Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



19.2.2011

Verkossa

Hei, olen Aura ja olen nettiholisti.

Näin olisin voinut avata keskustelun pari vuotta sitten. Mutta se, että riippuvuuskäyttäytyminen vähenee, ei tarkoita sitä, että riippuvuus olisi ohi. Nettiriippuvuus on erityisen ongelmallinen silloin, kun internet on iso osa työnkuvaa. Ei voi lopettaa kokonaan tyyliin "kansi kiinni" läppäristä. Naisten salakavalasta alkoholismista eli "viiniharrastuksesta" puhutaan, mutta uskoisin, että nettiriippuvuus on sitäkin yleisempää ja vaikeammin havaittavaa. Puhutaanko siitä?

Rajasin blogini vuorovaikutteisuutta, koska vanha tuttu riippuvuus alkoi taas kulkea kannoilla. Ei kyse ollut siitä etteikö minulla olisi aikaa (mikä ihana tekosyys kaikkeen) tai varsinkaan siitä, että kommentteja ei olisi kiva saada. Päinvastoin, on ihana saada kommentteja, mahtavaa jos omassa blogissa käydään hienoja keskusteluja, on tosi mielenkiintoista kuulla mitä omat pohdinnat ovat muissa herättäneet ja sosiaalisesti rikastuttavaa olla yhteydessä muihin ihmisiin itseä lähellä olevien aiheiden tiimoilta.

Mutta minun täytyy pysytellä erossa tällaisesta.


On ihan eri asia kirjoittaa vain blogia, kuin tulla imaistuksi siihen vuorovaikutuksen verkostoon, joka netissä väijyy jokaisen sosiaalisen median ympärillä. Käytän sanaa "väijyy", koska se on ollut minun kohdallani hyvin kuluttavaa, aikaa vievää ja kaikki riippuvuuden määreet täyttävää. Olen tietoinen, että monelle tämä netin tarjoama sosiaalisuus ja mahdollisuus ajatusten vaihtoon on antoisaa ja mielekästä.

Lumikon Meijerielämää -blogissa on ollut vilkasta keskustelua aiheesta, ja vaikka keskustelun kohteena ei varmasti ole ollut oma pikkuruinen ja vain harvan seuraama blogi, keskustelu herätti kuitenkin ajatuksia ja tunteita. Kaikki eivät pidä siitä, että blogin vuorovaikutuksellisuus päättyy. Jotkut ovat sitä mieltä, että eivät halua enää seurata koko blogia, vaan lukevat mieluummin lehteä. Olin tosi hämmästynyt tästä, koska itse seuraan blogeja aivan muista syistä.

Ja hämmästynyt olin siitäkin, mitä seurasi kun lakkautin Facebook -tilini; hämmennystä, epäuskoa, kiukkua ja suoranaista manipulointia.

"Et sä voi noin vaan lähteä, hei, mitä mä oikein teen, täällä on sitten ihan tylsää ilman sua, ikävä tulee..."

tai alkoholismivertauskuvaksi käännettynä:

"Älä viitsi, kyllähän sä nyt voit muutaman ottaa, lähdet seuraksi edes, et sä nyt voi olla noin tyly, luuletko sä olevasi jotenkin meidän yläpuolella tai parempi tai jotain..."
"People who you interact with only or primarily in cyberspace want to keep you there. They are depending on you to provide them with an escape from their real worlds as you depend on them for an escape from yours." (lainaus Brad Warnerin blogista)
Amerikkalainen zenmunkki ja kirjailija Brad Warner julkaisi äskettäin blogissaan Hardcore Zen kirjoituksen HOW I KNOW WHEN I'VE BEEN ON LINE TOO MUCH, joka todella kolahti. Hän kirjoittaa omasta taipumuksestaan paeta tosielämän ristiriitoja netin virtuaalimaailmaan, jossa illuusio kontrollista luo hetkellisen helpotuksen arjen vaatimusten keskelle. Warner kuvaa osuvasti sitä, miten hienovaraista tämä "eskapistien viihde" voi olla, ja miten puolustuskannalle tästä puhuminen monet ihmiset saa. Netissä tapahtuvia välienselvittelyjä Warner kuvaa "videopelien mehukkaammaksi versioksi." 

Warner itsekin teki päätöksen rajata vuorovaikutteisuutta blogissaan (HA! -heti minun jälkeeni) huomatessaan, että oli taas lipsahtamassa vanhaan tuttuun todellisuuspakoon netin vuorovaikutuksellisuuden ystävällisellä avustuksella (mainitsinko jo, että Brad on Facebook -ystäväni).

Hän kirjoittaa blogissaan jotain sinne päin, että ihmiset, jotka tuntevat toisensa ainoastaan netissä käymänsä vuorovaikutuksen perusteella, eivät tosiasiassa tunne toisiaan, eivätkä tue sinua pyrkimyksissäsi kyseenalaistaa netissä käyttämääsi aikaa, vaan päinvastoin, he haluavat pitää sinut siellä, tavoitettavissa ja heidän käytössään.
"People who know each other only from on line interactions will tend to reinforce a set of values derived from on line communications with others who spend far too much time on line. In other words, these people will never, ever, in a million years tell you that maybe part of what’s wrong is you’re spending too much time on line. They are probably unaware of the problem themselves. Also, someone who has seldom or perhaps never seen you in the flesh doesn’t really know you no matter how skillful they may be at making it appear that they do when they interact with you on line."
(lainaus Brad Warnerin blogista)
On niin paljon helpompi ymmärtää olevansa mielikuvitusmaailmassa, kun on tekemisissä joidenkin nettipelien tms. sovellusten kanssa, mutta vaikka bloggaajat yleensä kirjoittavat ja julkaisevat kuvia omasta elämästään, kyse on silti, aivan yhtälailla virtuaalisesta ympäristöstä ja keinotekoisesta todellisuuden jäljitelmästä. Vuorovaikutus netissä ei vastaa todellista elämää,  jossa emme voi hioa kommenttejamme, deletoida, sensuroida, rajata kuvakulmia tai näyttää vain niitä puolia joita haluamme. Todellisessa kohtaamisessa tällainen kontrollointi ei ole mahdollista, vaan sen sijaan kaikki on niin kuin on, ja se mikä tuli sanottua on sanottu, uskomattoman runsas ja monivivahteinen non-verbaalinen viestintä kuorrutuksenaan.

Warnerin mielestä on tärkeä tiedostaa tämä asia. Hän muistuttaa blogissaan, että  missään chatissä, blogien kommenttiosioissa, Facebookissa, Second Lifessä tai missään vastaavassa paikassa (jotka eivät edes ole oikeasti mitään paikkoja) ei ole mitään niin tärkeää, että se todella vaatisi huomiotasi. Ne ovat vain viihteen hienostuneita muotoja. Ja vaikka ne ovat vuorovaikutuksellisia, niissä ei tapahdu oikeaa vuorovaikutusta.

Oma kantani ei ole ihan näin mustavalkoinen, ja ymmärrän asialla olevan monia puolia, joista voisi keskustella ja keskustella, ihan loputtomiin. Koen valtavaa kiusausta jättää kommenttiosion auki, vaikka epäilen että kukaan tämän vuodatuksen jälkeen kirjoittaa sinne sanaakaan. Mutta, sama se.

Warnerin sanoja lainatakseni (vielä lisää):
"Nothing said there actually matters much. You can live without it. Anybody who absolutely needs to communicate with you will find some means other than on the comments section of some blog or via an on-line chat service."
Loppukaneettina mainittakoon, että kaikki seuraamani blogit tai sivustot ovat sellaisia, joita luen sisällön tai tunnelman vuoksi, huolimatta siitä onko minun mahdollista osallistua keskusteluun. Blogini alareunassa on lista näistä, joissa vierailen lähes päivittäin, koska viihdyn siinä virtuaalisessa ilmapiirissä, jonka blogin ylläpitäjä on luonut.

Ja sitten pitää muistuttaa itseään, että voisin myös soittaa ystävälleni ja piipahtaa iltakahvilla. Ihan naamatusten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥