Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



19.2.2011

Verkossa

Hei, olen Aura ja olen nettiholisti.

Näin olisin voinut avata keskustelun pari vuotta sitten. Mutta se, että riippuvuuskäyttäytyminen vähenee, ei tarkoita sitä, että riippuvuus olisi ohi. Nettiriippuvuus on erityisen ongelmallinen silloin, kun internet on iso osa työnkuvaa. Ei voi lopettaa kokonaan tyyliin "kansi kiinni" läppäristä. Naisten salakavalasta alkoholismista eli "viiniharrastuksesta" puhutaan, mutta uskoisin, että nettiriippuvuus on sitäkin yleisempää ja vaikeammin havaittavaa. Puhutaanko siitä?

Rajasin blogini vuorovaikutteisuutta, koska vanha tuttu riippuvuus alkoi taas kulkea kannoilla. Ei kyse ollut siitä etteikö minulla olisi aikaa (mikä ihana tekosyys kaikkeen) tai varsinkaan siitä, että kommentteja ei olisi kiva saada. Päinvastoin, on ihana saada kommentteja, mahtavaa jos omassa blogissa käydään hienoja keskusteluja, on tosi mielenkiintoista kuulla mitä omat pohdinnat ovat muissa herättäneet ja sosiaalisesti rikastuttavaa olla yhteydessä muihin ihmisiin itseä lähellä olevien aiheiden tiimoilta.

Mutta minun täytyy pysytellä erossa tällaisesta.


On ihan eri asia kirjoittaa vain blogia, kuin tulla imaistuksi siihen vuorovaikutuksen verkostoon, joka netissä väijyy jokaisen sosiaalisen median ympärillä. Käytän sanaa "väijyy", koska se on ollut minun kohdallani hyvin kuluttavaa, aikaa vievää ja kaikki riippuvuuden määreet täyttävää. Olen tietoinen, että monelle tämä netin tarjoama sosiaalisuus ja mahdollisuus ajatusten vaihtoon on antoisaa ja mielekästä.

Lumikon Meijerielämää -blogissa on ollut vilkasta keskustelua aiheesta, ja vaikka keskustelun kohteena ei varmasti ole ollut oma pikkuruinen ja vain harvan seuraama blogi, keskustelu herätti kuitenkin ajatuksia ja tunteita. Kaikki eivät pidä siitä, että blogin vuorovaikutuksellisuus päättyy. Jotkut ovat sitä mieltä, että eivät halua enää seurata koko blogia, vaan lukevat mieluummin lehteä. Olin tosi hämmästynyt tästä, koska itse seuraan blogeja aivan muista syistä.

Ja hämmästynyt olin siitäkin, mitä seurasi kun lakkautin Facebook -tilini; hämmennystä, epäuskoa, kiukkua ja suoranaista manipulointia.

"Et sä voi noin vaan lähteä, hei, mitä mä oikein teen, täällä on sitten ihan tylsää ilman sua, ikävä tulee..."

tai alkoholismivertauskuvaksi käännettynä:

"Älä viitsi, kyllähän sä nyt voit muutaman ottaa, lähdet seuraksi edes, et sä nyt voi olla noin tyly, luuletko sä olevasi jotenkin meidän yläpuolella tai parempi tai jotain..."
"People who you interact with only or primarily in cyberspace want to keep you there. They are depending on you to provide them with an escape from their real worlds as you depend on them for an escape from yours." (lainaus Brad Warnerin blogista)
Amerikkalainen zenmunkki ja kirjailija Brad Warner julkaisi äskettäin blogissaan Hardcore Zen kirjoituksen HOW I KNOW WHEN I'VE BEEN ON LINE TOO MUCH, joka todella kolahti. Hän kirjoittaa omasta taipumuksestaan paeta tosielämän ristiriitoja netin virtuaalimaailmaan, jossa illuusio kontrollista luo hetkellisen helpotuksen arjen vaatimusten keskelle. Warner kuvaa osuvasti sitä, miten hienovaraista tämä "eskapistien viihde" voi olla, ja miten puolustuskannalle tästä puhuminen monet ihmiset saa. Netissä tapahtuvia välienselvittelyjä Warner kuvaa "videopelien mehukkaammaksi versioksi." 

Warner itsekin teki päätöksen rajata vuorovaikutteisuutta blogissaan (HA! -heti minun jälkeeni) huomatessaan, että oli taas lipsahtamassa vanhaan tuttuun todellisuuspakoon netin vuorovaikutuksellisuuden ystävällisellä avustuksella (mainitsinko jo, että Brad on Facebook -ystäväni).

Hän kirjoittaa blogissaan jotain sinne päin, että ihmiset, jotka tuntevat toisensa ainoastaan netissä käymänsä vuorovaikutuksen perusteella, eivät tosiasiassa tunne toisiaan, eivätkä tue sinua pyrkimyksissäsi kyseenalaistaa netissä käyttämääsi aikaa, vaan päinvastoin, he haluavat pitää sinut siellä, tavoitettavissa ja heidän käytössään.
"People who know each other only from on line interactions will tend to reinforce a set of values derived from on line communications with others who spend far too much time on line. In other words, these people will never, ever, in a million years tell you that maybe part of what’s wrong is you’re spending too much time on line. They are probably unaware of the problem themselves. Also, someone who has seldom or perhaps never seen you in the flesh doesn’t really know you no matter how skillful they may be at making it appear that they do when they interact with you on line."
(lainaus Brad Warnerin blogista)
On niin paljon helpompi ymmärtää olevansa mielikuvitusmaailmassa, kun on tekemisissä joidenkin nettipelien tms. sovellusten kanssa, mutta vaikka bloggaajat yleensä kirjoittavat ja julkaisevat kuvia omasta elämästään, kyse on silti, aivan yhtälailla virtuaalisesta ympäristöstä ja keinotekoisesta todellisuuden jäljitelmästä. Vuorovaikutus netissä ei vastaa todellista elämää,  jossa emme voi hioa kommenttejamme, deletoida, sensuroida, rajata kuvakulmia tai näyttää vain niitä puolia joita haluamme. Todellisessa kohtaamisessa tällainen kontrollointi ei ole mahdollista, vaan sen sijaan kaikki on niin kuin on, ja se mikä tuli sanottua on sanottu, uskomattoman runsas ja monivivahteinen non-verbaalinen viestintä kuorrutuksenaan.

Warnerin mielestä on tärkeä tiedostaa tämä asia. Hän muistuttaa blogissaan, että  missään chatissä, blogien kommenttiosioissa, Facebookissa, Second Lifessä tai missään vastaavassa paikassa (jotka eivät edes ole oikeasti mitään paikkoja) ei ole mitään niin tärkeää, että se todella vaatisi huomiotasi. Ne ovat vain viihteen hienostuneita muotoja. Ja vaikka ne ovat vuorovaikutuksellisia, niissä ei tapahdu oikeaa vuorovaikutusta.

Oma kantani ei ole ihan näin mustavalkoinen, ja ymmärrän asialla olevan monia puolia, joista voisi keskustella ja keskustella, ihan loputtomiin. Koen valtavaa kiusausta jättää kommenttiosion auki, vaikka epäilen että kukaan tämän vuodatuksen jälkeen kirjoittaa sinne sanaakaan. Mutta, sama se.

Warnerin sanoja lainatakseni (vielä lisää):
"Nothing said there actually matters much. You can live without it. Anybody who absolutely needs to communicate with you will find some means other than on the comments section of some blog or via an on-line chat service."
Loppukaneettina mainittakoon, että kaikki seuraamani blogit tai sivustot ovat sellaisia, joita luen sisällön tai tunnelman vuoksi, huolimatta siitä onko minun mahdollista osallistua keskusteluun. Blogini alareunassa on lista näistä, joissa vierailen lähes päivittäin, koska viihdyn siinä virtuaalisessa ilmapiirissä, jonka blogin ylläpitäjä on luonut.

Ja sitten pitää muistuttaa itseään, että voisin myös soittaa ystävälleni ja piipahtaa iltakahvilla. Ihan naamatusten.

16.2.2011

Kissanunta


Kissa ei "kuuntele itseään" tai mieti mikä sille olisi parhaaksi. Se on. Se nukkuu tai istuskelee ikkunalla. Ja on koko ajan. Ulkoa hönkii kevään kutsu, pitää päästä pihalle. Tassua palelee. Puoli tuntia kissanunta, ja asia on unohtunut. Toiveikkaana kissa katselee taas vuoroin oven kahvaa, vuoroin kättä jolla kahvaan ylettyisi. Ovi aukeaa kuin ajatus. Tassua palelee. Pakkanen kipristää nenänpäätä ja aivastuttaa. Pehmein, varovaisin askelin kissa lipuu sisään, kiertyy keräksi tyynyjen keskelle ja yhä vaan on.

*

Furry Being

The cat does not "listen to herself" or wonder what is best for her. It is. It sleeps or sits on the windowsill. And it is all the time. Spring is breathing outside, gotta get out, gotta get out. Paw is freezing. After some sleep on the warm couch it's all forgotten. Wistfully she gazes the knob and the hand that could reach to that knob. Suddenly the door opens. Paw is freezing. Frost bites the nose and makes her sneeze. With soft pace she glides in again, rolls herself to one furball between the pillows and still is.


14.2.2011

Vaahtokarkkimuffinit


En ole nenänpäätäni ulos laittanut tänä jäätävänkylmänä pakkaspäivänä. Aurinko kyllä kurkki ikkunoista sisälle niin pitkään ja pontevasti, että kuumensi yläkerran pätsiksi. Ja koska tänään on maailmanlaajuinen pusipusi-naminami-halihali-sydänsydän -päivä, niin makeilen minäkin yhden pellillisen verran. Kun katsoo vähän pidempään tuota ylintä kuvaa, niin tulee kauhea mieliteko päästä hyppimään, pomppimaan ja sukeltelemaan (suu auki tai kiinni, maun mukaan) tuollaiseen kimmoisaan vaahtokarkkimereen.

Vaahtokarkkimuffinit

2 luomukananmunaa
2 dl luomusokeria
50g voita
1 dl luomumaitoa
3 dl luomuvehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl aitoa vaniljasokeria
paljon pieniä vaahtokarkkeja

Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Sulata voi pienessä kattilassa ja lisää maito joukkoon. Kiehauta voi-maito nopeasti ja lisää se kuumana muna-sokerivaahdon joukkoon. Sekoita kuivat aineet ja nostele ne varovasti seokseen, niin että taikinasta tulee tasainen, mutta älä sekoita liikaa. Rojauta vaahtokarkit taikinaan ja annostele se muffinivuokiin. Paista n. 225 asteessa n. 10 min.

*

Marshmallow muffins

It's been so horribly cold outside, that I haven't been able to go there. Instead I baked some sweet and colourful marshmallow muffins. Watching and touching those soft and wonderful marshmallow made me wonder. Wouldn't it be just lovely to jump into the huge pool of marshmallows and swim in there?


13.2.2011

Ólafur Arnalds: Hægt, kemur ljósið



Jos elämäni olisi elokuva, Ólafur Arnaldsin musiikki alleviivaisi tämän kohtauksen sävyjä erinomaisesti. Olen kuunnellut hänen levyjään paljon viime päivinä. Tässä uusi, virallinen musiikkivideo kappaleesta Hægt, kemur ljósið. Yksinkertaisesti kaunista.

11.2.2011

Talven haaleita sävyjä


Talven haaleita sävyjä. Niihin on helppo hukkua. Kadottaa ääriviivansa ja unohtaa kuka oli, missä oli, mitä piti? Joku osa minusta nukkuu, ihan umpiunessa, melkein tajuttomana. Ja se, ihan pieni osa, jonka pitää muka olla hereillä, ei oikein jaksaisi, ei oikein tajua, että pitää laittaa ruokaa ja syödä ja viedä roskat ja liikutella käsiä ja jalkoja, että saisi nuo edellä mainitut hoidettua. Mutta vuosien aikana, sisäisten ja ulkoisten talvien myötä, olen huomannut, että ei haittaa. Mikäs tässä.

*

Pale hues of winter

It's easy to lose oneself into the winter's pale hues. Lose your contours and forget who you were, what you were and what was supposed to be. There's a part of me sleeping, deep sleep, almost unconscious. And that tiny part that's still aware, is not really able to manage, doesn't have enough strength, doesn't really understand that it's important to cook and eat and take the garbage out and move some limbs to get those things done. But perhaps it doesn't really matter that much.

4.2.2011

Tunnustus!


Sopii riemastuttavan epäloogisesti tuon edellisen suosiopohdinnan perään kirjoittaa tunnustuksesta, jonka blogini vastaanotti Pientä elämää etsimässä -blogin Marikkalta. Sydäntä lämmittävää ja ilahduttavaa, joskin hyvin odottamatonta. Kiitos!

Tunnustuksen vastaanottamisen myötä kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään ja antaa palkinto eteenpäin seitsemälle blogille, jotka omasta mielestä ovat sen ansainneet.

Tämäkin sopii. Enkö juuri tuossa edellisessä kirjoituksessani sivunnut yksityisasioiden jakamista kohtaan tuntemaani pelkoa. Joten ilman muuta nyt lähtee jakoon seitsemän tarkasti varjeltua salaisuuttani.
  1. Olin lapsena hyvin päämäärätietoinen sen suhteen, että halusin isona eläinlääkäriksi. Idoleihini kuuluivat mm. James Herriot, Konrad Lorenz, Gerald Durrel, Dian Fossey ja Jane Goodall. Suunnitelmanani oli muuttaa Afrikkaan hoitamaan "isoja kissoja" ja muita villieläimiä.
  2. Olen onnellinen siitä, että minua aiemmin hallinnut ylenpalttinen analyyttisyys on väistynyt selityksiä kaipaamattoman läsnäolon tieltä.
  3. En pidä siitä että minua luokitellaan tai määritellään. Toisinaan törmään ihmisiin, jotka kuvittelevat  tietävänsä jotain minusta, ajatuksistani, uskomuksistani tai elämänkatsomuksestani ammattini, harrastusteni tms. perusteella. Serious dislike.
  4. Sairastan verenvuototautia ja olen teini-ikäisestä saakka viettänyt ajoittain pitkiäkin jaksoja sairaalassa.
  5. Olen tössöttelijä. Oleilen. Äitini sanoi jo aikoinaan minusta että "aika kuluu aatellessa, päivä päätä käännellessä."
  6. Opiskelen aina jotain, tällä hetkellä psykoterapiaa.
  7. Rakastan brittienglantia ja älykästä huumoria. Joidenkin mielestä minulla ei ole huumorintajua. Johtunee siitä, että ilmaisen usein komiikkaa täysin vakavalla naamalla. Tämä on mielestäni tosi vitsikästä. 
En osaa nyt jakaa tätä tunnustusta mitenkään oikeaoppisesti eteenpäin, mutta luettelen tässä seitsemän lempiblogiani, joita seuraan ja joista nautin lähes päivittäin.
  1. Rima Stainesin The Hermitage on niin lähellä sielunmaisemaani, että tunnelmallisessa blogissa vierailu on aina kuin kotiinpaluu.
  2. Brad Warnerin Hardcore Zen on riemastuttavaa Zen-tykitystä tuoreella ja itsestäänselvyydet kyseenalaistavalla tavalla.
  3. Marikka Bergmanin Pientä elämää etsimässä on aito, elämänmakuinen ja rehellinen blogi, jota lukisin vaikkei siellä olisi yhtään kuvaa. (Vaikka kuvat ovat toki ihana lisä pohdintaa herättävien tekstien ohessa.)
  4. Meijerielämää on myös mieleiselläni tavalla aito ja kaunis blogi täynnä mielenkiintoisia aiheita, hienoja ajatuksia ja leppoisaa tunnelmaa.
  5. Prettygingham on tunnelmallinen ja lempeä. Pidän sen rauhallisesta atmosfääristä, upeista kuvista ja arkisista tuokioista.
  6. Piilomaja on ulkoasultaan tyylikäs ja selkeä, mutta eniten pidän kirjoitusten rehellisestä ja toisinaan kirpakastakin asenteesta, sekä itselleni läheisestä tavasta käsitellä sanoja moniulotteisesti.
  7. Aurinko ja Kuu blogi tuoksuu ja maistuu. Blogissa on aitoa kodin tunnelmaa konstailemattomassa muodossa. Se on inspiroinut minua mm. leipomaan ja nauttimaan arjesta kaikin aistein. (Esim. ranskalainen Tarte Tatin... aaahhhhh!)