Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



27.5.2011

Drulonin linnan puutarhassa


Rakastan näitä iltoja sateen jälkeen, kun ilma on makeaa ja valo hyvin merkillistä, epätodellista, vähän vinksallaan. Tein tänään pitkästä aikaa vähän töitä ja sen jälkeen vietin vapaa-aikaa. Ihan niin kuin normaalit ihmiset.

Sitten istuin iltaa yksin, kynttilöiden ja lyhtyjen keskellä. Tuoksulampussa paloi patsuli, ja nautiskelin bisarria iltapalaani (= kylmiä nakkeja, Samsaran ruisvuokaleivän kuiva kannikka, kylmää jasmiiniteetä, mustikoita ja pieni tilkka Irish Cream -kermalikööriä) kaikessa rauhassa. Olisi varmaan pitänyt valokuvata tämä kulinaristinen taideteos, mutta en edes periaatteessa pidä siitä, että alkaisin blogia varten taltioida jokaista tilannetta tai suupalaa.

Ja edelleen taitavasti normaaleja ihmisiä jäljitellen katselin televisiosta puutarhaohjelmaa. Lumouduin täysin sekä ranskalaisista puutarhoista, että kielestä, jota opiskelin 7 vuotta, ja jolla osaan sanoa lähes virheettömällä aksentilla kaksi lausetta ja pari hassua sanaa, kuten "tuledö". En muista miten se kirjoitetaan, mutta se on suomeksi "molemmat". Muistaakseni.

Drulonin linnan puutarhassa oli todella mielenkiintoisia taideteoksia, kuten kiviset ihmiset, jotka kurkistavat esiin uima-altaasta, ja Ephrussi de Rotschild vaikutti viehättävän eksentriseltä persoonalta trooppisine eläimineen ja Maria Antoinette pukuineen. 1600-luvun keittiöpuutarhoista opin muun muassa, että on olemassa aivan kananmunan näköinen munakoiso. Ja sanotaan vielä, että television katsominen ei ole kehittävää. Tunnen sivistyneeni hengästyttävän paljon yhdessä tunnissa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥