Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



20.3.2009

Sanoin joki etsijälle


Sanoi joki etsijälle: “Tarvitseeko teidän todella hermoilla valaistumisesta? Sillä minne tahansa käännynkin, olen aina menossa kotirantaa kohti." - Anthony de Mello

Kun olen jännittynyt tai poissa tolaltani menen ulos, mieluiten rannalle. Hengitän syvään raikasta ilmaa, ja samalla kun se virkistää kehoani, tunnen myös ajatusteni tasaantuvan. Tänään en ole päässyt veden äärelle. Sen sijaan olen kuunnellut ihanaa musiikkia, näkymättömän veden ääntä, joka on tuonut veden minun luokseni.

*

Said the river to the seeker

Said the river to the seeker, “Does one really have to fret about enlightenment? No matter which way I turn, I’m homeward bound." - Anthony de Mello 

At the time of strain and inner turmoil, I aspire to go out, to the waters. There I breath the fresh air and as it invigorates my body, it purifies my thoughts too. Today I have not been able to go to the waters, instead I have listened a lovely piece of music, sound of invisible waters, which has brought the waters to me.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥