Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



14.11.2010

Isäinpäivä

Katsoin juuri televisiosta ihanaa Cranfordin naiset -sarjaa. Ei siitä ole kauaa kun tämä Elizabeth Gaskellin samannimiseen romaaniin perustuva BBC:n tuottama laatusarja näytettiin, mutta katson sitä uudestaan ja kyynelehdin liikutuksesta, nostalgiasta ja koti-ikävästä. Tunnustan, olen todellinen romantikko. Muistan kun kuulin sanan ensimmäistä kertaa. Olin noin kymmenenvuotias ja pienessä kotikaupungissani ostoksilla eräässä putiikissa ihan yksin. Valitsin äidille syntymäpäivälahjaksi vaaleanpunaisen lasilyhdyn, sellaisen, jonka kuvun saattoi nostaa ylös kynttilää sytyttäessä. Se maksoi ihan kamalasti, ainakin 34 markkaa. Mutta ostin sen silti koska se oli niin kaunis, tiesinhän että äiti pitää kauniista asioista. Myyjä sanoi, että tämä onkin sellainen romantikon lyhty. Hymyilin tyytyväisenä. Kotona kysyin äidiltä mitä romantikko tarkoittaa. Onneksi äiti sanoi itsekin olevansa sellainen.

Hyvää isäinpäivää kaikille iselle, ja niille äideille, jotka ovat olleet sekä isä että äiti lapsilleen. Hyvää isäinpäivää äidilleni!

*

Fathers' Day

I wish a happy Fathers' Day to every father, and to those mothers, who have been both mothers and fathers to their children. Happy Fathers' Day to you, mom.

2 kommenttia:

  1. Monet äidit ovat tosiaan olleet sekä isiä että äitejä lapsilleen, hienoa että otit asian esiin, ajattelin sitä itsekin tänään päivällä.

    VastaaPoista

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥