Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



17.9.2011

Englannissa - Agatha Christien kesämökillä

Day Three continues...

Tähän mennessä Englannissa saamani ruoka oli ollut perinteistä ja täysin mautonta. Pakko sanoa, että en ole ehkä koskaan aiemmin saanut (no, olen kerran, Sipoossa syksyllä vuonna 1990) yhtä mautonta ja sitkeää ruokaa kuin täällä. Paistettuja, vetisiä perunan puolikkaita, sitkeää, suolatonta kyljystä ja kumista, mautonta "puddingia", joka siis oli kuin jättimäinen mutta sitkas tuulihattu. Ei minua nämä ateriat harmittaneet, vaan tietyllä tavalla olin ihan tyytyväinen kun sain näin tuta todellista, perinteistä ja huonon maineensa veroista arkiruokaa, vaikka sitä juhlavissa puitteissa linnan saleissa tarjottiinkin.

Voitte uskoa, että näiden latteiden ruokakokemusten jälkeen yllätys oli sitäkin iloisempi ja nautinto sitäkin suurempi, kun sain eteeni jotain käsittämättömän herkullista. Ja perinteistä. Nimittäin piipahdus Norton St. Philipsin kylässä ja legendaarisessa George Inn pubissa oli taivas. Ja taivaasta lähtiessä olin haljeta. Tämä George Innin pubilounas lukeutui ehdottomasti yhdeksi elämäni parhaista aterioista. Alla on kuva maisemasta George Inn -pubin pihalta, kuva itse pubista ja tästä mainitsemastani kanapiiraasta, joka oli kaunis kuin kakku, mutta yhtä herkullinen sisältä ja päältä. Ja jälkiruokana oli järkyttävän loistavan herkullinen suklaapiiras makoisan kotitekoisen karamellikastikkeen ja täydellisen maukkaan mansikan kera. Ylisanojako? Ei lainkaan.

George Innistä jatkoin matkaa Exeteriin, vatsaa vaivalloisesti mukana raahaten. Exeter ei jostain syystä viehättänyt minua, ei ainakaan samalla tavalla kuin muut paikat joissa vierailin. Löysin kuitenkin erään sillan alta hienoa katutaidetta, alla oleva kuva velhosta ja lepakosta on yksityiskohta tästä taideteoksesta, ja erään kerrostalon pihalla kasvoi jättiläismäinen Mulperipuu, jonka silkkiäismarjoja maistelin. Punaiset olivat raakoja ja maistuivat aivan kirpakoille punaherukoille, mutta tuo kuvassa oleva tumma marja oli makea ja herkullinen. Miksei näitä kasva Suomessa? 


Kolmannen päivän iltana silmieni eteen avautui Englannin Riviera - olin saapunut Torquayhin, jossa minua vastaanotti kaupungin hienoin hotelli nimeltään Grand Hotel Torquay ja sen upottavan pehmeät porrasmatot, herkulliset ruuat sekä maukkaat viinit. Grandissa ruuan taso siis nousi huikeasti verrattuna edellisiin ruokapaikkoihin, pois lukien loistava George Inn.

Day Four

Torquay on ilmeisesti ollut yksi Agatha Christien lempipaikoista joissa hän vietti aikaansa, ja juuri täällä hotelli Grandissa hän kirjoitti monta kirjaa. Mikäs sen hienompaa, kun keskittyä upeissa maisemissa kirjan kirjoittamiseen, ilman että täytyy välittää tuon taivaallista siivouksesta tai ruuanlaitosta. Jos olisin viipynyt täällä hieman pidempään (sanotaan puoli vuotta), niin varmasti olisin saapunut suomeen pari dekkarikäsikirjoitusta kainalossani.


Torquayssa on hieno ja jylhät maisemat tarjoava alue nimeltä Babbacombe. Käyskentelin siellä eräänä päivänä ja ihastelin sitä, miten valtavan monimuotoinen ja kiinnostava Englannin luonto onkaan. Alla oleva kuva kuin suoraan Agatha Christien romaanista. Eikä vain kuin, kun on ihan oikeasti.


Sitten tein Torquaysta päiväretken pieneen merenrantakaupunkiin nimeltä Dartmouth. Ihastuin täysin. Pidin sen välittömästä, elämää rennon letkeästi kuhisevasta tunnelmasta ja purjeveneet ja meren tuoksu toivat mieleeni rakkaan kotikaupunkini Kotkan. Alla on muutama kuva Dartmouthista. Koska aikataulu oli kiireinen, ehdin ainoastaan käydä apteekissa ostamassa Bachin Rescue Remedy -kukkatippapullon (koska se oli niin paljon halvempi kuin Suomessa tai edes Tallinnassa, josta meinasin sen viime reissullani ostaa), säärienkarvojen ajeluun tarkoitetun ihmeellisen laitteen ja korvatulpat. Kävin myös viihtyisässä kahvilassa syömässä ison annoksen pekoniin ja juustoon käärittyä kanaa ja ranskalaisia, ja viehätyin siitä, miten paikan vessassa oli korillinen rullattuja pieniä froteisia pyyhkeitä. Ihana sisustusidea, sievää, ekologista ja samalla hygieenistä! Halusin ottaa valokuvan kahvilan masentuneen oloisesta tarjoilijatytöstä, jolla oli tatuoinnit ranteissa, huonokuntoiset ja vähän repsahtaneet Amy Winehouse -hiukset ja niin mustat ja raskaat tekoripset, että silmien auki pitäminen näytti olevan työn takana. Kunnioitin kuitenkin hänen depressiivistä yksityisyyttään ja luovuin ajatuksista ikuistaa hänen surumieliset kasvonsa.


Dartmouthista pääsi veneillen alle puolessa tunnissa Greenwayhin, jossa sijaitsee Agatha Christien ylellinen kesäasunto. Talo oli täynnä mielenkiintoisia esineitä muun muassa Afrikasta, jossa Agatha asui arkeologi-puolisonsa kanssa muutaman vuoden. Eräässä huoneessa tuolilla oli Harry Potter -elokuvista tuttu Rohkelikkojen tupakaulaliina. Oli pakko kysyä sen syytä, ja kuulin että Christien tyttären tytär on suuri Harry Potter -fani. Erityisen kiinnostavaksi asian teki se, että minulla oli mukana kudin, jossa oli parhaillaan tekeillä täsmälleen samanlainen kaulahuivi tyttärelleni. Luihuishuivi on jo valmistunut pojalleni. 

Opin Christien talossa vieraillessani, että Agathasta oli aikoinaan pitänyt tulla konserttipianisti, ja että hänellä oli oopperalaulajan koulutus. Hän oli kuulemma kuitenkin niin arka ja poti piinaavaa esiintymisjännitystä, joten hän valitsi kirjailijan uran esiintyvän muusikon ammatin asemesta.

Eräässä suuressa olohuoneessa (niitä oli monta) oli suuri musta flyygeli, jonka päällä olevia nuotteja selailin. Hämmästyksekseni löysin itsensä Agathan säveltämän teoksen. Huoneessa päivystänyt vartija kehotti minua soittamaan kappaletta, ja niin sitten soitin Agatha Christien sävellyksen hänen omalla flyygelillään. Ei muuten ollut kummoinen kappale, mutta ihan kiva.


Päivä tuntui kuluneen aivan liian nopeasti, kun minun piti jo palata Greenwayn huikeista näkymistä takaisin Dartmouthiin ja sieltä bussilla Torquayhin. Seuraavana päivänä pääsin vihdoinkin kauan kaipaamilleni Dartmooren nummille. Sitä koskien minulla onkin mielessä lukijakysymys: Arvaa mikä eläin on kyseessä alla olevassa kuvassa?


2 kommenttia:

  1. KYllä tuo on lehmä!

    Kiitos taas tästäkin kirjoituksesta. VAltavasti tietoa ja kokemuksia ja kivasti kirjoitettu.

    Miten muisten että tuo Dartmouth on jotenkin tuttu..joku sellainen ajatus että sinne olisi ollut kielikurssimatkoja kun olin yläasteella ja joku meidän luokalta olisi päässyt.

    VastaaPoista
  2. On on lehmä. Mutta eikö näytä ihan ison koiran ja karhun rakkauslapselta?

    Kiitos vaan itsellesi että jaksoit kahlata läpi. Olen hieman epäillyt, että nää on melkoisen puuduttavia. :) Mutta sitkeydellä aion käsitellä koko helkkarin matkan, jos ei muuten, niin jääpähän itselle kiva matkakertomus kuvien kera.

    Uskoisin että Darthmouthiin järjestetään vieläkin kielikurssimatkoja. Itse haaveilin kouluaikoina tällaisesta reissusta Hastingsiin, mutten päässyt. Kauhea kauna, sisko kyllä pääsi... :)

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥