Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



29.11.2010

Kirje Joulupukille


Joululahjatoiveeni ovat kokeneet suuren muutoksen muutamassa vuodessa. "Ei mainoksia" -tekstistä huolimatta joku uhmakas postinjakaja tuuppaa laatikkoon esitteitä, joissa koreilevat ja kimaltelevat joulun tähtilahjat. Nopea vilkaisu näyttää maailman, jota en enää tunne omakseni.

Rakas Joulupukki...

Olen ollut tosi kiltti tänä vuonna ja nauttinut elämästäni ja toteuttanut kaikkea kivaa, mistä olinkin jo pitkään haaveillut. Välillä olen kiukunnut ja kinastellutkin, mutta kyllähän sinä, Joulupukki, kaikkien satojen vuosiesi tuomalla elämänkokemuksella tiedät, että sellaisia me ihmiset olemme, ja että rehellinen ja suora tunteiden ilmaisu on paljon rakastavampaa kuin ylikiltti mielistely, teeskentely ja myötääminen. Joten uskoisin ansaitsevani oikein mahtavasti joululahjoja tänäkin vuonna!

Mutta hyvä Joulupukki,  ole kiltti äläkä tuo minulle mitään muovista. En tarvitse myöskään yhtään uusia vaatteita saati asusteita, en tarvitse koruja enkä tuoksuja, kirjojakin, kuten myös cd-levyjä, minulla on niin paljon, että voisin itse asiassa mennä jakamaan niitä jouluaattona tarvitseville. En tarvitse astioita, enkä liinavaatteita, en yhtään kodinkonetta enkä kosmetiikkaa, ja rakas Joulupukki, villasukkiakin minulla on varmaan toistakymmentä paria.

Itseasiassa, Rakas Joulupukki, yhtään väheksymättä asemaasi ja tehtävääsi, luulen että sain jo eilen (olihan sentään ensimmäinen adventti!) niin ihanan joululahjan, että se ilahduttaa minua vielä pitkälle ensi vuoteen. Tyttäreni oli ihan salassa leiponut minulle ikioman, hienon piparkakun, jonka tuoksu tälläkin hetkellä leijailee suloisesti ympärilläni. 

Kaikkea hyvää Sinulle sinne Korvatunturin touhuun ja tohinaan, muistahan myös levätä välillä ja nautiskella talven tunnelmasta ihan hiljaisuudessa ja tekemättä mitään.

24.11.2010

Kaali on kaunis


Pimeän marraskuun keskellä nautin keväisistä väreistä keittiössä. Porkkanassa on kuumana lojottavan auringon kirkkaus, varhain pimenevää iltaa valaiseva. Kaali on kaunis. Hennon verson sävyt kuultavat kaalin koukeroisissa kerroksissa. Ja mikä parasta, rautapadassa kypsytetty pataruoka lämmittää mielen lisäksi kieltä!

*

Cabbage is Beautiful

In the middle of the darkest November I enjoy spring-like colours in the kitchen. Carrot has the radiance of the hot and bright sun. It illuminates the dusky days and dim evenings. Cabbage is beautiful too. It's delicate, translucent greens hide in the winding layers. And what's even more lovely, when simmered in the iron pot, it warms not only the mind but the stomach too.

22.11.2010

Pikkupotilas

Viikonloppu kului pienen potilaan äärellä. Kuume sai aikaan hurjia juttuja, seinät näyttivät kaatuvan päälle ja lattia liikkui pois alta. Peittokin kuulemma juoksi karkuun yöllä, vaikka siitä olisi pitänyt kiinni kaksin käsin. Sairas lapsi herättää äitiyden tunteen väkevällä voimalla. Halun auttaa, lohduttaa ja helpottaa, eikä yöllä tule nukuttua kuin toisella silmällä, jotta olisi valmiina syöksymään paikalle hädän tullen. Ensimmäistä kertaa huomaan olevani huolissani myös itsestäni. Mitä jos minäkin sairastun? Kurkkua jo korventaa. Eihän se käy päinsä, tämän vuoden sairastelusaldo on täynnä. Koko viikko on töitä pullollaan. Sairaslomalta ei saa palkkaa. (Kuvat on ottanut kirjoituksessa mainittu pieni potilas.)

*

Little Patient

My daughter has been sick. She had high fever and saw some scary hallucinations. Walls were collapsing and the floor slided. Even the blanket was running away, eventhough she tried to kept it with her both hands. Sick child awakens the strong feeling of maternity. Desperate will to nurture, to ease to comfort. But I notice a little worry for myself too. If I get sick, no one does my jobs, and I don't get paid. (Credits of the pictures goes to the little patient.)

17.11.2010

Lempeitä päiviä


Ihmiset epäilevät että olen rakastunut. Olen innoissani, hymyilyttää. Sanovat asian olevan ilmiselvä, hehku paljastaa. Onko siitä vasta pari kuukautta kun lähdin vakituisesta työsuhteestani? Päivät alkavat lempeästi, sytytän kynttilän ja keitän ison kupin afrikkalaista kahvia. Lämmitän paljon punaista maitoa sekaan, istahdan sohvalle ja avaan koneen. Rakastan työtäni. Saako niin edes sanoa? Koko ajan ei ole kivaa, tilaustyöt vievät aikaa ja vaativat kärsivällisyyttä. Huomaan itselleni varatun viikonlopun kuluneen aamusta iltaan koneen ääressä, silmiä kirvelee. Mutta kun lapset tulevat kotiin, touhuan iloisena keittiön pöydän äärellä. "Mitä kuuluu? Millainen päivä? Miten meni? Kiitos samoin, minullakin oli hyvä päivä!"

*

Gentle Days

Some think I'm in love. They say I beam. And certainly, I am exited, I smile a lot. It's only two months when I left my regular job. Days are gentle. I light a candle, drink a huge mug of delicious African coffee with cream and open my computer. I love my work. Is it even legal? But I do, even though it's not always fun or easy. But when the kids come home from school, I am there asking how was the day, and saying thank you, I had a nice day too. Working.

14.11.2010

Isäinpäivä

Katsoin juuri televisiosta ihanaa Cranfordin naiset -sarjaa. Ei siitä ole kauaa kun tämä Elizabeth Gaskellin samannimiseen romaaniin perustuva BBC:n tuottama laatusarja näytettiin, mutta katson sitä uudestaan ja kyynelehdin liikutuksesta, nostalgiasta ja koti-ikävästä. Tunnustan, olen todellinen romantikko. Muistan kun kuulin sanan ensimmäistä kertaa. Olin noin kymmenenvuotias ja pienessä kotikaupungissani ostoksilla eräässä putiikissa ihan yksin. Valitsin äidille syntymäpäivälahjaksi vaaleanpunaisen lasilyhdyn, sellaisen, jonka kuvun saattoi nostaa ylös kynttilää sytyttäessä. Se maksoi ihan kamalasti, ainakin 34 markkaa. Mutta ostin sen silti koska se oli niin kaunis, tiesinhän että äiti pitää kauniista asioista. Myyjä sanoi, että tämä onkin sellainen romantikon lyhty. Hymyilin tyytyväisenä. Kotona kysyin äidiltä mitä romantikko tarkoittaa. Onneksi äiti sanoi itsekin olevansa sellainen.

Hyvää isäinpäivää kaikille iselle, ja niille äideille, jotka ovat olleet sekä isä että äiti lapsilleen. Hyvää isäinpäivää äidilleni!

*

Fathers' Day

I wish a happy Fathers' Day to every father, and to those mothers, who have been both mothers and fathers to their children. Happy Fathers' Day to you, mom.

11.11.2010

Pöytä puhtaaksi


Pari kuukautta sitten pudotin varastona ja varmuuskopiona toimineen irrallisen kiintolevyni lattialle, ja se meni rikki. Olin juuri siirtänyt kaiken tärkeimmän omaisuuteni (valokuvat, kirjoitukset, videot, musiikit, opinnot, työmateriaalit jne.) sinne, ja hups vaan, ne olivat poissa. En ole kovin materiakeskeinen ihminen. Tavaranpaljous on mielestäni ahdistavaa, ja vilpittömästi pyrin luopumaan kaikesta mitä en oikeasti tarvitse. Mutta kuinka käykään, kun luopuminen ei ole vapaaehtoista, ja menetetyt asiat ovat oman luovuuden kukkasia. Ja muistoja. Tuhansia valokuvia lasteni tärkeistä vaiheista lähes kymmenen vuoden ajalta. Olin myös valikoinut ja muokannut sopivaan kokoon satoja kuvia, joita ajattelin käyttää blogeissani, mutta nekin ovat mennyttä. Täytyy aloittaa alusta, ottaa uusia kuvia, kirjoittaa uusia tarinoita.

Tapahtuma kirpaisi, mutta turha siihen on jäädä vellomaan. Menetin jotain mitä arvostan, jotain mitä pidin tärkeänä, mutta se ei kuitenkaan ollut elintärkeää. Olen edelleen minä, minulla on edelleen luovuuteni ja läsnä oleva hetki, jossa voin sitä toteuttaa. Pakko myöntää, että kaiken harmituksen keskellä en voinut olla hymyilemättä tapahtuman viisaudelle. Oman elämäni turhuudenmarkkinat ja väsyttävä runsaudentulva on nimittäin juuri siinä, mihin kolahti. Koko elämäni ajan olen saanut kuulla läheisiltäni että ajattelen ja analysoin liikaa, keksin, kehitän, ideoin ja pörrään luomuksieni välillä läkähtymäisilläni. Pöytä puhtaaksi ja tietokone tyhjäksi. Voisiko enää tuota selkeämpää vihjausta saada. Vähemmän on enemmän!

*

Loss or Luck?

A few months ago I accindentally drop my back-up hard drive and it broke. With it I lost thousands of photos, music, work materials and writings. And that's pretty much the most important things I own. I'm trying to find some wisdom behind this occasion. Perhaps it's time to move on, take some new photos, write some new stories and go on.

9.11.2010

Luopuminen


Työssäni kohtaan jatkuvasti kolmenlaisia ihmisiä, joiden elämässä luopuminen on ajankohtaista. On ihmisiä jotka ovat joutuneet luopumaan paljosta, heitä jotka haluaisivat luopua mutta eivät pysty tai uskalla, ja niitä jotka pelkäävät paniikinomaisesti joutuvansa luopumaan jostakin. Tähän teemaan tuntuu liittyvän paljon tunteita, ja se on usein osa syvää, pitkäaikaista prosessia. Arvottomista asioista on helppo luopua. Harva itkee keräyspaperilaatikolla: "Sinne menivät nekin hyvät, vanhat Hesarit, joiden kanssa vietettiin sunnuntaiaamua niin leppoisissa tunnelmissa." Jotkut toki itkevät. Ja eivät luovu.

Myös ihmiskeho viestii luopumisen välttämättömyydestä. Jos ei luovu, menee tukkoon ja myrkyttyy. Luonnon kiertokulussa tarpeeton annetaan pois, jotta tarpeellinen voisi saada elintilaa ja kasvaa. Henkisesti ja fyysisesti. Itse olen jo vuosia yrittänyt luopua vanhoista vaatteista, kirjoista ja tavaroista. Lukemattomia säkkejä ja laatikoita onkin jo saatu luovutettua eteenpäin, ties minne, mutta paljon olisi vielä jäljellä. Haluan luopua, mutta se tuntuu olevan liian aikaa vievää ja liian vaikeaa. Mutta ei itse luopuminen, vaan tärkeiden asioiden valikoiminen ei tärkeiden asioiden joukosta.

Oman kokemukseni mukaan suurin este luopumisen tiellä on epätietoisuus siitä, mikä on oikeasti arvokasta. Ihmiset takertuvat asioihin, tavaroihin, ihmissuhteisiin ja tilanteisiin, jotka oikeasti eivät ole enää ravitsevia ja eläviä. Niin kuin käärme takertuisi kaikin keinoin nahkaansa jota on luomassa, tai perhosen toukka kieltäytyisi luovuttamasta koteloaan: "Ei käy, en suostu, tämä on minun, ja olen siihen hyvin kiintynyt. Se on kaikki mitä tunnen, se on olemassaoloni edellytys." Kuitenkin moni kokee juuri näin tilanteessa, jossa luopuminen on ehdottomasti elämää ylläpitävä seikka, usein jopa välttämättömyys ja elinehto.

7.11.2010

Kaikki on hyvin


"Tiedättekö, että kaikki mystikot, katoliset, protestantit ja ei-kristityt, ovat uskontokunnasta riippumatta yksimielisiä yhdestä asiasta, siitä, että kaikki on hyvin, kaikki on hyvin. Vaikka kaikki näyttää olevan pelkkää sotkua, on kaikki silti hyvin." - Anthony de Mello (Havahtuminen)

Vietin pyhäinpäivää retriitissä. Viikonlopun hiljaisuus väreilee vielä jossain sisäavaruudessa, vaikka kotiin tullessa koirat, kissat, lapset, mummit, televisiot, mainokset, naistenlehdet, pyykkikasat, tiskivuoret ja pölypallerot tulvahtavatkin heti kättelyssä vasten kasvoja. Hiljaisuus on saanut minut taas kosketuksiin itseni kanssa, ja jaksan ottaa kaiken vastaan hymyillen. Hälinää ja mölinää suut silmät täyteen, ja kuorrutuksena kuuntelen puolituntia valituslitaniaa, jonka voisi tiivistää yhteen virkkeeseen: Ihmiset ovat ikäviä, asiat ovat huonosti, tilanne on epäoikeudenmukainen ja elämä on kurjaa. En millään pysty osallistumaan tähän, en nyt. Kuuntelen ja nyökkäilen oikeissa kohdissa. Tulee paha olo, ei itse tilanteen, vaan asenteen vuoksi. Valituksen kuunteleminen satuttaa, koska auttaa ei voi, mitään ei ole tehtävissä. Marttyyriys ei tee pyhimykseksi, vaan vihaiseksi.

4.11.2010

Pysähtynyt päivä


Kalenteri tyhjentyi yllättäen. Työntäyteinen päivä vaihtui kiireettömään, hiljaisuutta humisevaan tunnelmaan, jota sävyttää sanaton surumielisyys. Paikasta toiseen säntäilemisen sijaan olen pysähtynyt tähän missä olen. Koko päivä tuntuu pysähtyneen, täytyy katsoa kelloa, jotta uskon sen etenevän. Tuijottelen ikkunasta ulos ja mietin pieniä asioita, kuten villasukkia, jääkaapista loppunutta jugurttia ja talitinttiä, joka kopisteli ikkunalaudalleni tiirailemaan minua sen pienillä nappisilmillään. Sen katse on terävä ja pohtiva. Hymyilen vielä pitkään sen mentyä.

*

Day full of silence

Suddenly my calendar was empty. The day I thought would be busy changed to a day full of silence and leisurely atmosphere. I sense a hint of sadness hidden underneath the surface. Instead of running around I am stuck here where I am. The whole day seems to be stagnant, I have to make sure if the clock is moving it's hands, if the time is still proceeding. I stare out of the window and think little thoughts, like woollen socks, yoghurt and great tit that was rustling on my window sill. It's gaze is sharp and musing. I smile a long time after it's gone.

31.10.2010

Sävyjä kielellä

Ystäväni sai eilen houkuteltua kotihiiren kaupunkiin, ja pääsin sivistämään itseäni trendikkäästi japanilaiseen ravintolaan. Japanilaisen kulttuurin kauneus ja herkän vivahtekkaat sävyt ovat aina kiehtoneet minua.

Sielunmaisemani voisikin vallan hyvin olla utuinen, japanilainen puutarha tai järvimaisema. Samat sävyt löytyvät tosin myös Suomesta, ehkä vain hiukan karkeammassa muodossa, mikä ei tietenkään ole huono asia.


Sushi oli elämys. Olin kuin ilotulitustaivasta ihmettelevä lapsi hihkuessani ja hypähdellessäni innoissani uusista, valloittavista makuelämyksistä. Samasta suupalasta tuntui pirskahtelevan ja aukeavan mitä yllättävimpiä puolia, joiden yhdistyminen vielä kruunasi nautinnon. Todellinen makujen sinfonia siis. En ollut tiennyt, että ruoka voi olla noin taiteellinen kokemus.

Vierailu japanilaisessa ravintolassa oli siis kuin uskoontulo. Tekisi mieli suitsuttaa raa'an kalan, merilevän, tofun ja riisin ylevää liittoa kaikille. Tämä kirjoitus kuitenkin täyttää sen tarpeen, joten se siitä.

Japanin herkät sävyt jäävät kuitenkin elämääni entistäkin läheisimpinä. Tuo ikivanha kulttuurihan pohjautuu juuri niihin asioihin, mitkä itselleni koen tärkeiksi: kiiretön paneutuminen teen juomiseen, yksinkertainen ja ekologinen elämäntapa, tyynen hiljainen läsnäolo ja kauneuden näkeminen myös siinä, mikä on vaatimatonta, keskeneräistä tai epätäydellistä. Wabi-sabi ideologia siis toteutuneena sekä sisäisesti (zen-buddhalainen elämänasenne) että ulkoisesti (minimalistinen estetiikka esim. asumisessa).

15.10.2010

Lux Aurumque


Lux Aurumque (Light and Gold) - Eric Whitacre

Christmas is a state of mind. It's a space inside my heart, between the love and the longing.

The first snow came today. It painted the autumnal scenery with pearly white hue. And I quite like it. So officially my own, personal Christmas is here. And with it came the most beautiful music. Should I say it otherwise: I'm in Awe!


4.10.2010

Puistossa


Minulla on uusi harrastus. Kerran viikossa istun tunnin puistossa. Enkä tee mitään. En meditoi, en puhu puhelimessa, en lue, en kirjoita kalenteriini enkä suunnittele tulevia töitä. En edes luonnostele blogikirjoituksia. Olen huomannut itsessäni vimmaisen tarpeen hyödyntää aikaa. Kun on oikein tehokas ajankäytössään, voi montaa asiaa tehdä yhtä aikaa, ja ennen kuin tehtävä on ohi, on jo puoliksi seuraavassa. "Aika on arvokasta, se menee nopeasti, sitä on vähän..." Olen päättänyt luopua tästä. Ja istuskella puistossa tekemättä mitään.

*

At the Park

I have a new hobby. I sit at the park doing nothing. I do not meditate, talk on the phone, read anything, scribble to my calendar or plan anything. Not even possible future blog posts. I have noticed in myself a frenzied need to utilise time. When you're really effective with your time, you do many things at the same time. And before the first thing is finished you have already started the next. "Time is money, it's passing quickly and there is so little of it..." I've decided to cut this out. And sit in the park doing nothing. 

19.9.2010

Artemis ja teltta

Internet on täynnä toinen toistaan hienompia, tyylikkäämpiä, kauniimpia ja pysähdyttävämpiä blogeja ja sivustoja. Yksinkertaisuuteen ja "vähemmän on enemmän" -elämäntyyliin pyrkivänä koetan välttää runsauden tulvaa ja blogiähkyä, joka kaiken mielenkiintoisen seuraamisesta helposti aiheutuu.

Välillä kuitenkin törmään johonkin niin ihanaan, että sitä ei vain voi ohittaa. Usein se on jotain sellaista, jonka heti kokee omakseen, jotain sellaista, jota on etsinyt koko elämänsä, mutta ei ole tiennyt sitä ennen kuin lopulta löytää sen.

Artemis Russell on englantilainen korusuunnittelija, vintagen ja kaiken vanhan tavaran rakastaja, ja hänellä on viehättävä koruliike Rust. Hänen sivuillaan näin jotain, mihin ihastuin päätäpahkaa.

Teltta!


Pakkosaadapakkosaadapakkosaada!

*

Artemis's Tent

Internet is full of the most lovely, beautiful, stylish and breathtaking blogs and sites. Since I consider myself as a downsifting and "less is more" kind of a person, I try to avoid being overwhelmed by the abundance of the supply.


Still, every now and then I face something so fantastic, that I just can't disregard. Often it is something you immediately feel very familiar with, something you feel you've searched all your life, but didn't know it before you found it.



Artemis Russell is an English jewellery designer and a lover of vintage. She has a jewellery shop called Rust both in London and in Tokyo. And in her blog I found something I really liked (among other lovely things): A tent!


Musthavemusthavemusthave!

(Pictures in this post are from her blog tales of a jUncaholic, if you click them you get to the original post in her blog.)

8.9.2010

Liian vähän aikaa

Liian monta elämää yhden elämän sisällä. Liian vähän aikaa. Olen poukkoileva otus, seuraan virtauksia kuin purotaimen. Ne vievät minua milloin mihinkin suuntaan, ja minun on vain seurattava.

Sielujen puutarhasta tulee paljon kyselyitä. Se on toisaalta aivan ihanaa. Uskomatonta, että kaikkien näiden vuosien jälkeen ihmiset ovat vielä kiinnostuneita siitä. Samalla se raastaa sydäntäni. Tämän vuoksi jonain iltana vain kirjoitan sen kasaan. Yhdessä luvussa. Koko tarinan päätöksen.

Tällä hetkellä en saa kuljetettua muistikirjaani luonnosteltua tarinaa eteenne. Ja olen siitä niin kovin pahoillani.

kuva täältä

5.9.2010

Konkkamuori ja sairastamisen taito

Runollinen sairastelusta nauttiminen ei mennytkään ihan niin kuin olin haaveillut. Kaikesta huolimatta olen joutunut olemaan töissä (lue: oma valinta) ja puuhailemaan yhtä sun toista särkylääkkeiden turruttavalla avustuksella. Silloin tauti pitkittyy ja alkaa muuttua epämiellyttäväksi. Ja sitähän me emme tahdo.


Flunssan innoittamana kaivoin kirjahyllyn kätköistä iki-ihanan lapsena lahjaksi saamani kirjan ja jälleen kerran haltioiduin Konkkamuorin elämänasenteesta ja viisaudesta.

Konkkamuori on virolaisen Aino Pervikin seitsemänkymmentäluvulla kirjoittama lastenkirja, jonka on kuvittanut Edgar Valter ja suomentanut Kirsi Kunnas. Kirja kertoo keskellä myrskyävää merta olevalla pienellä, terävien kivikkojen ympäröimällä saarella itsekseen asuvasta Konkkamuorista, joka on yrteillä ja loitsuilla itseään ja muita hoitava noita.

Kirja on luonnonläheinen ja riemastuttava rakkauskertomus. Ja kaikkein parasta koko kirjassa, minun mielestäni, on Konkkamuorin sairastumisesta kertova kohta.



Konkkamuori osaa suhtautua sairastumiseensa elämää syleilevällä, zeniläisellä viisaudella.

"Kun konkkamuori oli päässyt takaisin kotiinsa, alkoivat häntä puistattaa vilunväreet. Raivokkaat yskänpuuskat tärisyttivät häntä, nenä oli tukossa, kurkku turvonnut. Noidannuoli repi selkää, vatsanväänteet mahaa, päätä pyörrytti, jalat vapisivat ja kuume puistatti voimakkaasti.

- Konkkamuoripoloinen! Oletpa sinä kylmettynyt myrskyssä! hytisi Konkkamuori ihastuneena." - Aino Pervik (1975)



"Hän alkoi sijata vuodetta. Koska hän aikoi olla sairaana oikein kauan ja nauttia siitä kunnolla, hän pani vuoteeseen puhtaat lakanat ja etsi uuden untuvapeitteen. Vuoteen viereen hän kasasi ison pinon nenäliinoja ja nipun kuumemittareita.

Kun Konkkamuorilla oli oikein korkea kuume, ei hän raaskinut lyödä sitä pois mittarista, ja siksi hänen piti joka kerta ottaa uusi mittari. Sairastaessaan hän mittasi kuumetta lakkaamatta. Se juuri olikin nautinnollista sairastamisessa. Ne kuumemittarit, joissa oli korkein lukema, hän pani jälkeenpäin erityiseen kulhoon ja katseli niitä silloin tällöin teetä juodessaan."
- Aino Pervik (1975)


"- Voi Konkkamuori parka, kylläpä sinulla onkin korkea kuume, hän sanoi makean murheen vallassa. Hänellä oli aivan suurenmoinen olo. Yhtämittaa hän hinkui voimakkaiden ja tuskallisten yskänpuuskien kourissa.

- Voi Konkkamuori parka, hän rohisi tukehtumaisillaan. - Sinullahan on oikea hevosen yskä! Yskiminen oli mukavaa, mutta alkoi ajan mittaa kovasti uuvuttaa. Konkkamuorista oli kamalaa luopua noin mahtavasta yskästä, mutta lopulta hän ei voinut kestää enempää ja valmisti itselleen lääkkeen." - Aino Pervik (1975)


Yrttilääkinnästä kiinnostuneet huomaavat, että Aino Pervik oli varsin perillä lääkekasvien vaikutuksista. Kirjassa Konkkamuori tekee itselleen lääkkeen jossa on vesimintun lehtiä, merimintun kukkateriä, pukinjuuren juurakoita, punakoison varsia, sikoangervon kukkia ja kangasajuruohon aukeamattomia nuppuja.

"Siitä tuli voimakas ja kitkerän makuinen juoma, joka pani veden juoksemaan silmistä ja pyyhkäisi yskän pois käden käänteessä. Mutta eikös vaan pukinjuuri pannut hänet hikoilemaan niin että kuume uhkasi laske ja punakoiso lopetti vatsanpurut ja kangasajuruoho, vaikka sitä oli vain vähän, pelotti pois noidannuolen ja sikoangervo kirkasti kurkun.

Konkkamuori heitti peitot päältään ja työnsi ikkunat selkoselälleen, ettei kuume vain laskisi. Nuhaa oli sentään jäljellä sopivasti. Veto antoi sille lisää puhtia niin että nenä alkoi vuotaa kuin mahlakoivu, ja nenäliinapino hupeni. nyt kun yskä ei enää sekoittanut tahtia, kaikuivat aivastukset puhtaina kuin pasuunakuoro." - Aino Pervik (1975)

Miten inspiroivaa tekstiä. Ja vaikkei itse haluaisi ihan noin innokkaana sairastaa, on kirja ainakin viihdyttävää luettavaa, aikuisellekin. Mutta tuota yrttiteetä en suosittele keittämään, punakoiso on erittäin myrkyllinen kasvi, ja luonnon lääkkeet voivat reagoida arvaamattomasti tottumattoman hyppysissä.


4.9.2010

Hyvä flunssa

Olen ollut monta päivää yksin kotona sairaana. Ja kaikesta kivusta, särystä, jomotuksesta, vihlonnasta ja kolotuksesta huolimatta olen viihtynyt oikein hyvin. Sairaana aika menettää merkityksensä. Voi nukkua päivällä ja valvoa yöllä, jos siltä tuntuu. Aikataulut raukeavat ja rajat kaatuvat. Voi syödä milloin huvittaa sitä mitä pystyy. Itse olen juonut paljon yrttiteetä, mesiangervoa, siankärsämöä, salviaa, sitruunaa... Ja kuumaa mustaherukkamehua. Olen lääkinnyt itseäni myös C-vitamiinilla, Munkintipolla, auringonhattu-uutteella ja eukalyptuksella, sisäisesti ja ulkoisesti (sisäisesti menthol & eukalyptus karamelleillä ja ulkoisesti olen hengitellyt tuoksulampusta haihtuvaa eteeristä eukalyptusöljyä).

Jotenkin nautin tästä hidastempoisesta ja vähän usvaisesta olotilasta, jolloin ei ole pakko tehdä mitään. Mutta miksi pitäisi sairastua, suodakseen itselleen mahdollisuuden viettää aikaa itsensä kanssa? Miksi vasta lääkärintodistus antaa vapautuksen arjen vaatimuksista ja antaa meille luvan vain olla olemassa?

*

Happy Flu

I've been ill with the flu for the past few days, so I've get to spent some time at home all by myself. And in spite of all the ache, pain, soreness and fatique I have really enjoyed my time. When you're sick, schedules lapse and time loses it's meaning. You may sleep at daytime and stay awake all night, if you feel like it. You may eat when you want and what you can. I've been drinking lots of herbal tea; meadowsweet, common yarrow, sage with lemon and many mugs of hot blackcurrant juice. That's what we drink in Finland when in flu. No chicken soup, but many mugfuls of nice, steamy blackcurrant juice. I love it.

I've been medicating myself also with vitamin C, Carmolis, echinaforce and eucalyptus. I breath eucalyptus' ethereal oil as it evaporates from my aromalamp. I truly enjoy this slow and little hazy condition, when I'm not supposed to do anything. So why should I get sick to allow myself these wonderful, lazy days? Why should I need a medical certificate to give me permission to just be?

3.9.2010

Kreikkalaisia ovia #2


Lisää ovia. Kuvasin nämä tänä kesänä vieraillessani Kreetalla Paleohoran kylässä. Ihana paikka, jos ei oteta huomioon saaren eteläkärjen itsepäisiä ja töykeitä vanhoja miehiä.

"Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi aukeaa; mutta niin usein me jäämme katsomaan suljettua ovea pitkään ja valittaen, emmekä näe niitä ovia, mitkä ovat auki edessämme." - Helen Keller

*

Fascinating Greek Doors #2

More doors. These pictures are taken in Paleohora, Crete, where I travelled this summer. What a lovely place, exept for some stubborn and rude old men from the south coast.

"When one door closes another door opens; but we so often look so long and so regretfully upon the closed door, that we do not see the ones which open for us." - Helen Keller

1.9.2010

Kreikkalaisia ovia #1


Kesä toi eteeni monia ovia. Toisia kuvasin, toisista kuljin. Kauniit ovet ovat aina kiehtoneet minua. Ne herättävät uteliaisuuden ja mielikuvituksen. Mitä kätkeytyy oven taakse?

*

Fascinatin Greek Doors #1

I met many doors during the summer. Some I photographed, others I walked through. Beautiful doors have always fascinated me. They awaken the curiosity and imagination in me. What lurks behind the door?

16.7.2010

Paleohora: Paahdetta ja potilaita

Kissanpojanhonkkeli nimeltä Zoie

Akrogialissa perjantai-iltana

Taalla on ollut todella kuuma. Poikkeuksellisen kuuma. Herkkana olentona tulin sitten toissapaivana todella huonovointiseksi, ja istuin koko loppupaivan (aamupaivan ostoskierroksen jalkeen) hotellissa ja luin jo toisen Sookie Stackhouse -romaanin loppuun. Harmi. En lahtenyt edes illalla syomaan, nukuin vain horteista unta hotellilla pahoinvointisuppo berberissa ja paansarkypilleri kitusissa.

Lukutoukka hotellilla toipumassa kuumuudesta

Arsyttaa muuten se, etta kun kerrankin mukanani on erinomainen kamera, ostin sen juuri ennen lahtoa, niin kaiken kokee ikaan kuin kameran linssin lapi. Mietin onko kokemuksista ja nakymista vaikeampi nauttia, jos katselee kaikkea silla silmalla millaiselta ne nayttavat valokuvassa. Tyttoni olikin huolissaan jo lahtiessa ja varmisteli, etta ei kai tasta tule sitten mitaan kuvausmatkaa. Lupasin etta ei, ja sitten kuitenkin kuvasin hanta edesta ja takaa ladellen ohjeistuksia: "Menepas uudestaan sinne, nyt kaannyt hitaasti vasemmalle, hymyile, ei kun ala ota mitaan ilmetta, nyt viela noin..." Neiti vaikutti asianmukaisesti tosi vaivaantuneelta, ja paatin rajoittaa kuvaamista. Siis hanen kuvaamistaan.

Kiusaantunut kuvattava

Maanantai-iltana hotellille palatessamme rannan tuntumassa oli pieni leiri, ilmeisesti jokin perhe, ja oli maaginen tunnelma, kun kaislamatolla musisoivat noin kymmenenvuotias poika ja mahdollisesti hanen isoisansa. Poika soitti djembea ja isoisa soitti klarinettia. Musiikki oli hieman itamaista ja todella lumoavaa, jos olisin ollut kaarme, olisin varmasti tanssinut. Yritin kuvata heita videolle (hienolla kamerallani), mutta en osannut. Toinen ihana video olisi tullut seuraavana aamuna aamupalalla, kun pieni, syotavan suloinen mustavalkoinen kissanpojan honkkeli leikki villistia hurjaa saalistajaa ja vetaytyi aina valilla lepaamaan kukkaruukkuun. Kamera vain ei ollut silloin mukana. Mutta pakko myontaa, etta suurin osa kuvista on kylla elainaiheisia.

Olen kayttanyt rahaa taalla ihan liikaa. Ja monta vaatetta on jaanyt jopa ostamatta. Laura's Boutique, josta aiemmin kerroin, on ollut melkein toinen olohuone. Laura on hieno tuttavuus, olemme keskustelleet Reikista yms. kiinnostavista asioista. Harmittava tapaus tosin sattui eilen, kun tulin vihdoin ostamaan niita jumalaisen taydellisia ja ainutlaatuisia silkkihaaremihousuja, joita aitini ei antanut minun maanantai-iltana sovittaa (koska ostokiintioni oli kuulemma tullut tayteen...) Ja sitten seuraavan illan olin sairaana ja eilen sitten saavuin niita hakemaan. Kauppa oli tyhja, ja Laura puhui puhelimessa intensiivisesti jonkun laheisen ystavansa kanssa taman akuutista avioerosta. Olin tapani mukaan niin huomaavainen, etta pysyttelin kaupan peralla hypistellen vaatteita, jotka eivat minua kiinnostaneet, enka mennyt hakemaan myyntitiskin edessa olevia haaremihousuja, joita olin tullut ostamaan. Jonkin ajan kuluttua liikeeseen purjehti kaksi kreikkalaista silikonimissia, joista toinen nappasi housut ja osti ne. Voi helvetti! Miten minulle aina kay nain? Tai siis usein. Olen liian varovainen, liian huomaavainen ja liian hidas, ja jaan nuolemaan nappejani. Laurakin ihmetteli, etta housut olivat 2 kk myymatta, ja sitten yhtakkia ne menivat kaikki loppuun. Nama olivat nimittain tietenkin juuri ne viimeiset kappaleet. Mutta olkoot, saan rahani kulumaan aivan mainiosti ilman niita housujakin. Vaikka jaan kylla kaiholla muistelemaan niita!

Tyttoni on tanaan hotellilla sankypotilaana. Han sai eilen, ilmeisesti liiasta uimisesta ja sukeltelusta, korvatulehduksen. Tein hanelle sipulista kunnon kaareen korvalle, jota han piti yon yli, ja ilmeisesti kipu vahan silla hellittikin. Koko hikinen huone vaan loyhkaa niin pistavasti sipulilta etta, mutta mitapa sita ei rakkaan lapsensa hyvinvoinnin vuoksi karsisi. Aika pikku juttu joku sipulin haju.

Pikkupotilas ja sipulikääre

Tanaan on valtavan tuulinen paiva. Tuulen puuskat vaikuttavat valilla oikein kunnon trooppiselta myrskylta. Ostin eilen kirjakaupasta Stephenie Meyerin "Short Second Life of Bree Tanner", jota kohta palaan lukemaan hotellille. Vampyyripainotteista tama lomalukemiseni... Harmitti etten tajunnut ottaa kolmea "True Blood" -kirjaa mukaan, mutta menkoon tama "Twilight" -sarjan out take -novelli sitten.

Välipala ja herkkupala

Olimme eilen koko yhdeksan hengen porukka syomassa hienossa ravintolassa nimelta Odysseia. Oli mukavaa, etta ruokalajit sai kayda katsastamassa keittiossa ennen tilaamista. Tyttoni otti Keftedakios -lihapullia tomaattikastikkeessa ja chipseja. Kuulemma oli ensimmaista kertaa ruokaa, joka oli hyvaa. Itse soin ihan ok annoksen taytettya kanaa (rulla, jossa sisalla fetaa, aurinkokuivattua tomaattia ja yrtteja + timjamilla maustettu yrttikastike). Serkkuni tilasi puolisonsa kanssa alkupaloja, ja oli mukava tutustua perinteisiin kreikkalaisiin alkuruokiin. Ensimmaisena oli viininlehtikaaryleiden tapaisia munakoisonkukkiin tehtyja riisirullia. Nam. Sitten filotaikinaan leivottuja yrtteja ja kaikkein herkullisimpana paneroitua oranssinkeltaista juustoa. Todella suussa sulavaa!

Saganaki-juustoa alkupalaksi

Täytettyjä kesäkurpitsan kukkia 

Olen huomannut, etta ravintoloissa minuun tekee aina suurimman vaikutuksen ruuat, joita en itse osaisi valmistaa (ilman ohjetta). Ja poikkeuksellisen hyvaa ruokaa saatuani yritan usein salapoliisina jaljittaa kaytetyt ainekset ja sitten koetan onnistuuko ruuanlaitto kotioloissa. Tuo mainitsemani kana "Creamy Chicken Fillet" oli siis hyvaa, mutta olen tehnyt samaa myos kotona, ja mielestani yhta hyvalla menestyksella, ellei jopa paremmalla... Ruoka-annokset maksavat taalla yleensa, vahan paikasta riippuen, 4 - 7 euroa. Yleensa viitisen euroa. Itse olen nyt kahtena iltana syonyt seitseman euron annokset, taivaallinen lammas Akrogiali -ravintolassa (joka on edelleen suosikkini) ja tama eilinen kana Odysseiassa maksoivat sen "huikeat" 7 euroa.

En ole ruskettunut juuri lainkaan taalla, vaikka mahdollisuus olisi ollut. Olen ollut todella uskollinen aurinkorasvan suurkuluttaja (suojakerroin satamiljoonaa) ja istunut koko ajan varjossa. Aurinko vanhentaa. Yritin kylla vaalentaa hiuksiani vanhalla kunnon sitruunamehukikalla, ja laitoin meriveden ja auringon raastamiin latvoihin ihanan, itse sekoittamani sitruuna-, hunaja-, mantelioljyhoitoaineen, jota pidin yli tunnin. Pakko sanoa, mutta hiukset tuntuvat ja nayttavat nyt paljon paremmilta kuin aiemmin.

Hedelmäostoksilla

Hedelmäsalaattia

Melooneja hedelmäpuodissa

Olen myos tyytyvainen siihen, etta pain vastoin kuin aiemmilla Kreikan matkoillani, en ole varmaan lihonut yhtaan. Johtunee siita, etta Thassoksella asuimme luksusluokan hotellissa, jossa meilla oli taysihoito. Aamiaiset ja illalliset notkuivat toinen toistaan herkullisempia ruokalajeja (syo-niin-paljon-kuin-jaksat), ja jalkiruoat olivat jotain uskomatonta kakkuineen, leivoksineen, suklaa- ja kinuskimousseineen, jaateloineen, pikkuleipineen... ja aamiaisella oli tarjolla aina juuri paistettuja lettuja! Joten taalla on tullut pysyttya kohtuudessa. Aamiaisella olen syonyt pari pienta kroissanttia, pienen annoksen paikallista jogurttia ja hunajaa, toisinaan vahan kurkkua ja tomaattia, tuorepuristettu appelsiinimehu ja kuppi todella herkullista kahvia ja maitoa (rasvaa 3,5%). Useimpina paivina olen syonyt pelkkia hedelmia. Herkullisia, valtavia persikoita, makeita pienia aprikooseja, paarynaa, pienia, maukkaita banaaneja ja sen semmoista. Ja tietysti paljon, paljon raikasta vetta. Ja valtava pussi chilipahkinoita. :D

Kreikkalaista aamupalaa

Hedelmällistä välipalaa parvekkeella

Olen nahnyt taalla tosi paljon unia. Joka aamu olen noussut ylos vahan ennen kymmenta, ja harmitellut, kun ihana suunnitelmani nousta aikaisin ja kayda juoksemassa pieni aamulenkki merenrannalla, ei ole toteutunut. Tanaakin kylla herasin jo 6.21, ja valvoin kaksi tuntia, mutta en oikein tiennyt mita olisin tehnyt, jos olisin tosissani noussut ja pukeutunut.

Kaiuttimista kuuluu "Whiter Shade of Pale" yes I love you, yes I loooveeeee youuuuuuu...

Valilla oisin kun olen herannyt, olen luullut olevani Afrikassa. Oli myos janna huomata, etta heti ensi hetkesta lahtien, aloin ikavoida takaisin Afrikkaan. Samankaltaisuus on niin huomattava, mutta sitten ei kuitenkaan ja... siina menee helposti teravampikin paa sekaisin. Siis kaipaan Afrikaan, valtavasti. Olen kayttanyt paljon aikaa unelmoimiseen ja pilvilinnojen rakenteluun. Varjoisa aurinkotuoli on siihen erinomainen paikka. Mutta kuitenkin, on tyhmaa olla jossakin, ja sitten kaivata jonnekin toisaalle. Joten nyt keskityn tahan hetkeen, tahan paikkaan ja tahan nettikahvilaan, jossa kuuluu kahdeksankymmentaluvun hitteja ja kreikkalaista rupattelua. Autot hurisevat ja auringon lampo porottaa auki olevasta ovesta, jonka vieressa istun. Kohta menen hedelmapuotiin ostoksille, sitten haen supermarketista 6 isoa pulloa Samaria -vetta ja lounashedelmasalaatin tekoon hotellille. Toivottavasti pieni potilas on jo paremmalla mielella. Ostin hanelle hienon valkoisen uimalakin, jos han vaikka viela uskaltautuisi uimaan se paassa.

Vesipeto rasvattuna ja suojattuna ja korvatulpilla varustettuna

Hyvaa loppuviikkoa kaikille, Kreikan kirjeenvaihtajanne vaikenee, ja palaa asiaan todennakoisesti seuraavan kerran kotosuomen koneen aarella. Kera skandinaavisten aakkosten.

Jassu!