Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



15.9.2009

Hymy päivässä -liike


Eräänä päivänä havahduin ajatukseen: "Onko lapseni hymyillyt tänään?" Se tuli mieleeni yllättävällä voimalla, ja siltä istumalta päätin pitää huolen siitä, että joka ikinen päivä näkisin lasteni hymyilevän. Mielellään vielä ääneen. Päätin perustaa "Roska päivässä" -liikkeen kaltaisen suuntauksen, jossa päämääränä on roskan keräämisen sijaan kerätä lapsensa hymyjä.

"Hymy päivässä" -liikkeen perusperiaatteet ovat:

- annetaan huomiota lastemme hyvinvoinnille
- pienikin positiivinen kontakti päivittäin on tärkeä
- kun hymyt häviävät ja ilottomuus alkaa vallata alaa, on syytä havahtua!
- hymy voi olla pieni, leveä, ronski, äänekäs, ujo, huvittunut, lämmin tai muikea, kunhan se on aito
- aito hymy lähtee sydämestä ja lämmittää koko olemuksen

Ja tämän ideologian voi laajentaa koskemaan ihan jokaista meistä! Se että hymy ja nauru katoavat elämästämme liian pitkäksi aikaa, on huolestuttava merkki, joka tulisi ottaa vakavasti. Joten vaalitaan onneamme ja aitoa, sydämestä kumpuavaa hymyä!

Sitä edistääkseni alan tästä lähtien myydä julisteita ja tarroja, joissa komeilee iskulauseena: "Onko lapsesi hymyillyt tänään?" Niin, ja t-paitoja, ehdottomasti t-paitoja ja huppareita. Toisaalta, ehkä vain tyydyn silloin tällöin huomioimaan vaikuttavatko lapseni onnellisilta.

*

A Smile a Day - Movement

Some time ago I suddenly thought, startled: "Has my child smiled today?" It really hit me, like important thoughts always do. And right at that moment I started a movement, much like that Litter Movement, whose aim is to get everyone pick up one rubbish a day, but instead I decided to be sure that every day I will witness a smile on my children's face. Preferably a noisy one.

The main principles of my "A Smile a Day" -movement are:

- to focus on well being of our children
- even the smallest positive attention is important every day
- the smile can be timid, wide, rakish, small, warm or sweet as long as it is authentic
- the real smile starts from the heart and warms the whole being
And this movement's ideology can be expanded to concern everyone! When smiles and laughter are vanished from our lives too long, it's a serious sign that should be reckoned with. Let's cherish the smile! The genuine smile, not any "yes-I-use-pepsodent-and-have-had-my-teeth-whitened-and-even-though-I-feel-bad-I-smile-cause-I-think-I-look-better-that-way" -smiles.

So, from now on I'm producing posters and stickers with a slogan: "Has your child smiled today?" Oh, and t-shirts, defenitely some t-shirts and hoodies. On the other hand, maybe I just keep on checking my children every now and then if they seem happy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥