Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



31.5.2009

Vesileikkejä


Jokunen päivä sitten käytiin Viron kauniissa kylpyläkaupungissa, Pärnussa, ja nautin siellä elämästäni täysin siemauksin. Vietin yllättäen mitä hulvattomimman päivän vesipuistossa. Se todellakin yllätti minut, koska olin aina luullut etten pidä vesipuistoista. Kokemuksieni mukaan siellä on aina liian kylmä, vesi on jäätävää, porealtaat keittävät minut punaiseksi kuin ravun, liukumäet ovat karmivia ja jotenkin onnistun aina telomaan itseni.

Mainitsinko jo kaikki ihmiset? No, siellä on aina ihan liikaa ihmisiä, ja kovat, kiiltävän valkoiset kaakeliseinät moninkertaistavat ja voimistavat kaikki äänet korvia särkevälle tasolle. Kimeä nauru, kiljahdukset, itku... En ole juurikaan halunnut osallistua tuohon hupiin. Ja oli varsin lähellä, että jäin siitä paitsi tälläkin kertaa, koska sänkyni oli niin paljon houkuttelevampi, kuin virheelliset mielikuvani tulevasta hauskanpidosta.

Olin väärässä. Onneksi. Minulla oli yksi elämäni hauskimmista päivistä. Kokeilin jokaista kauhistuttavaa liukumäkeä, monta kertaa, jopa sitä järkyttävää mustaa tunnelia. Ja huomasin, että on paljon pelottavampaa olla omien vääristyneiden oletustensa ja uskomustensa rajoittama, kuin riehua vesipuistossa! (Ja kyllä, onnistuin hankkimaan muutaman naarmun ja mustelman, mutta jäin eloon!)

*

Joys of Water

Some days ago I was enjoying my life to the fullest. I was having the most hilarious day at the Water Park. It surprised me, because I thought I don't like Water Parks. At my experiences there is always too cold, water is freezing, water slides terrifying, jacuzzies boil you to look like a lobster, and some how I always end up being hurt.

Did I mention all the people? Well, there are always lots of people, too much for my liking, and the hard, shiny white tile walls multiply and heighten the volyme of all the ear breaking sounds. High pitched laughter, cries of what ever emotion... It has always been something I have not wished to take part of. And it was very close to miss it this time too, since my bed was much more inviting than my incorrect images of the "fun" to come.

Gladly was I mistaken.

I had one of the most joyous days of my whole life. I tried every horrific slides, several times, even that creepy black tunnel. And I found out that it's much more creepy to be constricted by your fallacious assuptions and believes than to go wild at the Water Park! (And yes, I managed to attain a few bruises and scratches, but lived to tell the tale!)

29.5.2009

Kiire

Olen ollut viime aikoina kovin kiireinen. Niin paljon tekemistä, niin paljon ajateltavaa ja valtava määrä hoidettavia asioita. Mutta miksi stressata? Lapsillakin on paljon tekemistä. He juoksevat villisti sinne tänne, aloittavat "projekteja" toinen toisensa jälkeen, ja jopa saman aikaisesti. Eroaako se paljoakaan siitä, että olet aikuinen? Ei sen tarvitse, jollet halua. Joten potkaise potkulautasi vauhtiin palavan innostuneesti, syöksy rohkeasti vastatuuleen ja naura, naura, naura!

*

Busy Bee

Lately I have been very busy. So many things to do, so much to think about and huge amount of stuff to take care of. But why stress? Children have lots to do. They go running wildly here and there, start a "project" after project, even many at the same time. Is it really so different if you're an adult? It shouldn't be, if you don't want to. So, kick your scooter with fiery passion, dive boldly to the headwind and laugh, laugh, laugh! 

20.5.2009

Anteeksianto

Miten antaa anteeksi jotain, mikä kalvaa sisuksia kuin ruosteinen lusikka. Voiko kaiken antaa anteeksi? Mikä on sellainen loukkaus, josta ei voi luopua, jota ei voi unohtaa? Senkin uhalla, että se levittää vihaa, katkeruutta ja kaunaa myrkyttäen salakavalasti kaiken ympärillään. Väkivalta? Vähättely, mitätöinti ja halveksunta? Riisto ja hyväksikäyttö? Se, että joku ei näe eikä kuule, ei välitä, ei ymmärrä, ei tajua?

On helppo kehottaa päästämään irti, neuvoa jättämään kaikki omaan arvoonsa, antaa loukkausten mennä ohi, koskettamatta. Se mikä toista vain huvittaisi, iskee toista syvälle sisimpään, osuu niin herkkään ja jo ennalta haavoittuneeseen kohtaan. Vanhojen, perimmäisten kipukohtiemme aktivoituminen vie meidät polvilleen, arkaaisen tuskan alkulähteille. Eikö kysymys ole pohjimmiltaan aina samoista asioista; riittämättömyys, kelpaamattomuus, torjutuksi tuleminen, hylkääminen, menettäminen, kuolema, olemattomuus? Miten antaa anteeksi sille, joka herättää tuon sisällämme uinuvan nälkäisen, epätoivoisen ja yksinäisen lapsen, jolla on pedon kasvot? Ainakin omasta mielestään.

*

To Forgive, To Forget

How to forgive something that gnaws your heart like a rusty spoon. Is it possible to condone anything? What could be the offence that would be impossible to let go, to forget? Even though it would spread hatred, bitterness and venom poisoning everything within. Violence? Underestimating, belittling, disregarding, ridiculing and disdaining? Deprivation or abuse? Someone not seeing or hearing you the way you are, not caring, not understanding, not caring to understand?

It's easy to tell others to let go of it, to just ignore and not care, to let all the insults bypass like clouds in the sky. But insults that are easily handled or even amusing to others can be deeply hurting to others. When our old, ultimate wounds are activated, it drops us on our knees, leading us to the very spring of the archaic pain within. Isn't it always about the same issues; feelings of inadequacy, incompetence, being rejected or abandoned, losing, dying, non-existing? How to forgive to someone, who has evoked that craving, desperate and lonely inner child with the face of a monster? Or that's what he thinks.

19.5.2009

Silmut


Sattuuko puuta kun se silmut puhkeavat? Jomottaako pensaan oksia kivusta, kun talven ajan piilossa levänneet lehdet alkavat puskea esiin? Tunteeko kasvi haikeutta tai ehkä riemua, kun sen äärimmilleen kiristyneet lehtisilmut räjäyttävät esiin hiirenkorvan, ja lehti levittäytyy täyteen mittaansa hitaasti, mutta määrätietoisesti? Luulen että se on iloa. Puhdasta, uteliasta riemua. Saada kokea syntymän ihme uudestaan ja uudestaan jokaisen lehtisilmun kohdalla. Onko niin myös meidän kohdallamme? Voisiko se olla niin?

*

Leaf Buds

Does a tree feel pain when its bud of a leaf starts to sprout? Does it ache when leaves burst out of a shrub? Is there melancholy or perhaps joy associated with that inevitable moment when buds finally burst open, slowly and determinedly, after being swelled to the extreme. I think it's joy. Pure, curious delight. To experience the miracle again and again with every blessed bud. Is it like that for us too? Could it be? 

9.5.2009

Mustesydän

Kävin tänään elokuvissa katsomassa Hollywood-version Cornelia Funken vuonna 2003 julkaisemasta kirjasta Mustesydän. Kirjan olen lukenut jo aikoja sitten, ja pidin siitä kovasti kiehtovan tarinan ja ennen kaikkea todella viehättävän kielenkäytön vuoksi. Kirja pulppuaa mielikuvituksellisia kielikuvia ja vertauksia, jotka ihastuttavat ja saavat hymyn huulille. Tarina on mukaansa tempaava seikkailu, jossa on jännitystäkin riittävästi. Juonen keskeisin idea on se, että kolme kirjafriikkiä (12-vuotias Meggie, hänen kirjansitoja isänsä ja Meggien rikas ja pahansisuinen, ainutlaatuista kirjakokoelmaansa palvova isotäti Elinor) joutuvat mukaan uskomattomaan seikkailuun yrittäessään pelastaa kuka mitäkin. Meggien isällä on taianomainen kyky lukea henkilöitä tai asioita ulos kirjoista, hän on niin sanottu Velhokieli. Kirjasta vuosia sitten vahingossa putkahtaneet pahikset yrittävät saada Velhokielen kyvyn valjastettua omiin tarkoituksiinsa, ja siinä sitä ollaan. Asioiden lukeminen ulos kirjoista kun ei ole ihan yksinkertaista eikä vaaratonta...

En muista että olisin koskaan nähnyt elokuvaa, joka on parempi kuin itse kirja. Tämä oli. Käsikirjoitus oli hyvin erilainen kuin alkuperäinen tarina. Paljon oli muutettu, tarinan kulkua, juonen sisältöä yms, mutta toimivalla tavalla. Täytyy sanoa, että olin todella iloisesti yllättänyt, koska odotukseni eivät olleet kovin korkealla. Ja nyt vaan ihmettelen, että miksi tätä elokuvaa ei ole juurikaan mainostettu, miksi kukaan ei kohkaa tästä yhtään? Olin tietysti kuvitellut mielessäni kaikki hahmot ihan erilaisiksi ja eri näköisiksi, mutta elokuvan nähdessäni muutin iloisesti mieltäni heidän suhteensa. Tomusormi (Paul Bettany, joka muuten oli karmiva Silas elokuvassa Da Vinci-koodi, ja jestas että miehellä on siniset silmät!), oli koskettava ja aidon tuntuinen hahmo maagisine tulikämmenineen ja arpineen. Ja hyvä on, myönnetään, kohta jossa hän piti tuliesityksen torilla ilman paitaa oli kuuma. Todella kuuma. Myös Farid (Rafi Gavron) oli ihkuti-ihku nuorukainen, ja oli kiva että hänellä oli paljon suurempi rooli elokuvassa kuin kirjassa.

Alkuun olin tosi epäluuloinen siitä, että Mo eli Velhokieli oli näytelijä Brendan Fraser, jonka viimeksi näin elokuvassa Matka maailman keskipisteeseen, eikä hän oikein vaikuttanut. Mutta vaikkei hän ehkä ollut ihan paras mahdollinen valinta Velhokieleksi, niin ei nyt mikään täysi katastrofikaan. Meggien äiti Resa (Sienna Guillory) oli todella aito ja suorastaan raastavan hyvä roolissan. Itkin niiiiiin paljon muutamissa kohtauksissa. Pidin todella kovasti tästä elokuvan Resasta, hänessä oli luonnetta ja potkua ja syvyyttä ja herkkyyttä, ja toki Sienna Guillory on todella kaunis nainen. Myös Helen Mirren Elinorina (Meggien isotäti) oli mainio, ja itse Meggie (Eliza Bennett) oikein viehättävä ja luonteva näyttelijä. Kaikkein pahiten mielikuvistani poikkesi Capricorn (Andy Serkis), jonka olin kuvitellut jotenkin todella karmivaksi ja kolkoksi tyypiksi, vähän niin kuin Voldemort. Mutta kyllä tämäkin versio hänestä oli ihan kelvollinen. Jotenkin ehkä etäisesti hieman Jokerimainen kuitenkin leveine hymyineen ja ilkeilyineen.

Tomusormi ja Qwin
Elokuvan lopussa oli eniten eroavaisuuksia itse kirjaan, mutta minusta ratkaisut olivat hyviä ja muutokset suorastaan parempia kuin alkuperäisessä tarinassa. Visuaalisestikin elokuva oli hieno. Erityisesti pidin kaikesta siitä, mitä Mustesydämen maailmasta näytettiin; niityt, keijut, vedenneidot, linnat... Oi, miten paljon antaisinkaan, että saisin itse elää tuollaisessa maailmassa. Olenhan aina voinut niin täydellisesti samaistua siihen, mitä epätoivoisesti omaa maailmaansa kaipaava Tomusormi sanoo kirjan alussa: "Tämä maailma on minulle liian nopea, liian äänekäs ja liian räikeä."

7.5.2009

Robin Hoodin uudet jaksot alkavat!


Ei voi olla totta! Vaan on se. Sunnuntai-illat eivät enää ole entisellään...

Jos olet vahingossa ollut seuraamatta jo kaksi kertaa lähetettyä BBC:n huippulaadukasta sarjaa Robin Hood, korjaa erhe nyt ja hyppää kyytiin huppupäisen sankarimme menoon. Yle 2 alkaa näyttää Robin Hoodin toista tuotantokautta, siis ihka uusia jaksoja, sunnuntaisin klo 19.55! Näinköhän tulen julkaisemaan aina uuden kirjoituksen aiheesta sunnuntai-iltana. Olisi ihanaa saada teistä seuraa ja ajatuksenvaihtokavereita sarjan tiimoilta.

Tarinahan on vanha tuttu, mutta BBC on onnistunut tekemään sarjasta loistavan yhdistelmän uutta ja oivaltavaa, sekä vanhaa ja valloittavaa. Robin on ollut pyhässä sodassa palvelijansa, ja sittemmin ystävänsä (vapautti tämän palvelijan tehtävistään heidän palattuaan) Muchin kanssa taistelemassa kuninkaansa puolesta. Robin jopa pelasti Kuningas Richardin hengen. Kotiin palattuaan poikaa ei odottaneetkaan kunniakulkueet, Locksleyn suuret tilukset linnoineen ja Marian-morsian lämpimin sylin. Ehei, ilkeä ja juonikas Nottinghamin Seriffin kätyri Guy of Gisborne oli hirttänyt isän, puhkonut uskollisen palvelijan silmät ja ominut itselleen koko Locksleyn omaisuuden, ja yrittänyt luikerrella myös kaikin keinoin Marian neidon sydämeen. Guy siis tavallaan oli ryöstänyt Robinin koko elämän. Ja sen lisäksi vielä sai tämän rikolliseen maineeseen, ja karkotti Robinin henkipattona metsään asumaan muiden rosvojen ja ryöväreiden kanssa.

Onko muka reilua!

No, onneksi Robin on nokkela kaveri. Häntä esittää syötävän suloinen, poikamainen ja hurmaavan charmantti näyttelijä nimeltä Jonas Armstrong. Harmi, että sarjan virallisilla sivuilla ei enää ole tietoja ensimmäisen tuotantokauden näyttelijöistä, joten suoraan sanottuna spoilaannuin pahemman kerran kun kävin sieltä etsimässä tuttuja hahmoja. Maailmallahan on jo ties kuinka mones tuotantokausi meneillään, mutta meillä päästään vasta kakkoseen. Mutta en valita! Pääasia että tulee uusia jaksoja.

Robinin ystävä Much (Sam Troughton) tuo jotenkin jännästi mieleen Ronin Harry Potterissa. Punapää, aina ruoka ja raha mielessä, ja tunneälyä... niin, tiedättehän. Oma suosikkihahmoni on huippuälykäs ja lahjakas nuorukainen nimeltä Djaq (Anjali Jay), joka sittemmin paljastuikin tytöksi. Mahtavuutta!

Ei, vaan suosikkihahmoni on tietenkin Lady Marian (Lucy Griffiths), ja erityisesti hänen alter egonsa, Night Watchman, jonka maskin takana hän potki pahiksia persuuksille ja teki hyviä, joskin lain kannalta arveluttavia tekoja. Marian on itsenäinen, rohkea, uppiniskainen ja upea tyyppi. Uudenajan nainen. Pidin myös kovasti siitä, että Marian tässä sarjassa on normaalivartaloinen ja vahva, eikä mikään tikkulaiha ja avuton höyhensarjalainen. Kuten varmaan tiedättekin, olen ominut hänen hahmonsa myös omiin tarkoitusperiini, ja käyttänyt alla olevaa kuvaa jo monta vuotta avatarinani ja jopa blogini otsikkokuvana. Vaihdoin sen pois vasta vähän aikaa sitten. Vaihtelu on yhtä hyvää, kuin Night Watchmanin taistelu Guy of Gisbornen kanssa...

Sarjan pahikset, Guy of Gisborne ja Nottinghamin Seriffi (Keith Allen), ovat myös mahtavia. Seriffi on sarkastinen, omahyväinen paskiainen, jonka puheissa ja toimissa on kutkuttavaa huumoria. Guy of Gisborne on myötätuntoa herättävämpi liero, koska hänen todelliset tunteensa Mariania kohtaan tuntuvat niin raastavilta hetkittäin. Nämä kaksi yhdessä tuovat kyllä paikoitellen Severuksen mieleen Pottereista... En voi sille mitään, että kaikki maailmassa tuo aina jotain mieleen Pottereista. Laskettakoon se yhdeksi monista omituisuuksistani.

Sarja on muutenkin kuin käsikirjoitukseltaan ja näyttelijävalinnoiltaan hieno. Ohjaus ja leikkaus ovat laatutyötä. Itse olen monta kertaa myös hykerrellyt jaksojen paljon puhuville ja vitsikkäille nimille. Sarjassa on siis paljon myös huumoria, ilman että se kääntyisi parodiaksi. Ja romantiikkaakin... juu.

Siis että sitä tahdoin vaan sanoa, että olen innoissani, ja kannattaa katsoa!

Kuvat täältä.