Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



29.11.2010

Kirje Joulupukille


Joululahjatoiveeni ovat kokeneet suuren muutoksen muutamassa vuodessa. "Ei mainoksia" -tekstistä huolimatta joku uhmakas postinjakaja tuuppaa laatikkoon esitteitä, joissa koreilevat ja kimaltelevat joulun tähtilahjat. Nopea vilkaisu näyttää maailman, jota en enää tunne omakseni.

Rakas Joulupukki...

Olen ollut tosi kiltti tänä vuonna ja nauttinut elämästäni ja toteuttanut kaikkea kivaa, mistä olinkin jo pitkään haaveillut. Välillä olen kiukunnut ja kinastellutkin, mutta kyllähän sinä, Joulupukki, kaikkien satojen vuosiesi tuomalla elämänkokemuksella tiedät, että sellaisia me ihmiset olemme, ja että rehellinen ja suora tunteiden ilmaisu on paljon rakastavampaa kuin ylikiltti mielistely, teeskentely ja myötääminen. Joten uskoisin ansaitsevani oikein mahtavasti joululahjoja tänäkin vuonna!

Mutta hyvä Joulupukki,  ole kiltti äläkä tuo minulle mitään muovista. En tarvitse myöskään yhtään uusia vaatteita saati asusteita, en tarvitse koruja enkä tuoksuja, kirjojakin, kuten myös cd-levyjä, minulla on niin paljon, että voisin itse asiassa mennä jakamaan niitä jouluaattona tarvitseville. En tarvitse astioita, enkä liinavaatteita, en yhtään kodinkonetta enkä kosmetiikkaa, ja rakas Joulupukki, villasukkiakin minulla on varmaan toistakymmentä paria.

Itseasiassa, Rakas Joulupukki, yhtään väheksymättä asemaasi ja tehtävääsi, luulen että sain jo eilen (olihan sentään ensimmäinen adventti!) niin ihanan joululahjan, että se ilahduttaa minua vielä pitkälle ensi vuoteen. Tyttäreni oli ihan salassa leiponut minulle ikioman, hienon piparkakun, jonka tuoksu tälläkin hetkellä leijailee suloisesti ympärilläni. 

Kaikkea hyvää Sinulle sinne Korvatunturin touhuun ja tohinaan, muistahan myös levätä välillä ja nautiskella talven tunnelmasta ihan hiljaisuudessa ja tekemättä mitään.

1 kommentti:

  1. Ihana kirje ja tutun kuuloisia ajatuksia :) Minullakin oli vaikeuksia keksiä tänä vuonna joululahjatoiveita, kun tuntuu että kaikkea tavaraa on jo riittämiin.

    Onnellista Uutta Vuotta 2011 sinulle ja blogillesi! Lämpimin terveisin, Pähkinä

    PS. Blogissani on meneillään arvonta, toivottavasti käyt osallistumassa:

    http://livinghygge.blogspot.com/2010/12/tupaantuliaisarvonnassa-sisustuskirja.html

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥