Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



23.4.2009

Karamellikengät - Joanne Harris

Lukaisin tuossa eilen joutessani edellisessä viestissäni mainitsemani jatko-osan Pienelle suklaapuodille, siis kirjan nimeltä Karamellikengät, jonka on myös kirjoittanut Joanne Harris.

Kirja oli jännästi kovin erilainen kuin Pieni suklaapuoti, mutta kuitenkin aivan selkeä jatko-osa. Taas lisää ihania tuoksuja, värejä, makuja, sävyjä... näihin en kyllästy, mutta tässä oli myös vahva lataus jännitystä, sellainen dekkarimainen elementti, joka Suklaapuodista puuttui.

Tarina on kiehtova. Kertojina vuorottelevat Vianne Rocher (uudelta nimeltään Yanne Charbonne), hänen 11-vuotias tyttärensä Anouk (nyt Annie) ja uusi häikäisevä tulokas, Zozie D'Alba, jolla on merkillisiä, kirkkaan värisiä ja uniikkeja korkokenkäpareja, ja joka ei pidä suklaasta, mutta ei kerro sitä kenellekään. Sen jo pitäisi herättää kaikkien epäilyt...

Minut tarinan loppu ainakin yllätti, vaikka sitä valmisteltiin huolellisesti, ja vihjailuja oli pitkin matkaa. Ja uskon etten pilaa kenenkään yllätystä sanomalla, että mieleen piirretty kuva johon kirja päättyy, oli minusta niin tunnelmallinen ja ihana, että hellittelin sitä vielä nukkumaan käydessä ja nukahdin hymyillen.

Kirjaa lukiessa mietin myös sitä, että miksi Harry Pottereita on poltettu roviolla ja kommentoitu negatiivisesti monen kirkon taholta yms. mutta tällainen kirja jää ihan vaille vainoa, vaikka paikoitellen se oli kuin mikäkin noituuden oppikirja. Ehkäpä siksi, että sitä markkinoidaan kuvauksella: "Ihana aikuisten satu", eikä siis kohderyhmänä ole viattomat ja puhtoiset sekä ah, niin vaikutuksille alttiit lapsien mielet. Tai sitten koska kirjan myyntiluvut eivät pärjää Pottereille, se ei herätä niin paljon vastarintaa. Tai sitten kirjailija on piirtänyt kynnellään 1-jaguaarin merkin kirjan kanteen, ja opus saa vallata ihmisten mieliä ja sydämiä kaikessa rauhassa.

Kenelle suosittelen: Jos pidät suklaasta, jännityksestä, rakkaudesta, mystisistä asioista ja Pariisin autenttinen tunnelma viehättää sinua omaperäisine asukkeineen, niin lue ihmeessä. Minusta tämä oli parempi kirja kuin Pieni suklaapuoti. Hieno juoni, herkullinen kokonaisuus.

20.4.2009

Retriitti


Vietin hiljaisen viikonlopun retriitissä. Hiljaisuus helli korviani ja hoiti mieltäni. Niin usein koen tämän maailman olevan liian nopea, liian kova ja räikeä, liian äänekäs minulle.

Ei ole hiljaista paikkaa valkoisen miehen kaupungissa.
Ei yhtään paikkaa, jossa voisi kuulla silmujen puhkeavan keväisin
tai hyönteisten siipien rahinan.
Mutta ehkä kaikki johtuu siitä että olen villi, enkä ymmärrä.
Melu vain loukkaa korvia.
- Intiaanipäällikkö Seattle (1854)

*

Silence

I had a silent weekend as I attended a retreat. Silence is balsam to my ears and nurture to my mind. So often I find this world to be too fast for me, too brash, flagrant and too loud.

There is no quiet place in the white man's cities.
No place to hear the unfurling of leaves in spring,
or the rustle of an insect's wings.
But perhaps it is because I am a savage and do not understand.
The clatter only seems to insult the ears.
- Chief Seattle (1854)

12.4.2009

Pääsiäistoivotus!


Riemuisaa pääsiäistä! On uusien aloitusten aika. Aika päästää irti ja vapautua, aika iloita ja juhlia!

*

Easter Greetings!

Joyful Easter! The time of new beginnings, of letting go and to emancipate. The time of relieving, freedom and jubilee!

11.4.2009

Pieni suklaapuoti - Joanne Harris

Luin tänään erinomaisesti pääsiäiseen sopivan kirjan. Oikeastaan on hassua että luin tämän vasta nyt, kun elokuvan olen nähnyt jo vuosia sitten ja kaikki muut Harrisin kirjat lukenut heti niiden ilmestyttyä. Ja kun tämä on kuitenkin se tunnetuin. Taisin luulla lukeneeni sen jo, mutta kun sain käsiini jatko-osan "Karamellikengät" tajusin, että enpä ole oikeasti lukenut vielä tätä ensimmäistäkään.

Siis legendaarinen Pieni suklaapuoti. Vianne Rocher muuttaa tyttärensä kanssa pieneen ranskalaiseen kylään ja perustaa sinne merkillisen herkkupuodin. Viannessa on noidan vikaa, ja vaikka hän koettaa jättää menneisyytensä taakseen ja sulautua joukkoon, ei hän voi itselleen mitään. Kirjan perusidea rakentuu kylän pikkumaisen papin Reynaudin ja Viannen väliselle ristiriidalle. He ovat polariteetit, joiden välille ei tunnu löytyvän tasapainoa.

Harrisilla on ihana tyyli kuvata tuoksuja, makuja ja värejä. Suklaaherkut vilisevät mielestä kieleen. Sanomattakin selvää, että kannattaa varata laadukasta 70 prosenttista vierelle, ettei tarvitse kärvistellä kieltäymyksen tuskassa, niin kuin Reynaud.

Harris taitaa myös sekä viehättävien kielikuvien että herkullisten henkilöhahmojen luomisen. Pidin myös hänen tavastaan kertoa lyhyesti siellä täällä Tarot-korteista ja muusta "noituudesta" asiallisesti ja kiihkottoman objektiivisesti. Vaikka kirja on kepeä, käsitellään siinä tärkeitä ja koskettavia aiheita. Kirja herättää syvällisiä ajatuksia hipaistessaan niitä vihjauksenomaisesti, mutta välttää moralisoinnin ja analysoinnin kokonaan.

Kiva herkkupala kaiken kaikkiaan!

Onneksi minulla oli lukukaverina erinomaisia suklaapipareita, jotka olin edellisenä päivänä leiponut. Heitin ohjeet nurkkaan ja toimin fiilispohjalta, ja cookiet olivat kuin suoraan suklaapuodista! Runsaita, sitkaita, ja täynnä suussasulavia, täyteläisen kaakaoisia tumman suklaan kerrostumia.

Suklaista pääsiäistä!!!

Kelttisiskojen kokoontuminen


Olin tapaamassa kiirastorstaina ihania ystäviäni, kelttisiskojani. Jälleen kerran huomasin, miten hyvältä tuntuu olla sukulaissielujensa parissa. Pelkkä heidän läsnäolonsa kohottaa ja voimistaa yhteyttä omaan sisimpääni, omaan ytimeeni. Ja jälleen kerran elämä on valoisampaa, kevyempää ja suloisempaa.

*

Maundy Thursday With Friends

I had a little Maundy Thursday gathering with my lovely friends, my Celtic Sisters. (Sounds like a name of a heavy band, doesn't it?) And once again I noticed how good it feels to be with the very kindred spirits of your own. Just being with their presence elevates and strenghtens your connection with your inner being, with your true core. And once again living is lighter, easier and sweeter. 

9.4.2009

Draamaa


Sellaista draamaa tämä ihmiselämä. Jos vain muistaisimme miten alunperin suunnittelimme kaikkea yhdessä, miten sovimme asetelmat ja jaoimme roolit. "Olisitko sinä, rakkaani, se paha tyyppi, jotta minä voisin olla sen uhri? Jooko kiltti, voisitko olla se, joka laittaa minut niin koville, että en melkein kestä enää ja muistan lopulta kuka olen?" Miten suunnittelimme ajoituksia ja tilanteita innoissamme, malttamattomina päästä aloittamaan.

Ja niin näytelmä alkoi, ja me unohdimme. Upposimme niin syvälle rooleihimme, että todella luulimme ettei ole mitään muuta. Ettei ole mitään muuta kuin tämä draama, tämä suuri, yhteinen roolipeli. Mutta jos voisimme muistaa mitä alunperin sovimme ja miksi, tämä kaikki olisi niin paljon hauskempaa. Tuokaa popcornit ja hattarat, aion nojata taaksepäin, rentoutua ja antaa tämän kohtauksen viihdyttää minua. Sinä sanot "Pöö!" ja minä olen peloissani, esitän peloissaan olevaa. Se on niin vanha temppu, niin kulunut juoni, ja minä aion nauttia siitä täysin siemauksin.

*

Drama

It's such a drama, this human life. If we only could remember how we originally planned it, how we agreed to play together, how we did the casting, decided the roles. "Would you, my love, be the villain, the bad guy, so I could be the victim? Please my dear, be the one who gives me such agonizing experiences that I almost can't take it anymore and finally remember who I am." How we dealt scenes and planned timings, enthusiastically, eager to start the game.

And so the play started and we forgot, as planned. We got so involved with our parts, our roles, that we actually thought there was nothing more. Nothing more than this drama, this great, mutual roleplay. But wouldn't it be so much more enjoyable, so much more entertaining, if we could remember what we agreed and why. Bring me some popcorn and cotton candy. I'm going to lay back and let this scene treat me. You say "Boo!" and I am scared, pretend to be scared. It's such an old stunt, so used plot, and I'm letting it amuse me.

2.4.2009

Kenraaliharjoitus


Huomasin taas kerran ajattelevani sitä aikaa kun tämä on ohi ja se on hoidettu ja nämä ratkaistu, aikaa, jolloin voisin vihdoin rentoutua ja nauttia elämästäni, Oikeasta Elämästä. Olin ilmeisesti pitänyt elämääni jonakin koko ajan muuttuvana, erilaisten tilanteiden jatkumona, jonka haasteet pitää selvittää ennen kuin Oikea Elämä voi alkaa. Niin kuin nuo "tilanteet" eivät olisikaan oikeaa elämää, vaan jokin loppumaton remontti, jonka odotan päättyvän jotta voisin alkaa elää täydesti.

Mutta tämä on minun elämääni. Minun elämäni on minun elämäni. Se ei ole mikään ikuinen kenraaliharjoitus ennen suuren shown alkamista. Jos näen elämäni tällaisena, en koskaan ole valmis parrasvaloihin. En koskaan tule saamaan pääosaa omassa elämässäni, enkä tule olemaan tähti oman elämäni tarinassa. Tämä epätäydellinen, joskus rankka, usein uuvuttava ja herkkä kudos, joka on punottu olemassaoloni hetkistä, on minun elämäni. Jokainen sävy, väri, tunne, aistimus ja kokemus ovat osa tätä kokonaisuutta. Jos aion joskus nauttia elämästäni, on paras aloittaa se samantien.

*

Waiting for the 'Real Life' to Begin

As it often happens to most of us, me too found myself wishing the time to come when this would be over and them would be taken care of and that would be solved. The time when I finally could relax and enjoy my life, The Real Life. I caught myself considering my life as an everchanging continuum of different situations, which all need to be dealt with before The Real Life could begin. Like those "situations" were no life at all, but somekind of never-ending renovation I wait to be over to start living in full. 

But this is my life. My life is my life. It's not some everlasting rehearsal before the big show to begin. If I see my life as that, I will never be ready for the lime lights. I will never have the main part in my life and be the star of my own story. This imperfect, sometimes rough, often wearisome and fragile tapestry weaved by the moments of my life is my life. Every shade, colour, emotion, sense and experience are part of that gobelin. And if I'm planning to enjoy my life, I'd better start doing it right now.