Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



10.10.2007

Rankka rooli

kuva täältä

Olen ollut viime aikana tosi väsynyt. Opiskelu vie kaikki mehut sekä henkisesti että fyysisesti. Tänäänkin olen koulussa viillellyt itseäni, tullut väkisin kiinnipidetyksi, rimpuillut vastaan kaikki voimani äärimmilleen pinnistäen, saanut osani lähisuhdeväkivallasta, huutanut ja karjunut kurkkuni kipeäksi, tuijottanut tyhjyyteen, ryöminyt lattialla toivoen kuolemaa, käynyt läpi masennuksen kaikkine vaiheineen ja itkenyt koko keho hallitsemattomasti täristen... Draamaa.

Huomenna alkavat esitykset.

Siis opiskelen draamaa. Rankka rooli. Kirjoitan vielä hetken oppimispäiväkirjaa, kuppi valkoista teetä ja sitten saunaan. Toivottavasti en sammu lauteille. Yritän jatkaa viikonloppuna uutta lukua Sielujen puutarhaan ja lisäillä ihanimpia kommentteja ja niihin liittynyttä keskustelua Lempeästä sateesta. Sitä odotellessa - - - rakastetaan itseämme ja toisiamme, jooks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

♥ Say hello or leave a comment, please! ♥ Ilahdun moikkauksista ja kommenteista! ♥