossa joskus piipahtaa, ja sekös on riittävä syy tehdä jostakin rakennuksesta historiallisesti merkittävä ja turisteja houkuttava. No, minulle oli ihan se ja sama onko Willy-boy käyskennellyt tämän talon narisevilla lankkulattioilla vai ei, talo oli viehättävä ja puutarha suorastaan elämys. En ole ikinä nähnyt niin paljon eri värisiä tuoksuherneitä, yksi lempikukistani, ja pihan perällä oleva pajumaja, jossa saattoi kuunnella Shakespearen sonetteja, oli aivan mahtava! Talo oli muuten oikea perinteinen olkikattoinen savitalo, ekologista ja edullista rakentamista parhaimmillaan. Täällä olisin viihtynyt pidempäänkin. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, ja olisin kevyesti viettänyt koko päivän pajumajassa istuskellen, virvokkeita nauttien ja lueskellen. Ja aina välillä sonetteja kuunnellen.









Anne Hathawayn mökkiin ja puutarhaan tutustumisen jälkeen päädyin jonnekin maatilalle. En enää muista sen tarkemmin minne, mutta siellä kohtasin aivan ihastuttavan, unelmieni vanhan ajan maalaisidyllin. Alueella oli hevosia, porsaita, lampaita, vuohia, pupuja (Nettle ja Bramble), kukkoja, kanoja, ankkoja sekä pöllöjä ja haukkoja. Ihmiset (työntekijät) olivat pukeutuneet keskiaikaiseen tyyliin, ja he toimittivat perinteisiä arkisia askareita, kuten kuljettivat polttopuiksi tarkoitettuja käppyräisiä risuja puisilla kottikärryillä, valoivat kynttilöitä, keräsivät ja kuivattivat yrttejä, kehräsivät lankaa ja kutoivat kankaita. Kaikki hyvin levolliseen, pienieleiseen ja kotoisaan malliin. Viihdyin.


Alla olevista kuvista ylin oli kyltti, johon törmäsin jatkuvasti, ja aina se onnistui huvittamaan minua. Mind your head! Indeed. Sen alla on kuva jättiläismäisestä Shire -hevosesta, josta sain kuulla hartaan luennon. Todella vaikuttava olento, hevosten jättiläinen, joka ymmärtääkseni jalostettiin sotahevoseksi kantamaan raskaita haarniskoihin ja sotisopiin puettuja ritareita ja sotilaita. Kuva ei anna oikeutta, mutta uskokaa kun sanon sen olleen norsun jälkeen suurin eläin mitä koskaan olen tavannut. Shire hevosen alla kuva bussia odottelevista mummoista. Ai miksi mummoista eikä vaikka pupuista? No kyllähän te kaikki tiedätte miltä puput näyttävät kaikkialla maailmassa, vaan tiedättekö miltä englantilaiset mummot näyttävät? Aivan, nyt tiedätte. Ja sitten alimmaisena kuva minusta ja mustikkaisesta superfood-smoothiestani, jolla jaksoin bussimatkan seuraavaan kohteeseen.

Ja seuraavana vuorossa oli pieni, kaunis ja eläväinen Bradford-upon-Avonin kaupunki Avon-joen kupeessa. Näin ihastuttavia jokilaivoja, joiden viikkovuokra taisi olla 3000£ ja tämä sisältää puolen tunnin intensiivikoulutuksen jokilaivan ohjaamisen saloihin. Värikkäät jokilaivat toivat mieleen Pieni Suklaapuoti -kirjan jatko-osan, Karamellikengät, ja ymmärsin että viikko jokilaivassa perheen kanssa on varmasti ikimuistoisempi kesäloman viettotapa kuin kaksi viikkoa Rhodoksella.

(En nyt halua syyllistää ketään, mutta kun tulin jatkamaan tätä kirjoittamista ruuanlaiton ohessa, keitin täysjyväriisi-kasvisrisottoni pahan päiväisesti pohjaan. Sillä lailla perusteellisesti, että pohjaan kiinni palaneen tumman, tunnistamattomaksi jääneen materiaalin paksuus on sellaiset kolme senttiä. Mukana myös tuoksu.)

Bradford-upon-Avon on erityisen kuuluisa siitä, että siellä on Shakespearen oma kotitalo, jossa hän ilmeisesti myös syntyi. (Älkää tehkö sitten esitelmiä tai artikkeleita näiden historiallisten faktojeni pohjalta. Wikipedia on luotettavampi lähde.) Museo teki minuun vaikutuksen ensiksikin siksi, että siellä oli varsin vaikuttavasti kuvioidut seinävaatteet, ja olin juuri tänä kesänä nähnyt ne televisiosta eräässä englantilaisessa sisustusohjelmassa, jossa haettiin samaa sisustustyyliä kuin Shakespearen aikaan. Ajatella. Minä pääsin siis käymään talossa, jota oli juuri näytetty televisiossa. How cool is that?


Alla oleva kuvasarja sisältää ensimmäisenä kuvan shakespeariinisen ajan takasta. Ymmärrän nyt paremmin sitä, miten Harry Potter -kirjasarjasta tuttu hormiverkosto toimii. Englantilaisiin takkoihin mahtuu yleensä seisomaan suorin jaloin ja pää pystyssä, ne kun ovat pienen huoneen kokoisia. Takkakuvan alla on hurmaavia Shakespearen kasvokuvia piparimuodossa. Sitten t-paita, jonka ostamista harkitsin, kunnes järkevämpi puoleni sai vähemmän järkevän vakuutettua siitä, että en tule käyttämään telttamaista t-paitaa, vaikka siinä olisi kuinka kuvaava teksti. Tämän kuvan alla oleviin rakkausteemaisiin tuotteisiin sen sijaan lankesin. Olen juonut ahkerasti teetä tuosta kuvan mukista, joka on koristeltu Shakespearelta pöllityillä rakkaussitaateilla. Vaikka kotona huomasinkin, että ne ovat kaikki vähän liian sarkastisia, pessimistisiä sekä kyynisiä makuuni.


Shakespeare Centrestä suuntasin syömään kauan odottamaani Fish and Chips -ateriaa. Se oli vallan mainio, vaikkei valkoiselta posliinilautaselta tarjoiltuna maistunutkaan yhtä makoisalta kuin muistojeni vastaava annos sanomalehtipaperiin käärittynä. Alla oleva kuva on paikallisten suosimasta ja aivan tavallisesta kuppilasta, jossa oluiden nimiä liitutaululta lukiessani tajusin jotain oleellista suomenkielen ja englanninkielen eroista. Ajatelkaahan nyt, suomessa oluiden niminä on Olvi, Karhu ja Koff. Englannissa myydään kultaista kuohuvaa nimillä Spitfire, Hobgoblin, Bishop's Finger, Maplemoon, Black Sheep ja Humdinger. En enää yhtään ihmettele, miten J.K. Rowling on onnistunut luomaan niin kiehtovia ja verbaalisesti kutkuttavia nimiä kirjoihinsa. Sehän on vaan ihan tavallista englantia.



Alinna vielä eräässä kaupan ikkunassa komeillut etsintäkuulutusilmoitus lainsuojattomasta Robin Hoodista. Ei törmätty, ja vaikka olisikin, niin arvatkaa olisinko ilmiantanut?


2 kommenttia:

  1. Hulvatonta tuo Shakespeare-krääsä, etenkin nuo pääpiparit :)

    Ihanaa, että olet uskaltautunut kuvaamaan myös tavallisia ihmisiä. Minuun iskee aina joku selittämätön ujous kameran kanssa; otan melkein kaikki kuvani julkisilla paikoilla sillä tavalla puoli-salaa.

    VastaaPoista
  2. Aivan totta, ja erityisen vitsikästä tuosta Shakespeare-tavarasta tekee se, että meillä ei ole mitään todellista, historiallisesti perusteltua kuvaa Shakespearesta. Tuo kaikkien tuntema pärstä perustuu johonkin tauluun, joka maalattiin vuosikausia Shakespearen kuoleman jälkeen.

    En minäkään uskalla kuvata ihmisiä, vaikka mielestäni usein juuri he ovat se kaikkein mielenkiintoisin asia matkoilla. Monet potrettini ovat juuri sillai vaivihkaa ja huomaamatta napattuja, ja suurin osa rajattuja joistakin kuvien sivulaidoilta. Eli nämä ihmiset ovat luulleet minun kuvanneen vieressä ollutta nähtävyyttä, mikäli ovat huomanneet minun ottavan kuvaa ollenkaan. Olen miettinyt sitäkin onko ok julkaista vieraiden ihmisten kuvia blogissa, mutta ainakaan se ei ole laitonta ja pyrin olemaan aika kunnioittava ja suosimaan eniten sellaisia kuvia, joista tunnistaminen on hieman hankalampaa kuin ihan suoraan kasvokuvista.

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥