Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



17.7.2011

Mummo


Lämmin kiitos kaikille edellistä hautajaistekstiäni kommentoineille ja osaa ottaneille. Vanhan ihmisen kuolema on yleensä kaunis, odotettukin siirtymä sinne jonnekin tai ei minnekään. Riippuu keneltä kysyy.

Mummo odotteli "Noutajaa" jo muutaman vuoden. Puki pyhämekon päälle ja parhaat kengät jalkaan. Asettui sängylle selälleen, kädet vatsan päälle ristiin. Makasi siinä muutaman päivän, kunnes huolestuneet omaiset saivat hänen takaisin kiinni elämään. Mummo taisi monet sanonnat ja kaskut, yksi niistä oli tämä: "Päivä päivää kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin."

Mummollani oli vinkeä, sarkastinen huumorintaju. Hän inhosi ruuanlaittoa ja omaa etunimeään, mutta rakasti käsitöitä, matkustelua, kissoja ja kukkia. Mummon neulomat villasukat olivat legenda jo hänen eläessään. Molemmat lapseni saivat hänen taidokkaasti neulomansa villapuvut kaikkine asusteineen. Mummo oli työteliäs ja ahkera, mutta muisteli kiukuissaan miten ei lapsena saanut koskaan nukkua tarpeeksi pitkään. Elämänuransa hän teki - lastenlasten suureksi iloksi - suklaatehtaalla. Mummola oli täynnä erilaisia salaisia suklaa- ja karamellikätköjä. Monet niistä löytyivät tosin vasta hyvän matkaa sen jälkeen, kun herkut olivat nähneet parhaat päivänsä.

Mummon suurin intohimo olivat kukat ja kasvit. Erityisesti eksoottiset kasvit kiinnostivat häntä kovasti. Ruokakaupasta mukaan tarttui aina uusia jännittäviä hedelmiä, ja pian oli siemen mullassa ja mummo suurennuslasi kourassa sen ympärillä. Myös mummon ulkomaanmatkojen jälkeen pienestä keinonahkaisesta käsilaukusta löytyi siemeniä ja pistokkaita. Hänen kotinsa ja pihansa olivat kukkia tulvillaan vielä viimeisiin vuosiin saakka. Sitten tuli nopea liukuminen pois tästä todellisuudesta lapsuuden kotikulmille ja onnellisiin muistoihin.

Ja sitten tuli se Noutaja.

3 kommenttia:

  1. Otan osaa suruusi. Vaikka noutajaa olisi odottanutkin, on kuolema aina suuri luopumisen hetki. Ja luopuminen tekee kipeää, aina.

    Sinun mummusi vaikuttaa olleen hieno ihminen. Ja totisesti on mummun työpaikka ollut varmasti lastenlasten riemujuhlaa :)

    VastaaPoista
  2. Jotenkin todella koskettava kirjoitus. Olisin halunnut tutustua mummoosi =)

    VastaaPoista
  3. Kirjailijatar: Kiitos. Suklaatehtaasta jäi sellainen muisto, että kun sen ainoan kerran pääsin sinne vierailemaan, ja olisin luvan kanssa saanut syödä niin paljon kuin haluan, en uskaltanutkaan ottaa kuin kaksi pientä makeista. :)

    Elisa: Kiitos. Ihanasti sanottu. Hän oli kyllä veikeä tapaus, mutta hyvin pidättyväisellä tavalla. Kuvittelen perineeni häneltä paljon ominaisuuksia ja kiinnostuksen kohteita ainakin, jos en muuta. :)

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥