Blogi on muuttanut!

Tervetuloa tutustumaan uusiin kotisivuihini ja uuteen blogiini, joka on Hullujen teekutsujen luonnollinen jatkumo. Uudessa blogissani kirjoitan pääasiassa itsetuntemukseen, elämäntaitoon, arkipäivän henkisyyteen, tietoiseen läsnäoloon, itsensä rakastamiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Blogin avajaisten kunniaksi arvon myös lähiaikoina lukijoiden kesken ihania luonnonkosmetiikkatuotteita. Toivottavasti nähdään siellä!



11.11.2007

Väriä harmaaseen päivään

Jos ei luonto aio tarjota meille mitään muuta, kuin vuorokaudesta toiseen samana pysyviä harmaan eri sävyjä, niin neuvokas yrttitaidon hallitseva noita tarttuu itse toimeen. Värjäsin pitkästä aikaa hennalla hiukseni oikein leiskuvan punaisiksi. Huvitti oikein, miten kokonaisvaltainen synkkyys ja huoliröykkiö painuivat taka-alalle, kun näin kuparissa hohtavan kuontaloni peilistä. On se hyvä, että on naisella perusasiat kohdallaan ja tärkeysjärjestys paikallaan. Ulkonäkö, oi sinä kaikkien murheiden ikiäiti ja ilon airut (silloin harvoin kun se on kohdallaan). Siis tämä väri onnistui. Ja haluan jakaa neuvokkaat noitaniksini muidenkin punapäähenkisten blogini lukijoiden kanssa.

Hiukseni ulottuvat lapaluihin saakka ja ovat pohjaväriltään keskiruskeat, tummahkot suorastaan, mutta kesä on vaalentanut niitä päältä. En yleensä ole onnistunut hennalla tai millään muullakaan värillä saamaan tällaista selkeää hehkua.

Tässä hiusten väri ennen hennausta:

Ja tässä hennauksen jälkeen:

Sekoitin Body Shopin hennajauheesta oivan seoksen. Sisällöstä paketti paljastaa seuraavaa: Lawsonia inermis, Curcuma longa ja Sesamum indicum (ihan kuin jotain loitsuja, hihii...) Siis jauhettua hennaa, kurkumaa ja seesamiöljyä.

Sekoitin oksennuksen hajuisen puuron muovikipossa perintölusikallani (älkää naurako, kaikissa kauneusblogeissa ja -foorumeissa kerrotaan näin tarkkaan) epämääräiseen määrään kiehuvaa vettä (tiedättehän allergiani mitata mitään). Voisimme arvioida sitä olleen yli 2 desilitraa, mutta alle 2,5 dl. Sitten ruikin sekaan varmaan desilitran Elokuun nokkoshiushoidetta (koska se on tosi huonoa) ja joitakin tippoja rosmariiniöljyä ja loraus rypsiöljyä ja vähän vihreää teetä ja lusikallinen sitruunamehua. Sitten lorotin seoksen tyhjään Dr. Hauschkan hiustenhoitoainepulloon (250 ml) ja annoin jäähtyä siellä jonkin aikaa.

Aloin pursottaa hennaseosta jakaus jakaukselta päänahkaani ja siitä sitten etenin kohti latvoja. Pirun vaikeaa hommaahan se on, kun kuivia ja haisevia (ja kovin pysyvästi esim. vaatteita värjääviä) hennapökäleitä ropisee sinne tänne ja vielä kaiken lisäksi tuonne. Olin rasvannut hiusrajani ja korvanlehteni ja kätenikin, koska en jaksa käyttää mitään muovihanskoja. Nynnyjen hommaa, sanon minä. Raaoin vedoin pursotteli pullon tyhjäksi päähäni ja toivoin parasta. Kiedoin sitten hiukset tiukaksi keoksi pään päälle, solmin ruman ja vanhan pyyhkeen tiukaksi turbaaniksi päälle ja siivosin jäljet. Kolmen tunnin kuluttua menin saunaan (eukalyptusöljyä löylyveteen) ja lekottelin siellä hetken aikaa. Sitten huuhtelin hiukset kurasta (se kesti), pesin ne Elokuun rosmariinishampoolla (joka on ihan hyvää, varsinkin kun olen lisännyt sinne n 10 tippaa rosmariinia lisää) ja huuhtelin ties millä "Erittäin huonoa suomalaista hunajahoitoainetta"-litkulla.

Voi taivas. Tukka oli niin kiiltävä ja säihkyvä ja punainen. Sillai kuparisesti lämmin, mutta kaunis. Tuo henna oli siis nimeltään "Charismatic Copper". Ja kyllä... ihan karismaattiselta kuparilta tämä näytti. Ja näyttää vieläkin, ellei ole tässä kirjoitellessa haalistunut.

29.10.2007

Tunnelmointia


Olen ihan ihmeellisissä tunnelmissa. Viikonloppu oli merkittävä. Vaikkakin olin sen aikana kammottavassa kauppakeskushelvetissä (en pidä väkijoukoista) ja vielä kiireessä (en pidä kiireestä), bänditreeneissä (joissa kosketinsoitintaiteilija oli ajoittain vaakatasoa vaativassa krapulassa ja rumpali henkisesti solmussa ja basisti muuten vaan kettumainen), illanistujaisissa (joissa oli ihan mukavaa, mutta nukahdin kaikesta ympäröivästä elämöinnistä huolimatta ja sivistystarkoituksessa sain nähdä elämäni ensimmäisen pienen pätkän Big Brotheria) ja tämän jälkeen vielä vastentahtoisesti erään pahatapaisen pikkukoiran hoitajana (siivosin kikkareita, kakkareita, löröjä, roiskeita ja lammikoita), niin sokerina pohjalla, sunnuntai-iltapäivänä sain piipahtaa vierailulla eräässä hurmaavan idyllisessä pikkukaupungissa, jossa olen jo pitkään halunnut käydä.

Päivä oli tihkusateinen ja usvantäyteinen. Ajoin ystäväni kanssa pientä ja mutkittelevaa tietä pitkin niin kauan, kunnes ajantajuni oli hämärtynyt ihanasti. Ajoimme sisään ajattomuuteen ja vanhan kylän tunnelmaan. Ja huolimatta siitä, että olen muuttanut niin kamalan monta kertaa (ja tuntenut kamalasti syyllisyyttä siitä, että lapset ovat joutuneet muuttamaan niin kamalan monta kertaa), niin nyt jysähti. Haluan muuttaa tuonne. Minun on suorastaan pakko muuttaa tuonne kaupunkiin. Se oli kaikkea sitä, mitä olen aina halunnut (ja nyt siis puhun myös siitä kyläyhteisöstä joka siellä asuu, sillä pääsimme vierailemaan kaikkiin mielenkiintoisiin paikkoihin ja saimme ensikäden tietoa kylän ihmisistä ja elämästä siellä). Pitkästä aikaa tuli sellainen tunne, kuin olisi tullut kotiin.

Hassua, että matka kesti vain muutamia tunteja, mutta kotiin palattua tuntui kuin kaikki olisi ollut muuttunut. Tuntui vaikealta palata ja tuntui omituiselta nähdä kaikki nykyisen elämäni kulissit. Elän edelleen puoliksi siellä. Vanhan hirsitalon lattia narisee ja keittiössä on vähän kylmä ennen kun saan puulieteen tulen.

14.10.2007

Kaapinmakuinen salakätkö

kuva täältä

Olen kirjoittanut innokkaasti uutta lukua Sielujen puutarhaan. Sade soi kauniisti ikkunassa, kynttilän liekki värjyi ja tee maistui jasmiinille, mutta jotain puuttui... SUKLAA!

Valkoinen Toblerone tuli tiensä päähän perjantaina, Pandan taloussuklaan jämä piti heittää roskiin jääkaapista, koska se oli epäilyttävän näköistä ja yli vuoden vanhaa. Lasten lahjaksi saama Milka-levykin oli jo tuhottu, joten mikä avuksi? Jokin ikiaikainen vaisto, jonka avulla luolaihmiset jo aikoinaan säilyivät hengissä vaativissa olosuhteissa, tuli apuun. Yhtäkkiä muistin vaatekaapin ylimmällä hyllyllä olevan muovipussin, jossa on viime vuoden lokakuussa Hulluilta Päiviltä ostamani jouluksi 2006 tarkoitetut suklaat. Löytyihän sieltä sitten melkein täysi paketti lempisuklaisiini kuuluvaa Fazerin Irish Creamia, ja sekalainen joukko muutakin. Päiväykset olivat menneet umpeen tosin jo maaliskuussa... 

Kyllä minä nämä syön, vaikka kieltämättä, vähän on kaappiaromia tullut suklaan hienostuneen maun joukkoon. Harmillista. Vaatii nyt vähän mielikuvitusta, että näistä voisi aidosti nautiskella. Ja tulee mummola mieleen, sillä siellä oli tapana jemmata namit ja muut herkut erinäisiin salakätköihin, josta ne saatettiin antaa yleiseen jakeluun aikaisintaan sitten, kun parasta ennen päiväys näytti toissa vuoden kesää. Aina ne silti tuli syötyä. Sitä paitsi kun kirjoitan samalla, ei tule niin viimeisen päälle maisteltua näitä vivahteita.

Mielessäni kävi tässä muutama päivä sitten, että voisin laihduttaa jokusen kilon, kun ensi viikonloppuna minulla on esiintyminen, johon olen hankkinut uuden, upean ja vartaloa nuolevan iltapuvun. Mutta... keksin jotain parempaa. Tilasin Morsiusgalleriasta korsetin! Siis nautin elämästäni ja syön mitä haluan, olen esiintymisessä hoikka ja pukuuni solahtava, kuitenkaan menettämättä itsestäni grammaakaan. On kivaa kun minua on enemmän!

Lepoa


Metsässä kävely on jäänyt, mutta teetä on tullut kipattua litratolkulla ja viimeyön unetkin kestivät ruhtinaalliset 13 tuntia. Näin unen, jossa kirjoitin hienon, pitkän novellin nimeltä "Oliivipuu". Se oli aivan omaa luokkaansa, älykäs, koskettava, hauska, syvällinen, oivaltava... Jossain vaiheessa unta tajusin, että en tule herättyäni muistamaan tarinaa, joten aloin vimmaisesti kirjoittaa sitä muistiin. Sääli, että oikeasti herättyäni tuo uneni todellinen muistikirja oli mennyttä... Aamulla (no, aamulla ja aamulla... nousin ylös 12:30) katsoin unikirjasta, että oliivit ovat kivessymboli. :) Oli mitä oli, niin uni oli ihana! En unessani nimittäin pelkästään kirjoittanut tätä tarinaa, vaan myös elin sitä todeksi samalla. Muista vielä kauniin, pienen valkoisen talon upean oliivipuun varjossa, ja suuret, vihreät ja herkulliset oliivit, jollaisia en kuunaan ole elämässäni maistanut.

Kuuntelen tauottomalla toistolla täältä: http://nyt.hs.fi/musiikki/artikkeli/1135230959281 löytyvää SMG:n kaunista laulua "Lopulta olemme kuitenkin yksin". Laulu on tosin kuunneltavissa tuolta vain torstaihin saakka. Pitänee ostaa levy.
Ketään ei voi tuntea kokonaan, ketään ei voi viedä mukanaan, lopulta olemme kuitenkin yksin.
Minulle jää kertomus, joka muistuttaa elämääni, minulle jää salaisuus, jota en kertonut kenellekään, minulle jää unet, joissa peurat puhuvat.
- SMG/ Terhi Kokkonen: Lopulta olemme kuitenkin yksin

11.10.2007

Kävijäkysely

kuva täältä

Huomaattehan hienon kävijäkyselyn tuossa sivussa... Jostain syystä vastaukset eivät ole tallentuneet, ja sain kyselyn toimintaan vasta äsken. Jos siis olet vastannut siihen, ole pliis ystävällinen ja vastaa uudestaan. Niin, ja tiedoksi kiinnostuneille, tämänpäiväinen esitys meni hyvin, yleisö niiskutti, töristi ja kyynelehti. Olo on vieläkin vähän hutera, ja huomenna uusi esitys... pakko ottaa viikonloppu super-rauhallisesti, kävellä metsässä ja juoda paljon teetä. Se auttaa aina kaikkeen.

10.10.2007

Rankka rooli

kuva täältä

Olen ollut viime aikana tosi väsynyt. Opiskelu vie kaikki mehut sekä henkisesti että fyysisesti. Tänäänkin olen koulussa viillellyt itseäni, tullut väkisin kiinnipidetyksi, rimpuillut vastaan kaikki voimani äärimmilleen pinnistäen, saanut osani lähisuhdeväkivallasta, huutanut ja karjunut kurkkuni kipeäksi, tuijottanut tyhjyyteen, ryöminyt lattialla toivoen kuolemaa, käynyt läpi masennuksen kaikkine vaiheineen ja itkenyt koko keho hallitsemattomasti täristen... Draamaa.

Huomenna alkavat esitykset.

Siis opiskelen draamaa. Rankka rooli. Kirjoitan vielä hetken oppimispäiväkirjaa, kuppi valkoista teetä ja sitten saunaan. Toivottavasti en sammu lauteille. Yritän jatkaa viikonloppuna uutta lukua Sielujen puutarhaan ja lisäillä ihanimpia kommentteja ja niihin liittynyttä keskustelua Lempeästä sateesta. Sitä odotellessa - - - rakastetaan itseämme ja toisiamme, jooks.

2.10.2007

Sigur Ros!!!

Olin sunnuntaina katsomassa, kuuntelemassa ja kokemassa ihanan islantilaisyhtyeen akustista soitantoa ja heistä tehdyn elokuvan esitystä. Voi taivas. Kaunista. Nyt on vähän kipeä olo. Olen juonut sitruuna-inkivääriteetä hunajalla terästettynä ja laitoin itselleni ihanan kuuman suola-rosmariini-jalkakylvyn, mutta siitä tuli niin kuuma, että en vielä puolentunnin odottelun jälkeen ole pystynyt upottamaan viluisia varpaitani sinne. Sitten olen vaan istuskellut sohvalla katselemassa youtubesta Sigur Rosin ihania videoita.


Yllä olevaa juuri katsastin, ja höh, kävi itkettämään. Tuosta tulee vähän Monty Pythonin Elämän tarkoitus (Monty Python's Meaning of Life) mieleen, siis se vakuutusyhtiö-juttu. Mutta on se vaan tuo Sigur Ros niin hieno yhtye. Kun tässä nautiskelen jalkakylvystäni heidän seurassaan, niin varmasti olen ihan terve jo huomenna!

3.8.2007

Sansibar: Lahtolaskenta...

Mulla on kymmenen minuuttia aikaa vuodattaa kaikki lahtoon liittyva ja sita edeltanyt tunnelma, nappiksella, jossa ei nay kirjaimia...

Viime hetkeni Afrikan mantereella. Olen Keniassa, Nairobin lentokentalla. Vahan alkuun janskatti matkustaa yksin, mutta tahan mennessa kaikki on sujunut hyvin. Kunhan viela saan selville milta portilta lento Amsterdamiin lahtee, niin tama sujuu helposti. Kassi on pullollaan ja painaa kuin synti, ja mukana on myos painava muovipussi, jossa on 4 banaanipuun (suurehkoa) taimea. Hyva etta ostin huippukalliin Potterin Darista, koska taalta sita ei olisikaan saanut. Siina oli kylla vaara kansi (en tykkaa tuosta piirrosversiosta) ja se tosiaan maksoi 47500 Tshs, mutta kuten jo aiemmin sanoin, olin valmis maksamaan siita mita tahansa.

Lukemassa uusinta Harry Potteria maailman pienimmässä hotellihuoneessa Dar Es Salaamissa
Korjataan nyt tahan samaan syssyyn sekin, etta J:n kertoman mukaan (en ole ehtinyt lukea H:n kirjoituksia) H on tapansa mukaan taas vaaristellyt totuutta. Olin hotellissa suihkussa tasan kolme minuuttia. Tuskin edes kastuin. Vesi oli jaakylmaa, eika mun enaa tarvitse pesta hiuksia, kiitos muhkeiden lettieni. Ai niin, mun puhelin ei nyt sitten enaa toimi, turha soitella myoskaan Suomen numeroon, silla unohdin sim-korttini Zanzibarille. Taidan ottaa vaan tylysti uuden liittyman, johon tulee myos uusi numero, ja sitten kun H tuo mulle simini takaisin, niin vanha numero toimii taas. Ja ne jotka muistavat lankapuhelinnumeroni, niin soittakaa. Tai laittakaa sahkopostia.

Odottamassa lentoani Dar Es Salaamissa hävyttömän aikaisin aamulla
H:lle tiedoksi, etta taalla lentokentalla malakiittihelmet maksoivat yhdessa kultakaupassa 120 dollaria!!! Ja toisessa puljussa 25$. Kalliita molemman, mutta tuo 120... Ostin silti hatapaissani yhden nilkkaketjun ja kaulavitjan. Kun nuo kaupat menivat Darissa niin kammottavan aikaisin kiinni (jo vahitellen viiden jalkeen illalla), niin jai monet suunnitellut jutut ja tuliaisiakin ostamatta.

On tosi epatodellinen olo, kun viimeyona (eiko tama ole viela sita yota?) tuli nukuttua vain vajaa 2 tuntia, kun piti nousta jo kahdelta. Oltiin tosiaan hyvissa ajoin lentokentalla. Siella ei ollut ketaan, lukuun ottamatta muutamaa penkilla ulkona nukkuvaa vartijaa. Ai niin, talla kertaa taalla lentokentalle ei ole (viela) soinut Celine Dionin "My Heart Will Go on" niin kuin viimeksi...

Fyysisesti rajoittuneet herrat jäivät taakse, kun mun lentokone suuntasi kohti pohjoista
Mitas viela... Dari oli iso ja kiva, vaikka Potterin lukeminen tunkkaisessa huoneessamme houkutteli joka hetki. Onnistuin silti saastelemaan sita, joten loppumatkalla on tiedossa hyvaa luettavaa. Samalla on kylla haikeakin olo. Sen lisaksi etta pitaa taalta kotiutua kaikkien ikavien ja kesken jaaneiden ja stressia tanne asti huokuvien asioiden pariin, niin pitaa viela paattaa tuo kirjasarjoista ihanin, joiden maailma jossain vaiheessa oli kotini enemman kuin se missa majailin... No niin, minuutit kuluvat. Haikea on olo. Jannitti lahtea matkaan Afrikkaan ja nyt jannittaa tulla takaisin kotiin. Miksi tama on aina tallaista stressaamista.

Haleja!

28.7.2007

Sansibar: Afrikkalainen muuttumisleikki

Omakuva sängyssä maatessa
Ja letin päät poltettiin kynttilällä
Ja sitten letitettiin lainahiusta tukan jatkeeksi
Viimeisiä lettejä viimeistellään
Väkeä ihmettelemässä muodonmuutosta
Letityksen jälkeen seuraavana päivänä Jamilan kanssa etsimässä varastettua kassiani Beach Resortista


Ja seuraavana päivänä takaisin kampaamoon, missä sain ihanat hennatatuoinnit käsiin ja jalkoihin.

Koko hoito maksoi noin 25€! Letit 20€ ja tatuoinnit 5€, ja aikaa kaikkeen meni kaksi päivää!

27.7.2007

Sansibar: Urheilupaivan satoa

Meilla oli tanaan urheilupaiva. Se televisioitiin. Ja mina voitin kolmannen sijan tasapainokisassa, jossa piti kantaa hiekkavatia paanpaalla!!!


Otettiin kamera mukaan tänne internetpaikkaan, etta olisi voitu ladata kuvia tanne, mutta H:n vastuulla oli piuha, joten ymmarrettavista syista emme pystykaan nyt kuvia tanne siirtamaan.

// kuvat siirretty siis myöhemmin

Ekaluokkalaisten "Treachure Hunt"
Ihania ekaluokkalaisia jauhonaamoja
Kakkosluokan palkintojen jako
Viitosluokan kilpapukeutumisen loppumetrit
Seiskaluokkalaisia tyttöjä omenansyöntikilpailussa
Opettajien juoksukilpailun voittajat!!! Hiekkavati pään päällä!

Sansibar: Shoppailuterapiaa


Tanaan on jo vahan parempi olo, vaikka noituuteen liittyvat seikat varisyttavatkin yha selkapiita. Viime yona mua suorastaan pelotti. Herailin yhtenaan, eika malarialääkkeen vuoksi hallusinaatioissaan kieriskeleva H auttanut tilannetta yhtaan. H keskella yota: "Hei, tuolla on ihmisia ikkunan takana. Siella on kaksi mustaa miesta parvekkeella. Kuka siella huuta. Miksi koirat yhtakkia hiljenivat." Ja sita rataa. Arvatkaa alkoiko mielikuvitus laukata. Varsinkin kun ihana, aina rauhallista tukeaan suova kumppanini ennen nukkumaan menoa pohdiskeli aaneen, etta mita jos se syyllinen (varas) palkkaa jotkut mukiloimaan meidat. Just.


En muista olenko kertonut perheen kolmesta vartiokoirasta (nimeltaan Jessie, Kiva ja Stich). Zakilla ja Jamilalla on siis kolme suden ja shakaalin sekoitukselta nayttavaa (paitsi suurempaa) koiraa, jotka paastetaan hakeista vapaaksi illalla. Ne ovat verenhimoisia petoja, jotka mm. soivat perheen kissan tassa aiemmin. Jamila, vaikka perheen emanta ja voimakas ja rohkea nainen onkin, pelkaa niita. Ne ovat kaksi kertaa hyokanneet sen kimppuun ja repineet esim. hanen kauniin mustan pitkan mekkonsa riekaleiksi.

En ole mitenkaan erityisesti koiraihminen, mutta jollain oudolla tavalla nama elaimet taalla ovat kiinnostaneet minua kovasti. Mulla oli kummallinen tunne koko ajan, etta eivat ne tekisi mulle mitaan. En tieda miksi tuosta tuli lahes pakkomielteinen ajatus. Kyselin Zakilta, etta mita jos koirat ovat jonain iltana vapaana, kun tulemme kaupungilta, tekisivatko ne meille mitaan?" Vastaus oli totuttuun tyyliin, mutta hetken empimisen jalkeen: "No problem. I always keep them locked until you are home." Paattelin siita, etta paree ois olla sisatiloissa kun hurtat ovat ulkosalla.

Pari paivaa sitten (kai vastoinkaymisten seurauksena kyllastyneena elamaani...) taivuttelin Zakin paastamaan mut koirien hakeille. Zaki paasti koiruudet irti, ja ne syoksyivat yhtena rintamana mun kimppuun. Yksi nosti etukapalansa mun olkapaille ja... alkoi vimmatusti nuolla mun naamaani! Muut koirat nuolivat mun varpaita, jalkoja ja kasia ja valilla pureskelivat leikkisasti. Niiden puremat eivat kuitenkaan olleet mitaan verrattuna moskitoihin. Pelkkaa leikkia vain. Menin sitten kentalle heittelemaan niille palloa yms. Taytyy sanoa, etta koko ajan oli sellainen tunne, ettat kavelee ohuella nuoralla. Yritin jotenkin keskittaa kaiken voimani, etta mulla olisi ollut tilanne hallussa, vaikka tunnustan, etta kylla mua pari kertaa meinasi pelottaa kun ne rynnivat mun paalleni. Sitten vaan otin tiukan niskaotteen otuksesta ja yritin kuulostaa ihmiselta, joka tietaa miten koiria kasitellaan. Hahhaa. Menivat lankaan.

Oli sellainen olo kuin olisin hypannyt benji-hypyn tai jotain muuta uhkarohkeaa, kun viimein vaapuin ulos aitauksesta. Tuli myos mieleen, etta olisi ollut jarkevaa vaihtaa vaatteet, kun mulla oli paalla kaikkein kallein vaatekappaleeni jonka omistan, Gudrun Sjodenin iki-ihana, ohutta, harsoista viskoosia oleva tunika. Vaikka se onneksi pysyikin suhteellisen ehjana, niin se likaantui ja haisee nyt tosi vahvasti sille, mille koirat pahimmillaan haisevat.

Kyseinen vaatekappale
Minä kuin suoraan Gudrun Sjodenin katalogista
Myohemmin kun kerroin muulle perheelle pikku leikkituokiosta, Jamila ei voinut uskoa sita. "They liked you! It's amazing!" Ja perheen vanhin poika Muhammed naureskeli, etta "You have to be the luckiest person in the world." Ja niinhan sen taytyy olla. Jos ihminen ensin ryostetaan rannalla, se sairastaa kaikki mahdolliset sairaudet (varpaat ovat tulehtuneet eilen) ja syo kakkaa vahingossa ja sitten silta viela varastetaan iso summa rahaa, niin kylla saa kiittaa Allahia siita, etta on niin onnekas koirien kanssa. Tyhman rohkea ma olen, ja siina kaikki.

Supacool Babe
Muotinäytöksessä minä ja Migoz-kaupan kauppakassi
Hemmetti, mun piti kirjoittaa eilisesta rentouttavasta shoppailusta, jolla sain kohotettua mielialaani, mutta aika loppuu taas kesken. Raskasta tyota se kylla oli ja vei paljon rahaa, mutta mitapa sita ei oman terveytensa eteen tekisi. :) Ostin itselleni ihanan huivin ja lapsille tuliaiset ja vahan kaikenlaista muutakin. Sitten yhden hotellin kattoterassilla, punaisen auringon laskiessa utuisella Afrikan taivaalla aarettomaan mereen, join juuri poimitusta kookospahkinasta herkullista vaaleanpunaista drinkkia. Vaikka tapahtuisi mita, niin turha niita on vatvoa mielesssaan, vaan pitaa ottaa jokainen hetki uutena ja puhtaana ja nauttia siita mita on NYT. Eika velloa siina mita tapahtui joskus niinkin kaukaisessa tulevaisuudessa kuin eilen. (Vaikka eilen olikin mun nimipaivani. Tanaan on muuten J:n nimpparit. Sen pitaa kayda heittamassa kylma kivi Intian valtamereen...)

Pitaa lopettaa. Rakkaita terveisia kaikille! Terveisin eras huivipainen Fatma Zanzibarilta!


Sansibar: Ajanvietteet

Työn teon ohessa meille jäi paljon aikaa, minkä täytimme parhaaksi katsomallamme tavalla.
J:n avautumismuurin kuolemattomia säkeitä: "Kell' onni on, se onnen kätkeköön"
ja  pohojaalaene aforismi: "Nuurelia jos yksin syä se on kuin tee iliman vettä."
Muun muassa kirjoittamalla liitutaululle kuolemattomia ajatuksia ja syviä totuuksia.

Tallensimme videokameralle tunnustuksia ja paljastuksia kanssakilpailijoista.
Vuodatimme tuntojamme kameralle...
...yhä uudelleen ja uudelleen...
...ja vielä senkin jälkeen.
Pesimme paljon pyykkiä...
...ja tutkimme työn tulosta säälimättömin silmin.
Kiusasimme toisiamme (tai ainakin eräät meistä, tai no, eräs) jatkuvalla kuvaamisella,
silloin kun toinen ei ollut siitä tietoinen
Jatkamalla kuvaamista, vaikka toinen oli siitä tietoinen.
Yhä edelleen kuvaamalla, vaikka toinen ilmaisi vastalauseensa asian johdosta.
Jatkamalla kuvaamista jopa pelottavan Mustan Kirjan uhalla.
Kuvaamalla vielä vähän lisää, vaikka vastustaja oli jo selkeästi selätetty ja uuvutettu.
Riitelimme toistemme kanssa (tai eräät riitelivät)...
Tutustuimme ravintoloiden ruokalistoihin asiaan kuuluvalla hartaudella...
(Tässä meneillään Old Fortin menu. Valinta näyttää tiukalta, 
varsinkin kun tilasin aina sitä samaa.)

Viihdytimme itseämme myös leikkimällä pantomiimia ja sormileikkejä...
... sekä lukemalla toistemme päiväkirjoja ja muistiinpanoja.
...ja nauramalla niille yhdessä toistemme selän takana.
Aika kului mukavasti myös lukemalla hyvää kirjallisuutta kuten Waltarin Sinuhe egyptilänen.
Pelasimme myös traditionaalisia afrikkalaisia pelejä...
...ja muistelimme hamassa menneisyydessä opittuja sääntöjä näihin
 traditionaalisiin afrikkalaisiin peleihin...
Ja nautiskelimme (siis minä nautiskelin) voiton tuomasta euforian tunteesta.


Ei voinut kuin päivitellä, että mihin ihmeeseen sitä oikein on kuvitellut tarvitsevansa televisiota, pleikkaa, tietokonetta tai turhia kaupunkilaisia rientoja. Jos ei muuta, niin kahdeksalta nukkumaan. Unet ainakin ovat viihdyttäviä!