Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



6.5.2011

Haluan kirjoittaa surusta ja ohdakkeista


Mirva Kevyt valo -blogista kirjoitti muutama viikko sitten siitä, mistä blogissa sopii kirjoittaa. Sopiiko kirjoittaa surusta? Sopiiko kirjoittaa sairaudesta? Sopiiko kirjoittaa siitä mistä sopii ja ei sovi kirjoittaa? Ja kenelle sopii tai ei sovi?

Kyllähän blogimaailma on tulvillaan masennusblogeja, sairaskertomuksia ja tarinoita nuorten, haurassiipisten enkeleiden projekteista muuttua olemattomaksi, läpikuultavaksi. Mutta jos ei halua kategorisoitua edellä mainittuihin. Jos bloggailee vain niitä näitä, aidan seipäitä, niin voiko kirjoittaa kaikesta siitä mitä haluaisi, vai pitäisikö miettiä sitä että leimautuu, tai sitä että lukijat vaivautuvat tai säikähtävät ja kaikkoavat ehkä kokonaan? Sillä kuka julkista blogia kirjoittava oikeasti kirjoittaa vain itselleen? En minä ainakaan.

Tasapainottelen rajapinnoilla. Kirjoitan nimimerkillä, että voin kirjoittaa rehellisesti. Omalla nimellä kirjoitettu blogi meni sensuuriprässissä littanaksi kuin kiiltokuva. Enkä voi sietää teeskentelyä. Varsinkaan omaani.

Haluan kirjoittaa surusta. Haluan kirjoittaa siitä, mikä kirvelee sielussa ja pistelee silmäkulmissa. Koska kovin usein ei kuitenkaan. Ja vaikka sittenkin, minä pidän tummista sävyistä, suon väkevästä tuoksusta ja ohdakkeista.


Tässä vielä tuon Kevyt valo -blogikirjoitukseen jättämäni kommentti.
Aura 29/04/2011 16:47
Kirjoituksesi jotenkin kosketti minua, toi kyyneleet silmiin, osui johonkin oleelliseen. 
Kirjoitin aiemmin blogia omalla nimelläni, ja hetken päästä niitä “ihania arjen kukkasia” taltioituani tunsin blogini epäaidoksi. Menetin kiinnostukseni. En kuitenkaan voinut ottaa henkilökohtaisempaa otetta, koska olin koko ajan aivan liian varuillani ja huolissani siitä, mitä kaikki ajattelevat, vaikuttaako tämä työhöni tms. Eihän siitä sitten enää mitään tullut. 
Ja kuitenkin tarve jakaa, peilata ja käsitellä omaa elämää ja omia ajatuksia oli suuri. Tälläkin hetkellä kamppailen sen kanssa, että voinko kirjoittaa ristiriidoista, sairaudesta, surusta, peloista, vai kadunko jossain vaiheessa avoimuuttani. Blogi on murrosvaiheessa, hakee vasta suuntaa ja sitä tasoa millä liikutaan. 
Itseäni kiinnostavat blogit, joissa on jotain mihin voin samaistua, jotain tarttumapintaa, sekä tietty vilpitön, rehellinen ja aito ääni. Ehkä jonain päivänä itsekin pystyn siihen, piittaamatta arvostelun-, väärinymmärretyksi tulemisen- ja paljastumisen peloistani. Uskon, että sellaisella blogilla olisi eniten annettavaa sekä itselleni, että niille muutamille lukijoille, jotka tuntevat lämmintä yhteisyyttä sanojeni äärellä. 

7 kommenttia:

  1. Varmaan riippuu paljon persoonallisuudesta miten syvällisistä asioista kirjoittaa blogiin. Joillekin blogi voi olla ainoa paikka ilmaista vaikka juuri surullisia asioita ...

    VastaaPoista
  2. Minä pohdin, mitä väliä on sillä, jos leimautuu joksikin, jos puhuu tai kirjoittaa surusta, sairaudesta tai murheesta.

    Leima se on toisenlainenkin leima: leiman tässä maailmassa saa tekemällä mitä tahansa, kirjoittamalla mistä tahansa. Iloleima, suruleima, masennusleima, psykoosileima, kauniit kuvat -leima. Miksi pitää määritellä, että jokin näistä leimoista on parempi toista?

    Tätä olen miettinyt väitellessäni itseni kanssa siitä, voinko julkaista tekstin, jossa paljastan, etten pärjääkään, vaikka niin kovin haluaisin pärjätä. Väitellyt siitä siksi, että uutta blogiani luodessani löin itse sille sen tarkemmin pidempää tähtäintä ajattelematta iloisan, valoisan ja eloisan leiman.

    Se teksti on vielä julkaisematta. En ole voittanut väittelyä itseni kanssa - poistanut tekstiä tai julkaissut sitä.

    VastaaPoista
  3. Minulla on sama juttu, luen mieluiten sellaisia blogeja jotka tuntuvat heijastavan rehellisesti kirjoittajansa ajatusmaailmaa ja olemismaailmaa. Toisaalta, ja siitähän juuri tuo kirjoitukseni lähtikin, epäilyttää jotenkin oma rohkeus kirjoittaa vaikeista asioista, ehkä siinä on mukana tuo tietynlainen kategorisoitumisen ja leimautumisen pelko.

    Ja eihän niissä kummassakaan, minun mielestäni, ole kysymys siitä, että "leima otsassa" harmittaisi sinänsä, tai se että tuntee leimautuneensa vaikkapa masentuneeksi kotiäidiksi. Enemmän kyse on juuri siitä, että se leimautuminen voi alkaa hallita sitä, mistä "sopii" kirjoittaa. Jos on leimautunut positiivisista asioista kirjoittavaksi superäidiksi, uskaltaako kirjoittaa surusta? Jos on leimautunut masentuneeksi, sopiiko kirjoittaa ihan jokapäiväisestä arjesta neutraalisti, ilman itseään auki purkavaa syvällistä pohdintaa omasta olotilasta?

    Olen alkanut miettiä tätä myös niin, että jos joku ei kestä tai halua lukea juttujani, jos joku ei kestä sitä että hypin kategoriasta toiseen, niin olkoon lukematta. Että erityisesti blogini on minua varten, vaikka tietysti olisi mukavaa, jos sitä joku haluaisi lukea ja keskustella kanssani.

    Mutta vastaisin nyt omaan kysymykseeni, että sopii. Kaikesta sopii. Mutta vasta sitten kun on itse siihen valmis. Sitten kun olet, kirjoita vaan, minä ainakin jaan surutkin mielelläni.

    VastaaPoista
  4. Hei vaan, täällä taas. Kiitos ihanista kommenteistanne!

    Hippityttö: Niin varmasti, eikä pelkästään omasta persoonasta, vaan myös itse blogin "persoonasta".

    Ilona: Ajatuksia herättävä tuo sinun leima-pohdiskelusi. Itse ajattelen niin, että se leima jonka itse on itseensä lyönyt on se raskain. Taisit voittaa väittelysi ja julkaista sen tekstin?

    Mirva: Eikö olisi ihanaa leimautua ja kategorisoitus pitämään blogia elämästä. Ihmisen elämästä. Siinä sitä olisi kategoriaa riittämiin. :) Pitäisi mahtua ilot ja surut ja sitten sopii kirjoittaa. Ihan kaikesta. Kiitos ihanasta loppulauseestasi. Tuli hyvä mieli.

    VastaaPoista
  5. Olen kovin tykästynyt tapaasi kirjoittaa ajatuksia. Aloitin blogini viikko sitten. Olisin halunnut siitä vaikka mitä, kunnes vain päätin ylittää kynnyksen, oman kynnykseni ja kirjoittaa. Kirjoitan kaikella tapaa sekatekniikalla, kuten blogin kuvauksessakin sanotaan.

    sinun blogisi on taidokas ja esteettinen monella tapaa. Tulehan luokseni kahville jos ehdit jossakin kohtaa
    terveisin M

    VastaaPoista
  6. Kiitos kutsusta ja kauniista kommentistasi! Kynnyksen ylittäminen on hieno juttu, turhat vaatimukset vaan kaventavat elämää ja luovuuden ilmentämistä. Samoja juttuja itselläkin ajankohtaisena...

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥