Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



29.4.2011

Keijuja kevätretkellä

Olen viettänyt elämässäni paljon aikaa sisätiloissa, lukien, kirjoittaen tai muuten vaan passiivisesti nyhjäten. En ole liikunnallinen, reipas, toimelias enkä retkeilyhenkinen. Tyttöni sydäntäsärkevä tunnustus alkuviikolla sai minut hätkähtämään ja vakavoitumaan. Me ei kuulemma koskaan tehdä mitään yhdessä. "Ikinä sulla ei ole aikaa, en mä viitsi edes ehdottaa. Sä vaan aina teet jotain tai keskityt johonkin muuhun." Mitä?! Miten niin ei ole aikaa? Eihän minulla ole edes töitä, saati mitään muutakaan tärkeää tekemistä elämässäni.

Kirjoitimme yhdessä tussilla isolle paperille listan asioista, joita teemme yhdessä kevään ja kesän aikana. Eivätkä ne kaikki ole mitään ihmeellisiä, suurta järjestelyä tai rahaa vaativia juttuja. Lautapelin pelaaminen, uimassa käyminen, puistopicnic, leikkipuistossa hölmöily, mutakakun leipominen (kakku -sanan alle oli ilmestynyt tukeva alleviivaus. "Kakku on sit kakku, eikä mitään niitä sun pahoja piirakoitas.") ja sen semmoista. "Kuuluvat varmaan normaalien perheiden normaaleihin puuhiin", luuseriäitien suojeluspiru tai joku muu pieni ja v-mäinen tyyppi kuiskaa olkapäältä.

Taisin onnistua yllättämään tyttäreni, jonka perusoletus on se, että ei meidän suunnitelmista kuitenkaan mikään toteudu. Tyttö tuli soittotreeneistä ja sanoin että nyt mennään. Kamat kassiin ja nokka kohti metsää, ilman mitään sen suurempia kuvioita. Ohoh, näin helppoako se on?

Luonto oli kaunis, niin kuin aina, ja meillä oli suorastaan hervottoman hauskaa. Hetkittäin kieriskelimme naurusta ruohikkoon asetellun peiton päällä. Tyttö pyöri ja hyppi ja vipelsi kuin läheisellä niityllä kirmaillut valkea varsa. Tämähän on kivaa, ei mikään velvollisuus!
Nuotiokin syttyi ensimmäisellä tulitikulla, ja minä söin metsämarjaisen Alpro soya -jugurtin ja tyttö paketillisen jauhelihakepakoita. Kyllä, niitä joidenkin muiden äitien tekemiä. Kamalan näköisiä pökäleitä ja ties mistä valmistettuja, mutta hyvin maistuivat. Metsässä meillä ei nipoteta. Siellä pidetään hauskaa ja ollaan vähän villejä. Kapinallisia.

25.4.2011

Pääsiäisen taikaa

Meillä muuten lankalauantai tarkoittaa sitä, että viritellään villalanka johdattamaan kukin etsijä suklaamunakätköille. Poika on mökillä kalastamassa, mutta tyttö ilahtui, kun aamulla nallen tassuun oli solmittu vihreä villalanka, joka kierteli ja kaarteli pitkin taloa, yläkerrasta alakertaan. Johtolanka olikin aika mutkalla kissan yöllisten karnevaalien jäljiltä. Kerran kävin jo aamuyöstä päästämässä kissan pinteestä, kun lanka oli kietoutunut villisti kieppuneen leikkiijän takakäpälän ympärille. Kaksitoista munaa tyttö oli heti aamuvarhaisella löytänyt (ihmettelin kovasti, että miten sieltä teepannustakin ja nuottikassista ja peittokorista ja jopa johtolaatikosta?), ja kun minä nousin ylös, niin niitä mutusteltiin naama (ja sohva) suklaassa, vanhaa kunnon Peppi Pitkätössua televisiosta katsellen.

Pääsiäispäivänä nautimme mummien ja kummien seurasta ja ihanista syömisistä. Tuo ylimmässä kuvassa oleva piirakka oli minun panokseni juhlakattaukseen. Kehittelin itse tuollaisen ihan kivan mango-valkosuklaatortun reseptin, ja tytön kanssa yhdessä se leivottiin.

Mango- valkosuklaapiirakka

pohja
125 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja/täysjyväjauhoja/spelttijauhoa (tai noiden sekoitus)
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Vatkaa muna sekaan. Lisää yhteen sekoitetut kuivat aineet. Taputtele taikina piirakkavuokaan tasaisesti.

täyte
200 g (= 1 tölkki) ruokajugurttia
125 g (= joitakin ruokalusikallisia tai puolet pienestä purkista) rahkaa
1 muna
1 rkl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata (tai enemmän) rouhittuna
1,5 tölkkiä säilykemangoa, jos tuore on liian raakaa ja kovaa (niin kuin se on, jos et ole ostanut sitä ajoissa kypsymään, kuten minulle kävi)

Sekoita kaikki ainekset (paitsi mango) keskenään, mutta suklaarouhe viimeisenä. Kaada seos piirakkapohjan päälle vuokaan. Asettele suikaloidut mangon viipaleet täytteen päälle miten huvittaa. Paista 200 asteisen uunin alatasolla noin ½ tuntia.

Minusta, ja useimmista muistakin, piirakka oli tosi hyvää. Hienostunutta, ei liian makeaa, vaan täydellistä. Tytöstä pahaa. "Mikset sä koskaan leivo mitään sellaista mikä olisi hyvää."

Pääsiäisilta oli yllätyksiä täynnä. Se mitä oli sovittu peruuntui ja se mitä en olisi osannut odottaa, tapahtui. Kohtaamisia, avautumisia, kaapista tuloa, rituaaleja ja friikkisirkusta. Ja kaikki omalla kotisohvallani. Ei hullumpaa. Tai no... aika hullua oikeastaan. Mutta tämähän on merkillistä aikaa, pääsiäisen taikaa.

23.4.2011

Pannukakku-perjantai

Pääsiäinen tulla jolkottaa, ja pitäisi varmaan paljon kaikenlaista. Tai no, eilen piti. Tuossa muuten kiteytyy jotain niin oleellista, että ehkä se kaiverretaan sitten aikoinaan hautakiveeni. "Tässä lepää se ja se, jonka eilen piti."

Pitkäperjantain saldo:
  • Sain kylvettyä rairuohon. Kyllä. Pitkäperjantaina. Se ehtiikin mukavasti kasvaa vapuksi.
  • Tytölle tuli yökylään uusi kaveri ensimmäistä kertaa. Keitin spelttimannan pohjaan oikein perusteellisesti. Ainoa iso kattilani paloi karrelle, joten tein pannukakun. 
  • Pannukakusta tuli aivan loistavaa, ja herkuttelimme koko pellillisen mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Minkä jälkeen muistin, että vieraallamme on laktoosi-intoleranssi.
  • Kissa oksensi sohvalle ja matolle.
  • Tästä sisuuntuneena aloitin koko viikon lykkäämäni suursiivouksen ilta-yhdeksältä, joka pitikin sitten lopettaa kymmeneltä, koska televisiosta alkoi elokuva Mennyt maailma.

22.4.2011

Joutilaan aamun mustikkarahkapirtelö


Mustikkarahkapirtelö on lempeä aloitus aamulle. Se sopii hyvin joutilaisiin aamuihin, jolloin ulkona on sateista ja harmaata, eikä keittiössä tassutellessa ole vielä ihan varma siitä onko täysin hereillä. Tai siitä, haluaako edes olla vielä täysin hereillä. Itse kaadoin rahkajuoman pitkään lasiin, join sen hitaasti nautiskellen ja tuijotellen ikkunasta sumuisin silmin. Sitten kömmin takaisin sänkyyn. Aamiaisen voimalla jaksan hyvinkin haahuilla unimaailmassa vielä muutaman tunnin.

21.4.2011

Neroudesta ja epäonnistuneista neuleista


Niin kuin olen aiemmin jo kertonutkin, tuotokseni eivät aina onnistu ihan niin kuin olin alunperin kuvitellut. Mutta ei hätää. Jos ei ole taitava, niin aina voi olla luova. (Muunnos setäni nuoruudessaan viljelemästä argumentista, jolla hän puolustautui vanhempien patistellessa tekemään enemmän töitä opintojen eteen. Lausahdus kuului: "Jos on nerokas, ei tarvitse olla ahkera." Tai jotain sinne päin. Einstein olisi asiasta eri mieltä.)

Neulomiseni lähtee aina siitä, että ihastun lankaan. Yleensä siihen miltä se tuntuu tai sen väreihin. Tämä pehmoinen vaaleanpunainen lanka hurmasi minut joitakin vuosia sitten, kun opiskelin uupumisen rajoilla ja kaipasin  lempeämpää otetta elämään. Elämä mätti niskaan ongelmia ja ikävyyksiä, joita usein myös haasteiksi kutsutaan, ja pehmoisen vaaleanpunaisen langan hypistely toi hieman tarvittavaa lohtua ja rentoutusta. 

Halusin neuloa langasta liivin voidakseni kietoa itseni tällä lohduttavalla pehmeydellä. Ei minulla mitään ohjetta ollut, kaksi lankakerää vain ja puikot. Sitten neuloin yhden kerän jotakuinkin ylävartaloni kokoiseksi ja toisen samanmoisen. Sitten sivuilta ja olkapäiltä kappaleet kiinni toisiinsa, ja voilá, ihanan pehmeä ja naisellinen neuleliivi oli valmis. Näytin siinä ihan suolavedessä turvotetulle vaaleanpunaiselle marsipaaniporsaalle. Ei siis lohtua sieltä suunnasta.

Liivi jäi lojumaan kaappieni kätköihin. Vuodet kuluivat, sain ongelmat selvitettyä ja opiskelut opiskeltua, kunnes eräänä päivänä mietin mitä antaisin suloiselle kummitytölleni syntymäpäivälahjaksi. Ostin Ikeasta tyynyn, valkoisen kerän Novitan Softis-lankaa ja virkkasin sievästi neuleen reunaan valkoisen reunuksen. Muistin jopa tunkea tyynyt sisään, ennen kuin reunus sulkeutui. Ja tyynystä tuli aivan ihana!

Tämä oli tällainen Ruma ankanpoikanen goes Käsityökerholehti -tyyppinen tarina. Oli muuten todella ruma liivi, mutta varsin kaunis tyyny. Nyt ei voi kuin ihmetellä, että miten alunperin erehdyinkään luulemaan sitä liiviksi? Tyynyhän se oli koko ajan!

(Ja tyttö rakasti sitä tyynyä. Nukkui kuulemma sen kanssa yönsäkin.)

The End

20.4.2011

Vihertää

Innostuin ihan kauheasti tästä Uusi Musta -sivuston jutusta (Katot vihertävät kohta Suomessakin), jossa kerrotaan viherkatoista. Siis kaupungeissa kerrostalojen katoille perustetuista puutarhoista. Poikakin innostui asiasta, ja saimme aikaiseksi tosi hyvän keskustelun. Kyllä on lapsella hyvät arvot, keneenköhän on tullut...

Mutta niihin kysymyksiin en osannut vastata. Että miten käytönnössä. Miten rakenteet kestävät, miten puiden juuret, miten rakenteita rapauttavat kasvistot? Minä pohdin asiaa vain ihan muista näkökulmista, eli ihanaa, miten ekologista ja fiksua ja kaunista!


Hymyilytti salaa se, että vuonna 2004 aloittamani ikuisuusficci oli selkeästi visionäärinen ja edellä aikaansa. Tarinan sankarillahan oli juuri tämänkaltainen kattopuutarha, jonka ympärille koko kertomus nivoutuu. Ja samalla tuli mieleen yksi lapsuuteni lempikirjoista. Tistu Vihreäpeukalo (Maurice Druon) teki aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen, vaikken kirjan syvemmästä sanomasta ja poliittisesta kannanotosta silloin mitään tajunnutkaan. Muistaako kukaan tuota asetehtailijan poikaa, joka vihreän peukalonsa kosketuksella sai minkä tahansa paikan versoamaan?

Tähän epäsuorasti liittyen kerron myös, että vaalipettymys sai aikaan hienon asian. Aktivoiduin ja liityin poliittiseen puolueeseen ensimmäistä kertaa elämässäni! Seuraavissa vaaleissa sitten ehdokkaana. (Join the Tea Party... ja sitä rataa.)

Helmi

Elämä on ollut vähän pysähdyksissä viime aikoina. Sitä tapahtuu aina ajoittain. Tai elämä kyllä kulkee eteenpäin, mutta minä olen jäänyt paikoilleni makaamaan. Olen muuttunut simpukaksi. Ulkoapäin tarkasteltuna mitään ei tapahdu, olen täysin liikkumatta, syvällä lämpimässä mudassa, mutta sisäisesti... näin ainakin toivon, tapahtuu jotain. Enkä tarkoita mitään uunoturhapuro -tyyppistä tapahtumista, siis että sydän pumppaa ja hiukset kasvaa jne. Ei, vaan jotain oleellista on muuttumassa, kehittymässä, muotoutumassa.

Löysin vanhan runovihkon vuosien takaa. Siellä se oli jo sanottuna.
Jotain kehkeytyy sisälläni
kuin helmi
Pitää olla hiljaa
kuullakseen kun se puhkeaa puhumaan.
 
Niin kuin nuoruuden runovihko, myös blogi on peili. Heijastaa todellisuuttani niin kuin sen koen. Olen muuttanut tämän blogin ideaa, ulkoasua ja sisältöä. Olen karsinut, siirtänyt ja yhdistänyt. Kenties tämä prosessi kuvaa myös minussa tapahtuvaa muutosta. Liian kauas toisistaan ajautuneet minuuteni sirpaleet kohtaavat rantahietikolla, niin kuin ajan meressä matkanneet laivan kappaleet.

19.4.2011

Menneisyyden kaikuja ja kirjoituskoneita

Olen muutaman kerran harmitellut sitä, että kun olin nuori (siis nuorempi), niin ei ollut internetiä, ja aika harvassa olivat kotitietokoneetkaan. Ja ne olivat todella isoja, karuja ja hitaita verrattuna näihin nykylaitteisiin. Mitä siis herkkä, luova ja elämäänsä pohdikeleva tyttö saattoi tehdä, kun ei ollut blogeja, youtubea eikä nettifoorumeita?

Kävellä metsässä tai meren rannalla. Lukea paljon kirjoja. Piirtää ja maalata. Pyöräillä. Istua kynttilää poltellen ikkunalaudalla ja katsella ulos. Soittaa pianoa. Kuunnella musiikkia kasettisoittimella. Kirjoittaa runoja ja tarinoita vihkoon.

Niin kuin monilla siihen aikaan, niin minullakin oli vanha, vihreä ja raskasrakenteinen kirjoituskone, jolla kirjoitin ensimmäisten teosteni liuskat. Minne lie kadonnut sekin kone. Pyöri jaloissa vuosikaudet, kunnes jonkun muuton yhteydessä (yhden niistä monista) taisin kipata sen roskalavalle.

Viime aikoina olen toivonut, että voisin taas tehdä kaikki kirjoitushommat jollakin ihan muulla kuin tietokoneella. Kirjoitankin paljon käsin, mutta haluaisin sellaisen kirjoitusmasiinan, jolla voisin oikeasti upota kirjoitusprosessiin ilman, että oman keskittymiskyvyttömyyteni ja selkärangattomuuteni vuoksi seurailisin poukkoillen netin loputonta viriketulvaa niin kuin Liisa valkoista kaniinia.

kuva täältä / photo from here

18.4.2011

Teekutsujen kirjavat kaurakeksit


Paljon on ollut puhetta niistä hyvistä kekseistä, joten nyt on jo korkea aika alkaa laittaa kuvia ja reseptejä jakoon. Nämä värikkäät kaurakeksit sopivat hyvin pääsiäiseen, varsinkin kun taikinaan voi sujauttaa ne namut, jotka ovat säästyneet virpojien saaliista. 

Nämä ovat oikein ajankohtaisia keksejä siinäkin mielessä, että ne sopivat erinomaisesti vaikka näin vaalien jälkeisille toipumiskahveille. Kekseissäkin kun on hyvin edustettuna niin vihreät, punaiset, siniset kuin keltaisetkin. Itsekin äänestin värillistä puoluetta, sekä ehdokasta, mutta kuitenkaan en toivonut että noin kirjavaa joukkoa pääsisi läpi ja noin sankoin joukoin. Voi, voi. Kenties seuraavissa vaaleissa saamme äänestää jo perustamaani teepuoluetta. Iskulausekin on jo valmiina: 

"Vote us! Join the Tea Party. We have cookies!"

Ja sitten takaisin tärkeämpiin asioihin. Eli leivontaan. Erityisen hyvin tämä resepti toimii, kun käytät M&M's suklaarakeita. Itse pidän eniten niistä, missä on pähkinä. 

Teekutsujen kirjavat kaurakeksit

200g huoneenlämpöistä voita tai kasvimargariinia
2dl sokeria
3dl kaurahiutaleita
3dl vehnäjauhoja
reilulla ranneliikkeellä annosteltu määrä M&M's suklaanamusia tai jotain vegaanisia suklaapapanoita

Sekoita voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muut aineet. Simple as that. Laita hetkeksi jääkaappiin, ettei sula sormiin. Pyörittele sitten taikinasta lihapullan kokoisia palleroita. Asettele ne harvakseltaan pellille leivinpaperin päälle. Itse painelin pallerot vielä vähän litteämmiksi, mutta ei tarvitse, tee miten haluat. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 10-12 minuuttia. 

Onnistuneet keksit tunnistaa siitä, että ne näyttävät aivan pieniltä, mulkosilmäisiltä otuksilta. Syö siinä sitten iloisella mielellä piparia, kun se tuijottaa sinua syyttävästi takaisin...


17.4.2011

Noitia liikenteessä


Ovikello on soinut ahkerasti, ja värikkäitä vitsoja on ollut huiskimassa pupuja, kissoja, noitia ja muutama virnistelevä, kurapolvinen pojannulikkakin risaisissa tennareissaan. Ei näyttänyt äänestyspäivä verottaneen noitien saalista, niin isojen ja täysien korien kanssa äskeisetkin noitatytöt rallattivat riiminsä.

Kauniita ja hyväntahtoisia noitaneitejä kerrassaan. Toivat hyvän mielen ja luottamuksen siihen , että nyt on loppuvuoden tuoreus ja terveys taattu.

16.4.2011

Keväisiä ilmiöitä (ja kesän enteitä) osa 3


Kevät on täynnä liikettä, ääniä ja elämää. Kuvia mieluummin taltioisin auringossa lämmenneen metsän tunnelman, lintujen sirkutuksen tai vasta pilkottujen koivuhalkojen tuoksun. Lumen alta paljastuu monenlaista. Ojan pientareelta löytyy yllättäviä asioita, harmillisiakin. Onneksi kevään ensimmäinen perhonen ei ollut kauhtunut raketin jämä, jonka näin. (Nokkosperhonen pelasti tilanteen ja istahti jo viikko sitten ikkunalaudalle, jossa sain ihmetellä sitä pitkään.) Oma kehittämäni kansanperinteen mukaan nimittäin se perhonen, jonka keväällä ensimmäiseksi näkee, kertoo tulevasta kesästä. Nokkosperhonen on hyvä. Paljon parempi kuin lumen alla nuhjaantunut ilotulitusraketin hylsy.

Taidetta koteihin

Rekvisiittaa. Saunan ikkunalle salaperäisesti ilmestyneet simpukat.

Mukava, taiteellinen yllätys odotti minua tänään, kun menin kylpyhuoneeseen aamupesulle. Vessanpöntön viereen oli ilmestynyt posliininen lumiprinsessa, jolta oli riistetty siivet. Tarkempi tutkiskelu paljasti, että rikoksen takana oli vaaleansininen keiju, joka oli julmasti liittänyt siivet omaan selkäänsä, ja liiteli nyt omahyväisesti myhäillen saunan katossa.

Hemmetin keijut!

Katon tuntumassa liiteli myös valkoinen yksisarvinen, mutta hänen roolinsa siipivarkaudessa jäi arvoitukseksi. Oliko yksisarvinen kenties rikostoveri, vai lumikeijun lähettämä apuri, joka sarvi tanassa yritti saada varastetut siivet takaisin oikealle omistajalleen?

Tarinan uhri, siivetön lumikeiju.
Ilkeä siipivaras.
Mystinen lentävä yksisarvinen.

(Tästä tarinallisesta taideinstallaatiosta saan kiittää tytärtäni ja hänen yökylässä ollutta serkkuaan.)

Blogien metsästystä

Olen etsinyt mielenkiintoisia, hyvällä maulla toteutettuja, luovia ja inspiroivia suomalaisia blogeja. Menin jopa blogilistalle selailemaan toiveikkain mielin, apusanoilla ja ilman.

...ruma, tylsä, julistava, narsistinen, synkkä, liian vakava, sekava, päätä-alkaa-särkeä-räikeä, tavanomainen, masentava, besserwisser-älyllinen, liian pientä tekstiä...

Tämähän on kuin nettideitti-ilmoituksia selaisi. Etsin blogia, joka on luova, aito, rehellinen, konstailematon, ajatteluttava ja yksilöllinen. Vinkkejä? Anyone?



Rottamainen kepponen

Onhan se ihan kelpo käytännön pila, että otetaan toisen kameralla valokuvia salaa toisen tietämättä. Bändiajoiltani bändin poikien myötä tutuksi tuli tämä perinteinen, että kaverin kameran kanssa mennään vessaan, ja arvannetkin lopun.

Minun kameraltani ei sentään löytynyt mitään karvaisia per... tai itseasiassa, juuri niitähän sieltä löytyikin.

Karvainen perheenjäsenemmehän se siellä!

Pakko myöntää, että nauroin ääneen, kun kuvittelin mielessäni, miten tämän linssiluteen rikostoveri oli raahannut kameran sohvalle ja taistellut itseään suuremman laitteen kanssa saadakseen yhteisen kolttosensa kuvattua. Rotilla ei pitäisi olla mitään asiaa sohvalle. Ja miten minä en ole tiennyt tästä sessiosta mitään?

Ryökäleet!

*

Prank

Someone had secretly borrowed my camera, and when I moved the pictures to my computer, I found THESE! Some naughty, wobbly tailed and shivery whiskered rascals had had some fun at my expense. And with my precious camera!!!


Oi ihana toukokuu

Englantilaisten draamasarjojen parissa tunnelmointi jatkuu, vaikka Puutarhaetsivät loppuikin. Oli uskomattoman nostalgista katsoa tänään ensimmäinen jakso H.E. Batesin kirjasarjaan "Darling Buds of May" perustuvasta tv-sarjasta, jota aikoinaan lapsuudessani katselin sunnuntai-iltapäivisin äidin kanssa. Kun tunnusmusiikki alkoi soida, tulvahti kaikki niin elävästi mieleeni: kävelyt tervaleppälehdossa, kielojen tuoksu raikkaassa makuuhuoneessa, makeista appelsiineista tehty aurinkokiisseli ja se seesteinen, ajaton tunnelma, joka liittyy lapsuuden kesiin.

Aion katsoa koko sarjan jo pelkästään sen vuoksi, että sen siivellä pääsen hetkeksi takaisin niihin ihaniin toukokuun ja kesäkuun päiviin, jolloin seurasin sitä haaveillen tulevaisuudesta, rakastumisesta ja aikuiseksi kasvamisesta.

kuva täältä / photo from here

Nuori Catherine Zeta-Jones hehkuu Mariette Larkinin roolissa. Hänessä on merkillinen sekoitus lapsekasta, unenomaista, viatonta ja kiusoittelevaa lumovoimaa. Ja Larkinin perheen positiivinen, kaiken järjestymiseen luottava asenne, everything's just perfect, on todella rentouttava. Zeniläisyyttä parhaimmillaan.

*

Darling Buds of May

Tv-series Darling Buds of May is on tv again. I'm just reminiscing here how I used to watch it with my mother when I was a child. So now I'm going to watch it again, every episode, just to enjoy the relaxing zen philosophy of the Larkin's family and savor the recollection of those carefree days of my childhood.


13.4.2011

Teekutsut Auran tapaan

No niin! Mitäs pidätte? Koko päivähän tässä vierähti ja silmät meinaavat sen myötä vierähtää poskille (tämä koneella olo todella rasittaa silmiäni), mutta ihan omin pikku kätösineni tein tuon "Mad Teaparty" -bannerin ja muutenkin muokkasin uuteen uskoon koko blogin. Nyt on hyvä mieli.

Sitten ei muuta kuin nautiskelemaan hullusta teeseurasta. Tee on jäähtynyt pannuun jo monta tuntia sitten. Sellaista sattuu (usein), kun inspiraatio iskee. Nyt sitten kävin hakemassa sitä teetä, ja sopii hyvin päivän teemaan, että mokoma luikerteli pitkin hihaa. Siis se tee. Eikä se ollut edes niin jäähtynyttä kuin luulin. Nyt on sitten teetä taikamukissa sekä hihassa, mutta hyvä mieli edelleen! Jee!

*

Aura's Tea Party

No I've finished my renovation. What do you like? I made this "Mad Teaparty" banner myself, with my own tiny little hands. How cool is that? The illustration is of course by John Tenniel. I truly hope you enjoy my company as much as I enjoy my cup of tea. Which is pretty much.



Keväisiä ilmiöitä osa 2

(English summary below)

Long distance view by Lancashire Lass Photo's
a photo by Lancashire Lass Photo's 
Keväisiä ilmiöitä on myös se, että minuun iskee vimmainen tarve uudistaa tätä blogia. Taas. No mutta, what the heck, pidän muutoksista.

Siirrän tuolta homehtuneesta englanninkielisestä blogistani tekstejä tänne ja jos jaksan, niin kirjoitan tästä lähtien myös jonkinlaisen tiivistelmän postauksistani tuolla luovalla Lontoon murteellani. Tämä siksi, että myös ulkomaalaiset ystäväni tajuaisivat jotain kuvioistani.

Ja muutenkin, sisältö ja ulkoasu muuttuvat myös. Ehkä.

*

Spring-like phenomenon

Signs of the spring... I'm renovating this blog as I officially closed that old (English) blog. From now on I try to write a word or two below every text for you, my dear ones, who do not understand Finnish.

12.4.2011

Keväisiä ilmiöitä

kuva täältä / photo from here

Olin pitkällä kävelyllä. Pitäisiköhän huolestua, alkaa nimittäin tulla tavaksi. Tästä se alkaa. Lisääntyy salakavalasti viikko viikolta, ja kohta huomaan ettei ole mennyt yhtäkään päivää ilman. Sitten on ne seuraukset.... Alan voida paremmin, päänsärky lakkaa ja kuin huomaamatta, olen kadottanut muutaman kilon. Lopulta siinä sitten käy niin, että nukun hyvin ja syön terveellisesti ja... No joo. Riittää kauhuskenaarioiden kehittely. Varmaan tämä on kuitenkin vain tällainen satunnainen putki. Menee ohi ihan kohta, niin kuin tämä kevät.

Kävellessäni ilta-aurinko maalasi maiseman uskomattoman lämpimillä sävyillä. Taivas, puut, pellot, lätäköt - kaikissa sama kullan hehku. Aivan kuin ne olisivat olleet valaistuja sisältä päin. Harmitti ettei ollut kameraa mukana. Ajattelin mennä kuvaamaan myöhemmin samaan paikkaan, samaan aikaan, mutta huomenna kaikki on toisin. Värit ovat muuttuneet, ilma on toinen ja tunnelma erilainen. Huomenna tulee keskiviikon kuvia, ja tiistain kuvat ovat pelkkiä mielikuvia. Ja nyt, tämän kirjoituksen myötä myös kielikuvia.

kuva täältä / photo from here

Kaikkialla leijaili savun tuoksu. Tuli kauhea koti-ikävä Afrikkaan. Se vaivaa aina ajoittain. Kun suljin silmäni, lumiset pellot ja hupenevien jäiden alla mutaiset ojat katosivat, ja saatoin melkein tuntea olevani pölyisellä hiekkatiellä matkalla Stone Towniin.

Ja sitten mietin, että miksi aina kaipaan sinne missä en ole? Miksi aina kaipaan? Vuosikaudet olen kärvistellyt sen kanssa, että en voi vielä muuttaa Englantiin, enkä täällä Suomessakaan sellaiseen kylään missä viihtyisin. Tämä on ihan pysähtymisen arvoinen ajatus.

Ja kun pysähdyin, niin ojasta singahti iso kissa. Hyvä että jaksoi kantaa syntymätöntä pentuettaan mukanaan. Vatsa laahasi maata, mutta yllättävän sukkelasti se liikkui siitä huolimatta.

Peltojen jälkeen vastaan käveli pyöriään taluttaen kaksi teinityttöä ja poika. Vähän ennen minun ohittamistani toinen tytöistä aloitti hurjan teatraalisen esityksen. "Multa menee hermot! Multa siis niin menee hermot!", tyttö kirkui ja heitti rehvakkaasti puoliksi syömänsä leivän pellon pientareelle. Ja samalla vilkuili sivusilmällä tämän vaikutusta poikaan.

Se on tämä kevät.

10.4.2011

Pause

Samaan aikaan toisaalla. Blogi jää nyt tauolle joksikin aikaa, palaan kun sen aika koittaa. Kaunista kevättä kaikille!

I'm having a little pause at blogging here, so I wish wondrous springtime to everyone, and I'll return when the time is right. Bye!

Mielenkiintoisia blogeja



Tässä on joku ikivanha lista, jonka huomasin tallentaneeni tänne luonnokseksi. Näytetään nyt sillekin päivänvaloa, vaikka nyt lista olisikin melkoisen erilainen. Täytyy tehtailla päivitetty versio joskus myöhemmin.

Kauneutta ja elämäniloa

A Field Journal
"Of all things old fashioned, timeless, simple and lovely."

Tea for Joy
"Tea, vintage & British style."

December23
"Lovely photos from some girl's life."

Taikaa, tyyliä ja taidetta

The Hermitage
"Rima's curiosity leads her through the many worlds of words, languages and lettering, books and stories, puppetry, nature and interesting people, music, superstitions, folklore and fairytales, and most of all the otherness that can be found on the periphery of our lives, the strange and grotesque, the absurd and unnerving ... that topsy turvy in between place where things are not quite what they seem..."

Cabinet of Curiosities
"Cabinet full of magic, mysteries and other curiosities."

The Steampunkhome
"I believe that Steampunk is more than just brass and watchparts. It's finding a way to combine the past and the future in an aesthetic pleasing yet still punkish way. It's living a life that looks old-fashioned, yet speaks to the future."

The Art of Clothes
"I love everything fashion be it new or old, I’m a movie costume fanatic and love shopping and putting together wardobes."

Blood Milk
"I'm a rogue "jeweler" who's really a painter who's really a writer."

A Faerietale of Inspiration "and what inspires me . . . . . faerie, fantasy, celtic, medieval, folklore, mythological, pre-raphaelite, minature, hand crafted, nature, mysterious, gypsy, costume, art-nouveau , details & oh so much more . . ."

Giallo Antico
"A boy once listened to much too many tales, dreamed too many dreams, his present in the past. Grew up, a boy still, with eyes impaled by memories in the rust and amber of these many lingering embers."

Medieval Muse
"Love all things medieval - music, costumes, architecture and art. A collector of fabrics and textiles, old books, pretty tactile things."

Fandom

Aura Illumina "Aura Illumina,the Mistress of Magic,is a multipersonality who lives in a fictional world happy and content with her imaginary friends."

http://eclectic3.wordpress.com/

Jane Austen's World

Very Private Diary of Severus Snape
"I'm Professor Snape. Professor Severus Snape. And this is my very private, secret diary. Being a wizard gives me many priviledges. So this is a Magic Diary. I write something every now and then. Ask me anything. I just might answer."

The Leaky Cauldron
"Blog about Harry Potter related things."

Edward Cullen Society
"Ever dreamed of reading Edward Cullen's diary. Well, now it's possible."

Twilight sisterhood

Twilight Lexicon

Our Twilight Chronicles

True Blood Net

8.4.2011

Unielokuvia ja sairaalaelämää


Olen taas ollut kuusi päivää kotona, astumatta ulos ulko-ovesta minkään syyn takia. Se hyvin typerää. Aamulla en voinut kuin ihmetellä omaa julmuuttani. Yön jäljiltä raikas aamuilma oli ihmeellistä. Hengitin sitä nautinnollisin vedoin ja harmittelin kaikkia niitä päiviä, joiden tuoksu oli iäksi menetetty. Olin vähän pyörryksissä huonosti nukutun yön ja pakollisen paaston jäljiltä.

Näin yöllä unta elokuvasta, jossa Orlando Bloomilla oli kaksoisrooli, joista toisessa sillä oli päätä myöten sliipattu tukka ja toisessa hiukset villisti pörröllään. Unessa oli myös kurpitsakakkua, kurpitsamehua ja toinen elokuva, joka oli tehty kahdeksankymmentäluvulla George Sandin kirjasta Poika ja koppakuoriainen - kaikki mielikuvitukseni tuotetta kuitenkin - George Sandin kirjan nimikin kun on oikeasti Poika ja kimalainen...

Automatka Helsinkiin oli inspiroiva. Huomaan ajattelevani, kun en ole tietokoneella. Se on elähdyttävää.

Sain auton hivutettua kapeaan koloon suuren sairaalan täydessä parkkihallissa, vatsaa sisään vetäen ja hengitystä pidätellen. Jättimäisessä aulassa vastaan tulvahti määrätietoinen parvi valkotakkisia. Se oli vaikuttava näky, ja tunsin sisälläni lämpimän ailahduksen. Parinkymmenen lääkärin joukosta tunsin ainakin viisi. Kuukausi sitten ensiavussa hoitaja kysyi onko paikka minulle tuttu. Naurahdin lakonisesti ja sanoin että kyllä vain, olen joskus asunut täällä.

No, siitä on jo aikaa, ja sairaala on kokenut melkoisen muodonmuutoksen vuosien saatossa, niin kuin minäkin. Nykyään vain vierailen siellä silloin tällöin, kuin lapsuuden kodissa, toisinaan päiväkahveilla, harvakseltaan yökylässä muutaman vuorokauden verran.

Tänään otettiin kolmetoista näytepulloa verta. Pikkujuttu. Mutta oikeita putkia varten piti kutsua lähetti toisesta rakennuksesta. Olivat kuulemma harvinaisia. Joku puhui minusta käytävällä, ja ihmettelin sitä hoitajalle. Hän naurahti ja sanoi että nimestä ei ainakaan voi erehtyä. Kännykkäni soi taskussa kolmatta kertaa, kun istuin siinä vuodattamassa. Lopulta vastasin, ja soittaja oli eräs lääkäri tietyltä poliklinikalta, ja hän halusi puhua näytettä ottavan hoitajan kanssa. Minun puhelimessani! Kaiken kaikkiaan hämärää hommaa, ja melko huvittavaa, mutta ennenkokematonta.

7.4.2011

Kirjoittamisesta, runoista ja todellisuudesta

Sade ropsuttelee ikkunaan lempeästi. Siinä on jotain äärettömän rauhoittavaa. Minulla on kummallinen olo. Jotenkin rauhaton ja lepattava, ja samanaikaisesti tyyni ja levollinen. Koko päivän olen kuunnellut ajatusten pulputusta päässäni, ja jostain syystä suurin osa niistä on tuntunut kirjoittamisen arvoiselta. Ennen kuin edes tajusin mitä olin tekemässä, olin jo kirjoittanut muutamia runoja.

En ole kirjoittanut runoja vuosikausiin. Olen aina yrittänyt välttää sitä. Ja niin se on muunkin kirjoittamisen kanssa. Kirjoitan vain kun minun on pakko. Omituinen rakkaussuhde meillä.

Julkaisin vuosia sitten runokirjan. Se on loppuunmyyty, tosin painoskin oli pieni. Minua haastateltiin aikoinaan radioon tuon pienen kokoelman vuoksi. En muista olenko joskus kirjoittanut siitä täällä, mutta minulta kysyttiin hassuja kysymyksiä. Esimerkiksi että oliko vaikea järjestää aikaa kirjoittamiselle pienten lasten hoidon ohessa. En tajunnut kysymystä. Tai periaatteen tasolla kyllä, mutta käytännössä...

Tämä on se maailma jossa elän. Sanojeni, unieni, symbolieni ja mielikuvitukseni usvainen Avalon. Ei se koskaan ole ollut niin, että "joudun ottamaan aikaa" kirjoittamiselle arjen keskellä. Se on juuri päinvastoin. Joudun hetkittäin, arjen vaatimusten vuoksi, palauttamaan itseni maan pinnalle; maksamaan laskuja, laskemaan sekunteja siihen että puuro on kiehunut (pohjaan) tai huolehtimaan että jääkaapissa on ruokaa. Ja sitten. Voin taas huokaista ja palata omaan todellisuuteeni kevyenä ja tyytyväisenä.

Kuva täältä.

2.4.2011

Ystävistä ja yksinäisyydestä


Ihana sumuinen lauantai. Juuri täydellinen päivä kävellä varovaisin askelin usvaan katoavaa metsäpolkua ja rapsutella pellonviertä pitkin astelevaa kissaneitiä. Kotona sitten saisi kietoutua tarinoihin ja juoda pannullisen yrttiteetä.

Vaan ei. Sillä tänään pitää lähteä kaupunkiin tapaamaan kauan kadoksissa olleita ystäviä. Vai olivatko he koskaan ystäviäni?

En osaa edelleenkään oikein liittyä ihmisiin. Sanovat että minua on vaikea lähestyä ja että eristäydyn. Enhän minä mitään eristäydy. Tällainen minä vain olen, tämä on minun elämäni. Joskus toivon että niiden parin sen yhden sunnuntai-ystävän (jonka kanssa puhutaan tuntikausia puhelimessa noin joka toinen kuukausi ja nähdään pari kertaa vuodessa) lisäksi olisi joku jonka kanssa voisi käydä kävelyllä, jonka kanssa voisi puhua arkisista asioista.

Kissaa ei kiinnosta. Se tuijottaa kirkkain silmin ja naukaisee jos katson takaisin liian pitkään.

Vähän jännittää lähteä pois täältä etanankuorestani. Nähdä monta ihmistä yhtä aikaa, jotka eivät tunne minua, mutta joiden kanssa minulla on yhteinen historia. Kadotan itseni helposti toisiin. Unohdan oman nimeni. Siitä seuraava tyhjyys on pahempi kuin mikään krapula.

Kotona on turvallista. Siellä tiedän kuka olen, ja miten ovat kaikki ne henkilöt, joiden kohtaloita kuljettaa minun kynäni.