Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



28.7.2007

Sansibar: Afrikkalainen muuttumisleikki

Omakuva sängyssä maatessa
Ja letin päät poltettiin kynttilällä
Ja sitten letitettiin lainahiusta tukan jatkeeksi
Viimeisiä lettejä viimeistellään
Väkeä ihmettelemässä muodonmuutosta
Letityksen jälkeen seuraavana päivänä Jamilan kanssa etsimässä varastettua kassiani Beach Resortista


Ja seuraavana päivänä takaisin kampaamoon, missä sain ihanat hennatatuoinnit käsiin ja jalkoihin.

Koko hoito maksoi noin 25€! Letit 20€ ja tatuoinnit 5€, ja aikaa kaikkeen meni kaksi päivää!

27.7.2007

Sansibar: Urheilupaivan satoa

Meilla oli tanaan urheilupaiva. Se televisioitiin. Ja mina voitin kolmannen sijan tasapainokisassa, jossa piti kantaa hiekkavatia paanpaalla!!!


Otettiin kamera mukaan tänne internetpaikkaan, etta olisi voitu ladata kuvia tanne, mutta H:n vastuulla oli piuha, joten ymmarrettavista syista emme pystykaan nyt kuvia tanne siirtamaan.

// kuvat siirretty siis myöhemmin

Ekaluokkalaisten "Treachure Hunt"
Ihania ekaluokkalaisia jauhonaamoja
Kakkosluokan palkintojen jako
Viitosluokan kilpapukeutumisen loppumetrit
Seiskaluokkalaisia tyttöjä omenansyöntikilpailussa
Opettajien juoksukilpailun voittajat!!! Hiekkavati pään päällä!

Sansibar: Shoppailuterapiaa


Tanaan on jo vahan parempi olo, vaikka noituuteen liittyvat seikat varisyttavatkin yha selkapiita. Viime yona mua suorastaan pelotti. Herailin yhtenaan, eika malarialääkkeen vuoksi hallusinaatioissaan kieriskeleva H auttanut tilannetta yhtaan. H keskella yota: "Hei, tuolla on ihmisia ikkunan takana. Siella on kaksi mustaa miesta parvekkeella. Kuka siella huuta. Miksi koirat yhtakkia hiljenivat." Ja sita rataa. Arvatkaa alkoiko mielikuvitus laukata. Varsinkin kun ihana, aina rauhallista tukeaan suova kumppanini ennen nukkumaan menoa pohdiskeli aaneen, etta mita jos se syyllinen (varas) palkkaa jotkut mukiloimaan meidat. Just.


En muista olenko kertonut perheen kolmesta vartiokoirasta (nimeltaan Jessie, Kiva ja Stich). Zakilla ja Jamilalla on siis kolme suden ja shakaalin sekoitukselta nayttavaa (paitsi suurempaa) koiraa, jotka paastetaan hakeista vapaaksi illalla. Ne ovat verenhimoisia petoja, jotka mm. soivat perheen kissan tassa aiemmin. Jamila, vaikka perheen emanta ja voimakas ja rohkea nainen onkin, pelkaa niita. Ne ovat kaksi kertaa hyokanneet sen kimppuun ja repineet esim. hanen kauniin mustan pitkan mekkonsa riekaleiksi.

En ole mitenkaan erityisesti koiraihminen, mutta jollain oudolla tavalla nama elaimet taalla ovat kiinnostaneet minua kovasti. Mulla oli kummallinen tunne koko ajan, etta eivat ne tekisi mulle mitaan. En tieda miksi tuosta tuli lahes pakkomielteinen ajatus. Kyselin Zakilta, etta mita jos koirat ovat jonain iltana vapaana, kun tulemme kaupungilta, tekisivatko ne meille mitaan?" Vastaus oli totuttuun tyyliin, mutta hetken empimisen jalkeen: "No problem. I always keep them locked until you are home." Paattelin siita, etta paree ois olla sisatiloissa kun hurtat ovat ulkosalla.

Pari paivaa sitten (kai vastoinkaymisten seurauksena kyllastyneena elamaani...) taivuttelin Zakin paastamaan mut koirien hakeille. Zaki paasti koiruudet irti, ja ne syoksyivat yhtena rintamana mun kimppuun. Yksi nosti etukapalansa mun olkapaille ja... alkoi vimmatusti nuolla mun naamaani! Muut koirat nuolivat mun varpaita, jalkoja ja kasia ja valilla pureskelivat leikkisasti. Niiden puremat eivat kuitenkaan olleet mitaan verrattuna moskitoihin. Pelkkaa leikkia vain. Menin sitten kentalle heittelemaan niille palloa yms. Taytyy sanoa, etta koko ajan oli sellainen tunne, ettat kavelee ohuella nuoralla. Yritin jotenkin keskittaa kaiken voimani, etta mulla olisi ollut tilanne hallussa, vaikka tunnustan, etta kylla mua pari kertaa meinasi pelottaa kun ne rynnivat mun paalleni. Sitten vaan otin tiukan niskaotteen otuksesta ja yritin kuulostaa ihmiselta, joka tietaa miten koiria kasitellaan. Hahhaa. Menivat lankaan.

Oli sellainen olo kuin olisin hypannyt benji-hypyn tai jotain muuta uhkarohkeaa, kun viimein vaapuin ulos aitauksesta. Tuli myos mieleen, etta olisi ollut jarkevaa vaihtaa vaatteet, kun mulla oli paalla kaikkein kallein vaatekappaleeni jonka omistan, Gudrun Sjodenin iki-ihana, ohutta, harsoista viskoosia oleva tunika. Vaikka se onneksi pysyikin suhteellisen ehjana, niin se likaantui ja haisee nyt tosi vahvasti sille, mille koirat pahimmillaan haisevat.

Kyseinen vaatekappale
Minä kuin suoraan Gudrun Sjodenin katalogista
Myohemmin kun kerroin muulle perheelle pikku leikkituokiosta, Jamila ei voinut uskoa sita. "They liked you! It's amazing!" Ja perheen vanhin poika Muhammed naureskeli, etta "You have to be the luckiest person in the world." Ja niinhan sen taytyy olla. Jos ihminen ensin ryostetaan rannalla, se sairastaa kaikki mahdolliset sairaudet (varpaat ovat tulehtuneet eilen) ja syo kakkaa vahingossa ja sitten silta viela varastetaan iso summa rahaa, niin kylla saa kiittaa Allahia siita, etta on niin onnekas koirien kanssa. Tyhman rohkea ma olen, ja siina kaikki.

Supacool Babe
Muotinäytöksessä minä ja Migoz-kaupan kauppakassi
Hemmetti, mun piti kirjoittaa eilisesta rentouttavasta shoppailusta, jolla sain kohotettua mielialaani, mutta aika loppuu taas kesken. Raskasta tyota se kylla oli ja vei paljon rahaa, mutta mitapa sita ei oman terveytensa eteen tekisi. :) Ostin itselleni ihanan huivin ja lapsille tuliaiset ja vahan kaikenlaista muutakin. Sitten yhden hotellin kattoterassilla, punaisen auringon laskiessa utuisella Afrikan taivaalla aarettomaan mereen, join juuri poimitusta kookospahkinasta herkullista vaaleanpunaista drinkkia. Vaikka tapahtuisi mita, niin turha niita on vatvoa mielesssaan, vaan pitaa ottaa jokainen hetki uutena ja puhtaana ja nauttia siita mita on NYT. Eika velloa siina mita tapahtui joskus niinkin kaukaisessa tulevaisuudessa kuin eilen. (Vaikka eilen olikin mun nimipaivani. Tanaan on muuten J:n nimpparit. Sen pitaa kayda heittamassa kylma kivi Intian valtamereen...)

Pitaa lopettaa. Rakkaita terveisia kaikille! Terveisin eras huivipainen Fatma Zanzibarilta!


Sansibar: Ajanvietteet

Työn teon ohessa meille jäi paljon aikaa, minkä täytimme parhaaksi katsomallamme tavalla.
J:n avautumismuurin kuolemattomia säkeitä: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön"
ja  pohojaalaene aforismi: "Nuurelia jos yksin syä se on kuin tee iliman vettä."
Muun muassa kirjoittamalla liitutaululle kuolemattomia ajatuksia ja syviä totuuksia.

Tallensimme videokameralle tunnustuksia ja paljastuksia kanssakilpailijoista.
Vuodatimme tuntojamme kameralle...
...yhä uudelleen ja uudelleen...
...ja vielä senkin jälkeen.
Pesimme paljon pyykkiä...
...ja tutkimme työn tulosta säälimättömin silmin.
Kiusasimme toisiamme (tai ainakin eräät meistä, tai no, eräs) jatkuvalla kuvaamisella,
silloin kun toinen ei ollut siitä tietoinen
Jatkamalla kuvaamista, vaikka toinen oli siitä tietoinen.
Yhä edelleen kuvaamalla, vaikka toinen ilmaisi vastalauseensa asian johdosta.
Jatkamalla kuvaamista jopa pelottavan Mustan Kirjan uhalla.
Kuvaamalla vielä vähän lisää, vaikka vastustaja oli jo selkeästi selätetty ja uuvutettu.
Riitelimme toistemme kanssa (tai eräät riitelivät)...
Tutustuimme ravintoloiden ruokalistoihin asiaan kuuluvalla hartaudella...
(Tässä meneillään Old Fortin menu. Valinta näyttää tiukalta, 
varsinkin kun tilasin aina sitä samaa.)

Viihdytimme itseämme myös leikkimällä pantomiimia ja sormileikkejä...
... sekä lukemalla toistemme päiväkirjoja ja muistiinpanoja.
...ja nauramalla niille yhdessä toistemme selän takana.
Aika kului mukavasti myös lukemalla hyvää kirjallisuutta kuten Waltarin Sinuhe egyptilänen.
Pelasimme myös traditionaalisia afrikkalaisia pelejä...
...ja muistelimme hamassa menneisyydessä opittuja sääntöjä näihin
 traditionaalisiin afrikkalaisiin peleihin...
Ja nautiskelimme (siis minä nautiskelin) voiton tuomasta euforian tunteesta.


Ei voinut kuin päivitellä, että mihin ihmeeseen sitä oikein on kuvitellut tarvitsevansa televisiota, pleikkaa, tietokonetta tai turhia kaupunkilaisia rientoja. Jos ei muuta, niin kahdeksalta nukkumaan. Unet ainakin ovat viihdyttäviä!

26.7.2007

Sansibar: Vastoinkaymisia osa 2

Kesti melkein 20 minuuttia, ennen kuin paasin tahan saakka, etta blogin paivittaminen on mahdollista. Mun olotilani ei ole nyt ihan paras mahdollinen. Tuntuu kuin joku helkkarin kirous seuraisi kannoilla. Kirjoitin tosiaan viimeksi pitkaan ja tosi seikkaperaisesti viikonlopun tapahtumista, ja kaikki katosi.

Beach Resortin hieno seinäkello
Lauantaina siis soin maidon kanssa ihanaa mysliani (jota olin ostanut laheisesta supermarketista siksi, etta ainainen rasvassa lilluva ranskanperuna-aamiainen alkoi ottaa kupoliin), ja sen enempaa tilannetta kuvailematta, soin siina samalla hiiren papanoita, koska joku oli kaynyt kakkimassa mysliini. H:lla oli naurussaan pitelemista, mutta han myonsi toki tilanteen vakavuuden ja sanoi ettei oikeasti tieda pitaisiko itkea vai nauraa. Itse olin juuri parahiksi toipunut ripulista ja suolistotulehduksesta, mutta nilkka oli viela aiemman viidakkoseikkailumme johdosta kipea ja olin juuri aloittanut toisen antibioottikuurin eraaseen toiseen ongelmaan. Olin lahes epatoivon murtama ajatellessani, etta papanoista saattaisin saada jonkun kammottavan aivokuumeen, myyrakuumeen, keuhkokuumeen tai hinkuyskan. Puhumattakaan ikavamielisista loisista, jotka todennakoisesti pesiytyisivat minuun ja kasvaisivat kasvamistaa syoden ensin suolistoni, sisaelimeni ja sitten itseensa tyytyvaisina luikertelisivat aivoihini, popsien kaikki ajatukseni ja saaden minut lopulta tanssimaan kadulla alasti piiskaten itseani banaaninlehvilla laulaen "Kalliolle kukkulalle". Ok. Tyhma juttu. Suututtaa. En kuollut.

Menin epatoivoissani jopa itkemaan Zakille huoliani, ja myotatuntoisen isannan tavoin han kuunteli tarkkaavaisesti ja taputti sitten kattani lempeasti. "Don't worry, it's not so bad. I once ate a pig sausage by accident, and nothing happened, see, you'll be fine." Ja sehan lohdutti.

Ranta, jossa kävimme uimassa
Sitten mentiin merenrannalle peseytymaan, kun putkista ei taaskaan tullut yhtaan vetta. Pojat olivat uimassa jo syvalla meren uumenissa, kun mina seisoskelin kamojemme keskuudessa pitamassa vartiota ja valmistautumassa uintia varten. Luokseni tuli nuorehko mies, joka kysyi huonolla englannilla mista olemme kotoisin ja samalla kahmaisi mun ja H:n kamoja taynna olevan repun ja J:n hienot uudet sandaalit ja kirmaisi pakoon kuin aropupu.

Kalastajien kauniita veneitä

Todella korkeita palmuja rannalla
PRKL! Mitaan ajattelematta sinkouduin varkaan peraan sadatellen samalla kaikkea mita mieleen juolahti, muun muassa: "Come back you stupid boy! I am going to get you, and then I'm going to beat the shit out of you!" No joo... joku voisi sanoa, etta suuret luulot neidilla itsestaan, mutta siina tilanteessa mun sisalla vaan kiehui ja kohisi adrenaliini. Ja paassa takoi ajatus, etta muahan ei tuolla tavalla kohdella! Huutoni heratti kauempana olleet miehet, jotka riensivat auttamaan neitoa pulassa. Rosmo kipaisi jyrkkaa vuoristopolkua pitkin pusikkoon, mutta joku sai napattua hanesta kiinni ja han heitti kamamme makeen, jotta paasi itse pakoon. Viisas valinta. Pieksemista oli ollut muuten luvassa. Taalla on aika tiukkaa tama rangaistuspolitiikka. Niin koulussa kuin muuallakin.

Saimme siis tavaramme takaisin, mutta mina itkin ja vapisin viela pitkaan. Jarkytys ja aareton loukkaantumisen tunne kalvoivat mielta. Vasta paljon myohemmin tajusin (kun muut siita puhuivat), etta olisin voinut saada nyrkista tai mika viela todennakoisempaa, veitsesta. No, onneksi en tajunnut sita, niin ei menetetty mitaan.

Hassua, etta naiden vastoinkaymisten jalkeen menetin ne kirjoittamani tekstit, ja se tuntui kaikkein raivostuttavimmalta. Siis mika mulle on tarkeaa? Ei nakojaan terveys (= papanoiden syominen) eika omaisuus (= reppu ja kamat) vaan kirjoitetut ajatukseni. Heh. Tositilanteet sen paljastavat.

Beach Resort mereltä kuvattuna
No, jatkoa vastoinkaymisille seurasi eilen, kun menimme koulun lasten kanssa Beach Resorttiin uimaan. Ensiksikin meilla oli vain 20 minuuttia aikaa uida, ja respasta tulivat valittamaan etta lasten taytyy odottaa altaan reunalla kunnes kaikki on maksettu. Mutta kun rehtori oli ennen uintia ollut maksamassa, ketaan ei ollut ollut paikalla vastaanottamassa rahoja ja hanen taytyi lahtea. Taas kiehahti sisuksissa, ja marssin puhisten pelkka uimapuku paallani (mulle naurettiin ihan yleisesti, mutta viis siita) johtajan luo ja kiukkusin siita, miten huutava vaaryys tassa oli tapahtumassa. Ja tama oli jo toinen kerta, kun koko uima-aika uhkasi menna asioiden selvittelyyn. Sanoin etta me uimme nyt ja maksamme sitten kun se meille sopii. Eli uinnin jalkeen. Se oli sitten silla selva. Naisenergiaa!

Beach Resortin uima-allas, jossa kävimme uimassa myös koululaisten kanssa
Uinti sujui mukavasti, vaikka tuntui ihan naurettavalta, etta piti lahtea pois heti kun lapset olivat vasta paasseet kastautumaan. Sitten menin tyttojen kanssa suihkuun ja pukemaan. Siella eras tomera ekaluokkalainen neiti kertoi etta hanella on kakkahata. Kehotin menemaan viereiseen vessaan, mutta tyttopa poraytti rieskat siihen keskelle suihkuallasta villisti nauraen. Voi hemmetti. Lapset villiintyivat siita, ja muutenkin riisuutuminen ja pukeutuminen tuntui olevan niin haveliasta hommaa, ja jos joltakin pikkuiselta peppu vilahti, niin johan oltiin sita osoittelemassa ja nauramassa punastellen. On se vaan Suomessa niin toista!

Beach Resortin ihana kissaperhe
Eika tassa viela kaikki. Myos ihana kissaperhe oli kadonnut, vai lieko kadotettu. Harmi, nimittain Jamila oli sanonut, etta voisi pyytaa siita kissan heille hiiria metsastamaan. Pahin kaikesta oli kuitenkin se, etta kun lapset oli saateltu koulubussille, mina ja pojat jaimme viela hotellille. Kun palasin takaisin suihkuhuoneeseen, kassini oli viety kaikkine ihanine tavaroineen. Laskeskelin, etta siella oli ainakin 150 euron edesta kosmetiikkaa, alusvaatteita, laakeshampoota ja kaikkea mulle henkilokohtaisesti tarkeaa. Ja mun ihanimmat pimeassa hohtavat alkkarit jotka olin saanut lahjaksi ja joissa on lepakkoja ja teksti: "I'm scared of normal people!" Etta tiedatte nyt sitten senkin.

Tuon kassin menettaminen on todella kismittanyt, mutta tanaan tuli sitten eteen vielakin v-maisempaa. Urheilutunnin aikana mun kaulapussista oli joku pollinyt 20 000 Shillinkia ja mun lompsasta 100 euroa. Tuli ihan epatoivoinen olo, etta ei voi olla, ja miksi koko ajan mulle ja voi ei! Nyt olis halit paikallaan... H kirjoittikin omassa blogissaan jotain siita, kun kavimme selvittamassa syyllista paikallisen Noitatohtorin luona (Witch Doctor). Se oli todella vaikuttavaa. Tunsin tosi vahvasti siella, ja mua kavi taas itkettamaan ja vapisuttamaan, kun se oli jotenkin niin ihmeellista ja voimakasta.

Yksi opettajista oli ihana ja piti musta kiinni ja piti katta mun kadella ja kaansi puhetta swahilista enkuksi ja yritti kaikin tavoin auttaa. Ja ma olin vaan niin pahoillani, etta ne joutuivat kaymaan kaiken sen lapi mun takiani. Ennen tohtorille menoa nimittain kaytiin tiukka kokous tyontekijoiden kesken, jossa kaikkien tavarat, laukut, rahapussit yms. tutkittiin, ja myos piti kayda vessassa riisumassa huivit ja vaatteet, silla rintsikat ja alkkarit ovat aika yleinen rahansailytys paikka taallapain. Jopa muhkeat hiuspehkot harottiin, mutta mitaan ei loytynyt. Musta tuntui oikeasti niin pahalta, etta viattomat ihmiset joutuivat kokemaan jotain niin noyryyttavaa. Vaatteitten pois ottaminen ei siis naille ihmisille todellakaan merkitse samaa kuin meille. Taalla myoskaan miehet eivat saa ottaa tyttooppilaita edes kadesta, vaan ainoastaan poikia, mutta parempi ettei niitakaan.

Auringonlasku ja laskuvesi Zanzibar Beach Resortilla
Tyypit samaisessa paikassa, aarteita etsimässä
Minä Beach Resortin edustalla
Pieni hauska yksityiskohta oli, etta kun tanaan pitkasta aikaa kaytin taas huivia, niin varmaan 7 tyttoa ja pari opettajaa tulivat ihailemaan ja kertoivat miten kauniilta naytan ja kysyivat pidanko sita myos kotona. Monet Suomessa luulevat, etta huivi tai burkha on musliminaisten alistamista, mutta ei se ole niin ainakaan heidan mielestaan. Tytot ovat siita ylpeita, ja se on kaytannollinen. Taytyy myontaa, etta itsekin pidan siita. Olen aina tykannyt siita, etta paassa on huppu tai huivi tai jotain, tulette siis ehka nakemaan minusta tasta lahin vain silmat, ja rennommissa tilaisuuksissa ehka myos nenan, posket ja huulet.

Aika loppuu taas... Haluaisin viela myohemmin kertoa talon vartiokoirista ja semmoisesta, mutta baadaye, baadaye. Kysykaa ja kommentoikaa, niin tiedan kirjoittaa siitakin mika jotakuta kiinnosta.

Merenalainen aarre, korinpohjaa
Ja p.s jos tulette tanne, alkaa menko okykalliiseen Beach Resorttiin, koska siella on nuiva ilmapiiri ja tulee olo etta anteeksi kun olen taalla. Se on ikava kontrasti muuten niin vieraanvaraiselle menolle kaikkialla muualla.

Salaam! Tutaonana baabaye!

Beach Resortin baari ja baarimikko
Zanzibar Beach Resort
Beach Resort