Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



2.7.2011

Päivitän, siis olen?


Onpahan ollut hikisen nihkeä päivä. Nyt vasta, kun keskiyö alkaa lähestyä, tekisi mieli lähteä ulos kävelylle. Yritimme leikkiä lasten kanssa siivouspäivää, mutta seurauksena oli kiukuttelua ja hampaitten kiristelyä. Iltaa kohti tunnelma parani, kun asetuimme perinteiseen tapaan seuraamaan yhteistä suosikkiohjelmaamme Merliniä televisiosta. Tein ison kulhollisen ihanasti viilentävää ja tosi herkullista (ja terveellistä!) jäätelöä. Mainoskatkolla huomasin, että elämästäni on näköjään tehty tv-sarja, joka alkaa näkyä Subilla maanantai-iltaisin 29. elokuuta lähtien. Kyseessä on ohjelma nimeltä Taran monta elämää. No, eipä niitä niin montaa näyttänyt ainakaan mainospätkän mukaan olevan, mutta totuus onkin aina tarua ihmeellisempää.

Lasten vetäydyttyä saunalukemissa oleviin huoneisiinsa nukkumaan, katsoin Madonnan ohjaaman elokuvan Filth and Wisdom. Pidin paikoitellen elokuvan tunnelmasta. Ja Gogol Bordellon musiikista. Oli pakko tanssia hetki lopputekstien aikana hämärässä olohuoneessa, visusti sillä kapealla suikaleella, mistä ei näy ulos yhdestäkään ikkunasta. Sitten hain leppeässä tuulessa pikavauhtia kuivuneet lakanat sisälle ja ihmettelin nuorallakäveleviä muurahaisia. Siellä ne kipittelivät jonossa pitkin lakanan peittämää pyykkinarua. Päässä soi yhä Gogol Bordellon sirkusmusiikki, ja tilanne oli hieman koominen ja kovasti viihdyttävä.

Olen yrittänyt pysyä poissa koneelta. Tästä päivästä piti tulla 24h vieroitus, mutta huomasin juuri, että pojan rippileirilasku on maksamatta. Kymmenen päivää myöhässä. Ja täällä sitä sitten taas ollaan.

Mietin eilen olemassa oloa ja nettisosiaalisuutta. Taas kerran. Että olenko olemassa, jos en ole netissä. Olenko olemassa kenellekään jos en bloggaa tai päivitä Facebook-statustani? Eli ei enää niin, että "ajattelen, siis olen" vaan "päivitän statustani/blogiani, siis olen". Mutta ehkä se tärkein kysymys kuuluukin: Olenko olemassa itselleni, jos en jätä jälkeäni näkyville nettiin? Vai olisiko se oleellisin kuitenkin: Olenko oikeasti enää olemassa omassa elämässäni, jos kadotan itseni ja hukkaan aikani tänne virtuaalimaailman uumeniin? 

Meijerielämän Lumikko kirjoitti aiheeseen liittyen ihan huippuhyvän ja koskettavan kirjoituksen (jonka otsikostakin pidin ihan kauheasti!) Olen verkon silmässä kala. Kirjoitin alkuvuodesta itsekin samasta asiasta aiempaan blogiini, mutta tuntui etten osannut sanoa sitä mitä halusin niin kuin olin tarkoittanut, ja suljin sitten koko blogin. Ehkä julkaisen sen tekstin joskus uudestaan täällä, tai sitten keksin uusia lauseita vanhasta asiasta, sillä hulluilla teekutsuillani saan sanoa niin kuin en tarkoita ja tarkoittaa niin kuin en sano. Ja koska aiheena nettiriippuvuus on niin tärkeä, niin vaikka kirjoittaisin sen vierestä, sekin on vielä melko tärkeää.


8 kommenttia:

  1. Tuota lausetta olen minäkin joskus pyöritellyt, vähän kauhistuneenakin, että tähänkö tämä on mennyt. Hätkähdän sitäkin, kun joskus huomaan havainnoivani ympäristöäni sillä silmällä, että tästä saisi blogiin juttua... aluksi se oli melkein tarkoituskin, harjoittaa silmää ja korvaa huomaamaan kaikkea kaunista ja kiinnostavaa, mutta nykyään se on ruvennut häiritsemään. Jos minun ja kokemisen väliin on aina tunkemassa blogi, niin jotain ylimääräistä siinä yhtälössä on.

    Erittäin huomionarvoinen tuo jatkokysymyksesi: "Olenko oikeasti enää olemassa omassa elämässäni, jos kadotan itseni ja hukkaan aikani tänne virtuaalimaailman uumeniin?"

    Gogol Bordello on hyvä!

    VastaaPoista
  2. Juu, itsekin olen miettinyt tuota. Mutta ehkä siitä ei ole sen dramaattisemmasta asiasta kyse, kun että jos näkee jotain kivaa ajattelee että "tästä voisin kertoa kaverille". Että ehkä se on vaan semmoista sosiaalisuutta, kun haluaa kertoilla asioista maailmalle. Ja olemassaolon kokeminenkin on ainakin itsellä sosiaalista - jos olis yksin jossain kopissa viikon ilman ihmiskontakitia, niin varmaan epäilis että onko ennää ollenkaan. Se sama vanha "jospuukaatuumetsässäeikäkukaannäe, kuuluuko siitä ääni?" hmm.

    VastaaPoista
  3. Lumikko: Juurikin noin. Hyvin sanottu tuo "jos minun ja kokemisen väliin on tunkemassa blogi". Silloinhan se koko bloggaamisen idea on kiepsahtanut ympäri. Eli ei enää niin (kuin Aiju alla mainitsee) että näen jotain kivaa ja haluan jakaa, vaan blogista tulee kokemisen päämäärä.

    Aiju: Niinhän se just parhaimmillaan olisikin, mutta sitten toisinaan, joillekin käy niin, että blogi (tai muu nettimaailma) imaiseekin sisäänsä, ja siitä tulee joko kokopäiväinen työ (ilman palkkaa) tai että siitä tulee niin riippuvaiseksi, ettei voi aloittaa aamua korkkaamatta konetta, ja se alkaa ohjata elämää tyyliin käynpä tänään kivassa kahvilassa että saan siitä kivan blogijutun. No, ei mulle ole käynyt kumpaakaan, mutta aikaa käytän täällä netissä roikkumiseen ihan liikaa, ja se on just niin kuin joku viisas yllä mainittu sanoi, kuin varastaisi aikaa ja mahdollisuuksia itseltään.

    Mutmutmut... eksyinköhän mä nyt taas. Sinne metsään missä se puu kaatuu, eikä kukaan kuule? Mutta joo siis parhaimmillaan se olisikin just tuota että "mä koin tai ajattelin tänään tällaista ja kiitos kommenteista, koska nyt mä tiedän että siitä puusta kuului ääni." :D

    VastaaPoista
  4. Löysin tänne Meijerielämän kommenttilaatikon kautta, niin kuin moneen muuhunkin kiinnostavaan blogiin :). Kiva kun jatkat "verkon silmässä" kesustelua täällä.

    Minulla on bloggaamisessa vielä alkuinnostus päällä, mutta olen jo aistinut riippuvuutta sekä itsessäni että muissa. Tuo "bloggaan/päivitän siis olen" ajattelutapa taitaa ikävä kyllä olla vallitseva ajassamme. Nykyään esim. vastasyntyneen kuvat ja mitat ovat tuoreeltaan fb:ssa ja blogin päivittäminen jatkuu normaaliin tahtiin ensi-imetyksen lomassa??? Kuitenkin on monia, jotka ovat pysytelleet kokonaan sosiaalisen median ulkopuolella ilman että sosiaalinen elämä ym. siitä kaventuisi, pikemminkin päinvastoin.

    VastaaPoista
  5. Hei Maria! Niin siinä helposti käy, että bloggailun lieveilmiöt muuttavat kivan ja kepeän harrastuksen ja sosialisoinnin joksikin ihan muuksi. Ja on hyvä muistuttaa siitä, että tosiaan, niitäkin vielä on, jotka eivät elä yhtään netissä. Ja uskomatonta mutta totta näyttää olevan, että niilläkin on ihan kivat (ja bloggauksen arvoiset) elämät. :)

    VastaaPoista
  6. Ajattelen hyviä, vanhoja ystäviäni Suomessa. Yksikään ei pidä blogia, jotkut lukevat.
    Yritân pitäÄ mielessä tuon: ei tätä "kaikki" tee vaikka välillÄ siltä tuntuu.

    VastaaPoista
  7. Heh, tuo "käynpä tänään kivassa kahvilassa että saan siitä kivan blogijutun" voi loppujen lopuksi parantaa elämänlaatua, eiks niin? Koska ihminen tuskin tulee ajatelleeksi että "makaanpa tänään kotona verkkareissa, syön pizzanjämät ja tiuskin naapurin ämmälle koska siitä saa kivan blogijutun". Meinaan vaan, että jos haluaa pitää kivaa blogia, yrittää ehkä sitten elää elämää joka on omasta mielestä kivaa. Tjaa.

    Mutta juu, onhan se totta jotta tuossa bloggailuun ja siihen saatta jäädä koukkuun ja se saattaa vaikuttaa omaan tapaan ajatella, mutte en mä silti suostu uskomaan että se olis ihan hirvittävän vaarallista puuhaa kuitenkaan :D

    VastaaPoista
  8. piilomaja: Minun lähipiirissäni olen ainoa kuka kirjoittaa tai lukee blogeja. Muita ei voisi vähempää kiinnostaa. Joku ehkä joskus käy velvollisuudentunnosta tsekkaamassa mitä olen väkertänyt. :)

    Aiju: Itseasiassa aloitin yhden aiemman blogini juurikin tuota varten. Että tulis joskus tehtyä jotain tai käytyä jossain. :D Ei se kyllä tainnut toimia mun kohdallani.

    Oisko se vähän niin, että tietyn tyyppisille ihmisille kaikki on koukuttavaa (niin kuin vaikka vihreät irtokarkit) ja jotkut sitten osaa ottaa rennosti ja esimerkiksi olla analysoimatta kaikkea niin että ei ole ehtinyt vielä maanantaina puoli kolmelta iltapäivällä syödä aamupalaa... :)

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥