Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



29.10.2007

Tunnelmointia


Olen ihan ihmeellisissä tunnelmissa. Viikonloppu oli merkittävä. Vaikkakin olin sen aikana kammottavassa kauppakeskushelvetissä (en pidä väkijoukoista) ja vielä kiireessä (en pidä kiireestä), bänditreeneissä (joissa kosketinsoitintaiteilija oli ajoittain vaakatasoa vaativassa krapulassa ja rumpali henkisesti solmussa ja basisti muuten vaan kettumainen), illanistujaisissa (joissa oli ihan mukavaa, mutta nukahdin kaikesta ympäröivästä elämöinnistä huolimatta ja sivistystarkoituksessa sain nähdä elämäni ensimmäisen pienen pätkän Big Brotheria) ja tämän jälkeen vielä vastentahtoisesti erään pahatapaisen pikkukoiran hoitajana (siivosin kikkareita, kakkareita, löröjä, roiskeita ja lammikoita), niin sokerina pohjalla, sunnuntai-iltapäivänä sain piipahtaa vierailulla eräässä hurmaavan idyllisessä pikkukaupungissa, jossa olen jo pitkään halunnut käydä.

Päivä oli tihkusateinen ja usvantäyteinen. Ajoin ystäväni kanssa pientä ja mutkittelevaa tietä pitkin niin kauan, kunnes ajantajuni oli hämärtynyt ihanasti. Ajoimme sisään ajattomuuteen ja vanhan kylän tunnelmaan. Ja huolimatta siitä, että olen muuttanut niin kamalan monta kertaa (ja tuntenut kamalasti syyllisyyttä siitä, että lapset ovat joutuneet muuttamaan niin kamalan monta kertaa), niin nyt jysähti. Haluan muuttaa tuonne. Minun on suorastaan pakko muuttaa tuonne kaupunkiin. Se oli kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut (ja nyt siis puhun myös siitä kyläyhteisöstä joka siellä asuu, sillä pääsimme vierailemaan kaikkiin mielenkiintoisiin paikkoihin ja saimme ensikäden tietoa kylän ihmisistä ja elämästä siellä). Pitkästä aikaa tuli sellainen tunne, kuin olisi tullut kotiin.

Hassua, että matka kesti vain muutamia tunteja, mutta kotiin palattua tuntui kuin kaikki olisi ollut muuttunut. Tuntui vaikealta palata ja tuntui omituiselta nähdä kaikki nykyisen elämäni kulissit. Elän edelleen puoliksi siellä. Vanhan hirsitalon lattia narisee ja keittiössä on vähän kylmä ennen kun saan puulieteen tulen.

14.10.2007

Kaapinmakuinen salakätkö

kuva täältä

Olen kirjoittanut innokkaasti uutta lukua Sielujen puutarhaan. Sade soi kauniisti ikkunassa, kynttilän liekki värjyi ja tee maistui jasmiinille, mutta jotain puuttui... SUKLAA!

Valkoinen Toblerone tuli tiensä päähän perjantaina, Pandan taloussuklaan jämä piti heittää roskiin jääkaapista, koska se oli epäilyttävän näköistä ja yli vuoden vanhaa. Lasten lahjaksi saama Milka-levykin oli jo tuhottu, joten mikä avuksi? Jokin ikiaikainen vaisto, jonka avulla luolaihmiset jo aikoinaan säilyivät hengissä vaativissa olosuhteissa, tuli apuun. Yhtäkkiä muistin vaatekaapin ylimmällä hyllyllä olevan muovipussin, jossa on viime vuoden lokakuussa Hulluilta Päiviltä ostamani jouluksi 2006 tarkoitetut suklaat. Löytyihän sieltä sitten melkein täysi paketti lempisuklaisiini kuuluvaa Fazerin Irish Creamia, ja sekalainen joukko muutakin. Päiväykset olivat menneet umpeen tosin jo maaliskuussa... 

Kyllä minä nämä syön, vaikka kieltämättä, vähän on kaappiaromia tullut suklaan hienostuneen maun joukkoon. Harmillista. Vaatii nyt vähän mielikuvitusta, että näistä voisi aidosti nautiskella. Ja tulee mummola mieleen, sillä siellä oli tapana jemmata namit ja muut herkut erinäisiin salakätköihin, josta ne saatettiin antaa yleiseen jakeluun aikaisintaan sitten, kun parasta ennen päiväys näytti toissa vuoden kesää. Aina ne silti tuli syötyä. Sitä paitsi kun kirjoitan samalla, ei tule niin viimeisen päälle maisteltua näitä vivahteita.

Mielessäni kävi tässä muutama päivä sitten, että voisin laihduttaa jokusen kilon, kun ensi viikonloppuna minulla on esiintyminen, johon olen hankkinut uuden, upean ja vartaloa nuolevan iltapuvun. Mutta... keksin jotain parempaa. Tilasin Morsiusgalleriasta korsetin! Siis nautin elämästäni ja syön mitä haluan, olen esiintymisessä hoikka ja pukuuni solahtava, kuitenkaan menettämättä itsestäni grammaakaan. On kivaa kun minua on enemmän!

Lepoa


Metsässä kävely on jäänyt, mutta teetä on tullut kipattua litratolkulla ja viimeyön unetkin kestivät ruhtinaalliset 13 tuntia. Näin unen, jossa kirjoitin hienon, pitkän novellin nimeltä "Oliivipuu". Se oli aivan omaa luokkaansa, älykäs, koskettava, hauska, syvällinen, oivaltava... Jossain vaiheessa unta tajusin, että en tule herättyäni muistamaan tarinaa, joten aloin vimmaisesti kirjoittaa sitä muistiin. Sääli, että oikeasti herättyäni tuo uneni todellinen muistikirja oli mennyttä... Aamulla (no, aamulla ja aamulla... nousin ylös 12:30) katsoin unikirjasta, että oliivit ovat kivessymboli. :) Oli mitä oli, niin uni oli ihana! En unessani nimittäin pelkästään kirjoittanut tätä tarinaa, vaan myös elin sitä todeksi samalla. Muista vielä kauniin, pienen valkoisen talon upean oliivipuun varjossa, ja suuret, vihreät ja herkulliset oliivit, jollaisia en kuunaan ole elämässäni maistanut.

Kuuntelen tauottomalla toistolla täältä: http://nyt.hs.fi/musiikki/artikkeli/1135230959281 löytyvää SMG:n kaunista laulua "Lopulta olemme kuitenkin yksin". Laulu on tosin kuunneltavissa tuolta vain torstaihin saakka. Pitänee ostaa levy.
Ketään ei voi tuntea kokonaan, ketään ei voi viedä mukanaan, lopulta olemme kuitenkin yksin.
Minulle jää kertomus, joka muistuttaa elämääni, minulle jää salaisuus, jota en kertonut kenellekään, minulle jää unet, joissa peurat puhuvat.
- SMG/ Terhi Kokkonen: Lopulta olemme kuitenkin yksin

11.10.2007

Kävijäkysely

kuva täältä

Huomaattehan hienon kävijäkyselyn tuossa sivussa... Jostain syystä vastaukset eivät ole tallentuneet, ja sain kyselyn toimintaan vasta äsken. Jos siis olet vastannut siihen, ole pliis ystävällinen ja vastaa uudestaan. Niin, ja tiedoksi kiinnostuneille, tämänpäiväinen esitys meni hyvin, yleisö niiskutti, töristi ja kyynelehti. Olo on vieläkin vähän hutera, ja huomenna uusi esitys... pakko ottaa viikonloppu super-rauhallisesti, kävellä metsässä ja juoda paljon teetä. Se auttaa aina kaikkeen.

10.10.2007

Rankka rooli

kuva täältä

Olen ollut viime aikana tosi väsynyt. Opiskelu vie kaikki mehut sekä henkisesti että fyysisesti. Tänäänkin olen koulussa viillellyt itseäni, tullut väkisin kiinnipidetyksi, rimpuillut vastaan kaikki voimani äärimmilleen pinnistäen, saanut osani lähisuhdeväkivallasta, huutanut ja karjunut kurkkuni kipeäksi, tuijottanut tyhjyyteen, ryöminyt lattialla toivoen kuolemaa, käynyt läpi masennuksen kaikkine vaiheineen ja itkenyt koko keho hallitsemattomasti täristen... Draamaa.

Huomenna alkavat esitykset.

Siis opiskelen draamaa. Rankka rooli. Kirjoitan vielä hetken oppimispäiväkirjaa, kuppi valkoista teetä ja sitten saunaan. Toivottavasti en sammu lauteille. Yritän jatkaa viikonloppuna uutta lukua Sielujen puutarhaan ja lisäillä ihanimpia kommentteja ja niihin liittynyttä keskustelua Lempeästä sateesta. Sitä odotellessa - - - rakastetaan itseämme ja toisiamme, jooks.

2.10.2007

Sigur Ros!!!

Olin sunnuntaina katsomassa, kuuntelemassa ja kokemassa ihanan islantilaisyhtyeen akustista soitantoa ja heistä tehdyn elokuvan esitystä. Voi taivas. Kaunista. Nyt on vähän kipeä olo. Olen juonut sitruuna-inkivääriteetä hunajalla terästettynä ja laitoin itselleni ihanan kuuman suola-rosmariini-jalkakylvyn, mutta siitä tuli niin kuuma, että en vielä puolentunnin odottelun jälkeen ole pystynyt upottamaan viluisia varpaitani sinne. Sitten olen vaan istuskellut sohvalla katselemassa youtubesta Sigur Rosin ihania videoita.


Yllä olevaa juuri katsastin, ja höh, kävi itkettämään. Tuosta tulee vähän Monty Pythonin Elämän tarkoitus (Monty Python's Meaning of Life) mieleen, siis se vakuutusyhtiö-juttu. Mutta on se vaan tuo Sigur Ros niin hieno yhtye. Kun tässä nautiskelen jalkakylvystäni heidän seurassaan, niin varmasti olen ihan terve jo huomenna!