Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



2.5.2011

Erillisyydestä ja yksinäisyydestä


Olen ollut kauhean tunneherkkä viime aikoina. Kyyneleet kihoavat silmiin mitä naurettavimmissa tilanteissa. Olen pohtinut yksinäisyyttä, erillisyyttä, vierauden tunnetta, etäisyyttä sekä ystävyyttä, läheisyyttä ja aitoa kontaktia ihmisten välillä. Luin Juhani Mattilan kirjan Uupunut nainen. Se on kuvaus keski-ikäisen naisen psykoanalyysistä terapeutin näkökulmasta. Mietin kirjassa käsiteltyjä teemoja omalla kohdallani ja sitä, miten ihminen ei yleensä ymmärrä itse aiheuttavansa omia olosuhteitaan.

Minulla on villi hypoteesi siitä, että yksinäisyys on aina itse aiheutettua. Kuulostaako julmalta? En tarkoita tällä sitä, että yksinäisyys olisi aina oma valinta. Tuskinpa. Yksinolo on aivan eri asia kuin yksinäisyys. Se on ihanaa. Yksinäisyys on sitä, että tuntee olevansa erillinen, ulkopuolinen tai hylätty. Ei epäsosiaalinen ihminen ole välttämättä yksinäinen, ja sosiaalisesti aktiivinen, ihmisten ympäröimä henkilö voi tuntea syvää ja lohdutonta yksinäisyyttä.

"Joka kuuluu kaikkialle, ei kuulu minnekään." Tämä lause oli mielessäni eräänä aamuna, ja se on soinut päässäni siitä lähtien. Joka liittyy kaikkiin, ei liity keneenkään. Olen keskustellut tästä niiden muutaman ihmisen kanssa, joita uskallan kutsua läheisiksi. Ja olen saanut kuulla olevani vaikeasti lähestyttävä, torjuva. Se on oikeastaan aika vitsikästä. Omasta mielestäni olen ystävällinen, vastaanottavainen ja lempeä. Ehkä vähän arka ja vetäytyvä, mutta ihan helposti lähestyttävä, varmasti. Miksi siis tunnen jääväni aina ulkopuolelle ja yksin? Ilmeisesti se mitä sisälläni tunnen, ei välity muille siitä miten toimin. Yksi askel kohti ja kaksi askelta taaksepäin. Piiloudun kirjan taa, jätän menemättä kutsuille, en vastaa viesteihin...

Ehkä olen niitä ihmisiä, joilla on ovet auki vain sisäänpäin. Minä näen, kuulen ja huomaan, haluan liittyä toisiin, mutta en osaa näyttää sitä. Hän kurkottaa, vaan ei pysty kohtaamaan saati koskettamaan.

5 kommenttia:

  1. Tuttuja tuntoja, ehkä yleisempiä kuin luulemmekaan.
    Olen aina hämmästellyt sitä miten ihmiset minut kokevat ja millaisena näkevät, itse kun olen mielestäni aivan erilainen. Miten pystyisikään näkemään itsensä muiden silmin, vaikeaa, mahdotontakin. Täytyy vain luottaa ja jatkaa itsensä etsimistä ja pyrkiä luomaan omat olosuhteensa miellyttäviksi. Iloa sinulle !

    VastaaPoista
  2. Kiitos Wihtori kommentistasi. Tuo erillisyyden tunne on kyllä jännä juttu. Muistan opiskeluajoiltani tilanteen, kun ryhmässä oli paljon puhetta siitä, miten se ja se koki itsensä ulkopuoliseksi "sisäpiiristä". Kun asiaa käsiteltiin syvemmin, kävi ilmi, että mitään sisäpiiriä ei ollutkaan, ja ulkopuolisuudentunnetta kokivat lähes kaikki.

    Ja sen huomaaminen lähentää. Voi tulla tunne, että kuulutaan kaikki sitten vaikka siihen ulkopuolisten joukkoon. :)

    VastaaPoista
  3. Tunnistan itsessäni tuon yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden...

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa tutulta myös minun korviini. Minulla on ollut kausi elämässäni, kun minulla ei oikeasti ollut ystäviä. Ei yhtään. Tai oli, mutta kenenkään kanssa en ollut niin läheinen, että heiltä olisi piisannut aikaa minulle. Enkä lopulta itsekään jaksanut tavata ketään, vaan elin omaa hiljaista elämääni (tämä oli opiskeluaikoina: en kyennyt luomaan mitään auhteita opiskeluaikoina, koska pelkäsin ihmisiä, mutta kai eniten itseäni).

    Kai sitä on onnekas, kun löysi ystäviä: uudelleen osan vanhoista sekä uusia. Mutta sitten on niitä aikoja, kun ei jaksa vastata viesteihin. Tosi ystävät onneksi odottavat.

    VastaaPoista
  5. Hei hippityttö ja Elegia! Kiva kun kommentoitte! Niinhän se taitaa olla, että kaikki me kannamme sisällämme näitä erillisyyden kokemuksia. Ja niin kuin Elegia sanoitkin, toisinaan yksinäisyys ja ulkopuolisuudentunne voivat tosiaan olla vain vaiheita, mutta joillakin se vaihe tuppaa kestämään läpi elämän. :)

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥