Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



15.6.2011

Ujopiimä

On pitänyt kirjoittaa siitä Anna Järvisen konsertista. Tuppaa jäämään, sellaiset mitä pitää. Eikä minulla oikeastaan siitä konsertista ole sen enempää, kuin se mitä on jo sanottu: kaunis, ihana Anna ja se kuuma basisti.

Mutta se että menin.

Oli kauhean korkea kynnys lähteä. Meinasin pudota sieltä ennen kuin pääsin kapuamaan yli. En saanut ketään mukaani, ja asiat menivät solmuun monella tavalla. Minä menin solmuun. Tai ehkä olin solmussa jo alunperinkin, mutta huomasin sen vasta ihmisjoukon keskellä. Yritin keksiä vaikka mitä tekosyitä, että en olisi päässyt lähtemään. Onneksi olin ostanut liput ennakkoon, se sentään piti kiinni suunnitelmassa. Ja se, että uskoin kokevani jotain tärkeää.

Ja koinkin. Musiikki kosketti, avasi ovia joiden en tiennyt olevan suljettuina. Oli merkillistä kokea jotain niin henkilökohtaista, emotionaalisesti latautunutta ja intiimiä kaikkien niiden vieraiden ihmisten puristuksessa, ihan yksin. Viimeistään tuon konsertin myötä huomasin, että olen ihan kamalan ujo. Ei uskoisi, kun näkee ja kuulee minun esiintyvän sosiaalisissa tilanteissa. Paino sanalla esiintyvän. Vasta kun luin psykoterapeutti Juhani Mattilan kirjaa Ujoudesta, yksinäisyydestä, ymmärsin tätä ilmiötä paremmin. Oli vapauttavaa tajuta, että vaikka on iloinen, sosiaalinen ja verbaalinen eikä pelkää esiintyä, niin silti voi olla ujo.

Eikä ujous itsessään ole ongelma - vaikka siitä voi seurata ongelmia, kuten elämän ja elinpiirin kohtuuton kaventuminen - vaan ujouden pitkällinen piilottaminen ja tästä johtuva sisäisen herkkyyden rikkoutuminen. Mattila kirjoittaa: "Monikerroksisten roolien taakse kätkeytyminen on pääsyy henkiseen yksinäisyyteen, joka pitkän päälle johtaa masennukseen." Hän tarjoaa kirjassaan avuksi yhteyden luomista ujoon persoonaan ja uusille poluille lähtemistä, uusien valintojen tekemistä. Mattilan kirjassa kerrotaan vielä, että suuri osa ujoudesta jää tunnistamatta, koska se ilmenee monilla pelkkinä fyysisinä oireina. Minullekin tämä on tuttu mekanismi. Päänsärkyä, vatsakipuja tai sydämentykytyksiä voi olla vaikea tulkita ujoudeksi.

Kun olin lopulta saanut raahattua itseni (rimpuilevana ja vastahakoisena) paikalle, voin todellakin fyysisesti huonosti ja sain keskittyä pelkästään pysymään pystyssä. Tunsin sellaista epämukavuutta (ahdistusta?) jo jonottaessa sisään, että hieman lakonisesti ajattelin olevani mieluummin suolentähystyksessä kuin siellä, kaikkien niiden ihmisten joukossa. Kaikkien niiden mielenkiintoisten, kauniiden ja iloisten ihmisten joukossa, joita ei tietysti yhtään jännittänyt, ja joille erilaiset sosiaaliset tilanteet ovat ihan arkipäivää.

Esiintymislavan läheisyyteen päästyäni sain huippuhyvän paikan suoraan Anna Järvisen edestä. Olimme katse-etäisyydellä toisistamme, mutta en kehdannut tuijottaa. Olin siis katsomassa valokeilassa esiintyvää taiteilijaa kymmenien ellei satojen ihmisten muodostamassa yleisössä, enkä kehdannut tuijottaa! Kun musiikki alkoi, tunsin vain pakahduttavaa tarvetta itkeä. Liikutun niin pirun helposti, ja sitten sille ei enää mahda mitään. Pelkään ilmeisesti että jos päästän vähänkin irti ohjaksista, en pysty enää lopettamaan. Kyyneleet valuivat pitkin kasvoja ja purin huulta. Olen niin herkkä, joten teeskentelen kiveä. Ihmiset lauloivat ja tanssivat, ja minä olin menossa mukana kuin ladon seinustalle jäätynyt rautakanki.

Jaa että miksen koskaan käy missään?

Olen saanut täksi kesäksi paljon ilahduttavia kutsuja erilaisiin tapahtumiin. Aion mennä. Siedätyshoitoa. Menen ja olen niin paniikissa kuin uskallan ja niin ujo kuin pystyn. Annan palaa, nyt irrotellaan. Ehkäpä syksyn tullen uskallan jo heiluttaa käsiäni musiikin tahdissa, iskeä silmää ihanalle basistille.

*

Shy Pie

A few weeks ago I was in a concert. I loved it. The singer Anna Järvinen was incredible and she had a cute basist. I was terrified. I'm reading a book about shyness and loneliness and it has made me realise how utterly shy I am. No one can tell though, I don't seem like it when I'm interacting with people. Anyway, I truly loved the concert. And the basist.

6 kommenttia:

  1. Hei, jos olet vielä kiinnostanut Hippitytön blogissa ilmaan heitetystä ideasta kahvilatapaamisesta, niin kurkkaapa tänne: http://kivapaiva.blogspot.com/2011/06/tama-on-kutsu-pieneen.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos kutsusta. Sopii hyvin tämän päiväiseen kirjoitukseeni... Eli voisin siteerata tähän tuon viimeisen kappaleen ja sitten vielä lisätä että tulen ilman muuta, kunhan saan käytännön asiat järkkäiltyä.

    VastaaPoista
  3. Ihana (ja hauska) kirjoitus. Ajattele, minä en edes ole erityisen ujo, mutten silti ole ikinä ollut yksin yhdessäkään konsertissa! En uskaltaisi mennä. Vaikka uskallan haastatella tuntemattomia ihmisiä, käydä (lähes aina) yksin elokuvissa ja aika usein yksin syömässäkin. Mutta tuollainen yltiösosiaalinen ympäristö (kuten nyt konsertti tai keikka) tuntuu jotenkin pelottavalta, ehkä kontrasti sen oman yksinolemisen ja muiden ilakoinnin välillä on siellä niin suuri? Vaikka ainahan niissä on ihmisiä yksin, kriitikot ja toimittajat nyt ainakin.

    Joka tapauksessa hienoa, että menit -vaikka olosi olikin kuin rautakangella :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Lumikko. :) Sama täällä, tapaan työkseni paljon tuntemattomia ihmisiä, esiinnyn isoillekin joukoille - ja ei mitään ongelmaa. Leffat ja ravintolat menevät hyvin yksin, mutta sitten nämä jotkut julkiset tilaisuudet ja erityisesti juhlat, joissa en tunne ketään. Ja lauantaille kaksi kutsua juuri tällaisiin, kuinkahan käy. :)

    VastaaPoista
  5. Hehe, hauska kirjotus! Ja sikspä kai siellä keikoilla juuaan niin pal kaljaa kun kaikkia ujostuttaa :)

    VastaaPoista
  6. Eli ujon ei kannata lähteä keikalle (tai minnekään?) autolla? :)

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥