Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



20.9.2011

Englannissa - Wuthering Heights and Some Cool Cows

Day Five

Koska sitkeästi olen päättänyt käsitellä koko matkani lppuun asti täällä blogissa, postailen nyt nämä viimeiset kuvat ilman sen pitkäveteisempiä kirjoituksia. Alla kuvia Ylämaan lehmistä Darmooren nummia halkovalla autotiella. Tässä sitä oli hidasta elämää ja leppoisuutta sekä levollisuutta. Kun noilla sarvilla varustettu jössikkä haluaa maata keskellä tietä, autoletka odottaa. Tasan niin kauan kuin lehmä haluaa. Kunnes tulevat rohkeat paimenet auttamaan lehmiä muuttamaan mielensä makuupaikkojen suhteen.


 

Alla olevassa kuvassa on kylä nimeltä Princetown, jossa on huikean jännittävä vankila (kuvassa) josta ei kuulemma elävänä voinut paeta. Tällaisia hurjia juttuja, sekä monia karmivia kummitustarinoita kuulin kierrellessäni Dartmooren nummilla.


Alla olevissa kuvissa on joku kylä Dartmooren laitamilla, mistä ostin pienestä ja ahtaasta puodista kätevän lintukassin, ihanan pöllökassin, valkosuklaata ja vadelma curdia, what ever that is in Finnish. Ja jäi harmittamaan etten ostanut ruusuvoidetta. Se tuoksui taivaalliselta. 

Jäin ihmettelemään miksi noilla kuvissa olevilla hevosilla oli pitsimyssyt. Tytöt kuitenkin kuulemani mukaan harjoittivat hevossuunnistusta ja pyörivät pienen kylän keskustassa melkoisen eksyneen näköisinä.



Dartmooren jälkeen matkasin munkkiluostariin. Buckfast Abbey oli hieno ja juhlava ja istuin hetken hiljentyen ja kyyneleet silmissä luostarin kappelissa, jossa oli valtava, kokonaisen seinän kokoinen, värikäs Kristus -lasimosaiikki. Luostari on kuuluisa sekä tujakasta viinistään (se on nykyään maineeltaan vähän kuin entisaikojen Sorbus Suomessa) sekä näistä upeista lasitöistään. 

Luostarilla oli myös viehättävä kirjakauppa, jossa ilokseni oli hyvin suvaitsevainen setti kirjoja. Löysin hyllyistä mm. kirjoja luonnonhengistä ja zenistä, sekä Lorna Byrnen enkelikirjat. Itselleni ostin kirjan hiljaisuudesta ja tuliaisiksi kolme tinaenkeliä - Hope, Love and Harmony. Luostarin toinen puoti oli täynnä kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa sekä herkkua, kuten esimerkiksi viski-toffeeta (jota vein tuliaisiksi kissani hoitajalle) ja kakkuja peltirasioissa, kaikenlaisia hilloja ja marmelaadeja, vintage-aiheisia magneetteja ja lasinalusia. Ostin myös pienen pullon sitä kuuluisaa viiniä, joka sitten kuitenkin ikävien sattumusten myötä takavarikoitiin tullissa. No, onpahan pakottava syy palata takaisin Buckfast Abbeyhin. Mahdollisimman pian.


17.9.2011

Englannissa - Agatha Christien kesämökillä

Day Three continues...

Tähän mennessä Englannissa saamani ruoka oli ollut perinteistä ja täysin mautonta. Pakko sanoa, että en ole ehkä koskaan aiemmin saanut (no, olen kerran, Sipoossa syksyllä vuonna 1990) yhtä mautonta ja sitkeää ruokaa kuin täällä. Paistettuja, vetisiä perunan puolikkaita, sitkeää, suolatonta kyljystä ja kumista, mautonta "puddingia", joka siis oli kuin jättimäinen mutta sitkas tuulihattu. Ei minua nämä ateriat harmittaneet, vaan tietyllä tavalla olin ihan tyytyväinen kun sain näin tuta todellista, perinteistä ja huonon maineensa veroista arkiruokaa, vaikka sitä juhlavissa puitteissa linnan saleissa tarjottiinkin.

Voitte uskoa, että näiden latteiden ruokakokemusten jälkeen yllätys oli sitäkin iloisempi ja nautinto sitäkin suurempi, kun sain eteeni jotain käsittämättömän herkullista. Ja perinteistä. Nimittäin piipahdus Norton St. Philipsin kylässä ja legendaarisessa George Inn pubissa oli taivas. Ja taivaasta lähtiessä olin haljeta. Tämä George Innin pubilounas lukeutui ehdottomasti yhdeksi elämäni parhaista aterioista. Alla on kuva maisemasta George Inn -pubin pihalta, kuva itse pubista ja tästä mainitsemastani kanapiiraasta, joka oli kaunis kuin kakku, mutta yhtä herkullinen sisältä ja päältä. Ja jälkiruokana oli järkyttävän loistavan herkullinen suklaapiiras makoisan kotitekoisen karamellikastikkeen ja täydellisen maukkaan mansikan kera. Ylisanojako? Ei lainkaan.

George Innistä jatkoin matkaa Exeteriin, vatsaa vaivalloisesti mukana raahaten. Exeter ei jostain syystä viehättänyt minua, ei ainakaan samalla tavalla kuin muut paikat joissa vierailin. Löysin kuitenkin erään sillan alta hienoa katutaidetta, alla oleva kuva velhosta ja lepakosta on yksityiskohta tästä taideteoksesta, ja erään kerrostalon pihalla kasvoi jättiläismäinen Mulperipuu, jonka silkkiäismarjoja maistelin. Punaiset olivat raakoja ja maistuivat aivan kirpakoille punaherukoille, mutta tuo kuvassa oleva tumma marja oli makea ja herkullinen. Miksei näitä kasva Suomessa? 


Kolmannen päivän iltana silmieni eteen avautui Englannin Riviera - olin saapunut Torquayhin, jossa minua vastaanotti kaupungin hienoin hotelli nimeltään Grand Hotel Torquay ja sen upottavan pehmeät porrasmatot, herkulliset ruuat sekä maukkaat viinit. Grandissa ruuan taso siis nousi huikeasti verrattuna edellisiin ruokapaikkoihin, pois lukien loistava George Inn.

Day Four

Torquay on ilmeisesti ollut yksi Agatha Christien lempipaikoista joissa hän vietti aikaansa, ja juuri täällä hotelli Grandissa hän kirjoitti monta kirjaa. Mikäs sen hienompaa, kun keskittyä upeissa maisemissa kirjan kirjoittamiseen, ilman että täytyy välittää tuon taivaallista siivouksesta tai ruuanlaitosta. Jos olisin viipynyt täällä hieman pidempään (sanotaan puoli vuotta), niin varmasti olisin saapunut suomeen pari dekkarikäsikirjoitusta kainalossani.


Torquayssa on hieno ja jylhät maisemat tarjoava alue nimeltä Babbacombe. Käyskentelin siellä eräänä päivänä ja ihastelin sitä, miten valtavan monimuotoinen ja kiinnostava Englannin luonto onkaan. Alla oleva kuva kuin suoraan Agatha Christien romaanista. Eikä vain kuin, kun on ihan oikeasti.


Sitten tein Torquaysta päiväretken pieneen merenrantakaupunkiin nimeltä Dartmouth. Ihastuin täysin. Pidin sen välittömästä, elämää rennon letkeästi kuhisevasta tunnelmasta ja purjeveneet ja meren tuoksu toivat mieleeni rakkaan kotikaupunkini Kotkan. Alla on muutama kuva Dartmouthista. Koska aikataulu oli kiireinen, ehdin ainoastaan käydä apteekissa ostamassa Bachin Rescue Remedy -kukkatippapullon (koska se oli niin paljon halvempi kuin Suomessa tai edes Tallinnassa, josta meinasin sen viime reissullani ostaa), säärienkarvojen ajeluun tarkoitetun ihmeellisen laitteen ja korvatulpat. Kävin myös viihtyisässä kahvilassa syömässä ison annoksen pekoniin ja juustoon käärittyä kanaa ja ranskalaisia, ja viehätyin siitä, miten paikan vessassa oli korillinen rullattuja pieniä froteisia pyyhkeitä. Ihana sisustusidea, sievää, ekologista ja samalla hygieenistä! Halusin ottaa valokuvan kahvilan masentuneen oloisesta tarjoilijatytöstä, jolla oli tatuoinnit ranteissa, huonokuntoiset ja vähän repsahtaneet Amy Winehouse -hiukset ja niin mustat ja raskaat tekoripset, että silmien auki pitäminen näytti olevan työn takana. Kunnioitin kuitenkin hänen depressiivistä yksityisyyttään ja luovuin ajatuksista ikuistaa hänen surumieliset kasvonsa.


Dartmouthista pääsi veneillen alle puolessa tunnissa Greenwayhin, jossa sijaitsee Agatha Christien ylellinen kesäasunto. Talo oli täynnä mielenkiintoisia esineitä muun muassa Afrikasta, jossa Agatha asui arkeologi-puolisonsa kanssa muutaman vuoden. Eräässä huoneessa tuolilla oli Harry Potter -elokuvista tuttu Rohkelikkojen tupakaulaliina. Oli pakko kysyä sen syytä, ja kuulin että Christien tyttären tytär on suuri Harry Potter -fani. Erityisen kiinnostavaksi asian teki se, että minulla oli mukana kudin, jossa oli parhaillaan tekeillä täsmälleen samanlainen kaulahuivi tyttärelleni. Luihuishuivi on jo valmistunut pojalleni. 

Opin Christien talossa vieraillessani, että Agathasta oli aikoinaan pitänyt tulla konserttipianisti, ja että hänellä oli oopperalaulajan koulutus. Hän oli kuulemma kuitenkin niin arka ja poti piinaavaa esiintymisjännitystä, joten hän valitsi kirjailijan uran esiintyvän muusikon ammatin asemesta.

Eräässä suuressa olohuoneessa (niitä oli monta) oli suuri musta flyygeli, jonka päällä olevia nuotteja selailin. Hämmästyksekseni löysin itsensä Agathan säveltämän teoksen. Huoneessa päivystänyt vartija kehotti minua soittamaan kappaletta, ja niin sitten soitin Agatha Christien sävellyksen hänen omalla flyygelillään. Ei muuten ollut kummoinen kappale, mutta ihan kiva.


Päivä tuntui kuluneen aivan liian nopeasti, kun minun piti jo palata Greenwayn huikeista näkymistä takaisin Dartmouthiin ja sieltä bussilla Torquayhin. Seuraavana päivänä pääsin vihdoinkin kauan kaipaamilleni Dartmooren nummille. Sitä koskien minulla onkin mielessä lukijakysymys: Arvaa mikä eläin on kyseessä alla olevassa kuvassa?


14.9.2011

Englannissa - No Bath in Bath


Day Two continues...

Cotswolds on kukkulajono Englannin sydämessä, ja matkani jatkui näiden upeiden maisemien halki. Pysähdyin teelle Burfordin kylässä ja sain siellä elämäni parasta kakkua, pähkinöillä kruunattua hedelmäkakkua. Ja minä en pidä hedelmäkakusta. On ollut vaikea saada mielestäni tätä mehukasta, herkullisen mausteista ja runsaan hedelmäistä kakkua. Olenkin päättänyt kehittää mielessäni vastaavan reseptin, jotta saan leivottua kunnon perinteisen englantilaisen hedelmäkakun jouluksi. Vapise, sinä perinteinen kuivakas, korintteja ja pikkuruisia kandeerattuja sitrushedelmien kuoripaloja sisältävä "englantilainen hedelmäkakku", täältä tulee maukas ja oikeita hedelmiä pursuava, suussa sulava leipomus. 


Burfordista suuntasin Chipping Campdenin kylään, jossa sijaitsee William Morrisin viehättävä kesähuvila Kelmscott Manor. Morris on tunnettu elämäntyöstään upeiden tapettien ja kankaiden suunnittelijana. Alla olevassa kuvassa on yksi hänen upeasti kirjailluista kankaistaan. Hän oli myös yksi Arts and Crafts -liikkeen suurista vaikuttajista, ja hänellä oli vaikuttavan kaunis vaimo, joka on ikuistettu useisiin taideteoksiin. Kuulin heillä olleen hyvin moderni avoin avioliitto, ja Morrisin vaimolla oli rakkaussuhde perheen pitkäaikaiseen vieraaseen. William Morris kirjoitti elämänsä aikana yhden kirjan nimeltään "News from Nowhere", joka on suomennettu vuonna 1900 nimellä "Ihannemaa" ja vuonna 2008 nimellä "Huomispäivän uutisia". En ole lukenut. Huomaa alimmassa kuvassa Morrisin tiluksilla oleva kauppa, ja kaupan kaiteen välissä päätään lepuuttava ihana koira. Kesti hetken tajuta, että se oli ihan oikea ja elävä olento.





Kelmscott Manorista matka jatkui Bathin kaupunkiin, jossa majoituin vanhaan ja tunnelmalliseen Pratt's Hotelliin. Huoneessa oli merkillisesti kaksi kerrosta ja ikkunasta upeat näköalat viereiseen kirkkoon ja kukkuloille. Huoneen omassa pikku portaikossa oli pieniä tauluja, joissa oli kuumailmapalloja. Viehätyin niistä kovasti. Hassu juttu muuten, että Bath oli ainoa paikka, jossa en päässyt kylpyyn. Kylpyhuone sijaitsi siellä huoneeni toisessa kerroksessa, ja sen suihku eikä kylpyamme toimineet toivotulla tavalla. Roomalaiseen kylpyläänkään en ehtinyt, koska matkantekotahti oli tarmokas. Alla kuva kyseisestä kylpyhuoneesta, sekä ikkunanäkymä kylpyhuoneesta.





Day Three 

Kolmas päivä valkeni varhain, ja se sisälsi heti aamutuimaan kiertelyä Bathin kaupungissa. Elättelin toiveita että törmäisin sattumalta Johnny Deppiin, jolla on perheineen asunto tässä pienessä kaupungissa. Alla olevissa kuvissa on näkymä Gay Streetiltä, "Plant a Tree for a Future" -istutus eräästä puutarhasta, puistosoittaja, Roomalaisen kylpylän ovi ja ovimies, ammattitasoinen jazztrio (oli uskomatonta miten noin pienikokoinen nainen jaksoi kannatella todella painavaa baritonisaksofonia JA soittaa sitä kuin satakiloinen mies, ja hyvin soittikin!) ja alinna vielä värikäs rihkamakauppa, jossa William ja Kate -sätkynukkeja.














Bathissa ollessa oli tietysti mentävä Austen museoon, joka sijaitsee 40 Gay Streetillä, Austenin entisessä asunnossa. Ovella otti vastaan asianmukaisesti pukeutunut "kirkkoherra George Austen" ja vieraskirjamerkinnöistä päätellen myös herra Darcy piileksi jossain talon kätköissä. Tuntematon vieraskirjakommentti nimittäin kiitteli kovasti esittelystä ja lisäsi loppuun että Mr. Darcy was honey.

Museossa kuuntelin aikakauden mukaisesti pukeutuneen nuoren, ihanasti englantia lausuneen naisen esitelmän Austenin elämästä, ja opin muun muassa sen, että Bath ei ollut Jane Austenin lempikaupunki. Hänen rakas George-isänsä kuoli siellä, eikä hän ollut siellä kirjallisesti tuottoisammillaan. Koko Bathissa olo ajan hän kaipasi takaisin maaseudulle, kotimaisemiinsa. Samaistun täällä Suomessa täysin Jane Austenin tunnelmiin. Miten ihanaa olikaan tajuta, että syy siihen miksen ole vielä saanut ensimmäistä kirjaani julkaisukuntoon johtuu vain ja ainoastaan siitä, että asun niin epäinspiroivassa paikassa. Pahoittelen jos kuulostan tyytymättömältä tai peräti Suomi-vastaiselta. Rakastan kyllä kotimaatani ja osaan arvostaa sen kaikkia hienoja puolia, mutta tunnen koti-ikävää toisaalle, enkä mahda sille itse mitään. Sitä voi varmaan verrata siihen, että on naimisissa toisen kanssa, mutta sydän kuuluu kolmannelle. Ja Jane Austenia mukaillen "Bath on liian meluisa, vilkas ja sekava, jotta voisin keskittyä kirjoittamiseen." Tämä oli melkein kuin suoraan eräästä taannoisesta keskustelusta ystäväni kanssa, ja kun oppaamme Jane Austen museossa lausui nuo sanat, kylmät väreet kulkivat pitkin ihoani.

Alla olevissa kuvissa mainio esitelmöijämme, museon vessat, houkuttelevan maukkaita Mr. Darcy -huulirasvoja sekä vitsikkäitä Mr. Darcy magneetteja. Ostin tyylikkään Pride and Prejudice -kauppakassin ja jätin ostamatta ihania nuottikirjoja (musiikkia Austen elokuvista ja tv-sarjoista) sekä hurmaavan, valkoisen yömekon. Täytyy vielä mainita, että nuo Elizabethin ja Mr. Darcyn kuva vessojen ovissa aiheuttivat hienoista huvitusta. Mietin hetken, että kumpaankos huoneeseen tässä oikein on tarkoitus mennä.