Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



8.4.2011

Unielokuvia ja sairaalaelämää


Olen taas ollut kuusi päivää kotona, astumatta ulos ulko-ovesta minkään syyn takia. Se hyvin typerää. Aamulla en voinut kuin ihmetellä omaa julmuuttani. Yön jäljiltä raikas aamuilma oli ihmeellistä. Hengitin sitä nautinnollisin vedoin ja harmittelin kaikkia niitä päiviä, joiden tuoksu oli iäksi menetetty. Olin vähän pyörryksissä huonosti nukutun yön ja pakollisen paaston jäljiltä.

Näin yöllä unta elokuvasta, jossa Orlando Bloomilla oli kaksoisrooli, joista toisessa sillä oli päätä myöten sliipattu tukka ja toisessa hiukset villisti pörröllään. Unessa oli myös kurpitsakakkua, kurpitsamehua ja toinen elokuva, joka oli tehty kahdeksankymmentäluvulla George Sandin kirjasta Poika ja koppakuoriainen - kaikki mielikuvitukseni tuotetta kuitenkin - George Sandin kirjan nimikin kun on oikeasti Poika ja kimalainen...

Automatka Helsinkiin oli inspiroiva. Huomaan ajattelevani, kun en ole tietokoneella. Se on elähdyttävää.

Sain auton hivutettua kapeaan koloon suuren sairaalan täydessä parkkihallissa, vatsaa sisään vetäen ja hengitystä pidätellen. Jättimäisessä aulassa vastaan tulvahti määrätietoinen parvi valkotakkisia. Se oli vaikuttava näky, ja tunsin sisälläni lämpimän ailahduksen. Parinkymmenen lääkärin joukosta tunsin ainakin viisi. Kuukausi sitten ensiavussa hoitaja kysyi onko paikka minulle tuttu. Naurahdin lakonisesti ja sanoin että kyllä vain, olen joskus asunut täällä.

No, siitä on jo aikaa, ja sairaala on kokenut melkoisen muodonmuutoksen vuosien saatossa, niin kuin minäkin. Nykyään vain vierailen siellä silloin tällöin, kuin lapsuuden kodissa, toisinaan päiväkahveilla, harvakseltaan yökylässä muutaman vuorokauden verran.

Tänään otettiin kolmetoista näytepulloa verta. Pikkujuttu. Mutta oikeita putkia varten piti kutsua lähetti toisesta rakennuksesta. Olivat kuulemma harvinaisia. Joku puhui minusta käytävällä, ja ihmettelin sitä hoitajalle. Hän naurahti ja sanoi että nimestä ei ainakaan voi erehtyä. Kännykkäni soi taskussa kolmatta kertaa, kun istuin siinä vuodattamassa. Lopulta vastasin, ja soittaja oli eräs lääkäri tietyltä poliklinikalta, ja hän halusi puhua näytettä ottavan hoitajan kanssa. Minun puhelimessani! Kaiken kaikkiaan hämärää hommaa, ja melko huvittavaa, mutta ennenkokematonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥