Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



17.5.2011

Pidän enemmän kysymyksistä


Haluaisin kirjoittaa vaaleanpunaisesta yllätyksestä, jonka eräs ihana kätki viikonloppuna taskuuni, ja löysin sen maanantaiaamuna, kylmissäni ja vettä valuvana. Hymyilytti koko päivän.

Mutta ystävät rakkaat, tänään on täysikuu. Takana kaksi intensiivistä koulutuspäivää täynnä tietoa ihmismielen koukeroista, psykiatrista diagnostiikkaa, työnohjausta, verta ja kyyneliä.

Tiedättekö sen tunteen, kun joskus joku sanoo jotain aivan äärettömän tärkeää. Niin tärkeää, että sen oikein tuntee joka solussaan, sitä terästäytyy, aktivoituu, koettaa painaa mieleensä joka sanan, mutta sittenkään ei ole ihan varma ymmärtääkö tai muistaako kaiken täysin oikein. Tai ymmärtää ehkä vasta ajan kuluttua.

Minut sähköisti tänään aihe traumatisoituneen ihmisen kohtaaminen. Se, että pahasti traumatisoituneelle ihmiselle ei pidä tarjota empatiaa. Empatia vie hänet kosketuksiin trauman kanssa ja henkilö niin sanotusti jäätyy ja dissosioituu tilanteesta. Irrallaan asiayhteydestä ja ilman selventävää selitystä tämä on varmaan yhtä tyhjän kanssa, mutta ajattelin silti kirjoittaa sen tähän.

Toinen merkittävä lause tuli omasta mielestä, ja se kuului niin, että pitääkö minun olla kuoleman kielissä jotta uskaltaisin tehdä sitä mistä oikeasti unelmoin. Pidän enemmän kysymyksistä kuin vastauksista.

Taidan olla vähän poissa tolaltani. Täysikuu. Kaikki lainaveri on mennyt läpi ja oma hupenee nopeaan tahtiin. Sydän kuitenkin lyö. Jaksan vielä silitellä kissaa ja näppäillä näitä.

*

I prefer the questions

I'd like to write about the pink surprise that someone lovely hid in my pocket for me to find on one rainy and sad monday morning. I smiled all day.

But it is full moon now. I've had two laborious but inspiring school days full of psychiatric diagnostic and facts about how to encounter a very traumatised person.

I have asked some important questions to myself, like should I be at death's door to have enough courage to do the things I fancy? I prefer the questions to answers.

I'm a little upset. Full moon. All donated blood is spent and that what's left of my own is decreasing rapidly. But I still got my heart beating. I fondle my cat and type these words. All is well.


6 kommenttia:

  1. Minäkin pidän kysymyksistä, koska vastauksia ei mielestäni useinkaan ole. Ei ainakaan yhtä ja oikeaa. On vain liuta kysymyksiä. Hieno teksti kaiken kaikkiaan. Nyt rupesi päässää hyrräämään. Minä taidan olla liian empaattinen, eikä minusta missään nimessä olisi psykiatriksi, vaikka joskus suunnittelin vähän alalle hakeutumista.

    VastaaPoista
  2. Minä myös pidän kysymyksistä enemmän. Pidän myös vastauksista, mutta juuri tällä hetkellä on sellainen mieli, että en edes itselleni osaa vastata tyydyttävällä tavalla, joten välttelen sitä parhaani mukaan.

    Yleensä (ihmisten) vastauksissa ärsyttää niiden kapea katsantokanta. Se, että "asia on näin". Ei edes niin, että "minun mielestäni asia on näin".

    (En ole tyytyväinen tähänkään. Liian yleistävää, minun pitäisi pystyä parempaan argumentointiin. Ja nyt en ole tyytyväinen siihen, että käytin sanaa "pitäisi".)

    VastaaPoista
  3. Kyllä, kysymykset ovat lähes aina vastauksia miellyttävämpiä. Ne antavat mahdollisuuksia, toivoa -- energiaa. Vastaukset monesti nollaavat, kuittaavat ja rajaavat. Valitettavasti vastaamiseen liittyy monesti myös leimatuksi tulemisen riski, siksi vastauksien antamisen kanssa pitää olla paljon huolellisempi kuin kysymysten esittämisen kanssa.

    Ymmärrän hyvin tuon ettei traumatisoituneelle henkilölle kannattaisi hirmuisesti empatiaa tarjoilla (mikä ei tarkoita tietenkään epäinhimillistä ja ihmistä ohittavaa kohtaamista, traumoja aiheuttaneet kokemukset sen sijaan voidaan ohittaa).

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tuo traumatisoituneen ihmisen kohtaaminen, ihan uutta tuo näkökulma asiaan...

    Minäkin pidän kysymyksistä! Kysymyksiin on kiva keksiä loputtomasti erilaisia vastauksia...

    VastaaPoista
  5. Luen juuri Siri Hustvedin Vapisevaa naista, olen aika alkupuolella, siinä puhutaan juuri traumasta ja dissosiaatiosta. Se on aika mielenkiintoista, ja kirja alkoi kyllä kutsua takaisin luokseen tätä netintallaajaa kun luin tekstisi.

    Minäkin pidän kysymyksistä. Erityisesti niiden esittämisestä, itselleni ja muille. Siitä, että ajatukset alkavat elää omaa elämäänsä, matkata läpi loputtomien vaihtoehtojen maailman, kulkea vapaasti hypoteesista toiseen.

    VastaaPoista
  6. Tekisi mieli halata teitä kaikkia kommentoineita. On niin mukava tunne saada vastakaikua!

    Kirjailijatar: Kyllähän empatia on tärkeä työkalu psykiatreillakin, mutta minua kiehtoi tuo ajatus, että siitä minkä maalaisjärjellä ajattelisi aina olevan hyväksi toiselle, voikin joskus vahingoittaa lisää.

    Ilona: Niinpä. Usein tuntuu, että kaikki kysymykset ovat hyviä, mutta vastaukset yleensä liian kapeita tai yleistäviä tai johonkin tiettyyn näkökulmaan juuttuneita. Kysellään siis vaan jatkossakin. :)

    junikan: Hieno tuo kysymys-vastaus -pohdintasi. Itse ymmärsin sen niin, että kysymykset avaavat maailmoja, ja vastaukset rajaavat niitä. Jännä oivallus!

    hippityttö: Onkohan sellaista kysymystä olemassa, johon olisi vain yksi vastaus? :)

    Mirva: Itsekin mietin juuri että voisin hankkia tuon Hustvedin kirjan käsiini. Erityisesti nyt kun sen mainitsit, joten kiitos siitä. Tuo viimeinen lauseesi on tosi kiehtova, näin sen ihan silmissäni, ne vaihtoehtojen maailmat ja ajatuksen polut.

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥