Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



29.11.2010

Kirje Joulupukille


Joululahjatoiveeni ovat kokeneet suuren muutoksen muutamassa vuodessa. "Ei mainoksia" -tekstistä huolimatta joku uhmakas postinjakaja tuuppaa laatikkoon esitteitä, joissa koreilevat ja kimaltelevat joulun tähtilahjat. Nopea vilkaisu näyttää maailman, jota en enää tunne omakseni.

Rakas Joulupukki...

Olen ollut tosi kiltti tänä vuonna ja nauttinut elämästäni ja toteuttanut kaikkea kivaa, mistä olinkin jo pitkään haaveillut. Välillä olen kiukunnut ja kinastellutkin, mutta kyllähän sinä, Joulupukki, kaikkien satojen vuosiesi tuomalla elämänkokemuksella tiedät, että sellaisia me ihmiset olemme, ja että rehellinen ja suora tunteiden ilmaisu on paljon rakastavampaa kuin ylikiltti mielistely, teeskentely ja myötääminen. Joten uskoisin ansaitsevani oikein mahtavasti joululahjoja tänäkin vuonna!

Mutta hyvä Joulupukki,  ole kiltti äläkä tuo minulle mitään muovista. En tarvitse myöskään yhtään uusia vaatteita saati asusteita, en tarvitse koruja enkä tuoksuja, kirjojakin, kuten myös cd-levyjä, minulla on niin paljon, että voisin itse asiassa mennä jakamaan niitä jouluaattona tarvitseville. En tarvitse astioita, enkä liinavaatteita, en yhtään kodinkonetta enkä kosmetiikkaa, ja rakas Joulupukki, villasukkiakin minulla on varmaan toistakymmentä paria.

Itseasiassa, Rakas Joulupukki, yhtään väheksymättä asemaasi ja tehtävääsi, luulen että sain jo eilen (olihan sentään ensimmäinen adventti!) niin ihanan joululahjan, että se ilahduttaa minua vielä pitkälle ensi vuoteen. Tyttäreni oli ihan salassa leiponut minulle ikioman, hienon piparkakun, jonka tuoksu tälläkin hetkellä leijailee suloisesti ympärilläni. 

Kaikkea hyvää Sinulle sinne Korvatunturin touhuun ja tohinaan, muistahan myös levätä välillä ja nautiskella talven tunnelmasta ihan hiljaisuudessa ja tekemättä mitään.

24.11.2010

Kaali on kaunis


Pimeän marraskuun keskellä nautin keväisistä väreistä keittiössä. Porkkanassa on kuumana lojottavan auringon kirkkaus, varhain pimenevää iltaa valaiseva. Kaali on kaunis. Hennon verson sävyt kuultavat kaalin koukeroisissa kerroksissa. Ja mikä parasta, rautapadassa kypsytetty pataruoka lämmittää mielen lisäksi kieltä!

*

Cabbage is Beautiful

In the middle of the darkest November I enjoy spring-like colours in the kitchen. Carrot has the radiance of the hot and bright sun. It illuminates the dusky days and dim evenings. Cabbage is beautiful too. It's delicate, translucent greens hide in the winding layers. And what's even more lovely, when simmered in the iron pot, it warms not only the mind but the stomach too.

22.11.2010

Pikkupotilas

Viikonloppu kului pienen potilaan äärellä. Kuume sai aikaan hurjia juttuja, seinät näyttivät kaatuvan päälle ja lattia liikkui pois alta. Peittokin kuulemma juoksi karkuun yöllä, vaikka siitä olisi pitänyt kiinni kaksin käsin. Sairas lapsi herättää äitiyden tunteen väkevällä voimalla. Halun auttaa, lohduttaa ja helpottaa, eikä yöllä tule nukuttua kuin toisella silmällä, jotta olisi valmiina syöksymään paikalle hädän tullen. Ensimmäistä kertaa huomaan olevani huolissani myös itsestäni. Mitä jos minäkin sairastun? Kurkkua jo korventaa. Eihän se käy päinsä, tämän vuoden sairastelusaldo on täynnä. Koko viikko on töitä pullollaan. Sairaslomalta ei saa palkkaa. (Kuvat on ottanut kirjoituksessa mainittu pieni potilas.)

*

Little Patient

My daughter has been sick. She had high fever and saw some scary hallucinations. Walls were collapsing and the floor slided. Even the blanket was running away, eventhough she tried to kept it with her both hands. Sick child awakens the strong feeling of maternity. Desperate will to nurture, to ease to comfort. But I notice a little worry for myself too. If I get sick, no one does my jobs, and I don't get paid. (Credits of the pictures goes to the little patient.)

17.11.2010

Lempeitä päiviä


Ihmiset epäilevät että olen rakastunut. Olen innoissani, hymyilyttää. Sanovat asian olevan ilmiselvä, hehku paljastaa. Onko siitä vasta pari kuukautta kun lähdin vakituisesta työsuhteestani? Päivät alkavat lempeästi, sytytän kynttilän ja keitän ison kupin afrikkalaista kahvia. Lämmitän paljon punaista maitoa sekaan, istahdan sohvalle ja avaan koneen. Rakastan työtäni. Saako niin edes sanoa? Koko ajan ei ole kivaa, tilaustyöt vievät aikaa ja vaativat kärsivällisyyttä. Huomaan itselleni varatun viikonlopun kuluneen aamusta iltaan koneen ääressä, silmiä kirvelee. Mutta kun lapset tulevat kotiin, touhuan iloisena keittiön pöydän äärellä. "Mitä kuuluu? Millainen päivä? Miten meni? Kiitos samoin, minullakin oli hyvä päivä!"

*

Gentle Days

Some think I'm in love. They say I beam. And certainly, I am exited, I smile a lot. It's only two months when I left my regular job. Days are gentle. I light a candle, drink a huge mug of delicious African coffee with cream and open my computer. I love my work. Is it even legal? But I do, even though it's not always fun or easy. But when the kids come home from school, I am there asking how was the day, and saying thank you, I had a nice day too. Working.

14.11.2010

Isäinpäivä

Katsoin juuri televisiosta ihanaa Cranfordin naiset -sarjaa. Ei siitä ole kauaa kun tämä Elizabeth Gaskellin samannimiseen romaaniin perustuva BBC:n tuottama laatusarja näytettiin, mutta katson sitä uudestaan ja kyynelehdin liikutuksesta, nostalgiasta ja koti-ikävästä. Tunnustan, olen todellinen romantikko. Muistan kun kuulin sanan ensimmäistä kertaa. Olin noin kymmenenvuotias ja pienessä kotikaupungissani ostoksilla eräässä putiikissa ihan yksin. Valitsin äidille syntymäpäivälahjaksi vaaleanpunaisen lasilyhdyn, sellaisen, jonka kuvun saattoi nostaa ylös kynttilää sytyttäessä. Se maksoi ihan kamalasti, ainakin 34 markkaa. Mutta ostin sen silti koska se oli niin kaunis, tiesinhän että äiti pitää kauniista asioista. Myyjä sanoi, että tämä onkin sellainen romantikon lyhty. Hymyilin tyytyväisenä. Kotona kysyin äidiltä mitä romantikko tarkoittaa. Onneksi äiti sanoi itsekin olevansa sellainen.

Hyvää isäinpäivää kaikille iselle, ja niille äideille, jotka ovat olleet sekä isä että äiti lapsilleen. Hyvää isäinpäivää äidilleni!

*

Fathers' Day

I wish a happy Fathers' Day to every father, and to those mothers, who have been both mothers and fathers to their children. Happy Fathers' Day to you, mom.

11.11.2010

Pöytä puhtaaksi


Pari kuukautta sitten pudotin varastona ja varmuuskopiona toimineen irrallisen kiintolevyni lattialle, ja se meni rikki. Olin juuri siirtänyt kaiken tärkeimmän omaisuuteni (valokuvat, kirjoitukset, videot, musiikit, opinnot, työmateriaalit jne.) sinne, ja hups vaan, ne olivat poissa. En ole kovin materiakeskeinen ihminen. Tavaranpaljous on mielestäni ahdistavaa, ja vilpittömästi pyrin luopumaan kaikesta mitä en oikeasti tarvitse. Mutta kuinka käykään, kun luopuminen ei ole vapaaehtoista, ja menetetyt asiat ovat oman luovuuden kukkasia. Ja muistoja. Tuhansia valokuvia lasteni tärkeistä vaiheista lähes kymmenen vuoden ajalta. Olin myös valikoinut ja muokannut sopivaan kokoon satoja kuvia, joita ajattelin käyttää blogeissani, mutta nekin ovat mennyttä. Täytyy aloittaa alusta, ottaa uusia kuvia, kirjoittaa uusia tarinoita.

Tapahtuma kirpaisi, mutta turha siihen on jäädä vellomaan. Menetin jotain mitä arvostan, jotain mitä pidin tärkeänä, mutta se ei kuitenkaan ollut elintärkeää. Olen edelleen minä, minulla on edelleen luovuuteni ja läsnä oleva hetki, jossa voin sitä toteuttaa. Pakko myöntää, että kaiken harmituksen keskellä en voinut olla hymyilemättä tapahtuman viisaudelle. Oman elämäni turhuudenmarkkinat ja väsyttävä runsaudentulva on nimittäin juuri siinä, mihin kolahti. Koko elämäni ajan olen saanut kuulla läheisiltäni että ajattelen ja analysoin liikaa, keksin, kehitän, ideoin ja pörrään luomuksieni välillä läkähtymäisilläni. Pöytä puhtaaksi ja tietokone tyhjäksi. Voisiko enää tuota selkeämpää vihjausta saada. Vähemmän on enemmän!

*

Loss or Luck?

A few months ago I accindentally drop my back-up hard drive and it broke. With it I lost thousands of photos, music, work materials and writings. And that's pretty much the most important things I own. I'm trying to find some wisdom behind this occasion. Perhaps it's time to move on, take some new photos, write some new stories and go on.

9.11.2010

Luopuminen


Työssäni kohtaan jatkuvasti kolmenlaisia ihmisiä, joiden elämässä luopuminen on ajankohtaista. On ihmisiä jotka ovat joutuneet luopumaan paljosta, heitä jotka haluaisivat luopua mutta eivät pysty tai uskalla, ja niitä jotka pelkäävät paniikinomaisesti joutuvansa luopumaan jostakin. Tähän teemaan tuntuu liittyvän paljon tunteita, ja se on usein osa syvää, pitkäaikaista prosessia. Arvottomista asioista on helppo luopua. Harva itkee keräyspaperilaatikolla: "Sinne menivät nekin hyvät, vanhat Hesarit, joiden kanssa vietettiin sunnuntaiaamua niin leppoisissa tunnelmissa." Jotkut toki itkevät. Ja eivät luovu.

Myös ihmiskeho viestii luopumisen välttämättömyydestä. Jos ei luovu, menee tukkoon ja myrkyttyy. Luonnon kiertokulussa tarpeeton annetaan pois, jotta tarpeellinen voisi saada elintilaa ja kasvaa. Henkisesti ja fyysisesti. Itse olen jo vuosia yrittänyt luopua vanhoista vaatteista, kirjoista ja tavaroista. Lukemattomia säkkejä ja laatikoita onkin jo saatu luovutettua eteenpäin, ties minne, mutta paljon olisi vielä jäljellä. Haluan luopua, mutta se tuntuu olevan liian aikaa vievää ja liian vaikeaa. Mutta ei itse luopuminen, vaan tärkeiden asioiden valikoiminen ei tärkeiden asioiden joukosta.

Oman kokemukseni mukaan suurin este luopumisen tiellä on epätietoisuus siitä, mikä on oikeasti arvokasta. Ihmiset takertuvat asioihin, tavaroihin, ihmissuhteisiin ja tilanteisiin, jotka oikeasti eivät ole enää ravitsevia ja eläviä. Niin kuin käärme takertuisi kaikin keinoin nahkaansa jota on luomassa, tai perhosen toukka kieltäytyisi luovuttamasta koteloaan: "Ei käy, en suostu, tämä on minun, ja olen siihen hyvin kiintynyt. Se on kaikki mitä tunnen, se on olemassaoloni edellytys." Kuitenkin moni kokee juuri näin tilanteessa, jossa luopuminen on ehdottomasti elämää ylläpitävä seikka, usein jopa välttämättömyys ja elinehto.

7.11.2010

Kaikki on hyvin


"Tiedättekö, että kaikki mystikot, katoliset, protestantit ja ei-kristityt, ovat uskontokunnasta riippumatta yksimielisiä yhdestä asiasta, siitä, että kaikki on hyvin, kaikki on hyvin. Vaikka kaikki näyttää olevan pelkkää sotkua, on kaikki silti hyvin." - Anthony de Mello (Havahtuminen)

Vietin pyhäinpäivää retriitissä. Viikonlopun hiljaisuus väreilee vielä jossain sisäavaruudessa, vaikka kotiin tullessa koirat, kissat, lapset, mummit, televisiot, mainokset, naistenlehdet, pyykkikasat, tiskivuoret ja pölypallerot tulvahtavatkin heti kättelyssä vasten kasvoja. Hiljaisuus on saanut minut taas kosketuksiin itseni kanssa, ja jaksan ottaa kaiken vastaan hymyillen. Hälinää ja mölinää suut silmät täyteen, ja kuorrutuksena kuuntelen puolituntia valituslitaniaa, jonka voisi tiivistää yhteen virkkeeseen: Ihmiset ovat ikäviä, asiat ovat huonosti, tilanne on epäoikeudenmukainen ja elämä on kurjaa. En millään pysty osallistumaan tähän, en nyt. Kuuntelen ja nyökkäilen oikeissa kohdissa. Tulee paha olo, ei itse tilanteen, vaan asenteen vuoksi. Valituksen kuunteleminen satuttaa, koska auttaa ei voi, mitään ei ole tehtävissä. Marttyyriys ei tee pyhimykseksi, vaan vihaiseksi.

4.11.2010

Pysähtynyt päivä


Kalenteri tyhjentyi yllättäen. Työntäyteinen päivä vaihtui kiireettömään, hiljaisuutta humisevaan tunnelmaan, jota sävyttää sanaton surumielisyys. Paikasta toiseen säntäilemisen sijaan olen pysähtynyt tähän missä olen. Koko päivä tuntuu pysähtyneen, täytyy katsoa kelloa, jotta uskon sen etenevän. Tuijottelen ikkunasta ulos ja mietin pieniä asioita, kuten villasukkia, jääkaapista loppunutta jugurttia ja talitinttiä, joka kopisteli ikkunalaudalleni tiirailemaan minua sen pienillä nappisilmillään. Sen katse on terävä ja pohtiva. Hymyilen vielä pitkään sen mentyä.

*

Day full of silence

Suddenly my calendar was empty. The day I thought would be busy changed to a day full of silence and leisurely atmosphere. I sense a hint of sadness hidden underneath the surface. Instead of running around I am stuck here where I am. The whole day seems to be stagnant, I have to make sure if the clock is moving it's hands, if the time is still proceeding. I stare out of the window and think little thoughts, like woollen socks, yoghurt and great tit that was rustling on my window sill. It's gaze is sharp and musing. I smile a long time after it's gone.